pukeutumisen ja hiusten perusteella?
Erotatko porvarin ja vihevassun toisistaan
108
1327
Vastaukset
- sdfaasdfasfdf
Yilopisto-vasemmistolaisen tunnistaa aika helposti.
En erota enkä tiedä, miksi pitäisi.
- Kdmdmdm
Miksi ei pitäisi?
Kdmdmdm kirjoitti:
Miksi ei pitäisi?
En kannata ihmisten lokeroimista. Yleensä nuo erottelut saattavat mennä tosi pieleen ja niistä saattaa seurata ikäviä vaikutuksia.
Miksi pitäisi?Kuusenjuuret kirjoitti:
En kannata ihmisten lokeroimista. Yleensä nuo erottelut saattavat mennä tosi pieleen ja niistä saattaa seurata ikäviä vaikutuksia.
Miksi pitäisi?Tästä tuki mieleen hiukan koominen tapaus. Kaverini kulkee yleensä risaisissa farkuissa ja kulahtaneissa bootseissa stetson päässään. Habitukseen kuuluu pitkät hiukset ja rehoittava pujoparta.
Istuttiin baarissa ja siihen tuli joku nousukas louskuttaan, että sosiaalipummihan taidat olla. Kaveri heitti vettä kiukaalle ja kehui kuinka hyvin pärjää yhteiskunnan tuilla ja kuinka helpppoa ja kivaa on loisia sinunkin rahoilla.
Todellisuudessa kaveri on varsin menestyvä yrittäjä, kauppias jonka marketissa on neliöitä "riittävästi" joten ei olisi juurikaan enemmän voisi ollut vikaan mennä mutta ei katsonut asiakseen ennakkoluuloista käsitystä mitenkään edes korjata.
Häntä kun ei kiinnosta piiruakaan mitä muut hänestä ajattelevat.Kuusenjuuret kirjoitti:
En kannata ihmisten lokeroimista. Yleensä nuo erottelut saattavat mennä tosi pieleen ja niistä saattaa seurata ikäviä vaikutuksia.
Miksi pitäisi?Kuka on keksinyt lokeroida ihmiset porvareihin, vihreisiin ja vassuihin😂❓
a-teisti kirjoitti:
Tästä tuki mieleen hiukan koominen tapaus. Kaverini kulkee yleensä risaisissa farkuissa ja kulahtaneissa bootseissa stetson päässään. Habitukseen kuuluu pitkät hiukset ja rehoittava pujoparta.
Istuttiin baarissa ja siihen tuli joku nousukas louskuttaan, että sosiaalipummihan taidat olla. Kaveri heitti vettä kiukaalle ja kehui kuinka hyvin pärjää yhteiskunnan tuilla ja kuinka helpppoa ja kivaa on loisia sinunkin rahoilla.
Todellisuudessa kaveri on varsin menestyvä yrittäjä, kauppias jonka marketissa on neliöitä "riittävästi" joten ei olisi juurikaan enemmän voisi ollut vikaan mennä mutta ei katsonut asiakseen ennakkoluuloista käsitystä mitenkään edes korjata.
Häntä kun ei kiinnosta piiruakaan mitä muut hänestä ajattelevat.Oli teillä varmaan hauskaa. Monet rikkaat eivät halua pröystäillä rahoillaan eivätkä ole kiinnostuneita merkkivaatteista.
usko.vainen kirjoitti:
Kuka on keksinyt lokeroida ihmiset porvareihin, vihreisiin ja vassuihin😂❓
En tiedä. Kuka?
Kuusenjuuret kirjoitti:
En tiedä. Kuka?
En tiedä mutta minä kannatan sitä vaikka sinä et kannatakaan😉
usko.vainen kirjoitti:
En tiedä mutta minä kannatan sitä vaikka sinä et kannatakaan😉
Kannatat lokerointia vai?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Kannatat lokerointia vai?
Jos eri puolueetja asioiden erittelyt ovat lokerointia niin todallakin kannatan🤗
Sinä tietysti vastustat❓usko.vainen kirjoitti:
Jos eri puolueetja asioiden erittelyt ovat lokerointia niin todallakin kannatan🤗
Sinä tietysti vastustat❓Voi sillä lokeroinnilla olla hyviäkin puolia. Riippuu myös siitä, mitä lokeroidaan. Minä lähinnä vastustan sitä, että ihmisiä lokeroidaan varallisuuden tai pukeutumisen kautta, silloin kun se johtaa eriarvoisuuteen jossain palveluissa tai kohtelussa tms.
- KylläErottaa
usko.vainen kirjoitti:
Kuka on keksinyt lokeroida ihmiset porvareihin, vihreisiin ja vassuihin😂❓
Miestä ei voi niinkää erottaa toisistaan, molemmat saattavat käyttää pukua tai pukeutua rennommin huppariin. Toki porvaris mies panostaa enemmän vaatteittensa materiaaliin ja ulkonäköönsä kun vihernasu miekkonen, eikä esimerkiksi ota tatuointeja. Ei seuraa massamuotia. Eikä värjää tukkaansa vaan pitää sen lyhyenä ja siistinä. Toki näitäkin ominaisuuksia saattaa olla vihernasuilla ja toisinkin päin. Naisten kohdalla ero on vielä selkeämpi. Porvarisnainen pukeutuu yleensä arkenakin asiallisesti mekkoon, leninkiin tai jakkupukuun ja siihen sopivaan käsilaukkuun. Käy kampaajalla laitattamassa tukkansa kerran viikossa tiukalle nutturalle . Ja käyttäytyy hyvin hyvin kaavallisesti noudattarn etikettejä ja muita protokollia. Näin on hyvä kun käydään hienoissa ravintoloissa ja kalliissa vaateliikkeissä. Vihernasu on taas paljon rennnompi, eikä niin yhtä jäykkä. Tukka saattaa olla värjätty tai hulmuta vapaana. Jalkaan vedetään useammin farkut, verkkarit tai mekko ja padaksi riittää jokin rento toppi tai väljä pusakka. Käsilaukusta ei ole kuulukkaan, vaan selässä kannetaan joko Kånkem -reppu tai Niken -juppakassia. Monella on vielä silmälasit ja käytös on lapsellista ja jopa villiä. Hetkestä otetaan kaikki ilo irti, nautistkellaan ja rietastellaan, juoksennellaan huvituksissa ja käydään baarissa.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Voi sillä lokeroinnilla olla hyviäkin puolia. Riippuu myös siitä, mitä lokeroidaan. Minä lähinnä vastustan sitä, että ihmisiä lokeroidaan varallisuuden tai pukeutumisen kautta, silloin kun se johtaa eriarvoisuuteen jossain palveluissa tai kohtelussa tms.
Mutta kun ihmisissä on rikkaita ja köyhiä. Miksi sitä ei saisi sanoa?
- Sivuun.katsoja
KylläErottaa kirjoitti:
Miestä ei voi niinkää erottaa toisistaan, molemmat saattavat käyttää pukua tai pukeutua rennommin huppariin. Toki porvaris mies panostaa enemmän vaatteittensa materiaaliin ja ulkonäköönsä kun vihernasu miekkonen, eikä esimerkiksi ota tatuointeja. Ei seuraa massamuotia. Eikä värjää tukkaansa vaan pitää sen lyhyenä ja siistinä. Toki näitäkin ominaisuuksia saattaa olla vihernasuilla ja toisinkin päin. Naisten kohdalla ero on vielä selkeämpi. Porvarisnainen pukeutuu yleensä arkenakin asiallisesti mekkoon, leninkiin tai jakkupukuun ja siihen sopivaan käsilaukkuun. Käy kampaajalla laitattamassa tukkansa kerran viikossa tiukalle nutturalle . Ja käyttäytyy hyvin hyvin kaavallisesti noudattarn etikettejä ja muita protokollia. Näin on hyvä kun käydään hienoissa ravintoloissa ja kalliissa vaateliikkeissä. Vihernasu on taas paljon rennnompi, eikä niin yhtä jäykkä. Tukka saattaa olla värjätty tai hulmuta vapaana. Jalkaan vedetään useammin farkut, verkkarit tai mekko ja padaksi riittää jokin rento toppi tai väljä pusakka. Käsilaukusta ei ole kuulukkaan, vaan selässä kannetaan joko Kånkem -reppu tai Niken -juppakassia. Monella on vielä silmälasit ja käytös on lapsellista ja jopa villiä. Hetkestä otetaan kaikki ilo irti, nautistkellaan ja rietastellaan, juoksennellaan huvituksissa ja käydään baarissa.
Tänne on eksynyt mielipide 60-luvulta. Pitäisi olla vähän tarkempi.
Kyllä jakkupuvut ja leningit ovat nykyisin vain Jehovantodistajilla. Ne taas eivät juuri juhli ravintoloissa.
Mitä tulee nutturaan, niin kirjoittaja on muodista jäljessä. On huomattava, että kampaajalla käynti on muutakin kuin tukan pesu ja nutturalle kääriminen, mikä on kirjoittajan kokemus nuoruutensa päivistä.
Kirjoittaja osoittautuu ahdasmieliseksi fundamentalistiksi jakaessaan ihmiset vaatetuksen ja käytöksen mukaan erilaisiin yhteiskuntaluokkiin.
Saa sen kuvan, että pitää vasemmistolaisia ryysyläisinä, joilla ei ole käytöstavoista tietoakaan.
Jos jotain ovat oppineet. niin ovat kääntyneet vihreiksi.
Tämä tietysti tarkoittaa vain naisia, miehethän kulkivat kaikki silittämättä siistissä rippikouluun hankitussa teryleenipuvussa, siellä 60-luvulla.
Aika yksisilmäistä, mutta jos on jämähtänyt vanhoihin kuvioihin, niin ihan ymmärrettävää. - srtjk
Sivuun.katsoja kirjoitti:
Tänne on eksynyt mielipide 60-luvulta. Pitäisi olla vähän tarkempi.
Kyllä jakkupuvut ja leningit ovat nykyisin vain Jehovantodistajilla. Ne taas eivät juuri juhli ravintoloissa.
Mitä tulee nutturaan, niin kirjoittaja on muodista jäljessä. On huomattava, että kampaajalla käynti on muutakin kuin tukan pesu ja nutturalle kääriminen, mikä on kirjoittajan kokemus nuoruutensa päivistä.
Kirjoittaja osoittautuu ahdasmieliseksi fundamentalistiksi jakaessaan ihmiset vaatetuksen ja käytöksen mukaan erilaisiin yhteiskuntaluokkiin.
Saa sen kuvan, että pitää vasemmistolaisia ryysyläisinä, joilla ei ole käytöstavoista tietoakaan.
Jos jotain ovat oppineet. niin ovat kääntyneet vihreiksi.
Tämä tietysti tarkoittaa vain naisia, miehethän kulkivat kaikki silittämättä siistissä rippikouluun hankitussa teryleenipuvussa, siellä 60-luvulla.
Aika yksisilmäistä, mutta jos on jämähtänyt vanhoihin kuvioihin, niin ihan ymmärrettävää.Tuo on vain katkeran vassun tulkinta.
KylläErottaa kirjoitti:
Miestä ei voi niinkää erottaa toisistaan, molemmat saattavat käyttää pukua tai pukeutua rennommin huppariin. Toki porvaris mies panostaa enemmän vaatteittensa materiaaliin ja ulkonäköönsä kun vihernasu miekkonen, eikä esimerkiksi ota tatuointeja. Ei seuraa massamuotia. Eikä värjää tukkaansa vaan pitää sen lyhyenä ja siistinä. Toki näitäkin ominaisuuksia saattaa olla vihernasuilla ja toisinkin päin. Naisten kohdalla ero on vielä selkeämpi. Porvarisnainen pukeutuu yleensä arkenakin asiallisesti mekkoon, leninkiin tai jakkupukuun ja siihen sopivaan käsilaukkuun. Käy kampaajalla laitattamassa tukkansa kerran viikossa tiukalle nutturalle . Ja käyttäytyy hyvin hyvin kaavallisesti noudattarn etikettejä ja muita protokollia. Näin on hyvä kun käydään hienoissa ravintoloissa ja kalliissa vaateliikkeissä. Vihernasu on taas paljon rennnompi, eikä niin yhtä jäykkä. Tukka saattaa olla värjätty tai hulmuta vapaana. Jalkaan vedetään useammin farkut, verkkarit tai mekko ja padaksi riittää jokin rento toppi tai väljä pusakka. Käsilaukusta ei ole kuulukkaan, vaan selässä kannetaan joko Kånkem -reppu tai Niken -juppakassia. Monella on vielä silmälasit ja käytös on lapsellista ja jopa villiä. Hetkestä otetaan kaikki ilo irti, nautistkellaan ja rietastellaan, juoksennellaan huvituksissa ja käydään baarissa.
Olipa huvittava kirjoitus. Tosissasihan et voinut olla.
usko.vainen kirjoitti:
Mutta kun ihmisissä on rikkaita ja köyhiä. Miksi sitä ei saisi sanoa?
Toki sen saa sanoa. Mutta köyhäkin voi pukeutua siististi ja hyvin, pitää hiukset siistinä jne. Rikkaita ja köyhiä ei vain tule lokeroida niin, että köyhä olisi jotenkin huonompi kuin rikas ja se ei saisi vaikuttaa siihen, kuinka köyhää kohdellaan muiden ihmisten tai yhteiskunnan taholta.

Mutta et voi pukeutua vähällä rahalla kalliisiin vaatteisiin. Siisteydestä ei puhuttu yhtään nyt.
usko.vainen kirjoitti:
Mutta et voi pukeutua vähällä rahalla kalliisiin vaatteisiin. Siisteydestä ei puhuttu yhtään nyt.
Ihminen voi vaikka säästää kalliisiin vaatteisiin tai ostaa osamaksulla. Nyt muuten vaihdoit merkkivaatteet kalliisiin vaatteisiin. Kirpparilta voi esim. ostaa merkkivaatteita, jotka alunperin olivat kalliita.

Tuskinpa kuule kuitenkaan köyhät ostelevat viiden tonnin mittapukuja vaikka kuinka säästäisivät.
Huomaan, että sinä et tosiaankaan ymmärrä pukeutumisesta mitään ;(usko.vainen kirjoitti:
Tuskinpa kuule kuitenkaan köyhät ostelevat viiden tonnin mittapukuja vaikka kuinka säästäisivät.
Huomaan, että sinä et tosiaankaan ymmärrä pukeutumisesta mitään ;(Ai niiden pitää maksaa viisi tonnia? Sekö on raja? Voi olla, että eivät osta, mutta on se silti mahdollisuuksien rajoissa. Jos hän esim. on menossa työhaastatteluun, jossa haastattelijana on joku, joka erottelee ihmisiä vaatteiden hinnan perusteella. Ei voi tietää.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Ai niiden pitää maksaa viisi tonnia? Sekö on raja? Voi olla, että eivät osta, mutta on se silti mahdollisuuksien rajoissa. Jos hän esim. on menossa työhaastatteluun, jossa haastattelijana on joku, joka erottelee ihmisiä vaatteiden hinnan perusteella. Ei voi tietää.
Ei pidä, mutta kunnon mittapuku maksaa sen. Miksi joku köyhä käyttäsi rahansa kallisiin vaatteisiin?
Tuskin kukaan kuitenkaan vaatteita palkkaa.usko.vainen kirjoitti:
Ei pidä, mutta kunnon mittapuku maksaa sen. Miksi joku köyhä käyttäsi rahansa kallisiin vaatteisiin?
Tuskin kukaan kuitenkaan vaatteita palkkaa.Toivottavasti ei käytäkään. Ja toivottavasti kaikki eivät vaatteita katso, kun palkkaavat henkilöstöä.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Toivottavasti ei käytäkään. Ja toivottavasti kaikki eivät vaatteita katso, kun palkkaavat henkilöstöä.
Tottakai vaatteita katsotaan koska tuskin kukaan työhaastatteluun alasti tulee. VITSI!
Mutta miksi joku esittäisi vaatteillaan jotain muuta kuin mihin hänellä on varaa?usko.vainen kirjoitti:
Tottakai vaatteita katsotaan koska tuskin kukaan työhaastatteluun alasti tulee. VITSI!
Mutta miksi joku esittäisi vaatteillaan jotain muuta kuin mihin hänellä on varaa?Joku voi ajatella siitä olevan hyötyä parempaan elämään pääsyssä.
- ampukaa.hirttämättömät
usko.vainen kirjoitti:
Mutta et voi pukeutua vähällä rahalla kalliisiin vaatteisiin. Siisteydestä ei puhuttu yhtään nyt.
Kylläpä voi. Kirppareilta saa kalliita vaatteita melkein ilmaiseksi. Ja sosiaalipummeilla on aikaa, sinullakin loputtoman paljon.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Joku voi ajatella siitä olevan hyötyä parempaan elämään pääsyssä.
Mitenkäs joku niin ajattelisi?
ampukaa.hirttämättömät kirjoitti:
Kylläpä voi. Kirppareilta saa kalliita vaatteita melkein ilmaiseksi. Ja sosiaalipummeilla on aikaa, sinullakin loputtoman paljon.
Ei se kokonaisuus ole kiinni pelkästään vaatteiden kalleudesta.
usko.vainen kirjoitti:
Mitenkäs joku niin ajattelisi?
Kyllä sitä helposti voi niinkin ajatella. Jos vaatteiden hinnan tai merkin perusteella arvotetaan ihmisiä, niin kuin tässä ketjussa, niin vähän köyhemmin pukeutunut ei ehkä saa samoja mahdollisuuksia kuin kalliimmin pukeutunut.

Nyt sinä taas teet ihan omia tulkintojasi. Se vain on niin, että on rikkaita ja köyhiä ja rikkailla on kallimmat vaatteet ja autot kuin köyhillä.
usko.vainen kirjoitti:
Nyt sinä taas teet ihan omia tulkintojasi. Se vain on niin, että on rikkaita ja köyhiä ja rikkailla on kallimmat vaatteet ja autot kuin köyhillä.
Kaikkihan me teemme tulkintoja.
Kuusenjuuret kirjoitti:
No, tuo on kyllä fakta.
Liikutttavaa kun olemme samaa mieltä, että se on vain sinun tulkintasi 😢
usko.vainen kirjoitti:
Liikutttavaa kun olemme samaa mieltä, että se on vain sinun tulkintasi 😢
Voi se olla jonkun muunkin tulkinta. Totta puhuen, se että kaikki teemme tulkintoja, on fakta myös.
- KöyhänLoukussa
Kuusenjuuret kirjoitti:
Ihminen voi vaikka säästää kalliisiin vaatteisiin tai ostaa osamaksulla. Nyt muuten vaihdoit merkkivaatteet kalliisiin vaatteisiin. Kirpparilta voi esim. ostaa merkkivaatteita, jotka alunperin olivat kalliita.
Olen kolunut kirppareita vaikka kuinka, mutta miehenä en löydä mitään sopuvaa. Yleensä kirppareilla ei myydä muuta kuin naisten vaatteita, sisustus krääsää ja rikkinäistä elektroniikkaa, mutta ri koskaan miesten vaatteita. Siksi kehotus "Kirpparilta voi - ostaa merkkivaatteita" on miehenä korvaani pelkkää tyhjää sanahelinää. Siksi pakon edestä ostan vaatteita H&M:stä, enkä pysty säästämään parempiin vaatteisiin jotka kestäisivät. Niin kuin on, todellinen köyhyys sitä ettei ole varaa säästää. Vaikka köyhällä ei ole varaa halpaan, rikkaalla on rahaa tehdä säästöjä.
- Kokoomuslainen
Kuusenjuuret kirjoitti:
Olipa huvittava kirjoitus. Tosissasihan et voinut olla.
Valitettavasti tuo on totta jos liikut Kokoomuksen piireissä. Ei edes katsota arvoln sopivaksi jos kokoomuslaonen menee toisen kokoomuslaisen vierailulle tervehtimään pukeutumatta parhaipiinsa. Näin puvuilla ja jakuilla luodaan imagobrandiä mmestyvästä ja yhteiskunnan hierarkkiassa korkea arvoisesta ihmisestä.
KöyhänLoukussa kirjoitti:
Olen kolunut kirppareita vaikka kuinka, mutta miehenä en löydä mitään sopuvaa. Yleensä kirppareilla ei myydä muuta kuin naisten vaatteita, sisustus krääsää ja rikkinäistä elektroniikkaa, mutta ri koskaan miesten vaatteita. Siksi kehotus "Kirpparilta voi - ostaa merkkivaatteita" on miehenä korvaani pelkkää tyhjää sanahelinää. Siksi pakon edestä ostan vaatteita H&M:stä, enkä pysty säästämään parempiin vaatteisiin jotka kestäisivät. Niin kuin on, todellinen köyhyys sitä ettei ole varaa säästää. Vaikka köyhällä ei ole varaa halpaan, rikkaalla on rahaa tehdä säästöjä.
Ehkä siellä ei niin paljon ole miehille kuin naisille tai täytyy osua juuri oikealla hetkellä paikalle. Minusta H&M:n vaatteet ovat ihan ok. Minulle ihminen on tärkeämpi kuin hänen vaatteensa.
Kokoomuslainen kirjoitti:
Valitettavasti tuo on totta jos liikut Kokoomuksen piireissä. Ei edes katsota arvoln sopivaksi jos kokoomuslaonen menee toisen kokoomuslaisen vierailulle tervehtimään pukeutumatta parhaipiinsa. Näin puvuilla ja jakuilla luodaan imagobrandiä mmestyvästä ja yhteiskunnan hierarkkiassa korkea arvoisesta ihmisestä.
Kuulostaa kovin pintapuoliselta elämältä.
Erotan aivan selvästi porvari miehet puvuista. Materiaalit ja leikkaukset ovat tietyntyyppiset ja paidan kaulukset ja solmion solmu samoin.
Hiiukset ovat hyvin leikattu (ei Hajalliksella) ja siistit.
Porvari naisilla on tietty ryhti ja vielä helpommin tunnistettavat kalliit merkkivaattet ja kampaajan kädenjälki hiuksissa. Ovat huoliteltuja mutta ei tämmättyjä.
Vihervassut ovat huolimattomia joskus jopa epäsiistejä ja käyttävt halpioja vaatteita ja kenkiä joilla ei saa vakuuttavaa ilmettä🤓😞- poro.porvari
Brexit-heput Nigel Farage ja Boris Johnson tarvitsisi solmion kanssa apua. He eivät hallitse edes Half Windsor solmua, saatikka Full Windsoria, vaan käyttävät työväenluokan four in hand solmua.
Boris Johnson hiukset ovat myös porvarille aivan liian epäsiistit. Trumpin solmiot on valmistettu jossain Aasian hikipajalla, vaikka muuten pukeutuu siististi. Porvarin silmissä on rahanhimon kiilto, vihervasemmistolaisella puolestaan tasa-arvon seesteisyys.
- eioleporvari
Trump ei siis ole porvari.
- päinvastoin
sage8 kirjoitti:
Porvarin silmissä on rahanhimon kiilto, vihervasemmistolaisella puolestaan tasa-arvon seesteisyys.
Porvarin ei tarvitse himoita rahaa koska hänellä sitä on. Toisin on katkerrilla vihervassuilla.....
poro.porvari kirjoitti:
Brexit-heput Nigel Farage ja Boris Johnson tarvitsisi solmion kanssa apua. He eivät hallitse edes Half Windsor solmua, saatikka Full Windsoria, vaan käyttävät työväenluokan four in hand solmua.
Boris Johnson hiukset ovat myös porvarille aivan liian epäsiistit. Trumpin solmiot on valmistettu jossain Aasian hikipajalla, vaikka muuten pukeutuu siististi.Minä puhuin lähinnä suomalaisista mutta eikös sillkiä tuoteta juuri Aasiassa🤓
- eroja
porvari hermoilee ja pakkomieli on saada jatkuvasti rahaa,, vihervassu osaa nauttia ja elää rennommin.
eroja kirjoitti:
porvari hermoilee ja pakkomieli on saada jatkuvasti rahaa,, vihervassu osaa nauttia ja elää rennommin.
Ei vaan porvarilla on kyky tehdä rahaa ja vassurit käyttää porvarin rahoja 😏
- ulkonäön.perusteella
usko.vainen kirjoitti:
Minä puhuin lähinnä suomalaisista mutta eikös sillkiä tuoteta juuri Aasiassa🤓
Soini ei vissiin ole porvari.
ulkonäön.perusteella kirjoitti:
Soini ei vissiin ole porvari.
Soinilla on tiettyjä fyysisiä tajoitteita, että voi täytttää perusporvarin ulkoista olemusta 🤗

Mitä rajoitteita sillä on muka päässä, kun hiukset on vähän väliä epäsiistin ja rasvaset. Hyi!

Ehkä hänellä on normaalia enemmän talia erittävä päänahka🤔
usko.vainen kirjoitti:
Soinilla on tiettyjä fyysisiä tajoitteita, että voi täytttää perusporvarin ulkoista olemusta 🤗
Onko perusporvarin ulkoisesta olemuksesta olemassa joku virallinen määritelmä, vai ihan itsekö keksit? Mitkä ne Soinin fyysiset rajoitteet ovat?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Onko perusporvarin ulkoisesta olemuksesta olemassa joku virallinen määritelmä, vai ihan itsekö keksit? Mitkä ne Soinin fyysiset rajoitteet ovat?
Pitäiskö olla😳❓
Vertaa Petteri Orpoa ja Alexander Stubbia Timo Soiniin ja yritä keksi erojausko.vainen kirjoitti:
Pitäiskö olla😳❓
Vertaa Petteri Orpoa ja Alexander Stubbia Timo Soiniin ja yritä keksi erojaSinulla tuntuu olevan joku tieto asiasta.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Sinulla tuntuu olevan joku tieto asiasta.
Minä puhun ihan omista havainnoistani enkä mistään 😂
Mutta ekö ollut hyvä, että nyt sinäkin ymmärrät Soinin fyysiset rajoitukset❓usko.vainen kirjoitti:
Minä puhun ihan omista havainnoistani enkä mistään 😂
Mutta ekö ollut hyvä, että nyt sinäkin ymmärrät Soinin fyysiset rajoitukset❓En haluaisi ymmärtää, mutta saatan tietää, mitä tarkoitat. Entäs sitten Antti Rinne?
Kuusenjuuret kirjoitti:
En haluaisi ymmärtää, mutta saatan tietää, mitä tarkoitat. Entäs sitten Antti Rinne?
Ana on tyypillinen demari Dressmann/Turo puvuissaan ja polyestersolmioissaan 😉
usko.vainen kirjoitti:
Ana on tyypillinen demari Dressmann/Turo puvuissaan ja polyestersolmioissaan 😉
Antti Lindtman?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Kuljetko sinä aina merkkipuku päälläsi?
En toki aina. Vain silloin kun käytän pukua😉
usko.vainen kirjoitti:
En toki aina. Vain silloin kun käytän pukua😉
Miten vapaalla olevan porvarin erottaa muusta rahvaasta?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Miten vapaalla olevan porvarin erottaa muusta rahvaasta?
Heidän käyttömistään vapaa-ajan vaatteista tietenkin,
Katsoitko muuten koskaan sarjaa Onnela?usko.vainen kirjoitti:
Heidän käyttömistään vapaa-ajan vaatteista tietenkin,
Katsoitko muuten koskaan sarjaa Onnela?Katsoin muutaman jakson. Se alkuperäinen Solsidan oli parempi.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Katsoin muutaman jakson. Se alkuperäinen Solsidan oli parempi.
En tiedä mutta siinä oli todella hyvin ja porvarillisesti pukeutuvat kaksi avioparia. Ja nyt kun puhutaan miesten pukeutumisesta niin se vaale pitkä mies puheutui täydellisesti. Pitää katsoa mikä liike/maahantuoja oli heidät puvustanut.🤔

Eikös siinä ole vain yksi aviopari, joka pukeutuu kalliisiin vaatteisiin? Kannattaa ehkä tarkistaa se puvustuskohta.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Eikös siinä ole vain yksi aviopari, joka pukeutuu kalliisiin vaatteisiin? Kannattaa ehkä tarkistaa se puvustuskohta.
Kaksi niitä on.
https://www.katsomo.fi/sarja/onnela-330062661. Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.
2. Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä,
3. ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen",
4. niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?
5. Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?
6. Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen?
7. Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?
8. Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
9. mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.
Jaak.2usko.vainen kirjoitti:
Kaksi niitä on.
https://www.katsomo.fi/sarja/onnela-33006266Sillä toisella pariskunnalla ei taida olla merkkivaatteita. Tämä oli arvaus.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Sillä toisella pariskunnalla ei taida olla merkkivaatteita. Tämä oli arvaus.
Toki on. Hammaslääkärillä on varaa merkkivaatteisiin.😉
Eerikatässämoi kirjoitti:
1. Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.
2. Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä,
3. ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen",
4. niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?
5. Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?
6. Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen?
7. Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?
8. Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
9. mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.
Jaak.2Hyvä kommentti. Tuohon se ihmisten arvottaminen pukeutumisen perusteella pahimmillaan vie.
Onhan esimerkkejä siitäkin, kuinka joku upporikas on mennyt autokauppaan vähän huonommissa vaatteissa ja kun myyjä on jättänyt hänet huomioimatta, on marssinut kaupasta ulos.usko.vainen kirjoitti:
Toki on. Hammaslääkärillä on varaa merkkivaatteisiin.😉
On varaa, mutta ei ehkä tarvetta korostaa hyvätuloisuuttaan. Mielestäni siinä sarjassa heidän vaatteensa eivät ole merkkivaatteita. Se vaimohan on näyttelijä.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Hyvä kommentti. Tuohon se ihmisten arvottaminen pukeutumisen perusteella pahimmillaan vie.
Onhan esimerkkejä siitäkin, kuinka joku upporikas on mennyt autokauppaan vähän huonommissa vaatteissa ja kun myyjä on jättänyt hänet huomioimatta, on marssinut kaupasta ulos.Minä en puhunut ihmisen arvottamisesta vaan hyvästä pukeutumisesta 🤗
Kuusenjuuret kirjoitti:
On varaa, mutta ei ehkä tarvetta korostaa hyvätuloisuuttaan. Mielestäni siinä sarjassa heidän vaatteensa eivät ole merkkivaatteita. Se vaimohan on näyttelijä.
Harvoin miehet vaimojensa rahoilla vaatteitaan ostavat mutta katso toki esim. neuleissa olevia merkkejä 😉
usko.vainen kirjoitti:
Minä en puhunut ihmisen arvottamisesta vaan hyvästä pukeutumisesta 🤗
Etkös sinä arvota ihmistä pukeutumisen kautta porvareihin ja muihin? Kyllähän sitä muuten voi pukeutua hyvin vaikka ei käyttäisi merkkivaatteita.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Etkös sinä arvota ihmistä pukeutumisen kautta porvareihin ja muihin? Kyllähän sitä muuten voi pukeutua hyvin vaikka ei käyttäisi merkkivaatteita.
Toki mutta tämän ketjun aihe koskee pukeutumista ja muutenkin ulkoista habitusta 😉
Mutta hyvä, että nyt tajusit, että erityksesti se vaalea pitkä mies pukeutuu porvarillisesti🤗usko.vainen kirjoitti:
Toki mutta tämän ketjun aihe koskee pukeutumista ja muutenkin ulkoista habitusta 😉
Mutta hyvä, että nyt tajusit, että erityksesti se vaalea pitkä mies pukeutuu porvarillisesti🤗Tajusin sinun näkemyksesi asiasta. Minä muuten en tunne miesten pukujen merkkejä tai valmistajia, joten en pystyisi erottelemaan heitä toisistaan. Onneksi minulla ei ole tarvettakaan.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Tajusin sinun näkemyksesi asiasta. Minä muuten en tunne miesten pukujen merkkejä tai valmistajia, joten en pystyisi erottelemaan heitä toisistaan. Onneksi minulla ei ole tarvettakaan.
Niin, asioita on olemassa vaikka sinulla ei olisikaan niihin tarvetta😉
usko.vainen kirjoitti:
Niin, asioita on olemassa vaikka sinulla ei olisikaan niihin tarvetta😉
Totta.
- tiedän.toiveesi
usko.vainen kirjoitti:
Minä puhuin lähinnä suomalaisista mutta eikös sillkiä tuoteta juuri Aasiassa🤓
Kun käytte Repen kanssa homobaareissa homostelemassa, niin pukeudutte samalla lailla😂😂😂😂😂😂
- Kokomatka
ulkonäön.perusteella kirjoitti:
Soini ei vissiin ole porvari.
Puolimatka taitaa olla pukeutumisen perusteella vihervassari. Ja Ahvio näyttää joltain rockabilly hemmolta. Koivula sossulta.
Kokomatka kirjoitti:
Puolimatka taitaa olla pukeutumisen perusteella vihervassari. Ja Ahvio näyttää joltain rockabilly hemmolta. Koivula sossulta.
Puolimatka ja Ahvio ovat originellejä tutkijoita ja Koivula niin söpö muuten.
Miten määrittelt Sylvia Modigin pukeutumisen ja lookin tai Erkki Tuomiojan?- OlenHuomannut
usko.vainen kirjoitti:
Puolimatka ja Ahvio ovat originellejä tutkijoita ja Koivula niin söpö muuten.
Miten määrittelt Sylvia Modigin pukeutumisen ja lookin tai Erkki Tuomiojan?Puolimatkan ja Tuomiojan lookissa on paljon yhtäläistä.
OlenHuomannut kirjoitti:
Puolimatkan ja Tuomiojan lookissa on paljon yhtäläistä.
Miten määrittelt Sylvia Modigin pukeutumisen ja lookin tai Erkki Tuomiojan?
- OlenHuomannut
usko.vainen kirjoitti:
Miten määrittelt Sylvia Modigin pukeutumisen ja lookin tai Erkki Tuomiojan?
Tuomiojan jo määrittelin. Näyttävät Puolimatkan kanssa hyvin samanlaisilta, joten kai sitten ovat tyypillisiä vihervassuja molemmat.
Modigin pukeutumiseen en ole kiinnittänyt huomiota. Oletko sinä ihastunut häneen, kun kyselet? - komea-muttahyväsydäminen
päinvastoin kirjoitti:
Porvarin ei tarvitse himoita rahaa koska hänellä sitä on. Toisin on katkerrilla vihervassuilla.....
Ei tarvitse ei. Luin hiljattain henkilöstä joka oli työnsä vuoksi ollut jatkuvasti tekemisissä rikkaitten kanssa. Hänen mukaansa kaikilla oli aina mielessä varallisuuden kasvattaminen. Se oli kuin pakkomielle tai huume.
On käsittämättömän hyväuskoista hölmöyttä luulla että ihminen lakkaa himoitsemasta lisää silloin kun hänellä on varaa kaikkeen. Ei lakkaa. OlenHuomannut kirjoitti:
Tuomiojan jo määrittelin. Näyttävät Puolimatkan kanssa hyvin samanlaisilta, joten kai sitten ovat tyypillisiä vihervassuja molemmat.
Modigin pukeutumiseen en ole kiinnittänyt huomiota. Oletko sinä ihastunut häneen, kun kyselet?Et sinä määritellyt Tuomiojaa, vai etkö ylensäkään pysty määritelemään muita kuin uskovia?
komea-muttahyväsydäminen kirjoitti:
Ei tarvitse ei. Luin hiljattain henkilöstä joka oli työnsä vuoksi ollut jatkuvasti tekemisissä rikkaitten kanssa. Hänen mukaansa kaikilla oli aina mielessä varallisuuden kasvattaminen. Se oli kuin pakkomielle tai huume.
On käsittämättömän hyväuskoista hölmöyttä luulla että ihminen lakkaa himoitsemasta lisää silloin kun hänellä on varaa kaikkeen. Ei lakkaa.Minulla taas on täysin päinvastainen kokemus. Kun vatsa on täynnä ei himoitse ruokaa mutta nälkäisenä ruoka hallitsee koko ihmistä.
- OlenHuomannut
usko.vainen kirjoitti:
Et sinä määritellyt Tuomiojaa, vai etkö ylensäkään pysty määritelemään muita kuin uskovia?
Tuomioja näyttää vihervassulta, kuten myös Puolimatka. Vaatteet roikkuvat epäsiististi. Parta/parransänki ja hiukset molemmilla hoitamattoman näköiset.
OlenHuomannut kirjoitti:
Tuomioja näyttää vihervassulta, kuten myös Puolimatka. Vaatteet roikkuvat epäsiististi. Parta/parransänki ja hiukset molemmilla hoitamattoman näköiset.
Entä se Modig?
- nälkäkasvaasyödessä
usko.vainen kirjoitti:
Minulla taas on täysin päinvastainen kokemus. Kun vatsa on täynnä ei himoitse ruokaa mutta nälkäisenä ruoka hallitsee koko ihmistä.
Ei nyt ihan noinkaan. Myös se vatsansa täyteen syönyt odottaa jo milloin taas saa syödä.
- OlenHuomannut
usko.vainen kirjoitti:
Entä se Modig?
Sanoin jo, että en ole kiinnittänyt huomiota. Ei kiinnosta.
nälkäkasvaasyödessä kirjoitti:
Ei nyt ihan noinkaan. Myös se vatsansa täyteen syönyt odottaa jo milloin taas saa syödä.
Jos niin teet olet todella kyltymätön.
OlenHuomannut kirjoitti:
Sanoin jo, että en ole kiinnittänyt huomiota. Ei kiinnosta.
Kappas vain, että sattuikin niin....
- OlenHuomannut
usko.vainen kirjoitti:
Kappas vain, että sattuikin niin....
Miten niin sattuikin niin? Ihmetyttää miksi sinua kiinnostaa juuri Modigin pukeutuminen eikä esimerkiksi Li Anderssonin, vassuja kun molemmat ovat?
OlenHuomannut kirjoitti:
Miten niin sattuikin niin? Ihmetyttää miksi sinua kiinnostaa juuri Modigin pukeutuminen eikä esimerkiksi Li Anderssonin, vassuja kun molemmat ovat?
Mikai ainä et voi vastata Modigiin vaan siirrät maalia?
- OlenHuomannut
usko.vainen kirjoitti:
Mikai ainä et voi vastata Modigiin vaan siirrät maalia?
En ole kiinnittänyt huomiota hänen pukeutumiseen, koska hän ei kiinnosta minua, eikä hän ole ollut niin paljon esillä kuten esimerkiksi Li Andersson, että sen myötä olisin kiinnittänyt huomioni hänen vaatteisiin.
OlenHuomannut kirjoitti:
En ole kiinnittänyt huomiota hänen pukeutumiseen, koska hän ei kiinnosta minua, eikä hän ole ollut niin paljon esillä kuten esimerkiksi Li Andersson, että sen myötä olisin kiinnittänyt huomioni hänen vaatteisiin.
Kiinnitä toki ja kerro sitten mielipiteesi.
- OlenHuomannut
usko.vainen kirjoitti:
Kiinnitä toki ja kerro sitten mielipiteesi.
Eikös Modig ole lesbo? Joten oletko lesbo ja kiinnostunut hänestä?
OlenHuomannut kirjoitti:
Eikös Modig ole lesbo? Joten oletko lesbo ja kiinnostunut hänestä?
Minä en puhu hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan vaikka se sinua kiinnostaakin.
Minä kysyin " Miten määrittelt Sylvia Modigin pukeutumisen ja lookin"?- OlenHuomannut
usko.vainen kirjoitti:
Minä en puhu hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan vaikka se sinua kiinnostaakin.
Minä kysyin " Miten määrittelt Sylvia Modigin pukeutumisen ja lookin"?Ilmeisesti ole paneutunut hänen pukeutumiseen, niin kerro miten sinä hänen pukeutumisensa ja lookin määrittelet?
OlenHuomannut kirjoitti:
Ilmeisesti ole paneutunut hänen pukeutumiseen, niin kerro miten sinä hänen pukeutumisensa ja lookin määrittelet?
Odotan sinun vastaustasi kun olet paneutunut asiaan ja jos et paneudu niin älä sitten jatka tätä.
- OlenHuomannut
usko.vainen kirjoitti:
Odotan sinun vastaustasi kun olet paneutunut asiaan ja jos et paneudu niin älä sitten jatka tätä.
Minulle sopii ettei jatketa, koska hän tai hänen pukeutumisensa ei minua kiinnosta. Halusin vain antaa sinulle mahdollisuuden avautua asiasta, koska se tuntuu olevan sinulle niin tärkeää.
OlenHuomannut kirjoitti:
Minulle sopii ettei jatketa, koska hän tai hänen pukeutumisensa ei minua kiinnosta. Halusin vain antaa sinulle mahdollisuuden avautua asiasta, koska se tuntuu olevan sinulle niin tärkeää.
Palaa sitten kun olet voittanut estosi.
- ulkonäkö_pettää
Mutta Herra sanoi Samuelille: "Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen."
Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis. - dsfsdaffdsa
Tällä palstalla kun ei voi ulkonäön mukaan arvioida, niin arvosteltavaksi jää vain ulosanti, mukaanlukien se, kuinka huolellinen jaksaa olla oikeinkirjoituksen kanssa. Jotkut vaan eivät kunnioita äidinkieltämme..
- muista_älä_unohda
500 vuotta uskonpuhdistusta! Jippii! Pukeutukaamme hirttoköysiin, ei kun siis kravatteihin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,452271Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.932018Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e891986Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241727MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131721Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4921552Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S21530Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491360Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761258Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas361256