Miksi Jumalan sana ei riitä?

usko.vainen_

Tämän viikon Uusitie lehdessä oli todella hyvä Lefa Nummelan pääkirjoitus.
"Jo puoli vuosisataa sitten useat viidennen herätysliikkeen hengelliset johtajat opettivat, että Jumalan tahdon tien molemmin puolin on oja. Vasemmalla on liberaaliteologian oja, ja oikealla puolella hurmahenkisyyden oja. Molempia ojia yhdistää Jumalan kirjoitetun sanan hylkääminen.

Kysymys on yksinkertaisesti siitä, ”onko Jumala todella sanonut”. Klassinen liberaali teologia hylkää Jumalan sanan toteamalla, että Raamattu on monessa asiassa väärässä. Ihmeitä ei voi tapahtua, niinpä Jeesus ei syntynyt neitseestä eikä noussut kuolleista. Ihmisen ei ole mahdollista tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, joten taivasta tai helvettiä ei ole. Näin liberaali teologia hylkää Raamatun opetukset.

Vasemman ojan edustajat puolestaan hyväksyvät kyllä periaatteessa, että Raamatun opetukset ovat totta ja Raamattu on uskon­elämän perusta. Käytännössä kuitenkin ajatellaan, että Jumalan konkreettinen, ajankohtainen ja elävä sana on ihmisen sydämessä koettu sana. Raamatun opetusta sanotaan usein jopa kuivaksi, ja sen vastakohtana elävänä sanana pidetään sitä, kun Jumala puhuu suoraan meidän omalle sydämellemme.

Kummankin ojan edustajat hylkäävät siis sen, että Jumala puhuu konkreettisesti, selvästi, lopullisesti, vaikuttavasti ja riittävästi omassa kirjoitetussa sanassaan. Jumala puhuu, mutta ei koskaan Raamatun ohi, yli ja lisäksi. Eikä koskaan Raamatun vastaisesti.

Jumalan oma puhe Raamatussa on elävää, uutta luovaa ja uudestisynnyttävää sanaa. Siinä on Pyhä Henki läsnä.

Ihmisen liian suurista ajatuksista kertoo se, että me rohkenemme verrata oman petollisen sydämemme tuntemuksia Jumalan omaan sanaan. Miten meidän omassa päässämme tai tunne-elämässämme kokemamme Jumalan puhe olisi verrattavissa siihen, mitä Jumala itse on suoraan Jeesuksen ja apostoliensa suulla puhunut?

Me emme ole apostoleja emmekä profeettoja. Heillä oli ainutlaatuinen tehtävä vastaanottaa Jumalan puhetta ja välittää se ihmisille. Jumalan armosta nämä puheet on nyt taltioitu meille Raamatussa seurakuntaa varten. Tämä Jumalan oma puhe Raamatussa on elävää, uutta luovaa ja uudestisynnyttävää sanaa. Siinä on Pyhä Henki läsnä. Se on selvää, väärentämätöntä ja erehtymätöntä. Siihen ei tarvitse lisätä mitään eikä siitä tarvitse ottaa mitään pois. Se on hengellistä elämäämme ajatellen täysin riittävää meille, kunnes Jeesus tulee takaisin.

Tähän Jumalan omaan puheeseen, Raamatun sanaan, verrattuna kaikki ihmisen kokemukset, näyt, unet, armolahjat, profetiat, tieto ja niin edelleen, ovat aivan toisella tasolla. Ne ovat erehtyväistä inhimillistä kokemusta ja tulkintaa siitä, mitä ihminen kokee Jumalan tahdoksi. Siksi ne on kaikki alistettava Jumalan sanan ja kristillisen seurakunnan arvioitavaksi. Raamattua sen sijaan me emme alista minkään muun arvioitavaksi, se on itse kaiken muun ylin arvostelija.

Ajatus siitä, että on muutakin Jumalan sanaa kuin Raamattu ja että Jumala puhuu myös yli ja ohi Raamatun, on petollinen. Jos ajatellaan, että nykyäänkin on profeettoja ja apostoleja, jotka vastaanottavat Raamattuun verrattavaa Jumalan sanaa, ihmisiä johdetaan harhoihin. Jumala toki puhuttelee ihmisiä edelleen, voimakkaasti ja selkeästi. Mutta Jumalan aito puhuttelu tänäänkin tapahtuu aina sen kautta, että Raamatun sanaa luetaan, julistetaan ja pidetään muulla tavoin esillä."
https://uusitie.com/miksi-jumalan-sana-ei-riita/

Teen tämän rekisteröitymättömänä.

30

516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin.totta

      Ei lisättävää.

    • Tämä on hyvä artikkeli ja sopii niin hyvin tämänkin päivän keskusteluihin 🤓

      • juuri.näin

        Nimenomaan!


    • Oletko sinä aloittaja Leif Nummela?

      • ääliölle...."Teen tämän rekisteröitymättömänä."


      • ääliölle...sinulla on hauska nikki.


      • Et oo tosissas :)


    • "Jumala puhuu, mutta ei koskaan Raamatun ohi, yli ja lisäksi. Eikä koskaan Raamatun vastaisesti."

      Jumala ei koskaan puhu Raamatun Sanan vastaisesti, mutta kyllä Jumala toki puhuu Raamatun ohi, yli ja lisäksi. Ei Raamatussa mainita moniakaan asioita varsinkaan nykyelämästä, mutta kun olet elävässä suhteessa Jumalaan ja keskustelet ja puhut Hänen, niin se on vuorovaikutusta jossa Herra puhuu juuri sinulle ja johdattaa sinua. Tämä on tietenkin tuntemattomampaa aluetta monelle evankelikaalille.

      Jumalan yleinen tahto kaikille ihmisille löytyy kyllä Raamatusta. Mutta Jumalan erityinen tahto ihmisyksilölle, kuten vaikka juuri sinulle, EI LÖYDY Raamatusta, vaan se löytyy vain Pyhän Hengen johdatuksessa. Jumalan yleistä tahtoa kaikille ihmisille ovat Raamatusta löytyvät käskyt rakastaa Herraa sinun Jumalaasi ja lähimmäistä niin kuin itseäsi, sekä lukuisat käskyt: teot ja kiellot niin Vanhassa (613) kuin Uudessa liitossakin (1100 ), sekä kymmenen käskyä ja niin edelleen. Jumalan erityinen tahto taasen, kuten esimerkiksi se mitä työtä sinun tulisi tehdä, kenen kanssa mennä naimisiin ja niin edelleen, ei löydykään Raamatusta. Siinä tarvitaan Pyhää Henkeä ja Jumalan äänen kuuntelemista ja TOIMIMISTA sen mukaan, niin että TEET Jumalan tahdon.

      "Jumalan oma puhe Raamatussa on elävää, uutta luovaa ja uudestisynnyttävää sanaa. Siinä on Pyhä Henki läsnä."

      Totta varmasti, Kirjoitukset on hyvä tuntea, mutta tuo kuulostaa evankelikaaleille hyvin tyypilliseltä "Raamatun ylistykseltä ja korottamiselta". Täytyy kuitenkin muistaa, että Raamattu EI OLE Jumala. Eikä jokainen Sana Raamatussa ole Jumalan Sanaa, kuten Jobin kirjassa Jobin lohduttajien sanat - Jumalahan itse sanoo, että Jobin lohduttajat olivat väärässä, jne...

      Jos katolilaisten kolminaisuus on Isä, Poika ja Neitsyt Maria, niin monille evankelikaaleille ja protestanteille kolminaisuus on Isä, Poika ja Pyhä Raamattu! Ei ole paljon puhetta ja kokemusta Pyhästä Hengestä! Ja kuinka olisikaan kun protestantit luulevat ja kuvittelevat, että saavat Pyhän Hengen automaattisesti uskoon tulon yhteydessä, mutta kuitenkaan he eivät sitten tunne Häntä henkilökohtaisesti. Prostestanteille ja evankelikaaleille on tyypillistä että he etsivät kaikelle kirjoitettua vakuutusta Raamatusta: "Raamattu sanoo näin, minä uskon sen ja asia on sillä selvä". Alkuseurakunnalla ei ollut Raamattua, Uutta testamenttia, johon he olisivat turvanneet. Heillä oli elävä ja dynaaminen suhde Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen - he elivät todeksi sitä mihin protestantit ja evankelikaalit uskovat useimmiten vain mustien nahkakansien välissä.

