Kuten kiihkosuvakit kehtaavat väittää. Kyllä jokaisella on oikeus arvosta omaa kansaansa ja kulttuuria ilman että syytetään rasistiksi.
Oikeastaan aisa on juuri päinvastoin! Vasta kun arvostaa itseään, osaa arvostaa muitakin. Tuo yksilötason totuus koskee myös kansan ollessa kyseessä.
Ei kait se, että huolehtii ennen kaikkea omista lapsistaan tee vanhempaa lapsivihaajaksi!!??
Oikeastaan aisa on juuri päinvastoin! Vasta kun arvostaa itseään, osaa arvostaa muitakin. Tuo yksilötason totuus koskee myös kansan ollessa kyseessä.
Ei kait se, että huolehtii ennen kaikkea omista lapsistaan tee vanhempaa lapsivihaajaksi!!??
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oman maan, kansan ja kulttuurin arvostaminen ja puolustaminen on mitä luonnollisinta toimintaa.
Mutta niiden halveksiminen ja etujen vastustaminen on mitä luonnottominta toimintaa.
Globalismia ei saa enää palstalla mainita. Se on äärimmäisen vaarallista ja voi johtaa poliittisen poliisin suorittamaan kotirynnäkköön.
Näitä on suoritettu isänmaallisten ihmisten koteihin koska heillä on vääriä mielipiteitä.
Linkkejä tapahtumista en voi laittaa koska ne ovat totta ja siten ne heti poistettaisiin.
Erään kansallismielisen rouvan kotiin tunkeutui yleisavaimilla 6 (!) poliisia aamulla.
Pidättivät rouvan ja tämän pöllämystyneen aviomiehen. Veivät poliisilaitokselle ja pitivät avioparia alkeellisissa putkissa 2 vrk. Mies oli sairas eikä saanut lääkkeitään. Hän oksensi litran verta sellin lattialle ja pyysi ambulanssia. Hänelle annettiin pyyheliina millä voisi mopata lattian.
Rouvaa epäiltiin kiihottamisesta kansanryhnää vastaan koska tämä oli arvostellut maahanmuutopolitiikkaamme.
Kotiinpäästyään mies makasi vuorokauden keittiön lattialla edelleen verta oksentaen ja rouva vapisi shokissa pari päivää.
Tarina on tosi ja voisin linkata tähän todisteet mutta sitä ei sallita.
Pariskunta on tiettävästi tehnyt rikosilmoituksen poliisin toimia vastaan. Seuraan tilanteen kehittymistä.
Minun+tuttavani,+95+vuotaan+kansallismielisen+rouvan+ja+hänen+invalidi+100+vuotiaan+miehen+kotiin+murtautui+50+poliisia,+he+vain+huusivat+fasistit+rautoihin+ja+sen+jälkeen+heidät+laitettiin+kuukaudeksi+vankilan+eristetylle+osastolle+josta+heitä+ei+ole+vielä+tänäkään+päivänä+saatu+pois+ja+miehellä+on+30+tautia+jotka+vaativat+30+eri+lääkettä+joita+ilman+hän+on+ollut+jo+kuukauden+päivät+ja+rouva+kärsii+vaeltavasta+rakosta+eikä+ole+saanut+siihenkään+lääkitystä.+
Olen+onnistunut+lahjomaan+vanginvartian+ottamaan+videokuvaa+sellistä+ja+todisteet+puhuvat+totta,+he+ovat+täysin+riutuneita+ja+tarvitsevat+välitöntä+lääkärinhoitoa.+
Tämä+tarina+on+täysin+100%+totuuden+totta+ja+voin+kyllä+näyttää+todisteet+mutta+moderaattorit+ei+sitä+salli.
Näin+siis+tämän+päivän+suomessa.
Minä uskon tuohon tarinaan. Suomi on nopeasti muuttunut punaviherkelta-fasistiseksi maaksi.
Poliisi- ja oikeuslaitos on valjastettu toimimaan omaa kansaa vastaan. Kuten valta- eli valhemedia on jo kauan ollut.
Suvakkitrollit hyökkäävät heti paikalle, kun liian tulenarkaa tekstiä ilmaantuu julkisuutteen.
Minunkin tuttawani, 105 wee isänmaanrakastajan laittoi powiisi putkaan ja sitten sai keppiä ja kettinkiä ja nyt on inwalidi. Sit sitoivat seinään kiinni ja piiskasiwat.
Kyllä suomessa on jotain wialla.
Nämä himosuvakit ovat kielen omaksuneita mamuja. Vain matu saa olla ylpeä kansallisuudestaan ja kulttuuristaan. Ei kantis voi sentään niin typerä olla.
Kyllä rasistien kannattaisi kohdistaa kiihkonsa vaikkapa seksiin. Sitäkin voi harjoittaa yksin kotioloissa. :) -Eiks jeh?
Bror- Erik lannisti meidät tavikset jälleen polvillemme loistavalla älyn säilällään.
Olen aina arvostanut Suomalaisuutta, omaa kulttuuria, perinteitä ja elämän tapoja, kansallismielisyyttä ja sitä että pidetään omista huolta ja tottakai pidetään Suomalaisten etuja ensisijaisena. Tämän jälkeen olen kuulut että olen rasisti natsisika, en tiedä mitä yhtäläisyyttä suvakit näkee nastisikojen ja isänmaallisten Suomalaiseten välillä. Se että vastustaa leväperäistä maahanmuuttoa joka kerää kaiken maailman rikollisa on oikein, turvapaikka politiikkakin on Euroopan löysintä, kaikki tänne otetaan kuka tulee, lähtiöitä ei sitten juuri olekkaan. Haahuilijoita eli luvatta maassa olevia on tuhansittain ja kuten SUPO todennut jokainen on potentiaalinen uhka.
Kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuksien puolustajat ovat saataisia rikollisia jotka pitää tuomita min. 20:n vuoden vankeusrangaistuksiin.
Ruotsi on edelläkäyntivaltio joka suhtessa:
https://www.vastarinta.com/ruotsissa-perustetaan-homoklubi-lapsille/
Helsingissä julisettiin vuoden homoksi v. 2016 viisitoista- vuotias poika. Lavalla kävi tämän ihanuuden siunaamassa piispamme Irma Askola.
Homolapsen julkistamistilaisuus oli ihana ja se sai kaikkien osalistujapedofiilien silmät runsaisiin kyyneliin.