Mistä apua?
Nykyinen puolisoni ei anna minun tavata entisen avioliittoni lapsia. Vaan häntä kuulema hävettää,kun olen eronnut ja minulla on lapsia!? Olemme olleet yhdessä yli pari vuotta ja nyt vasta kuulen noita mielipiteitä. Hänen mielestään lapsetkin ovat pahoja sillä perusteella mitä eksäni teki minulle?!
Tätä ennen asuin kauempana lapsistani,joten tapailimme vain lomilla ja aina jotenkin luovin nämä riidat läpi. Nyt asun lähempänä heitä ja olisi muuten mahdollisuus tavata heitä useammin,mutta nykyinen ei halua.
Minulla ei ole hirveesti edes rahaa,että voisin mennä lasten kanssa jonnekin muualle. Vaikka pitäisihän mun saada olla kotonakin,koska maksan vuokrankin(siksi ei rahaa,mies hoitaa muut maksut).
Täällä uudella paikkakunnalla en tunne ketään ja mies käyttää henkistä vä'kivaltaa kokoajan, en voi siis lähteä mihinkään. Ja meillä on yhteinen puolivuotias lapsi,joten sekin estää ulos lähtemisen.
Neuvokaa hyvät ihmiset mihin voisin ottaa yhteyttä. Mulla hajoo oikeesti pää.. :(((((

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei!
Käyppäs katsomassa esimerkiksi seuraavaa:
http://www.lahdenensijaturvakoti.fi/
En tiedä missä asut, mutta tuollaisia on kyllä monessa paikassa. Pienemmilläkin paikkakunnilla niitä on, koska tuttavani on pikkukaupungissa sellaisessa töissä.
Ota vaan reilusti yhteyttä jonnekin!
OTAPPA YHTEYTTÄ VIRANOMAISIIN ,ÄLÄ ANNA ALISTAA ITSEÄS ELÄ OMAA ELÄMÄÄ, ÄLÄKÄ ANNA TOISEN MÄÄRÄILLÄ KOKEMUKSESTA PUHUN ITSE OLEN SAMASSSA JAMASSA MUT OLEN PÄÄTTÄNYT SE LOPPU TÄHÄN PÄIVÄÄN MEIL KOLME YHTEISTÄ TYTTÖ LASTA.
Onko lapsesi sinulle tärkeitä ? Jos on niin et antaisi kenenkään tulla väliinne. Minun ex-äni uusi ei antanut tavata lapsia ja heillä ei ole tänäkään päivänä kunnon välejä.(13 v. on kulunut) Lasten mielestä on se oma vanhempi kun välittää jos tekee. He eivät muihin selityksiin usko. Jos et halua lapsiasi menettää niin tee jotain omalle tilanteelles.
Et voi elää tollaisessa suhteessa missä et saa tehdä mitään! Kohta tulee ensimäinen isku, ja sen jälkeen olet hänet kunnes kuolema teidät erottaa. Ensin hän "lyö" sua sanoilla ja kun olet tarpeeks heikko hänelle niin hän lyö nyrkillä. Pakene viellä kun pystyt!
Viimeinkin sain yhteyden viranomaisiin ja kävi niin,että ensin oltiin vaan miehelle tarjoamassa keskustelu apua!! Hän ehti jo puhelimessa sanoa, että hän ei ole kieltänyt ketään tapaamasta!Ajattelin ettei tää voi näin mennä:minä kärsin ja sit musta tehdään vielä valehtelija. Huomenna on nyt sitten molemmilla aika jonnekin kriisijuttuun.Minä oisin kuitenkin tarvinnut konkreettista apua:paikan ja rahaa tavata lapsia. Itkettää ja v****aa.
Mies on tänäänkin tehnyt selväksi ettei hyväksy mun lapsia. Välillä tuntuu,että ei meidän perhe voi kaatua tähän,mutta ei taida olla vaihtoehtoja.Sananvaihdon jälkeen mies saattaa vitsailla ihan ku ei mitään ongelmia oliskaan..ai niin mullahan se ongelma olikin.
Olen totaalisesti umpikujassa.