Näkee että osa-ajantienraivaajien ja ehkä muidenkin tienraivaajien tunneista uupuu aika monta tuntia näin kuun lopulla.
Aikaisempinakin kuukausina olen huomannut saman. Loppukuusta täällä alkaa käydä aikamoinen vipinä, kun Jehovan todistajat aktivoituvat kielletylle areenalle.
Eihän tuolla ulkona viitsi seistä eikä, rampata ovilla kun on kylmä kevät.
Helpompaa ottaa suomi 24 palsta käsittelyn alle ja alkaa kirjoittelemaan. Siitä saa mukavasti uupuvat tunnit.
Eikö ole näin?
Aikaisempinakin kuukausina olen huomannut saman. Loppukuusta täällä alkaa käydä aikamoinen vipinä, kun Jehovan todistajat aktivoituvat kielletylle areenalle.
Eihän tuolla ulkona viitsi seistä eikä, rampata ovilla kun on kylmä kevät.
Helpompaa ottaa suomi 24 palsta käsittelyn alle ja alkaa kirjoittelemaan. Siitä saa mukavasti uupuvat tunnit.
Eikö ole näin?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei mielestäni ole näin. Tämä on minun mielipiteeni, ei siten välttämättä muiden mielipide.
Ymmärrykseni mukaan suomi24 keskustelu palstaa ei voida mieltää ovelta-ovelle työhön kelpaavaksi eikä vapaamuotoiseen todistamiseenkaan. Tällä palstalla ei voida esimerkiksi todistaa henkilökohtaisesti kenellekään. Eikä tätä palstaa voida mielestäni mieltää synagoogaksi tai torinlaidaksi, jossa voisi todistaa suurelle yleisölle pitämällä esimerkiksi Raamatullisia esitelmiä.
Jeesus Kristus ja hänen apostolinsa Paavali antoivat esimerkit siitä miten ja missä todistaa, ja voimme lukea heidän toimintatavoistaan Raamatun lehdiltä.
Nimimerkit eivät kerro, onko niiden takana todellisia henkilöitä, ja missä määrin on henkilöitä. Osa voi olla ns. botteja, haittaohjelmia.
Mutta paras peruste sille, miksi voidaan ajatella, että suomi24 keskustelualustaa ei ole syytä käyttää todistamiseen on se Raamatun antama peruste:
"6 "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä." (Matteus 7:6 kirkkoraamattu 1992)
Jokainen voi omassa mielessään miettiä, missä määrin tällä palstalla on niitä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita pyhistä asioista arvostaakseen niitä ja halutakseen oppia niistä lisää, tai onko heitä täällä laisinkaan, ja siksi on syytä varmasti miettiä missä todistaa tai aikoo todistaa.
"11 Jos teitä jossakin paikassa ei oteta vastaan eikä kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne. Tämä on oleva todiste heitä vastaan." (Markus 6:11 kirkkoraamattu 1992)
Jokainen tekee omat valintansa ja vastaa niistä.
Pauli_Pekka_Peloton 27.4.2018 0:54
<>Jeesus Kristus ja hänen apostolinsa Paavali antoivat esimerkit siitä miten ja missä todistaa, ja voimme lukea heidän toimintatavoistaan Raamatun lehdiltä.><
Jeesuksen vaikuttavin teko oli seuraajiensa pettäminen katteettomalla paluulupauksellaan. Paavali puolestaan ilmoitti saarnaamisen hoidetun ja uskoi tuon lupauksen mukaan tulevansa elävänä temmatuksi yläilmoihin Jeesusta vastaan (1. Kor. 15:51, 52). Siinä toimintatapaa suoraan Raamatun lehdiltä.
<>...ja siksi on syytä varmasti miettiä missä todistaa tai aikoo todistaa. ><
Tarpeetontahan tuollainen miettiminen on Raamatun valossa, mutta jos ei kerran usko Raamatun suoraa ilmoitusta (Kol. 1:23), niin siitä vaan.
P_P_P, en ole koskaan ajatellut voivani raportoida aikaa "suomi24", koska tämä on ollut minulle henkilökohtainen "varaventtiili". En ole koskaan "todistellut" muusta kuin omista kokemuksistani, tunnoistani, huonovointisena ja masentuneena.
En ole koskaan ollut täällä "täysissä sielun ja ruumiin voimissani".
Toisaalta, olen saanut monelta todella lämminsydämistä ja huomaavaista kannustusta.
Milloin jonkun sattuvan raamatunkohdan, tai "Valtakunnan" lauluista lohdutukseksi.
En usko heidänkään raportoineen onnettomalle sisarelle kirjoittamistaan.
Mutta tässä vaiheessa olen saanut "surut pois puserostani", enkä pidä tarpeellisena enää pyöriä täällä. Ilmoittelin vain "tilannetietoa", vastapainoksi entiselle.
Siitä saattaa olla hyötyä jollekin toiselle, joka kaipaa päästä "hengelliseen tilaan".
Mitä mainitsemaasi "koirien repimiseen" tulee, niin täällä EI saa sanoa mitään hyvää Jehovan todistajista; siitä seuraa auttamattomasti hillitön raivo ja vihapuheet!
On ihmisiä, jotka ovat niin syvän pettymyksen vallassa, että he kokevat pelkoa ja raivoavat.
Kysymyksessä on aina ihmisen oma suhde Jumalaan. Voiko mikään raamatunkäännös avautua hengellisesti rakentavana vihan täyttämälle ihmiselle?
Voiko lähde vuotaa makeaa ja karvasta vettä samasta silmästä.
"Ei mielestäni ole näin. Tämä on minun mielipiteeni, ei siten välttämättä muiden mielipide."
Montako Vartiotorni-seuran virallista linjaa vastaan olevaa mielipidettä sinulla on?
"Ymmärrykseni mukaan suomi24 keskustelu palstaa ei voida mieltää ovelta-ovelle työhön kelpaavaksi eikä vapaamuotoiseen todistamiseenkaan. Tällä palstalla ei voida esimerkiksi todistaa henkilökohtaisesti kenellekään. Eikä tätä palstaa voida mielestäni mieltää synagoogaksi tai torinlaidaksi, jossa voisi todistaa suurelle yleisölle pitämällä esimerkiksi Raamatullisia esitelmiä."
Nettitodistaminen rinnastuu ihan hyvin ovelta ovelle -työhön, kärrytyöhön tai vapaamuotoiseen todistamiseen, joissa ei myöskään henkkareita kysellä. Todistuksen kohde voi esittää mitä tahansa, todistaja samoin.
"Jeesus Kristus ja hänen apostolinsa Paavali antoivat esimerkit siitä miten ja missä todistaa, ja voimme lukea heidän toimintatavoistaan Raamatun lehdiltä."
Esimerkkejä Raamatun lehdiltä löytyykin. Milloin olet viimeksi pessyt jonkun jalat, voidellut sairaan öljyllä tai kopistellut pölyn jaloistasi, jos sanomaa ei jossain kaupungissa ole otettu vastaan?
"Nimimerkit eivät kerro, onko niiden takana todellisia henkilöitä, ja missä määrin on henkilöitä. Osa voi olla ns. botteja, haittaohjelmia."
Entä sitten? Asiakeskustelussa on myös mahdollista keskittyä asioihin, ei henkilöihin.
"Mutta paras peruste sille, miksi voidaan ajatella, että suomi24 keskustelualustaa ei ole syytä käyttää todistamiseen on se Raamatun antama peruste:
"6 "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä." (Matteus 7:6 kirkkoraamattu 1992)"
Ettei huolesi kuitenkin liittyisi siihen, että kohtaat asiallisia kysymyksiä, joihin sinulla ei ole samantasoista vastausta?
PohjoisenAkka 27.4.2018 22:52
<>Mitä mainitsemaasi "koirien repimiseen" tulee, niin täällä EI saa sanoa mitään hyvää Jehovan todistajista...><
Kun olen kysynyt jehovantodistajiksi mielletyiltä mitä sellaista hyvää he näkevät jehovantodistajuudessa, jota ei ole muualla, niin muistaakseni en ole saanut muuta vastausta kuin yhteisöllisyys. Näen tuossa vastauksessa kaksi perusongelmaa, yhteisöllisyyttä (ja sen vilpittömämpää muotoa) on paljonkin, mutta jehoventodistajien yhteisöllisyys on ehdollista, josta syystä jehovantodistajuudessa on kastimaista kerroksellisuutta.
Kun eräs (pohjoisen) vanhin jäi alakynteen 1914-selittelyissään, niin hän totesi jehovantodistajuuden kuitenkin olevan paras elämäntapa hänelle. Minulle tuli tunne, että tällaisia epäloogisuuksia lateleva jehovantodistaja näkee hyvänä kaikenlaisten päättömien selitysten laukomisen, jotta ei tarvitse kohdata todellisuutta. Vt-seura ei ainakaan ole ohjeistanut kyselemään ovilla sitä kuinka tyytyväinen ovenavaaja on omaan uskontoonsa ja poistumaan seuraavalle ovelle jos ovenavaaja on tyytyväinen. Päin vastoin, jehovantodistajuudessa pyritään kääntämään ovenavaajan pää selittelemällä hienovaraisesti kuinka väärässä ovenavaaja Vt-seuran mielestä on.
Toinen useammin esittämäni kysymys on kirvonnut tilanteessa, jossa jehovantodistajaksi miellettävä on vähätellyt jonkin väärän opetuksen merkitystä. Olen kysynyt kuinka monta prosenttia opeista saa hyväksytysti olla väärin. Tämä on jälleen pään painamista puskaan, vaikka toisesta suupielestä irtoaa helposti hengellinen paratiisi ja maailman onnellisin kansa -ilmaukset.
Eli melkoisen tiheällä kammalla joutuu etsimään positiiviseksi katsottavia piirteitä veriuhreja odottavalta pedofiilien suojelujärjestöltä, joka perustaa "virkamääräyksensä" täysin valheellisiin väittämiin. Ja jos tuossa edes olisi kaikki, mutta kun ei.
Ymmärrän hyvin jehovantodistajien närkästymisen, mutta jos ei ole eväitä osoittaa esitettyjä asioita virheellisiksi, niin ei jää muuta keinoa kuin toistella vainosta ja muusta vastaavasta. Josta vainosta kilahti mieleen loppukevennys Jeesuksen antamasta merkistä, jonka mukaan hänen seuraajiaan vedetään synagoogiin - onkohan tuota tapahtunut koska viimeksi?
"Nähdään", muistan, kun ensi alkuun lukiessani kommenttejasi kauhistuin terävää älyäsi, johdonmukaisuuttasi, muistiasi, tietomäärääsi, kylmän asiallista tapaasi vetää johtopäätöksiä.
Sitten aloin käymään niitä läpi ja arvostan todella, että sain siihen mahdollisuuden.
Päätitkö itse kehen rakastut ennen naimisiin menoasi, vai iskikö "Amor" yllättäen, niin että
olit polvet tutisten ja posket punaisena höpisten mielitiettysi edessä?
Kun minä olin hankkinut itselleni ammatin, päätin että nyt sitten voin hankkia lapsia ja
oman perheen - niin mieskin olisi ollut jossain kulmassa välttämättömänä pahana.
Mutta elämä ei ole ravintola, jossa tilataan "Menystä"!
Se on hiukan samalla tavalla uskomisen kanssa. Minä olin päättänyt jättää jw.org,
mutta kun sisareni, johon oli kiukustunut, antoi minulle uutta kirjallisuutta ja
veli joka oli "ihan tyhmä tollo" - mielestäni - ojensi minulle uuden kirjan tuoreena laatikosta, niin se "suuri rakkaus" valahti niin, että sisarta halasin silmät kyynelissä ja veljelle kumarsin.
Sitten menin polvet heikkoina tuolille rauhoittumaan ihmetellen: kuka "käänsi kelkkani"?
Uudesta "Vartiotornista" sain viimeisillä sivuilla muistutuksen mieliaiheestani:
suomalaisen maanpuolustajan tyttärenä tiedän omien sotavarusteiden huoltamisen tärkeyden. Vanhat muistot tulvahtivat mieleeni ja kaikki ne hyvät asiat, joita kotona luin yksin, vahvistuivat ja avautuivat herättäen tunteet, ajatukset, halun jatkaa, siitä missä olin.
Minä olen lapsesta asti kinunut päästä mukaan kokouksiin ja konventteihin ja
minulle luettiin Raamattua ja Topeliuksen satuja, jotka vetosivat sydämeeni.
Sain vihreät silmät, enkä kykene niitä sinisiksi muuttamaan!
Hiukset vaalensin äidin vaatimuksesta. Nyt nautin niiden omasta väristä ja harmaista suortuvista, eikä mikään mahti saa niitä enää värjäämään.
Sama se on todistajuudesta: näin siinä paljon väärää, puutteita.
Nyt näen, mitä itsessäni ja asenteissani voin korjata, mutta en ole pakokauhun vallassa.
Tunnen vain olevani täydellisessä sekamelskassa ja suursiivous on edessä.
Nautin seuran kirjallisuuden esiin tuomista asioista ja Raamattu on minulle elävää sanaa!
