Ehtoollista ei koskaan nautittu temppelissä

vaan kodeissa.

Apt 2
41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43. Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.

46. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47. kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

Missään muuallakaan Raamatussa ei kerrota, että ehtoollista olisi nautittu temppelissä tai synagoogassa. Eikä Jeesuskaan niin tehnyt.
Miksi kirkko on ominut ehtoollisen itselleen ja pappien jakamaksi?
50640
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Ehtoollisen nauttiminen on yksi kirkon papeille monopolisoima toimitus😏

1Äänestä
  • Tai tarkemmin sanottuna ehtoollisen tarjoaminen. Toki poikkeustapauksissa ehtoollista tarjoavat myös kirkkorakennuksen ulkopuolella 😕

    1Äänestä

  • Nuo tuo on aika kärkäs yleistys. Itse kysyin aikoinaan eräältä papilta saako kukatahansa asettaa ehtoollisen ja yleiseen pappeuteen vedoten kirkon pappi vastasi minulle, että kyllä jokainen saa eikä sitä ole kielletty.

    Äänestä

  • Riparimuistoja kirjoitti:

    Nuo tuo on aika kärkäs yleistys. Itse kysyin aikoinaan eräältä papilta saako kukatahansa asettaa ehtoollisen ja yleiseen pappeuteen vedoten kirkon pappi vastasi minulle, että kyllä jokainen saa eikä sitä ole kielletty.

    Kukahan "tuo yksi pappi" oli😳❓

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Kukahan "tuo yksi pappi" oli😳❓

    Onko siinä sitten jotain väärää että kirkko ei ole monopolisoinnut ehtoollista? Luterilaisuus rakentuu yleisenpappeuden ajatukseen, ja sen mukaan on menty.

    Äänestä

  • Riparimuistoja kirjoitti:

    Onko siinä sitten jotain väärää että kirkko ei ole monopolisoinnut ehtoollista? Luterilaisuus rakentuu yleisenpappeuden ajatukseen, ja sen mukaan on menty.

    Mutta kun kirkko ON sen tehnyt 😂
    Kirkossa ei ole yleistä pappeutta vaan papin virka.

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Mutta kun kirkko ON sen tehnyt 😂
    Kirkossa ei ole yleistä pappeutta vaan papin virka.

    evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Yhteinen pappeus

    Yhteinen pappeus

    Yhteisellä (yleisellä) pappeudella tarkoitetaan sitä, että jokainen kristitty on liitetty ”kuninkaalliseen papistoon” ja Jumalan valittuun kansaan (1. Piet. 2:5, 9; Ilm. 1:6). Kaste on vihkimys yhteiseen pappeuteen. Se on osallistumista Kristuksenomaan ylimmäiseen pappeuteen. Kristityt uhraavat kuten Kristus: he antavat itsensä palveluun. Kaikki kastetut on kutsuttu Kristuksen todistajiksi.

    Erityisellä pappeudella tarkoitetaan papiksi vihkimistä.

    Radikaali yleinen pappeus

    Jotkut protestanttiset kirkot ovat radikalisoineet näkemyksen yleisestä pappeudesta. Radikaalissa näkemyksessä yleinen pappeus tarkoittaa myös erityisen pappeuden kieltämistä, jolloin katsotaan, että jokaisella uskovalla on paitsi kyky, myös oikeus opettaa Jumalan sanaa julkisesti ja toimittaa kasteita ja ehtoollisia.

    Äänestä

  • KieroaPappeutta kirjoitti:

    Juuri näin mutta kirkko on anatnut nämä jokaiselle kristitylle kuuluvat tehtävä virkapapeill joilta ei edellytetä muuta kuin yliopistokoulusta 😏

    Äänestä

Kyllä ehtoollista voi nauttia monenlaisissa paikoissa.

Äänestä
  • Toki voi mutta voitko ottaa kantaa aloitukseen.

    1Äänestä

  • tietääkö.joku kirjoitti:

    Toki voi mutta voitko ottaa kantaa aloitukseen.

    Voin toki. En tiedä miksi sinä koet kirkon omineen ehtoollisen vain pappien jakamaksi. Toki se luterilaisessa kirkossa on pitkälti niin, mutta kyllä ehtoollisessa voi avustaa myös maallikko minun käsittääkseni.

    Äänestä

Koska UT kertoo vasta seurakuntien syntymisestä, ei niiden elämisestä pidemmän ajan kuluessa. Ajan myötä seurakuntien koko kasvoi ja kas kummaa, nämä tarvitsivat isompia kokoontumistiloja. Seurakunnat kokoontuivat pieninä luonnollisesti kodeissa, mutta mm. vainojen aikana kokoonnuttiin esim. Rooman katakombeissa. Kyse ei yksinkertaisesti ole mistään paikasta jossa kokoontua, vaan seurakunnan kokoontumisesta. Paikka on loppujen lopuksi toissijainen. Yleensä niin, että kunhan katto on pään päällä ja väki mahtuu samaan tilaan.

Kannattaa huomata se, että ehtoollista ei nautittu siksi, että oltiin kodeissa, vaan koska seurakunta kokoontui. Ehtoollinen oli selvästi jo UT:ssa ateria, jota nautittiin seurakunnan kokoontumisissa. Kutsutaan niitä nyt kokouksiksi tai jumalanpalveluksiksi tai messuiksi.

Eli miksi näin? Kirkkoja alettiin rakentaa siksi, että kristillinen kirkko tuli viralliseksi uskonnoksi ja sai vapauden toimia. Seurakunnat kasvoivat, joten tarvittiin isompia tiloja yhteisille kokoontumisille, eli jumalanpalveluksille. Samalla niitä oli mahdollista rakentaakin, koska enää kristittyjä ei vainottu. Ehtoollista vietettiin seurakuntien kokouksissa, ei kodeissa, vaan kokoontumisissa. Ja jottei homma menisi aivan holtittomaksi, seurakuntiin alkoi jo UT:n aikana kehittyä virkoja, esim. presbyteerit eli vanhimmat, eli nykypäivänä siis papit. Kun seurakunnat kasvoivat, vanhimmat ja paimenet (eli piispat) huolehtivat seurakunnan kokoontumisten järjestymisestä hyvällä tavalla. Puhuihan Paavalikin jo näitten hyvästä järjestykstä. Ja ehtoollista vietettiin näissä kokouksissa seurakuntien paimenen ja vanhinten johdolla hyvässä järjestyksessä.

Historia kuvaa tätä muutosta aikojen saatossa. Siksi nykypäivänä luterilaisen kirkon messuissa ehtoollista nautitaan seurakunnassa yhteisesti, ei pienellä porukalla kodeissa. Koska jumalanpalvelukset ovat seurakunnan yhteisiä kokoontumisia eikä kokoontumisten ole tarkoitettu olemaan pienten kuppikuntien tapaamisia kodeissa. Nykyinen kotiehtoollisten ja pienten porukoiden kokoontumiset ovat itse asiassa ymmärtääkseni perua pietismin ja karismaattisuuden perintöä 1600-luvulta lähtien, eli käytännössä melko myöhäistä perua ajallisesti. Se on saanut uutta pontta 1800-luvulla tapahtuneitten amerikkalaisten herätysliikkeiden myötä mahdollisesti. Ongelma vain on se, että sen taustalla on kristillisesti historiattomuuta ja juurettomuutta, ja aika yksikantainen lähestymistapa Raamattuun - "Yksin Raamattu" merkitsee tulkintatradition poispyyhkimistä ja paluuta aikaan, jota ei enää ole.

Äänestä
  • Ehtoollinenhan on seurakuntalaisia varten ja on aika luontevaa, että sitä nautitaan siellä missä seurakuntalaiset ovat. Aina seurakuntalaiset eivät ole kirkossa, syystä tai toisesta ja silloin ehtoollista luulisi vietettävän siellä missä seurakuntalaiset ovat.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Ehtoollinenhan on seurakuntalaisia varten ja on aika luontevaa, että sitä nautitaan siellä missä seurakuntalaiset ovat. Aina seurakuntalaiset eivät ole kirkossa, syystä tai toisesta ja silloin ehtoollista luulisi vietettävän siellä missä seurakuntalaiset ovat.

    Ei se ole luontevaa koska se on vastoin sitä mitä Jeesus ja alkuseurakunta teki.

    1Äänestä

  • ei.ollenkaan kirjoitti:

    Ei se ole luontevaa koska se on vastoin sitä mitä Jeesus ja alkuseurakunta teki.

    Meidän on siis luovuttava ehtoollisesta, koska emme voi viettää sitä siellä ja sillä tavoin kuin Jeesus sen teki?
    Olen eri mieltä kanssasi. Ehtoollista voi viettää siellä missä seurakunta kokoontuu ja niin usein kuin sen teemme, tehkäämme se Hänen muistokseen. Kristuksen ruumis, sinun edestäsi annettu....Kristuksen veri, sinun edestäsi vuodatettu.

    Nihnih, mutta alkujaan se oli pala rieskaleipää ja mukillinen viiniä. Nykyinen ehtoolinen on todella kaukana Herran ateriasta joka nautittiin omana osanaan agapen eli rakkauden yhteysaterian yhteydessä. Tämä agape taas muistutti paljon nykyajan nyyttäreitä ja sen tarkoitus oli varmistaa ettei kukaan seurakuntalaisista jäänyt ilman ruokaa ja joutunut kokemaan nälkää. Ateria toimi myös seurakunnan yhdistävänä tekijänä, platonisenrakkauden moottorian, sillä se tuli aloittaa yhdessä jotta kaikki saivat ruokaa, ja jos joku ei päässyt paikalle niin seurakunnan avustajat kävivät viemässä osan ruuasta tämän luo. Tosin ehtoollinen oli sallittu vain kasteessa vihkiytyneille seurakunnan jäsenille, eikä kastamatgomilla ollut osaa eikä arpaa osallistua näille yhteisille platonisilleaterioille. Mutta sillä pienellä jauholetulla ja viinipisaralla ei nykyaikana paljoa nälkä lähde.

    Perinteisesti ehtoollisen tai niin sanotun Karitsan hääaterian tai juhla-aterian oikeat juuret ovat juutalaisessa pääsiäisen juhlaateriassa (pesah seder) ja siihen liittyvässä uhrirituaalissa. Rituaaliin liittyi paljon perinteitä ja kertomuksia, minkä vuoksi myöhemmin marttyyrina kuollut ja vanhurskaaksi katsottu Jeesus rinnaustui pääsiäisenä uhrattavaan karitsaan synnin sovittajana. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumissa esitetty anakronismi on enemmänkin teologinen kuin historiallinen rinnastus. Synoptisissa evankeliumeissa ristiinnaulitseminen esitettiin tapahtuneen päivää myöhemmin. Ehtoollisen hyväksi käyttämät rituaalit ovat peräisin ja matkittu juutalaisesta pääsiäisaterian (pesah seder) käytännöstä. Muistan jostain lukeneeni että juutalaiset kutsuivat matzottia pääsiäisen ruumiiksi ja yhdistivät kolmannen viininaljallisen pääsiäiskaritsan vereen. Näin etoollisen asetus sanoissa Jeesus tekee itsestää pääsiäisen ruumiin ja uhrikaritsan.

    Toisaalta, ehtoollisen asettamisessa ja siunaamisessa on paljon yhtelaisyyksiä juutalaisen havdala rituaalin kanssa, joka suoritetaan leivän ja viinin siunaamisella sapatin päätyttyä.

    Ikävä kyllä esimoderni teologia, niin sanottu saksalainen koulukunta, yrittää parhaansa mukaan kkistää kristinuskon juutalaiset juuret ja yhteysen juutalaisten uskontoon. He haluavat tehdästä Jeesuksesta arjalaisen, ja esittävät ettei kristinuskolla ole mitään tekemistä juutalaisuuden, juutalaisten uskonnon eikä juutalaisen perinteen kanssa.

    Extra...
    Leivän siunaaminen: "Kiitetty olet sinä, Herra, meidän Jumalamme, maailman kuningas, joka nostat leivän maasta."
    Viinin siunaaminen: "Kiitetty olet sinä, Herra, meidän Jumalamme, maailman kuningas, joka luot viinipuun hedelmän."

    1Äänestä

  • OmaaKierrärtäen kirjoitti:

    Itselleni ehtoollinen ei ole syömistä ja juomista, se ei ole ateria siinä mielessä.

    Äänestä

Minä syön ja juon ehtoollisen siellä missä Raamattu sanoo, eli kotona.

Äänestä
  • Yksin?

    Raamatussa ei määrätä nauttimaan ehtoollista kodeissa, vaan kuvataan sen viettämistä seurakunnan kokouksissa. Se on yhteinen ateria, ei yksityinen.

    Äänestä

  • Meingott kirjoitti:

    Yksin?

    Raamatussa ei määrätä nauttimaan ehtoollista kodeissa, vaan kuvataan sen viettämistä seurakunnan kokouksissa. Se on yhteinen ateria, ei yksityinen.

    En löydä kohtaa mikä sanoo, että ehtoollisella olisi oltava aina monta.

    1Äänestä

  • Kuten ei siellä ole kohtaa, jossa sanotaan, että ehtoollisella olisi oltava vain yksi. Ehtoolliskuvaukset UTssa ovat seurakunnan kokoontumisia, eli yhteisiä. Paikalla ei sinällään ole väliä.

    Jos siis viettää ehtoollista yksin, niin kenen kanssa sitä viettää? No, itsekseen on oma seurakuntansa.

    Äänestä

  • Meingott kirjoitti:

    Kuten ei siellä ole kohtaa, jossa sanotaan, että ehtoollisella olisi oltava vain yksi. Ehtoolliskuvaukset UTssa ovat seurakunnan kokoontumisia, eli yhteisiä. Paikalla ei sinällään ole väliä.

    Jos siis viettää ehtoollista yksin, niin kenen kanssa sitä viettää? No, itsekseen on oma seurakuntansa.

    Tarkoitatko, että ihminen joka on yksin eikä ole seurakuntayhteyttä eikä muita uskovia lähellä ei saisi nauttia ehtoollista😳❓

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Tarkoitatko, että ihminen joka on yksin eikä ole seurakuntayhteyttä eikä muita uskovia lähellä ei saisi nauttia ehtoollista😳❓

    Miksi ihmeessä hän on vailla seurakuntayhteyttä? Se on ensimmäinen kysymykseni. Tämä ei saisi olla mahdollista, koska seurakunta on yhteys ja yhteisö, pelastettujen yhteisö.

    Vain poikkeustapauksissa voi viettää ehtoollis yksin, mutta sen on oltava todellakin poikkeus eikä mikään peruskäytäntö. Yleensä tämä on mahdollista esim. maissa, joissa kristityt ovat pieni vähemmistö ja mahdollisesti vainottuja, jolloin uskonto on pidettävä salassa.

    Esim. vankilassa tai muuten maan alla uskovien vainon tähden.

    Usko ei muuten ole uskontoa 🤔

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Esim. vankilassa tai muuten maan alla uskovien vainon tähden.

    Usko ei muuten ole uskontoa 🤔

    "Usko ei muuten ole uskontoa..."

    Voi elämä kevät! Että siis tätä sakkia, joka ryhtyy näsäviisastelemaan sanoilla usko ja uskonto.

    Uskonto on yleiskäsite tietynlaiselle uskonnollisuudelle ja sen kannattajien yhdistäville tekijöille, esim. heidän harjoittamansa uskonnolliset rituaalit ja käyttämänsä pyhät tekstit. Kristityt sijoitetaan kristinusko-nimisen uskonnon alle. Uskonto-sana ei ole millään tavalla negatiivinen käsite.

    No okei, jos esimerkkini on noin harmittava, niin korjaan sitten itseäni: "...vainottuja, jolloin kristillinen usko on pidettävä salassa."

    Usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Uskonto on oppia ja nuotomenoa joka ei pelasta ketään 🤓

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Uskonto on oppia ja nuotomenoa joka ei pelasta ketään 🤓

    Selitätkö minulle, mitä tarkoitat opilla ja muotomenoilla, ja mitä negatiivista niissä on?

    Äänestä

  • Meingott kirjoitti:

    Selitätkö minulle, mitä tarkoitat opilla ja muotomenoilla, ja mitä negatiivista niissä on?

    Oppi on useinmille mantraa vain sanoja, kirkkoon kuulumista, kulissia ja muotomenoja ja kristillisiä rituaaleja ilman henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen🤓

    1Äänestä

  • Selvä, jos opin ajattelee olevan vain tätä. Oppi itse asiassa on kristillisen uskon sanallinen kuvaus, käytännössä evankeliumia kirjoitettuna auki. Usko ei myös ole pelkkä suhde, vaan se on myös tietämistä ja uskon kohteen tuntemista. On tiedettävä myös, mitä uskoo ja keneen uskoo. Oppi lisäksi rajaa ulkopuolelle harhaopetukset.

    Ne mitä jotkut kuvittelevat muotomenoiksi, ovat tapa harjoittaa seurakunnan kokoontumista. Vakiintunut tapa on siitä hyvä, että kun sen oppii, sen jälkeen sen mukana elää luontevasti. Hengellinen elämä saa olla kokonaisvaltaista ja siinä saa käyttää eri aisteja - näköä, kuuloa, puhetta, tuntoa yms. täysin. Käsieleet tunnistetaan ja niihin saatetaan vastata fyysisesti. Esim. siunaaminen tekemällä ristinmerkki voi viedä seurakuntalaisen pieneen kumarrukseen vastaanottamisen merkkinä.

    Eri seurakunnilla on omat muotomenonsa. Vapaitten suuntien kokouksissa on yleensä joku järjestys missä järjestyksessä edetään ja mitä tehdään. Kokouksella on juontajansa tai johtajansa, ylistyksellä totuttu tyylinsä, käsien nostaminen, kädet ristissä, seisominen... Ne kaikki ovat muotomenoja. Yhtälailla kuin ringissä istuminen.

    Kuka ne lukee kulissiksi, kuka mantroiksi, olkoon hänelle henkilökohtainen ongelma. Suosittelen ensin tutustumaan ja kysymään ennen kuin tekee asiasta arvionsa.

    Äänestä

  • Meingott kirjoitti:

    Selvä, jos opin ajattelee olevan vain tätä. Oppi itse asiassa on kristillisen uskon sanallinen kuvaus, käytännössä evankeliumia kirjoitettuna auki. Usko ei myös ole pelkkä suhde, vaan se on myös tietämistä ja uskon kohteen tuntemista. On tiedettävä myös, mitä uskoo ja keneen uskoo. Oppi lisäksi rajaa ulkopuolelle harhaopetukset.

    Ne mitä jotkut kuvittelevat muotomenoiksi, ovat tapa harjoittaa seurakunnan kokoontumista. Vakiintunut tapa on siitä hyvä, että kun sen oppii, sen jälkeen sen mukana elää luontevasti. Hengellinen elämä saa olla kokonaisvaltaista ja siinä saa käyttää eri aisteja - näköä, kuuloa, puhetta, tuntoa yms. täysin. Käsieleet tunnistetaan ja niihin saatetaan vastata fyysisesti. Esim. siunaaminen tekemällä ristinmerkki voi viedä seurakuntalaisen pieneen kumarrukseen vastaanottamisen merkkinä.

    Eri seurakunnilla on omat muotomenonsa. Vapaitten suuntien kokouksissa on yleensä joku järjestys missä järjestyksessä edetään ja mitä tehdään. Kokouksella on juontajansa tai johtajansa, ylistyksellä totuttu tyylinsä, käsien nostaminen, kädet ristissä, seisominen... Ne kaikki ovat muotomenoja. Yhtälailla kuin ringissä istuminen.

    Kuka ne lukee kulissiksi, kuka mantroiksi, olkoon hänelle henkilökohtainen ongelma. Suosittelen ensin tutustumaan ja kysymään ennen kuin tekee asiasta arvionsa.

    Turhaa on kaikki tuo touhuilu jos touhuilijoila ei ole henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen😏

    1Äänestä

Lisäyksenä se, että tuo on tosi hölmö argumentti sanoa, ettei Jeesuskaan nauttinut ehtoollista temppelissä. No ei kai sentään, koska kristillistä seurakunta ei ollut vielä olemassakaan ja Jeesus oppilaineen olivat hurskaita juutalaisia ja noudattivat Mooseksen lakia, ynnä juutalaista hurskautta. He kokoontuivat pääsiäisaterialle keskenään, tietenkin, eikä ehtoollista ollut vielä olemassa. Vasta tuossa hetkessä Jeesus asetti ehtoollisen. Sen jälkeen sitä vietettiin kristittyjen kokoontumisissa, ensin enemmän tavallisena ateriana, mutta siitä se muotoutui jumalanpalveluksen rituaaliseksi ateriaksi melko pian. Jo Paavalilla on rituaaliin kuuluvat asetussanat kirjoitettuna.

Äänestä

Kirkko ei ole mikään temppeli vaan kokoushuone. Kirkkorakennuste esikuvan on antiikin basilika, joka oli julkinen kokoontumispaikka. Paljon aiemmin, kristityt olivat kokoontuivat kotikirkoissa, kuten Dura Eurepoksen domuksessa joka muutettiin kirkoksi. Tämä kokoustilojen tarve lisääntyi seurakuntien kasvaessa.

Äänestä
  • Ehtoollista nautittiin aina seurakuntalaisten eli uskovien kodeissa ja vain uskovien kesken, ei koskaan missään jukkisissa rakennuksiissa🤓

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Ehtoollista nautittiin aina seurakuntalaisten eli uskovien kodeissa ja vain uskovien kesken, ei koskaan missään jukkisissa rakennuksiissa🤓

    Kodeissa vietettävä ehtoollisvietto on enemmänkin alkuseurakunnan apinointia, pyrkimystä siihen aikakauteen, jota ei enää ole, silloin kun seurakunnat olivat pieniä. Fiilistelyä. Se aika meni jo. Nyt seurakuntien koot ovat yleensä isoja eikä väki mahdu koteihin. Miten esim. 100 henkeä mahtuu vaikka 70 neliön kerrostalokolmioon?

    UT:n aikana oli käytännöllistä kokoontua kodeissa, ja etenkin rikkaitten isoissa kodeissa. Nyt käytäntö on toinen.

    Ehtoollisenvieton peruskuvaus UTssa on keskeisesti, kun asiat yhdistää, niin tämä:
    - Seurakunnan kokoontuminen, eli jumalanpalvelus.
    - Seurakunnan paimen johtamassa tilaisuutta.
    - Leipä ja viini asetetaan Jeesuksen omilla sanoilla.
    - Ehtoollinen nautitaan yhdessä seurakunnan kanssa, ketkä ovat paikalla.

    Missään Raamatussa ei kerrota eikä määrätä, että ehtoollinen nautitaan kirkossa ja sen voi siunata ja tarjota vain pappi.

    Vaan uskovien kesken uskovien kodeissa missä seurakunta oli rukoilemassa🤓

    1Äänestä

  • Toistanpa itseäni vielä kerran: Apinointia ja sen aikakauden haikailua, jota ei enää ole. Alkuseurakunnan aika meni jo. Mutta jos siltä tuntuu, niin sen kuin fiilistelkää ja kokoontukaa kodeissa, haikailkaa menneitten perään jos siltä tuntuu. Ei sitä kukaan estä. Siihen on täysi vapaus. Mutta se on ihan tarpeetonta. Jollain tavoin suoranaista tekopyhyyttä.

    Suomessa on valtavasti seurakuntia, joissa kokoontuu uskovia, ja pääasiassa seurakunnan omissa kokoontumistiloissa esim. kirkoissa.

    Äänestä

VT:n temppeli tarkoittaa juutalaisten temppeliä, joten sinne ei tietenkään voitu mennä järjestämään ehtoollisen viettoa. Kirkkojakaan ei vielä ollut, joten ainoaksi paikaksi jäivät kodit.

Äänestä
  • Miksi muuten kirkkoja on vielä kun niissä ei kukaan enää juuri käy 😳❓

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Miksi muuten kirkkoja on vielä kun niissä ei kukaan enää juuri käy 😳❓

    Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, Porvoon tuomiokirkko ja Ylivieskan kirkko paloivat kyllä kauniisti.

    Äänestä

  • SaaSitäToivoa kirjoitti:

    Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, Porvoon tuomiokirkko ja Ylivieskan kirkko paloivat kyllä kauniisti.

    Et kai leikkinyt tulitikuilla 😏❓

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Et kai leikkinyt tulitikuilla 😏❓

    En, mutta rukoilen Jumalaa joka ilta ja joka aamu polttamaan kirkot luopipappeineen maan tasalle.

    Äänestä

  • SaaSitäToivoa kirjoitti:

    En, mutta rukoilen Jumalaa joka ilta ja joka aamu polttamaan kirkot luopipappeineen maan tasalle.

    Huonoa pilaa😏

    Äänestä

Juutalaiset ajoivat kristityt pois syngoogeistaan joten ainoa mahdollisuus oli ainakin hetken aikaa pitää ehtoolliset kodeissa.

Äänestä
  • Synagogassa ympärileikattiin lapsia, opetettiin, käräjöitiin ja luettiin sapattina Raamattua. Sapattina synagosgasta palattuaan juutalaiset alkoivat nauttimaan ateriaa jonka olivat laittaneet sapatin lepoa varten jo ennalta valmiiksi.

    Äänestä

46. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47. kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

Mahtaakohan tuo edes viitata ehtoolliseen? Enempikin vain yhteiseen ateriointiin. Yhteisellä aterialla on taipumus lisätä sosiaalista liimaa, niin sanotusti. Eikä kait pyhäkköön sopinut nyt joka päivä mennäkään omine eväineen.

Äänestä

Ehtoollinen tulee sanasta ehtoo, siis ilta-ateria. Tavallisimmin syödään ilta.ateria kotona.

Leivän murtaminen oli samalla lailla jokapäiväinen toimitus. Eivät leivät minkään suomalaisen limpun näköisiä olleet, vaan ohuita ja helposti murenevia, joten niistä vaan taitettiin sopiva pala ilman veistä. Niin tehtiin joka aterialla, siksi meitä opetettiin nanomaan jokapäiväistä leipää.

Kristityt kokoontuivat syömään yhdessä ehtoollista eli illallista.

Se ateria josta meidän ehtoollisemme on saanut alkunsa, on juutalainen pääsiäisateria, jolloin syödään happamatonta leipää ja juodaan neljä viinilasillista.

Jeesus otti tätä leipää, kohotti yhden viinimaljoista ja antoi tapahtumalle uuden merkityksen.
Siitä tuli erikoinen muistoateria.

Leivänmurtaminen on vain puolet tästä muistoateriasta. Rypälemehu oli Jeesuksen veren vertauskuva. Eikö silloin olisi pitänyt juoma mainita, jos olisi viitattu muuhun kuin ruokailuun: "Mursivat kodeissa leipää ja nauttivat viiniä muistoaterialla joka päivä"?

Korinton seurakuntaa piti muistuttaa siitä että kaikki ruokailut eivät ole Herran aterian nauttimista:
1.Kor.11:20. Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista,
21. sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.
22. Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne? Vai halveksitteko Jumalan seurakuntaa ja tahdotteko häväistä niitä, joilla ei mitään ole? Mitä minun on teille sanominen? Onko minun teitä kiittäminen? Tässä kohden en kiitä.
23. Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
29. sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
30. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.
31. Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
32. mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.
33. Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne.
34. Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne. Muista seikoista minä säädän, sitten kuin tulen.

Äänestä

Yrittäkää nyt tutustua niihin essealaisiin, heillä oli yksinkertaisia yhteysaterioita. Se toinen oli ehtoolla, eli iltasella, kun palattiin töistä ja ensin suoritettiin puhdistautuminen eli peseydyttiin.
Luettiin ruokarukous ja sitten syötiin hiljaisuuden vallitsessa.

Esselaiset lukivat Jesajaa, ja evankeliumissa Jesajaa sanotaan Esaiaksi. Joku yhteys essealaisiin on olemassa.

Äänestä

Ei tietenkään ehtoollista voitu tarjota synagogissa eikä temppelissä, koska ehtoollinen ei kuulu juutalaisuuteen eikä kummassakaan noista paikoista muutenkaan ollut mitään kristillistä jumalanpalvelusta vastaavaa toimintaa.

Äänestä
  • Kristillinen messu on juutalaisen synagoga liturkian perillinen, varhaiset kristityt jalusivat jäljitellä emäuskonnon tapoja,traditioita ja sunagoga järjestystä. Seurakunnan kokoukset olivat kristittyjen omia synagogia, sillä juuralaiset olivat sulkeneet kristityt ulos perinteisistä synagogista. Suomen teologisen instituutin palveluksessa toimiva dosentti, teologian tohtori Timo Eskola on pitänyt aiheesta kattavan luennon ja video on luultavasti yhä nähyävissä STI:n Tube-kanavalla.

    Äänestä

Kyllä ehdollisen voi nauttia vaikka kannonnokassa metsäkirkossa. Leipää ja viintä reppuun ja ottaa sieltä ne ja siunaa ne siinä kannonnokassa vaikka tulilla istuessa. Oravat, puput ja linnut metsäkirkossa ovat oivallinen seurakunta. Parempia uskovaisia ovat he, kuin monet ns. uskovaiset ihmiset...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietääkö.joku kirjoitti:

vaan kodeissa.

Apt 2
41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43. Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.

46. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47. kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

Missään muuallakaan Raamatussa ei kerrota, että ehtoollista olisi nautittu temppelissä tai synagoogassa. Eikä Jeesuskaan niin tehnyt.
Miksi kirkko on ominut ehtoollisen itselleen ja pappien jakamaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu