Minä sain tietää holokausti aikana niin että oli yli 1000-kylää poltettiin asukkaineen päivineen maan tasalle alueella latvia liettua ja niin että ehkä ulkopuolelta alueelta jossa einsatzgruppen A oli tehtävissä tai koko itäblokki alueelta. Tarkoittaa paisutellessa isoa nenää noihin niin ei ole kertaakaan tullut vastaan tuollaista iso nenä lukumäärää ja aina on tullut vastaan paikallisesti kasvaneita isoja neniä ja näiden lukumäärä ei ole ollut suurikaan ja arvaan on otettu muiden kuolleitten kohdalta lyhyet nenä arvoja ja laitettu isoja neniä tilalle jotta isot nenät saisivat korvauksia sodissa menehtymisistään ja on totta juutalaiset olivat pieniä ryhmiä joilla ei ollut vakituisia ammatteja kelpaavia kylissä ja jos oli niin on paisuteltua isojen nenien osuus ja isot nenät olivat yleisesti linnunmunien syöjiä jotka rannoilla pohjoisten rantojen pohjanlahti suomenlahti itämeri pohjanmeri olivat liottaneet alavartaloa vedessä odotellessaan linnunmunien sulavan vatsassaan josta kasvoi liottamisesta vedessä isotnenät ja näin ei työ ollut se työ joka kylissä on työntekoa ja olivat rantojen alueilla eivätkä kylissä näiden nenien kasvun aikaan olleet ja ulkopuolelta aloittaa suhteet kyliin joissa oli yhden pienen pellon aloittamat liitot oli iso-nenävalkoisilla vaikeuksia työn teon suhteen ja palasivat rannoille takaisin ja olivat monet ystävällisiä syystä että pahantekijälle pahasti käy syystä ja olivat muita teitä ammatteja etsineet ja oli myös yhden pienen pellon liottaessaan lannoitteista alapäätä vartalosta puhtaaksi syntynyt isoja neniä ja näiden ammatit olivat kylissä yhden pienen pellon hoitamisia sukupolvista periytyviä ja näiden välinen ero oli selvä ja arvaan niin että linnunmunia syöneet isonenäiset olivat katsoneet vilpillisesti yhden pienen pellon isoja neniä vastauksella jossa tapahtui syrjintää esimerkkinä reinhard heydrich oli itse linnunmunia syönyt rannalla liottanut alapäätä vartalosta saaden isonnenän rannoilta ja oli kirjoittanut kuolevaksi kirjoituksia monille isoille nenille yhden pienen pellon alueella isoja neniä saaneille ja jättäen paikan valkoisille isoille nenille rannoilla lintujenmunia syöneille sillä tavalla että meni kirjoittamaan arjalaiset oli leipäliha-alkoholiverijeesus-kristus alkuaan niin kirjoitti sinisilmät-valkohiukset päälle alkuperäisen jeesus kristus rotua etsitään kirjoitusten kouluaikaisten kehittyneitten etsiä sukua jeesus kristus suvuille niin näin minä näen nyt valkoiset isonenä-työttömät hakee korvausta jossa ei ole heillä osuutta edes kärsiä ja yritys-osuus muiden kärsineitten sijaan astua on yritys jälkeläisten-valkoisten ovat tekemässä jälleen vilpillisesti ja minun katsomalta kannaltani katsoessa on vilpillinen-yritys isonenävalkoinen-ryhmittymän.
Yhden pienen pellon aloittaja ja isonenä.
Preussilainen
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.