Tunnen syöväni hunajaa ja juovani nektaria - jumalista ravintoa hengen elämäksi!
PohjoisenAkka 28.4.2018 12:55
<>Sitten aloin käymään niitä läpi ja arvostan todella, että sain siihen mahdollisuuden.><
Tähän voin ilkikurisesti todeta, ettei helmiä ole tarkoitettu sioille. Sinä ymmärrät oikein hyvin mikä pelin henki on nettisivuilla, ne eivät ole tavallisia helppoja kenttäovia, vaan "oven" takana voi olla kirjoittaja, joka tuntee Vt-seuran paremmin kuin jehovantodistaja itse. Eikä siinä kaikki, saman "oven" takana voi olla useampi asiansa osaava kirjoittaja.
<>Päätitkö itse kehen rakastut ennen naimisiin menoasi...><
Joo, alkuun huokailin Kiri Te Kanawan (ulkonäön) perään, mutta todellisuus sai vallan ja annoin asioiden mennä omalla painollaan.
<>Se on hiukan samalla tavalla uskomisen kanssa.><
Vasta aikuisempana kääntyville, lapsesta kokouksiin painostetulta ei kysellä mielipidettä. Minä en ymmärtänyt kokouksista mitään oleellista, mutta 1918 ja 1922 Cedar Pointit jäivät mieleen. Vasta paljon myöhemmin minulle selvisi, että ne olivat loppurutistus vuoden 1925 maailmanlopun edellä. Sitä maailmanloppua ei enää 1950-luvulle tultaessa kehdattu muistella. Russelin paloletku helvetintulen sammutukseen oli yksi toisteltu juttu, sikäli ajat muuttuneet, että kyseessä oli julkinen väittely, nyt ei vastata kysymyksiinkään.
<>Sama se on todistajuudesta: näin siinä paljon väärää, puutteita.><
Kaikessa Raamatun UT:n pohjalle perustuvassa liikehdinnässä on rakenteellisia ongelmia, puhumattakaan VT:n tarinoista. Uskonnollisuutta hakevalla on valinnan varaa.
<>Tunnen syöväni hunajaa ja juovani nektaria - jumalista ravintoa hengen elämäksi! ><
Silloinhan voi katsoa asioiden olevan kunnossa kohdallasi, en ole huomannut sinun kirjoitelleen tänne yleensäkään mitään perustelemattomia oppiväitteitä, joihin olisi odotettavissa kritiikkiä.
Sinä, "Nähdään", "Vakaa, Vanha-Väinämöinen" olet aina hyvässä mielessäni ja
pyydän sen "Todellisen" välittävän ystävällisesti arvostavat halit Sinulle.
Tämä "Pohjolan-Possu" menee nyt murkinoille - röh-röh ;-D
Ja paljonkos itse laitoit tuosta sepustuksesta tunteja?
Kiinni jäit.
Ai niin, mutta "isokenkäisillä" Jehovan todistajilla on oikeus tulla tänne.
Ja olikos se niin, että kaikki muut ihmiset ovat koiria paitsi ne jotka sortuvat kulttiinne?
Mitenkäs on ilmestyskirjan valehtelijat jotka sijoitetaan koirien joukkoon?
Periikö ne Jumalan valtakunnan?
En ole eläissäni nähnyt ja tavannut rehellistä Jehovan todistajaa.
Kieroja kuin korkkiruuvit.
Olet tehnyt valintasi ja säälin sinua.
Kirkkoraamattu (1992) neuvoo paavalin kirjeessä roomalaisille:
"10 Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen. 11 Onhan kirjoitettu:
-- Niin totta kuin elän, sanoo Herra, jokainen polvi on notkistuva minun edessäni ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.
12 Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään."
Niin myös Jehovan todistaja kultti.
Enpä tahtoisi olla Jehovan todistajan housuissa kun Jehovan viha alkaa.
On hirveää joutua elävän jumalan; Jehova käsiin.
Pauli_Pekka_Peloton 27.4.2018 0:54
"Jokainen tekee omat valintansa ja vastaa niistä. "
-Paitsi jos kuuluu lahkoon. Siellä on ensinnä painostettu jättämään lahkon ulkopuoliset ihmissuhteet. Sitten jos lukee Raamatusta jonkin jakeen, joka on lahkossa tabu, niin saa osakseen mökötystuomion.
Lahkojohtohan tykkää murhata jäseniään verensiirtokiellolla (johtuneeko siitä että jäsenistö ohjataan tekemään testamentti lahkon hyväksi ?)
Siten ei ole vapautta lukea 3 Moos 17:15, joka sallii veren syömisenkin,
Samaten kuin ei saa lukea ääneen 1 Korintt. 10:25 "Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään"
Mutta sinähän osaat varmasti itsekin jatkaa tuosta pitkänkin listan, mutta sinulta puuttuu juuri valinnan tekemisesi vapaus, josta kirjoitit, jopa Pyhän Kirjan osalta, vartiotornia sinua vaaditaan esittämään.
Pauli Pekka Peloton.
Tämä on sinulle.
Ensinnäkin kiitos että lainasit Mark.6:11 jaetta.
Vielä parempi raamatunkohta tähän asiaan liittyen on Luuk.10 luku. Rinnakkaiskertomus.
Siellä on myös kohta (Luuk.10:7:ssa) joka hämmentää Jehovan todistajia. "Älkää siirtykö talosta taloon".
Ja Jehovan todistajathan tekevät tässäKIN asiassa juuri PÄINVASTOIN kun Jeesus sanoi.
He jättävät tämän jakeen huomioimatta ja siksi he menevät järjestelmällisesti talosta taloon.
Mikähän Jeesuksella oli tarkoitus kun Hän noin sanoi?
Ainakin myöhemmin, sellaisia kodista kotiin kulkijoita nimitettiin "akoiksi jotka jaarittelevat joutavia." Ehkä Jeesus tiesi sen jo silloin ja halusi pitää jaarittelevat akat erossa evankeliumin julistustavasta.
Ken tietää?
Kun Jeesus lähetti 70 opetuslasta kaupunkeihin, ei Hän antanut ohjeeksi järjestelmällistä ovelta-ovelle työtä vaan heidän piti ottaa yksi talo kaupungissa kohteeksi.
Jos siellä ei kuultu lähdettiin KOKO kaupungista pois.
Mitenkäs tämä sopii Jehovan todistajien ovelta ovelle työhön?
EI MITENKÄÄN.
Jehovan todistajilla on tapana toimia monissa asioissa päinvastoin kun Jeesus sanoi.
Miksi?
Mutta mitä tulee huhtikuun tuntien kalasteluun, joka sitä todella on, niin monet menevät sieltä mistä aita on matalin.
Kun lähdetään kenttäpalvelukseen, pudotetaan kodin lähellä johonkin laatikkoon traktaatti tai lehti, jolla saadaan "tunnit pyörimään."
Soitto tutulle.
Kenttäpalveluskokous aika otetaan tietenkin pois, mutta sehän ei kauaa kestä. Tai jos kestääkin(esim. tunnin) otetaan se pois.
Sitten kierrellään H I T A A S T I siellä ja täällä ja näin päästään raportoimaan tarvittavat tunnit.
Lopuksi lähellä kotiovea pudotetaan vielä yksi traktaatti tai lehti. Sitten katsotaan kelloa: "3 tuntia".
Jos oikeasti oltaisiin kiinnostuneita ihmisistä, ei tällaisilla tunneilla olisi mitään merkitystä.
Opetuslapsetkaan eivät raportoineet Jeesukselle tunneista vaan siitä että: "Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä".Luuk. 10:18.
Tunneista ja uusintakäynneistä ei mainita mitään.
Ja onhan niinkin, että vasen käsi ei saa tietää mitä oikea tekee, eikä saa laittaa edes muistiin että on tehnyt jotain sopivaa.
Tulevathan jotkut Jeesuksen eteen ja eivät edes muista tekemisiään. Hyviä tekemisiään.
Toiset muistavat tekemisensä ja heille sanotaan: "menkää pois".
Mutta Jehovan todistajien mielestä tunnit ainakin pitää muistaa ja tehdä raportti.
Minun mielestäni myös, voitte ihan vapaasti raportoida tuntinne vaikka täällä kirjoittelemalla.
Minä en ole laittanut ylös mitään julistustöitäni vuosiin, enkä laita.
manaat 27.4.2018 17:00
<>He jättävät tämän jakeen huomioimatta ja siksi he menevät järjestelmällisesti talosta taloon.><
Kaikki raamattusaarnaamista harjoittavat jättävät huomiotta Raamatun ilmoituksen (Kol. 1:23) huomiotta.
<>Jehovan todistajilla on tapana toimia monissa asioissa päinvastoin kun Jeesus sanoi.
Miksi?><
Usakontomarkkinoilla on tyylinä erottautua kilpailijoista ja silloin keksitään kaikenlaista ikiomaa ja tyrkätään Raamattu sivuun.
<>Jos oikeasti oltaisiin kiinnostuneita ihmisistä, ei tällaisilla tunneilla olisi mitään merkitystä.><
Tuo on totta, jos oikeasti on ihmisistä kiinnostunut, niin silloin ei levittele soopaa, vaan kertoo rehellisesti, että Jeesus petti seuraajansa ja se taru loppui siihen.
Soopaa sinulle, miljoonille ei. On miljoonia ihmisiä, jotka sydämestään tuntevat onnellisuutta saadessaan kuulua kansaan, jonka Jumala Jehova on. Sitä eivät pysty riistämään kenenkään kirjoittelut.
Ja tieto siitä, mitä tulee tapahtumaan, saa jännityksellä seuraamaan, miten asiat edistyvät. Olemme saaneet paljon tietoa tulevista tapahtumista. Odotamme innolla aikaa, jolloin rauha vallitsee kaikkialla. Työtä ei tehdä myöskään raporttien takia, vaan tehdään sitä työtä, jonka Jeesus sanoi olevan yksi lopun ajan merkeistä. Matt. 24:14. Ihmisille annettaisiin todistus, suhtautuvat he siihen, miten tahansa.
Sairaudet ja muut ongelmat kohtaavat myös meitä tänä aikana ja se voi hidastuttaa askelia, mutta Jumalan huolenpito on kuitenkin tuki ja turva.
Hänen palvelemisensa tuo elämälle tarkoituksen.
Ilmaistyön tekeminen valehtelevan amerikkalaisen uskonlahkon hyväksi ei ole kummoinenkaan elämän tarkoitus.
toivo2 27.4.2018 23:48
<>Soopaa sinulle, miljoonille ei.><
Samaa soopaa se on itse asiassa miljardeille, hieman vaan eri vivahteilla.
<> On miljoonia ihmisiä, jotka sydämestään tuntevat onnellisuutta saadessaan kuulua kansaan, jonka Jumala Jehova on. Sitä eivät pysty riistämään kenenkään kirjoittelut.><
Eihän taikauskoa ole kielletty, kyse on taikauskon tarjoamisesta todellisuutena. Miksi ihmeessä kritiikki on niin vastenmielistä kun jehovantodistajien työnä on kuitenkin kulkea ovilla ja suhtautua kriittisesti kilpaileviin taikauskoihin? Millä perusteella jehovantodistajuus olisi kaiken kritiikin yläpuolella?
<>Ja tieto siitä, mitä tulee tapahtumaan, saa jännityksellä seuraamaan, miten asiat edistyvät. Olemme saaneet paljon tietoa tulevista tapahtumista. Odotamme innolla aikaa, jolloin rauha vallitsee kaikkialla.><
Kyseessä on luulo, tietoon viittaaminen tuo todistelun taakan. Jos esitetyt asiat eivät miellytä, niin jää kaksi mahdollisuutta, joko perustellusti kumota jokin vääräksi katsomansa väite, jolloin sitä ei toistella tai sitten sulkea asia pois mielestä ja jatkaa oman mantran hokemista.
<> Työtä ei tehdä myöskään raporttien takia...><
Mitähän jaloa tarkoitusta palvelevat epäsäännöllinen sekä toimeton nimittelyt?
<>...vaan tehdään sitä työtä, jonka Jeesus sanoi olevan yksi lopun ajan merkeistä. Matt. 24:14. Ihmisille annettaisiin todistus, suhtautuvat he siihen, miten tahansa.><
Olet Raamatun mukaan noin 2000 vuotta myöhässä, lopun aika oli ja meni ja Matt. 24:14 oli Paavalin mukaan jo hoidettu:
”...edellyttäen tietysti, että pysytte uskossa, perustukselle laskettuina ja vakaina, horjahtamatta pois sen hyvän uutisen toivosta, jonka olette kuulleet ja jota on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on. Tämän hyvän uutisen palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.” (Kol. 1:23 UM)
Jos Sarjakakkaaja liittyy jehovantodistajiin ja kastetaan, niin Valtakunnansalin kastealtaasta löytyy varmasti kakkaa.
Sarjakakkaaja, en usko että pääset kasteelle.
Eikö kaste ole vertauskuva siitä, että on syönyt kakkaa ja suosittelee sen syömistä muillekin?