Nyt olis paikallaan saada asiallisia vinkkejä, kuinka päästä lopullisesti eroon ei-toivotuista tunteista jotka kohdistuu henkilöön jota tapaan työn vuoksi lähes päivittäin. Eli läheisesti tekemisissä. Ja ihan ystävällisissä väleissä. Mutta työn teko kärsii tästä. Ja myös minun muu elämä, enkä haluaisi enään mitään tunteita häntä kohtaan koska tulin torjutuksi ja sattuu helkkarin paljon. Välillä tekis mieli lopettaa kaikki. Mutta en sitä tosissaan mieti, tulee vaan joskus olo että ei ulospääsyä tilanteesta.
Lopullisesti eroon
7
1201
Vastaukset
Hei nimimerkki, Kevätmurhe
Tahtoisit lopulisesti eroon tunteista miestä kohtaan, joka torjui sinut ja jota joudut tapaamaan. Ikävä kyllä me emme voi kieltää emmekä käskeä tunteitamme, ne tulevat ja menevät. Tunteesi tähän mieheen laantuu varmaan aikanaan, mutta toki se voi olla hankalaa, kun tapaatte työn puitteissa. Jos pystyt välttämään ja olemaan tilanteissa mahdollisimman vähän aikaa tai jotenkin rajaamaan sitä, tee se. Ja pyri siihen, ettette ole kahdestaan tilanteissa. Sekä siihen, ettette käsittele mitään muuta kuin työhön liittyviä asioita ja minimoit kaiken yhteistyön.
Tsemppiä sinulle,
Pirkko-pappi- suurella-sydämellä
Päinvastoin tunteiden laajentuminen on helpompaa kun näette usein työssä. Näet millainen tollo mies on. Seurakuntamme pappi käytti tilaisuudet hyväkseen. Hänelle olisit kelvannut haaremin jatkoksi.
- eiilkeillä
Miksi ihmeessä sinä kuuntelevaa kirkkoa vastaan hyökkäät tuolla tavoin? Mitäköhän Pirkko-pappi on sinulle tehnyt?
Tarpeetonta tuollainen mollaaminen, kun olisit ihan sivistyneesti vaan voinut kertoa että olet jostain asiasta eri mieltä.
Ei se, että itsellään on eri näkemys jostain vähennä toisen näkemyksen arvoa. Varmasti aloittajaa auttaa eniten jos hän saa useita eri ajatuksia ja ideoita. Sitä paitsi, olihan tämä jo aika vanha ketju minkä nostit esille.
- Kevätmurhe
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Ihan tarkennus että naista kohtaan. Mutta kiitos kumminkin ja näinhän se on että on parempi ettei olla yhteistyössä mutta tässä työssä se on vaikeaa. Ja se on syy miksi sydämmeni on jatkuvaan rikki. Ja on kestänyt useamman vuoden jo. Välillä helpompaa, lomat esim. Mutta vuosien myötä ehkä tilanne korjautuu.
- Sydänjäässä.com
Samaa mieltä, että hoidat van pakolliset työasiat tai hoidat ne muiden ihmisten kautta.
Et hakeudu esim. taukotiloihin yhtä aikaa.
En tiedä " kuviotanne ", mutta käsitys on , että toinen osapuoli ei ole kiinnostunut ? - sunnuntaipäävää
Meren syvyyksiin upotin tunteen mielessäini hyvästi kaivattuni enää ei törmätä enkä toivo nyt nään taas ihmiset toisetkin ihanan vapauttavaa
- taiei
Ohimeneviä juttuja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096846Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M994511L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453799TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133200Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281808- 661228
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551193Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2021185- 91179
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481150