Kaikki te jotka näillä Suomi24.fi:n kahdella asevelvollisuutta käsittelevällä palstalla halveksitte sivareita, kehoitatte heitä vetämään itsensä jojoon tai ehdotatte heille niskalaukausta niin miettikääpä seuraavaa:
En tiedä tarkkaan mitkä motiivinne ovat sivarien halveksimiseen mutta jos motiivinne on se, että Suomen koskemattomuus joutuu uhatuksi, niin ajatelkaa sitä että sivariin meneminen ei kuitenkaan ole niin suosittu asia, että se uhkaisi maamme puolustusta. Sivarit eivät saa aivopestyä nuoria miehiä menemästä armeijan sijasta sivariin. Vaikka sivariaate Suomessa lisääntyisikin, kuitenkin ainakin väh. 75% asevelvollisista käy armeijan ja näin tulee aina olemaan. Tämä väh. 75% luo ihan tarpeeksi suuren koskemattomuuden turvan maallemme. Eli yritän tässä todistaa sitä että sivareista ei ainakaan ole mitään turvallisuuspoliittista vaaraa Suomelle, koska enemmistö tulee kuitenkin käymään armeijan.
P.S. Ja lasketaan tähän vielä ne vapaaehtoiset naiset joiden määrä lisääntyy jatkuvasti.
En tiedä tarkkaan mitkä motiivinne ovat sivarien halveksimiseen mutta jos motiivinne on se, että Suomen koskemattomuus joutuu uhatuksi, niin ajatelkaa sitä että sivariin meneminen ei kuitenkaan ole niin suosittu asia, että se uhkaisi maamme puolustusta. Sivarit eivät saa aivopestyä nuoria miehiä menemästä armeijan sijasta sivariin. Vaikka sivariaate Suomessa lisääntyisikin, kuitenkin ainakin väh. 75% asevelvollisista käy armeijan ja näin tulee aina olemaan. Tämä väh. 75% luo ihan tarpeeksi suuren koskemattomuuden turvan maallemme. Eli yritän tässä todistaa sitä että sivareista ei ainakaan ole mitään turvallisuuspoliittista vaaraa Suomelle, koska enemmistö tulee kuitenkin käymään armeijan.
P.S. Ja lasketaan tähän vielä ne vapaaehtoiset naiset joiden määrä lisääntyy jatkuvasti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuten huomataan, suurin osa naisistakin uskaltaa mennä armeijaan mutta sivareilla joko puuttuu rohkeus tai kaikki ovat joitain maailmanrauhan puolesta marssivia.
Monet tuntemani sivarit ovat kyllä paljon rohkeampia kuin monet tuntemani asepalveluksen valinneet. Poikkeavan vaihtoehdon valitseminen vaati aina ylimääräistä rohkeutta ja ponnistusta.
Yksi sivari sanoi minulle kerran, ettei kuoleminen omien teloittamana (hän käytti ilmaisua "näppylänaamaisten älykääpiöiden ampumana") ole yhtään sen vähemmän rohkeutta vaativaa kuin kuoleminen rintamalla Paavo Lipposen politiikkaa puolustamassa. Uskaltamista on niin monenlaista, oman henkensäkin voi myydä monella tavalla.
Totean kuitenkin, ettei sivareiden joukkomittainen teloittaminen mahdollisen sotatilan sattuessa luultavasti tule onnistumaan. Sivareita on nimittäin suomessa useita kymmeniä tuhansia, ja yritys sellaisen massateloituksen toimeenpanemiseksi tulee kyllä hajoittamaan omat rivit pahasti. Päällystö saattaa olla julmaa ja kantahenkilökunta turhautuneisuuttaan uhoavaa, mutta suurin osa asevelvollisista on suhteellisen normaaleita ja terveitä nuoria miehiä.
Syy siihen, miksi niin pieni määrä poikkeavasti käyttäytyviä eli sivareita saa aikaan niin suhteettoman reaktion maanpuolustusaatteellisten joukossa, ei ole käytännöllinen vaan psyykkinen. Sotilaallinen mielenlaatu edellyttää totaalista yhdenmukaisuutta, erilaisuus koetaan uhkana, eikä mitään yksilöllisyyttäkään katsota kovin suopein silmin. Asenteessa on siis alun alkaen mukana taipumus totalitarismiin, ja vain vaivoin jotkut psyykkisesti kypsemmät ja joustavammat sotilashenkilöt pystyvät hyväksymään muita maailmankatsomuksia kuin omansa. Puhumattakaan sitten siitä että he voisivat siinä määrin vapautua rangaistusmentaliteetistaan että älyäisivät käyttää esim. sivareita johonkin kaikkia hyödyttäviin tarkoituksiin.
Muutaman kymmenentuhannen nuoren miehen valinta tehdä jotain muuta yhteiskuntaa palvellakseen, kuin osallistua asepalvelukseen ei muuta puolustuksen tilannetta mihinkään.
Sivareissa tuntuu pelottavan enemmän se, että he uskaltavat kyseenalaistaa viime sotien aikaisen näkemyksen siitä, miten nykyistä valtakoneistoa pitäisi suojella. Suurin osa niistä joita armeijan arvostelu inhottaa (pelottaa ?) tuntuu kutenkin unohtavan sen, että ainoan kerran kun asepalvelun suorittaneita miehiä itsenäisessä Suomessa on tarvittu, armeija epäonnistui. (Mitä, eikö Suomi voittanutkaan yhdessä Saksan kanssa ?)
Todellinen tarve yhteiskunnan puolustamiseen olisi siirtää armeijalle esim. ympäristöriskien torjunta, vanhenevan väestön palveluista huolehtiminen, poliisin ja pelastuslaitoksen toiminnan avustaminen. Nykyinen siviilipalvelus on paljon lähmpänä näitä tavoitteita kuin asepalvelus.
Kävin itse armeijan, eikä siinä touhussa kyllä tipan vertaa tarvittu uskallusta. Päinvastoin kuvittelisin, että uskalluksen puute ja laumasieluisuus on syynä siivilipalveluksen pieneen suosioon.
Ne sivarit on laiskoja ja se on ihan eri asia kuin rohkeuden puute. Ja kun suomella on asukaslukuun nähden suuri pinta-ala ja naapurit ovat mitä ovat, sivariaatteen leviäminen mannermaisiin mittoihin saattaisi pidemmällä tähtäimellä olla hyvinkin suureksi haitaksi. Eli on se hyvä että jotkut jaksaa kantaa huolta muustakin kuin omasta navastaan, vaikkei sivarit vuodessa montaa käännyttäisi laiskuuteen, pitkällä ajalla ehkä sittenkin. Sama laiskuus ja yhteistyötahdottomuus sitten aiheuttaa ongelmia myös työpaikoilla ja muualla yhteiselämässä.
Niin, armeija lyötiin, eikä mikään olisi estänyt Stalinia miehittämästä Suomea - jos asia olisi ollut pelkästään sotilallinen. Mutta se oli myös poliittinen, ja on lisäksi mahdollista, että O W Kuusinen puhui puolestamme ja pelasti Suomen.
Sotilaita ja näitä maanpuolustusaatteellisia on kuitenkin vähän vaikea valaista siitä että sodat ovat valtapolitiikkaa eikä sitä että ammutaan toisiaan rintamalla. Sotilaalle se sotiminen on vain henkilökohtainen asia, kysymys mieskunnosta ja kunniasta, sotataidoista ja rohkeudesta, etc. Pahimmillaan se on henkilökohtainen ongelma: luonnevikaisimmat militaarit varmasti tarvitsevat armeijaa enemmän kuin armeija tarvitsee heitä.
Olen kanssasi samaa mieltä siviilipalvelun sisällöstä, jota tulisi edelleen kehittää juuri tuohon esittämääsi suuntaan.
O W ei ollutkaan mikään laiska sivari.
Eikä se kivääri mikään kyrvän jatke ole, tuo on ihan tyypillistä laiskan sivarin puhetta. Sotilas hyvin ymmärtää valtapolitiikkaa, siitä syystä hän myös ymmärtää ettei se oma valta ole niin suuri että hänellä olisi mitään sanomista, jos valloittaja päättää hyökätä.
Huomatkaa, on kaksi tapausta. Jatkosota ja talvisota. Molemmilla kerroilla armeija _vaikeutti_ Puna-Armeijan etenemistä niin, että poliittinen ratkaisu tuli Stalinille kannattavammaksi, kuin Suomen miehittäminen. Ja hyvä niin.
Eikä se ollut mikä tahansa armeija vaan voittamaton puna-armeija.
vai että MIES pelkäisi jotakin paskahousurääpälettä,
jollaisia jokainen sivari on,ei miestä nimeksikään
vaikka itse niin uskoisittekin,pitävät kaikki ns. normaalit ihmiset teitä naurettavina pelleinä... no toisaaltaan tarvitaanhan elämässä jotakin hupiakin.