Oliko Jeesus Kommunisti?
Olen vasta nyt vanhalla iällä alkanut Raamattua koluamaan läpi. Onko se sitten kuoleman pelko taikka tekojeni katuminen saanut minut ryhtymään tähän urakkaan. Nimittäin entisenä apukoulun rehtorina sekä nykyisenä urheilijana kautta atleettina olen kerryttänyt suuren omaisuuden. Mutta löysin raamtusta kohdan jossa eräs nimeltä mainitsematon Luukas kertoo että "Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." Aloin miettimään asiaa ja lopputulos oli että kamelihan ei mahdu neulansilmästä millään. Joten rikkaat eivät millään pääse taivaaseen myöskään.
Kuulostaa aika kommuunismilta? Miten muut ootta tulkinneet kohdan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jeesus oli oikeistolainen. Keksi mukamas oman "uskontonsa", tuohon lahkoon huoli vain juutalaisia ja muut sai joutaa helevettiin.
Näin on,talmud on paljastettu,juutalaiset viis veisaa muista ihmisryhmistä kuin itsestään. Jeesus toimi raamatunoppeja vastaan,jengi ei oppinut vedenpaisumuksestakaan mitään,sama Sodoman ja Gomorran hulluus jatkuu nykyisinkin kuin ennenkin ennen vedenpaisumusta jonka Jumala laittoi hävittämään pahikset maanpäältä. Eevan mentyä syömään pahan puun omenaa, hänen jälkeläisistään kasvoi oikeita pahiksien pesiä,vieläkin. Uutta vedenpaisumusta tarvitaan.
Ei ollu, koska kommunismi on paljon tuoreempi "keksintö" mitä kristinusko.
Ehkä sit jonkunlainen esikommunisti? Mut mun oma mielipiteeni asiasta on et Jeesus oli homo. Tai ainakin "homo".
Hyvinvointivaltiodemokraatti.