      Monet evankelikaalit ja protestantit ovat teoriassa kolmiyhtenäisyyteen uskovia, mutta käytännön tasolla sitten vain kaksinaisuuteen uskovia. Tällaisissa seurakunnissa kuulet paljon puhetta Isästä ja Pojasta ja ennen kaikkea PYHÄSTÄ RAAMATUSTA ja sen erehtymättömyydestä, mutta Pyhästä Hengestä taas kuulet erittäin vähän jos ollenkaan uskontunnustuksien lisäksi.

      Viimeinen kappale olikin hyvin tyypillistä evankelikaalista Jumalan rajoittamista:

      "Ajatus siitä, että on muutakin Jumalan sanaa kuin Raamattu ja että Jumala puhuu myös yli ja ohi Raamatun, on petollinen. Jos ajatellaan, että nykyäänkin on profeettoja ja apostoleja, jotka vastaanottavat Raamattuun verrattavaa Jumalan sanaa, ihmisiä johdetaan harhoihin. Jumala toki puhuttelee ihmisiä edelleen, voimakkaasti ja selkeästi. Mutta Jumalan aito puhuttelu tänäänkin tapahtuu aina sen kautta, että Raamatun sanaa luetaan, julistetaan ja pidetään muulla tavoin esillä."

      Toki tänäkin päivänä on apostoleja ja profeettoja! Suurin osa tietysti itse itsensä evankelistoiksi, opettajiksi ja paimeniksi korottaneita ihmisiä.

      • Monet jumalat puhuvat raamatun sanan vastaisesti, ainakin seuraajiensa mukaan. Ainakin allah marssii raamatun yli ulostaen samalla jalla jallaa.


    • Hyvää asiaa. Pari kohtaa herätti kysymyksen.

      "Jumala puhuu, mutta ei koskaan Raamatun ohi, yli ja lisäksi. Eikä koskaan Raamatun vastaisesti."

      Onko tuo Raamatussa jossain kohtaa kirjoitettu?

      "Jumalan oma puhe Raamatussa on elävää, uutta luovaa ja uudestisynnyttävää sanaa. Siinä on Pyhä Henki läsnä.
      Me emme ole apostoleja emmekä profeettoja."

      Miksi sitten toiset saavat profetioita? Raamatussa sanotaan Korinttolaiskirjeessä, että: "Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa."

      Eikö tämä siis päde enää tänä päivänä?

      • Ehkä löydät vastauksen kysymyksiisi kirjoituksestani tuossa ylempänä.


      • George_L kirjoitti:

        Ehkä löydät vastauksen kysymyksiisi kirjoituksestani tuossa ylempänä.

        Kiitos. Kyllä siellä vastauksia oli.


    • rukoillenraamatunlukua

      Raamattua paljon lukenut (itse en vielä lukeude heihin) oppii tuntemaan lukuisten käytännön esimerkkien ja suoranaisen opetuksen kautta, minkälaista elämää Jumala meiltä odottaa. Myös Raamattua hyvin tunteva oppii tekemään elämässään käytännönratkaisuja, joille "vastineita" ja esimerkkejä Raamatusta. Joskus päätösten teko on vaikeaa ja kyselee Jumalan tahtoa, jonka saisi hengessään tuntea Pyhän Hengen vaikuttamana, mitä Jumala haluaa minun tässä tilanteessa tehdä. Moni kokee sisällään vastauksia, mutta ne arvioitava juuri Raamatun neuvojen kanssa sopusoinnussa oleviksi. Hyvältä tai vaikealta tuntuvia vaihtoehtoja voi olla useita, jotka kaikki voisivat Raamatun valossa olla oikeita. Silloin tarvitsee jatkaa kyselevää rukousta, että Jumala näyttäisi sisäisesti ja ehkä joidenkin sallimiensa tapahtumien kautta suuntaa, ttoja on hyvä "mihin mennä. Näitä tienviittoja on hyvä kerätä useita ja keskustella kokeneiden uskovien kanssa asioista. Joillekin uskoville annetään "näky" tulevista tehtävistä. Suoraa vastausta ei Raamattu tarjoa, mutta samalla tavoin tulee etsiä ja kysellä Jumalan tahtoa...että tuliko tämä viesti Jumalalta vai onko se mahdollisesti jotakin sellaista, mitä vain olen saanut päähäni ja vastaa omia toiveita ja tavoitteita. Jumala on Sanassaan luvannut johdattaa omiaan, jotka rukoilevat. Asiat selkenevät ja varmistuvat Jumalalta tulleiksi, kun rukoilemme tai sitten huomaamme olleemme oman luulomme varassa. Raamatun Sana tulee ottaa totena. Uskon, että vilpitön uskova huomaa, milloin alamme vesittää raamatunkohtia tai jättää ne huomioimatta. kokeneilta Raamatun tuntevilta uskovilta saa kokemukseni mukaan todella hyviä neuvoja Jos asia ei ole arkaluontoinen (ja siksi tarpetttomasti tulisi välttää sen levittämistä), voi asioita kysellä usealta uskovalta ja huomata neuvojen yhdenmukaisuus ja tapa, miten he perustelevat seen Raamatun Hengen mukaiseksi.

    • Flavius Josefus kertoo Helluntaiksi nimitetystä päivästä, jolloin hyvin paljon kansaa kokoontui kaupungin ympärille ja he kaikki olivat aseistettuja.

      Pyhä henki kuvataan; Kuinka he näkivät tulisia lieskoja pään päällä, helluntaina. No, tuliset lieskat eivät ole kyyhkysiä, joten se siitä pyhästä.

    • Katsokaa vaikka noita tuomionprofeettoja helluntaipalstalla, jotka julistavat Jumalan ikuista kadotustuomiota henkilöille joista eivät pidä. He saarnaavat ohi ja yli Raamatun sanan.

      • sillä_sipuli

        Kaikki sellaiset uskovat ovat paskoja jotka tuomitsevat toisia ja kuvittelevat olevansa ainoita oikeita julistajia ja raamatunymmärtäjiä.


      • sillä_sipuli kirjoitti:

        Kaikki sellaiset uskovat ovat paskoja jotka tuomitsevat toisia ja kuvittelevat olevansa ainoita oikeita julistajia ja raamatunymmärtäjiä.

        Aamen.


    • tyuiopå

      Leif taitaa olla oikeassa. Jumalan tahdontiellä itseasiassa ovat toinenkin kaksi ojaa. Toisella puolella on Laintekojen oja ja toisella puolella lihantekojen oja.

    • Paljon tekstiä avauksessa, mutta ei oikeastaan mitään sanottavaa. En ihmettele sitä, että rationaalisesti ajatteleville ihmisille uskonnot ovat etäinen asia.

    • Leifhän siinä esittää vain oman tulkintansa siitä miten asiat ovat.

      • Näinseasiaon

        Avaus oli oikein hyvä ja ajankohtainen sekä kaikin puolin Jumalan sanan ja uskon mukainen. Siihen sanotaan ainoastaan: Aamen!

        Leif Nummelalla, vaikka onkin viidesläinen, on monesti oikein hyviä puheenvuoroja!


      • Näinseasiaon kirjoitti:

        Avaus oli oikein hyvä ja ajankohtainen sekä kaikin puolin Jumalan sanan ja uskon mukainen. Siihen sanotaan ainoastaan: Aamen!

        Leif Nummelalla, vaikka onkin viidesläinen, on monesti oikein hyviä puheenvuoroja!

        Niin no ei kommenttisi muuta sitä tosiasiaa että kyseessä on vain Leifin tulkinta asioista.

        "Jumalan tahdon tien molemmin puolin on oja. Vasemmalla on liberaaliteologian oja, ja oikealla puolella hurmahenkisyyden oja. Molempia ojia yhdistää Jumalan kirjoitetun sanan hylkääminen."

        Ei tämä esim. ole mikään todistettu fakta vaan ihan vaan Leifin ja kumppaneiden tulkinta siitä miten asiat ovat.


      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Niin no ei kommenttisi muuta sitä tosiasiaa että kyseessä on vain Leifin tulkinta asioista.

        "Jumalan tahdon tien molemmin puolin on oja. Vasemmalla on liberaaliteologian oja, ja oikealla puolella hurmahenkisyyden oja. Molempia ojia yhdistää Jumalan kirjoitetun sanan hylkääminen."

        Ei tämä esim. ole mikään todistettu fakta vaan ihan vaan Leifin ja kumppaneiden tulkinta siitä miten asiat ovat.

        Välillä tuntuu, että näille veijareille kelpaa mikä vain juttu, kunhan sen sanoo oikea tyyppi.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      54
      2946
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2798
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1947
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1912
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1778
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1717
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1422
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1186
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1132
    Aihe