Karannut ylijalostettu tarhakettu !

Totuus Suomalaisesta turkistarhauksesta. ”Monsterikettu” karkasi suomalaisesta turkistarhasta: Tulehtuneet silmät ja roikkuva nahka paljastavat kielletyn jalostuksen.

Tarhaketun silmät ovat puoliksi ummessa, koska turkki on silmien alapuolella kasvanut liikaa ja kääntynyt vasten pupilleja. Jatkaakseen elämäänsä on sen silmät leikattava.

No, mitenkä tarhalla työskentelevä "vihernarsisti" nyt puolustelet turkistarhausta. Höpötät täällä lavastetuista salaa kuvatuista ketuista. Onko tuo kettu kenties omalta työpaikaltasi karannut?
5406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hän mitä todennäköisimmin heittää peliin "TODELLISEN ARGUMENTIN" (TM).

Se on taatusti niin väkevä kommentti, ettei kenellekään jää enää mitään epäselvää.

Heh!

Äänestä

jalostusta ei ole edelleenkään laissa kielletty.
kysienen tarha on valvomaton tarha eli ei sen kummempaa mitä laiton kenneli eli pentutehdas.
mitä vihernarstien kuviin tulee niin nehä voi oll mistä tahansa ja milloin tahansa otettuja ja niitä saadakseen vihernarsistit ovat voineet yön pimeinä tunteina tehdä eläimille mitä tahansa vain saadakseen kuvia joilla mustamaalata tuottajia.

Äänestä

Kerro, miten aktivistit ovat yön pimeinä tunteina lihottaneet ketun.

Eikä tuottajia tarvitse mitenkään mustamaalata, pimeempää joukkoa tuskin löytyy. Kukaan normaali ihminen ei kestä katsoa päivästä toiseen ahdistuneita ja sairaita eläimiä häkeissä kärsimässä.

Äänestä
  • aktivistien yön pimeinä tunteina tekemiähän voi vain airvailla,tuottajiwn muatamaalaamnenhan on se ainoa pysäkki.
    tuotantoeläimet eivät kärsi omisssa yksiöissään

    Äänestä

  • "Terveydelle haitallinen ulkonäköjalostus on koiran pahoinpitelyä. Sen uhreja ovat mm. bulldogit, kiinanpalatsikoirat ja cavalierkingcharlesinspanielit".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TurkistarhatLopetettava kirjoitti:

Totuus Suomalaisesta turkistarhauksesta. ”Monsterikettu” karkasi suomalaisesta turkistarhasta: Tulehtuneet silmät ja roikkuva nahka paljastavat kielletyn jalostuksen.

Tarhaketun silmät ovat puoliksi ummessa, koska turkki on silmien alapuolella kasvanut liikaa ja kääntynyt vasten pupilleja. Jatkaakseen elämäänsä on sen silmät leikattava.

No, mitenkä tarhalla työskentelevä "vihernarsisti" nyt puolustelet turkistarhausta. Höpötät täällä lavastetuista salaa kuvatuista ketuista. Onko tuo kettu kenties omalta työpaikaltasi karannut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu