Kiusaaja äiti

Mietityttää kuinkahan itse lapsena tai nuorena kiusannut äiti mahtaa opettaa omia lapsiaan kiusaamisesta. Antaako lapsille esimerkin että kiusaaminen on oikein? Vai kiusausko vielä omia lapsiaan ja puolisoa? Entä jos sinkkuäiti niin kiusaako exää?
5848
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Monet näistä toimii ailahtelevasti. Piilossa tehdään yhtä ja näkyvillä pyritään esittämään toista.

1Äänestä

Eihän ne äidit aina osaa. Lapset eivät ole kuuroja tai sokeita. Se mitä siis teemme suhteessamme ja näyttäen miten suhteillaan monesti siirtyy tyttären käytökseen. Kuinka erotaan jne. Kaiken ne lapset omin silmin näkee ja kuulee. Kiusaaja joka suhteilee väärin opettaen näin miten se tapahtuu antaa ymmärtää lapsen kuinka se äiti on joko typerä tai sokea tekemilleen. Minäkin häpeän oman äidin touhuja. Ja sitä miten isää kohtelee. Laittaa isän syyksi kaikki. Ja eron otti. Se että ymmärtäisin ne eron syyt mitä on kertonut ei auta kun omin silmin näen mitä tekee. Vielä kotona kehtaa. Hävettää myöntää kun isi kysyy mitä se touhuaa erään kanssa. En kerro juurikaan kummallekaan mitä olen mieltä tai montako kertaa käy jne. Äiti luulee että en nähnyt tai kuullut. Eikä se tajua että tunnen senkin lapset. Tämä on pieni kaupunki. Häpeän siis äitini tekemisiä mitä en voi sille edes kertoa.

Äänestä

Eksät on historiaa syystä. Tarkoituskin olla erossa niistä.

Äänestä

Yh äidit tekee lapsistaan jännämiehiä

Äänestä
  • Tai aisureita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mgac kirjoitti:

Mietityttää kuinkahan itse lapsena tai nuorena kiusannut äiti mahtaa opettaa omia lapsiaan kiusaamisesta. Antaako lapsille esimerkin että kiusaaminen on oikein? Vai kiusausko vielä omia lapsiaan ja puolisoa? Entä jos sinkkuäiti niin kiusaako exää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu