Susanna Kokkonen: Israel tulee aina säilymään

kiitosHerralle

Israel tulee säilymään

Kokkonen muistutti, että Raamatussa on monia eri kansoille suunnattuja profetioita. Ne eivät toteudu, ellei löydy ihmisiä, jotka haluavat palvella Jumalaa. Holokaustista selvinnyt poika ymmärsi, että hänen täytyy mennä Israeliin, vaikkei hän tuntenut pyhiä kirjoituksia. Poika pääsi Israeliin ja myös Lulek ja Naftali päätyivät sinne.

Tohtori toi puheessaan esiin, että Israelin valtio on monella tapaa menestystarina: maan valuutan, sekelin, arvo on vahvimpia maailmassa, innovaatioita tehdään enemmän kuin missään muualla, demokratia kukoistaa ja turismi on voimissaan – maassa kävi vuonna 2017 noin 3,6 miljoonaa turistia. Israel on myös onnistunut integroimaan lukuisat maahanmuuttajat osaksi yhteiskuntaansa.

”Toisaalta, jos katsomme Lähi-Itää, meillä on Hamas Gazassa ja Libanonissa Hizbollah – Iranin tukema terroristijärjestö. Saudi-Arabia on kuitenkin lähentynyt Israelia. Näemme, että Jumala luo parhaillaan jotain uutta Lähi-Idässä. Uskon, että kaikki ne profetiat, jotka eivät vielä ole käyneet toteen, tulevat toteutumaan alueella. Moni muslimi on nähnyt Jeesuksen. Kristityillä on kuitenkin hyvin vaikeaa Lähi-Idässä. Meidän täytyy tukea näitä kristittyjä veljiä ja sisaria ja sitä ainoaa Lähi-Idän valtiota, joka auttaa heitä.”

Kokkonen totesi, että usein Israelista puhuttaessa puhutaan ongelmista, kuten antisemitismista ja sen noususta monissa Euroopan maissa. Hän haluaa kuitenkin lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta: Israel on suuri Jumalan ihme. Jumala on Sanassaan luvannut, että Israel myös säilyy. Kokkonen uskoo, että Raamatun profetiat toteutuvat jo meidän sukupolvemme aikana. Meidän osuutemme on tehdä se, mitä Jumala meiltä pyytää.

”Voimme tarkastella historiaamme ja sen sijaan, että näkisimme kaikki ongelmat, näemme, että Jumala on uskollinen. Hän tulee tekemään kaiken, minkä hän on sanonut. Kukaan ei pysty Häntä estämään. Ja me tulemme olemaan hänen kanssaan”, Kokkonen iloitsi.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tohtori-susanna-kokkonen-jumala-on-uskollinen/

Jumala on uskollinen omalle kansalleen.

18

1713

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä juttu. Mutta miksi piti sotkea siihen "Jumala"?

    • erimieltä

      "Israelin valtio on monella tapaa menestystarina: maan valuutan, sekelin, arvo on vahvimpia maailmassa, innovaatioita tehdään enemmän kuin missään muualla, demokratia kukoistaa ja turismi on voimissaan – maassa kävi vuonna 2017 noin 3,6 miljoonaa turistia."

      Israel on toki monella tapaa menestynyt. Taustalla on kuitenkin väkivaltakoneisto, jota erityisesti amerikanjuutalaiset ja "hyödylliset idiootit" sionistikristityt tukevat. Paimentolaisten tarinoilla ei ole muuta tekemistä asian kanssa kuin se, että niihin jotkut uskovat, ja toimivat uskonsa pohjalta.

      "Israel on myös onnistunut integroimaan lukuisat maahanmuuttajat osaksi yhteiskuntaansa."

      Palestiinalaisten kohdalla Israel on ottanut mallia - hieman ironista kyllä - Natsi-Saksalta.

      "Hän haluaa kuitenkin lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta: Israel on suuri Jumalan ihme. Jumala on Sanassaan luvannut, että Israel myös säilyy."

      Mielikuvitusolennon lupauksilla ei ole merkitystä.

      • Montako palestiinalaista Israel on kaasuttanut kaasukammioissaan?


      • Kristitty.net kirjoitti:

        Montako palestiinalaista Israel on kaasuttanut kaasukammioissaan?

        Tuskin yhtään.

        Mutta rauha oli maassa kunnes päätettiin perustaa Israelin valtio. Rajat määrättiin, ja osa väestä pantiin maanpakoon. Rauha oli mennyttä.


      • eitarvikaasua
        Kristitty.net kirjoitti:

        Montako palestiinalaista Israel on kaasuttanut kaasukammioissaan?

        Kiväärikin tehoaa. Myös natsit ampuivat vihollisiaan, eivät he pelkästään kaasukammioita käyttäneet.


      • eitarvikaasua
        torre12 kirjoitti:

        Tuskin yhtään.

        Mutta rauha oli maassa kunnes päätettiin perustaa Israelin valtio. Rajat määrättiin, ja osa väestä pantiin maanpakoon. Rauha oli mennyttä.

        Israelin valtion perustaminen on 1900-luvun idioottimaisin hanke, eikä olisi toteutunut ilman valtavaa sympatia-aaltoa 2. maailmansodan jälkeen. Tuon virheen laskua maksetaan vielä pitkään.


      • Ohi taas. Et osaa pysyä aiheessa.

        Ja olet huonomuistinen. Minulla ei ole panokaveria. Noilla edellytyksillä jättäisin itse kirjottelematta.


      • eitarvikaasua

        Yritit panna pahan, mutta munasit vain itsesi.


      • torre12

        Voi sinua ja vääriä kuvitelmiasi. Älä vain sano, että uskot vielä Jumalaankin.


      • Olet takuulla uskovainen. Ei muuten olisi noin pää sekaisin. Mietit yötä päivää muslimimaahanmuuttajamiehiä. Niitä nuoria. Oletkohan perverssi, mutta yrität teeskennellä itseäsi parempaa.


      • Olenko minä vai sinä puhunut jatkuvasti muslimimaahanmuuttajamiehistä?

        Olet huono vitsi.


      • Heh. Maailmaan mahtuu mielipiteitä. Minkähän näköinen mahdat olla, Vaikutat läskiperseeltä. Mutta mahtavaa Liverpooooollll!!!!!


      • Miksi kuvittelet mielipiteesi olevan jotenkin erityisen tärkeä?

        Se on vain yksi mielipide muiden joukossa. Ja tiedoksi: minulla on kaikkea muuta kuin läskiperse. Yritä muistaa edes tämä.


      • Missä olet perseeni nähnyt, muistatko sitäkään?

        Mulla on käytössä kaksi nikkiä, ja olen kirjoittanut tälläkin vaikka kuinka monta vuotta näille palstoille. Seksipalstoille kirjoitin lähinnä vuonna 2005. Pidin ihmeenä, että pystyin antamaan neuvoja nuoremmille heteroseksiin. Ehkäpä siitä oli jollekin hyötyäkin.


      • En ole vaihtanut, mutta katsoin sähköpostia ja sen jälkeen menin samalla tälle palstalle. Ja syy voi olla siinä, että minulla oli yli 10 vuotta vain helsinkijokkeri. Sillä kirjoitin palstalle kuin palstalle.

        Homosteluviestejä ei taida olla ainuttakaan. Olen kertonut vain kokemukseni. Vai onko sekin sinusta homostelua? Olet aika alkeellinen tapaus.


    • Voihanvitalis

      Israel tuhoaa palestiinalaishyökkääjien taloja: Ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet käytännön joukkorangaistuksena, joka ei kohdistu hyökkäysten tekijöihin vaan heidän perheenjäseniin. Turun Sanomat 19.11.2014

      • sitä_juuri

        Natsimeininkiä


      • Syyttömien perheenjäsenten ja sukulaisten rankaiseminen on täysin Vanhan testamentin esimerkkien mukaista.


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1604
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      307
      856
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      612
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe