ME SINISET VIELÄ NÄYTÄMME !

Kyllä sitä arvostella osaa kuka tahansa , mutta tehkääpä isänmaanne eteen yhtä paljonko kuin Sampo ! 10 000 uutta työpaikkaa ja Suomi nousuun !

Suomi tulee vielä huomaamaan arvomme !

Vienti vetää jo !
9156
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Siniset on rautaa!!!

1Äänestä
  • Kumma kun kansa ei ole vielä tuota huomannut,no saivathan he vielä armonaikaa vuoden verran ministerivirkaansa ja palkka jatkaa juoksemistaan,mitäpä ei ihmispoloinen tekisi leipänsä eteen varsinkin kun puhutaan tuhansista kuukaudessa.
    Arhimäki jää sentään historiaan viimeisenä ministerinä joka sai aikaan satasen korotuksen perusturvaan ,siniset sensijaan ottivat jo puolet siitäkin pois ,siis äänestäjät !olkaa kiitollisia ja äänestäkää näitä miehiä vielä kerran sillä he ovat uhranneet koko moraalisen maineensa ja tulevaisuutensa hallituksen pystyssä pysymiseksi ja Sipilän pelastamiseksi.

    Äänestä

  • Sinikravattinen pullea torvensoittaja.

    Äänestä

Simon Elosta te vielä kuulette !

Nyt te pilkaatte mutta voin kertoa että Simon on teräksistä MINISTERI-ainesta ! Nuori tietävä politiikko on Suomen talaouselämän pelastaja.
Pentti Oinonen taas tietää maaseudun viite-ongelmat ja numeeriset tavoitteet kuin omat taskunsa.

Luotan tähän rehelliseen Muskettisoturi Trion : Terho - Elo - Oinonen .

Vanhusten ja työttömien tuki ja turva

Äänestä
  • Elolle varmaan tärkeää on että luotto nykyiseen vaimoonsa vielä on kunnossa

    Äänestä

Onneksi Sinisillä on Ulkoministerin posti ja sillä me menemme natoon että heilahtaa !

Olen intoa täynnä ! poikani pääsee ulkomaille sotimaan JES !

Äänestä

10000 uutta työpaikkaa, 20000 saanut kenkää. Sinisten ylpeydenaihe.

Äänestä

Höhhöö. 😰😰😰

Äänestä

Sinisten puheenparsi-johtaja : Sampo Terho lienee sanansa mittaisin politiikkomme ! Hän on ilmoittanut ettei pyri minnekkään , ja vahvasti näyttää siltä, että sinne hän myös pääsee !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sinistenFani kirjoitti:

Kyllä sitä arvostella osaa kuka tahansa , mutta tehkääpä isänmaanne eteen yhtä paljonko kuin Sampo ! 10 000 uutta työpaikkaa ja Suomi nousuun !

Suomi tulee vielä huomaamaan arvomme !

Vienti vetää jo !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu