Vappumarssit 1900-lukua

Joku ilkeää vielä mennä vappumarsille. Mitä, ketä jamiksi kuljetaan? Marssit olivat jo vähentyneet, mutta nyttemmin niitä on elvytetty. Mitä niissä edustetaan? Jotain 1900-luvun perinteitä, siis historiakulkue? Kuka on työläinen? Jos työläinen määritellään alle keskimääräisen ansion saajaksi, niin rakennutyöläiset, telakan porukat ja paperitehtaiden miehet ja naiset eivät kuulu joukkoon.
Onko marssiin osallistuva pelkästään punalipun perässä kulkeva, joka voisi tilanteen tullen sytyttää punaisen lyhdyn Paasitorniin? Ovatko he Putinin asialla vai pelkästään perinteitä kannattavia kuten ne, jotka hakeutuvat kesäisin maalle viikatoimaan ja keräämään heinää seipäille? Puheissa joku SAK:n pomo, Rinne ja Li Andersson haukkuvat hallitusta. Miksi he vastustavat sitä, että työttömät pääsisivät töihin? Mitä vittua?
4140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siinäpä sinulle miettimistä.

Suomessa on järjestymisen ja mielipiteen vapaus ja jokainen saa osallistua mille marssille haluaa.

Äänestä

Avaaja ei taida tietää että vapunvieto on lähtöisin USA:ta 1880 luvulta.
Silloin USA:N työläiset alkoi vaatiin parempia työoloja ja siitä alkoi työläisten vappu. Silloin USA:sa poliisi ampui viattomia työläisiä jossa kuoli useita ihmisä.
Kyllä historia velvoittaa vielä muistaan niitä aikoja kun työläisillä oli vielä huonommin asiat kun armon vuonna 2018.

Äänestä
  • Vappu on Pyhän Valburgin muistopäivä.

    "Sata vuotta myöhemmin paavi Hadrianus II julisti Valburgin pyhimykseksi, ja hänen muistopäiväkseen tuli katolisessa kalenterissa kuolinpäivä 25. helmikuuta. Valburgin luut siirrettiin pyhimykseksi julistamisen jälkeen 1. toukokuuta 870 Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon, joka on nykyään pyhän Valburgin benediktiiniläisluostari. Tästä tuli Valburgin muistopäivä, suomeksi vappu, ensin Englannissa ja myöhemmin myös Pohjoismaissa. "
    Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Valburg

    Äänestä

  • Minä tarkoitin työväen vappua milloin sitä on alettu viettään.
    En mitää juominkivappuja..
    vappu on ainut päivä jolloin työväki pystyy saamaan äänensä kuuluville.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eivoisvähempääinnostaa kirjoitti:

Joku ilkeää vielä mennä vappumarsille. Mitä, ketä jamiksi kuljetaan? Marssit olivat jo vähentyneet, mutta nyttemmin niitä on elvytetty. Mitä niissä edustetaan? Jotain 1900-luvun perinteitä, siis historiakulkue? Kuka on työläinen? Jos työläinen määritellään alle keskimääräisen ansion saajaksi, niin rakennutyöläiset, telakan porukat ja paperitehtaiden miehet ja naiset eivät kuulu joukkoon.
Onko marssiin osallistuva pelkästään punalipun perässä kulkeva, joka voisi tilanteen tullen sytyttää punaisen lyhdyn Paasitorniin? Ovatko he Putinin asialla vai pelkästään perinteitä kannattavia kuten ne, jotka hakeutuvat kesäisin maalle viikatoimaan ja keräämään heinää seipäille? Puheissa joku SAK:n pomo, Rinne ja Li Andersson haukkuvat hallitusta. Miksi he vastustavat sitä, että työttömät pääsisivät töihin? Mitä vittua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu