Viime lokakuussa olin rekisteröimässä ja katsastamassa juuri ostamaani käytettyä asuntovaunua. Odotellessani katsastuskonttorissa uutta rekisterilaattaa, tulin jostain ihmeen syystä kysyneeksi minua palvelleelta naiselta, että alkaako uusi rekkarini P-kirjaimella niin kuin perävaunuissa tapana on. Hän vastasi että ei, koska P on jo täynnä ja nyt on menossa V. Jostain ihmeen syystä kysyin että onko myös W käytössä. Hän sanoi että on. Sitten kysyin, että jos joku nörtti esim. haluaa rekkarin ”www-1”, niin voiko sellaisen saada. Hän sanoi että minkä tahansa vapaana olevan yhdistelmän voi saada, jos maksaa siitä 1000€. Tähän sanoin että tuskin niin uunoja ihmisiä onkaan, että maksaisivat 1000€ ylimääräistä jostain, joka minun mielestäni on arvoltaan 0€; pelkkää ”tyhjää”. Ihmeen monia heitä kuulemma kuitenkin on. Tämän jälkeen en enää puhunut hänelle mitään vaan jäin odottamaan rekisterilaatan saamista. Jostain ihmeen syystä minulta nousi ”ylöspäin” ikään kuin rukouksen tapainen toive, että tulevan rekkarini kirjaimet olisivat WKL. Tämä siitä syystä, että olen n. 16 vuotta sitten (26.3.1989) saanut unessa kaavan, jossa oli kirjaimet WL, ja jonka unen uskon tulleen Jumalalta, mutta jota kaavaa en vieläkään kokonaan ymmärrä, vaikka sainkin siihen ratkaisevaa lisätietoa viime helluntaina eräänlaisessa Jumalan ”puhuttelussa”. Tuo 26.3.1989 saamani uni muutti elämäni täysin ja vei minut 3,5 vuoden sairaseläkkeeltä sängyn pohjalta lopulta Afrikkaan asti. Uni oli seuraavanlainen. Sitä ennen kuitenkin vielä W:n ja L:n välissä olevan K:n merkitys. Rukoilin K:ta merkiksi siitä että Jumala edelleen tulee avaamaan minulle lisää unessa saamaani Kaavaa. Ja jostain ihmeen syystä rukoilin sitä K:ta nimenomaan W:n ja L:n väliin.
Olin unessa entisen työnantajani tietokonehuoneessa, jossa uskova atk-operaattori sanoi: ”Minä opetan sinulle uuden tietokonekäskyn”. Sitten hän meni vanhanaikaisen liitutaulun ääreen ja kirjoitti liidulla sen keskelle kaksi kirjainta jotka olivat 'WL'. Kirjainten perään hän piirsi neliöjuurimerkin ja kirjoitti juuren alle merkkejä, joita en kuitenkaan muista. Sitten hän selosti käskyn toimintaa, mutten muista sitä tarkkaan. Sen muistan, että käskyllä luetaan input-tiedostoa ja etsitään siitä neliöjuuren alla olevaa merkkijonoa ja kun se löytyy, niin käsky palauttaa output-tietona löydetyn sijaintipaikan ”indeksinä”. Unen lopuksi hän sanoi että tämän käskyn nimi on ”Wycliffe”. Siihen heräsin ja ihmettelin: "mikä on Wycliffe?" En ollut koskaan kuullut sellaista sanaa. Jonkin aikaa unta ihmeteltyäni sain muistikuvan 10 vuoden takaa eräästä tilanteesta ystäväni kodissa. Olin juuri tullut uskoon (1978) ja olin heillä raamattupiirissä eräänä tiistai-iltana. Illan lopulla TA näytti heidän kirjahyllyään ja sanoi että voisin vapaasti lainata sieltä hengellistä kirjallisuutta. Kävin nopeasti koko kirjahyllyn (arviolta 150 kirjaa) läpi ja nyt 10 vuotta myöhemmin Jumala antoi tuossa edellä mainitsemassani muistikuvassa muistaa, että eräs kirja, joka parin sekunnin ajan oli silloin kädessäni, oli nimeltään ”Tavoitteena 2000 kieltä: kertomus Wycliffe-raamatunkääntäjistä”. En tuota kirjaa enkä muitakaan kirjoja kuitenkaan koskaan lainannut, joten kosketuspintani Wycliffeen jäi niihin pariin sekuntiin, jotka olin kirjaa pitänyt kädessäni.
Tämän n. 10 vuoden takaisen ”muistikuvan” kautta siis minulle selvisi että Wycliffe on raamatunkäännösjärjestö. Unta seuraavien kahden kuukauden aikana sain kokea enemmän ilmiselvää johdatusta kuin ehkä koko elämässäni sitä ennen yhteensä. Tässä muutamia tapauksia, joita joku saattaisi sanoa hyväksi tuuriksi, mutta minulle ne olivat hyvin tärkeitä Jumalan asioihin puuttumisia. Ensinnäkin aloin heti unen jälkeen kertoilla siitä ystävilleni, eikä kulunut kahtakaan viikkoa kun olin eräässä kirkossa esirukoiltavana, jolloin kerrottuani unesta tuntemattomalle esirukoilijalle, tämä esittäytyi LK:ksi ja kertoi tyttärensä juuri palanneen Englannista Wycliffe-keskuksesta, jossa oli ollut vapaaehtoistyössä kesälomallaan. Soitin parin päivän päästä heille ja juuri ennen 600-sivuisen puhelinluettelon avaamista minua ikään kuin ”kehotettiin rukoilemaan”, että se avautuisi ko. henkilön kohdalta merkiksi siitä että uni oli Jumalalta. Niin kävikin; se avautui juuri oikealta sivulta! Tytär kertoili kaikenlaista Wycliffestä ja antoi minulle mm. puhelinnumeron Englannin Wycliffeen ja atk-koordinaattori GH:n nimen. Mutta hän unohti kertoa että Suomessakin on Wycliffe-toimisto. No, se oli oikeastaan hyvä, koska nyt Jumala pääsi taas paremmin johdattamaan ja luomaan minuun luottamusta. Eräs TS oli nimittäin antanut minulle ison kasan vuoden vanhoja "Uusi Tie" - lehtiä, jotka olivat lojuneet nurkassa jo jonkin aikaa. Eräänä iltana otin niistä päällimmäisen ja muistan vielä rukoilleeni että siinä olisi minulle jotakin hyvää. Ja niin olikin. Vähän yli vuoden vanhassa lehdessä oli nimittäin Suomen Riihimäellä sijaitsevan Wycliffe - toimiston ilmoitus. Siinä kerrottiin Englannissa pidettävästä kielitieteellisestä minikurssista, jonka hakuaika päättyi 13 kk ennen sitä päivää jolloin lehteä luin. "Ahaa, siis Suomessakin on Wycliffe-toimintaa", ajattelin. ”Pitääpä heti huomisaamuna soittaa sinne”. Tuumasta toimeen. LA oli puhelimessa, mutta sain kylmän suihkun siinä mielessä, että eronneena miehenä minulla ei olisi mahdollisuutta päästä järjestön jäseneksi, mutta kursseille kylläkin ja lisäksi määräaikaistehtäviin, jos vain muut kriteerit täyttyisivät. LA kertoili, että sinä vuonna heillä ei ollutkaan ilmoitusta missään lehdessä vaan ainoastaan yliopistojen ilmoitustauluilla. Joten tuo vuoden vanha Uusi Tie –lehti oli hyvin tarpeellinen tässä palapelissä. Valitettavasti vain hakuaika senvuotisille kursseille Englantiin oli jo päättynyt, mutta LA päätti kuitenkin lähettää minulle hakupaperit kielitesteineen, jospa vaikka joku olisi peruuttanut hakemuksensa. Ja niin olikin. Lisäonnenpotku oli vielä sekin, etten ymmärtänyt kielitestistä kovinkaan paljon, mutta rukoilin sitäkin enemmän ja niinpä arvasin kaikki ne vastausvaihtoehdot oikein (rasti-ruutuun kysymykset), joita en muuten osannut. Jälkeenpäin saatoin sen todeta, kun avasin sanakirjan.
Niinpä olin jo vajaan 3 kuukauden kuluttua Englannissa Wycliffen kielitieteellisillä kursseilla 2 kuukauden ajan. Itsetuntoani kohotti huomattavasti se seikka, että vaikka olin lähes vanhin n. 100 hengen porukasta, pärjäsin todella hyvin. Sain "Language Learning" -kurssista peräti arvosanan A- kun asteikko on A,B,C,D,E, F.
Lopulta tieni johti atk-kurssien kautta USA:ssa lähetystyöhön Afrikkaan.
Mutta nyt takaisin vielä sinne katsastusasemalle. Kun olin uuden laatan saanut ja vetänyt vaunun kotipihalleni, lähdin 2 ystäväni kanssa Turkuun Ruissaloon kävelemään. Paluumatkalla päätimme mennä Linnankatua pitkin Aurajoen rannalle rukoilemaan. Ajaessamme (minä ajoin) pitkin Linnankatua, NH sanoi opiskelleensa nuorempana vasemmalla näkyvässä rakennuksessa musiikkia. Jostain ihmeen syystä katseeni osui tämän rakennuksen jälkeen rantaan kääntyessämme Linnankadun vasemmalla puolella olevan Sairashuoneenkadun varressa olevaan rakennukseen nro 2, ja sen huipussa olevaan viiriin, jossa luki ”W&L”. Uskotte varmaan että olin ällikällä lyöty! En ole koskaan katsellut talojen katoille, varsinkaan autoa ajaessani, mutta miksi juuri nyt katse osui rukouspaikkaa vastapäätä olevalle kadulle ja siellä olevan vanhan talon viiriin. Katseenihan olisi pitänyt olla oikealle, koska olin juuri kääntymässä oikealle. Oli jo sen verran hämärää etten voinut olla varma mitä viirissä oli koska kirjaimet olivat hieman vanhanaikaisia. Siksi nousin autosta ja menin lähemmäs, jolloin saatoin varmistaa että siellä todella olivat nämä 3 merkkiä ”W&L”. Otin jopa kännykälläni valokuvan viiristä ja viikkoja myöhemmin vielä zoomattavalla videokamerallani still-lähikuvia.
Mitä sanotte? Sattumaako vai mitä?
Ps. Englannista palattuani minuun iski epäusko unen alkuperästä, jolloin otin peukalopaikan Raamatusta pyytäen Jumalaa vahvistamaan asian sellaisella jakeella, joka vakuuttaisi minut. Jae, johon etusormeni osui, kuuluu näin: JOB 33 jakeet 14-15. ”Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata. Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa.”
Ps2. Helluntaina saamani lisäinformaatio oli, että WL tarkoittaa ”Word of Life” eli Raamattua ja että input-tiedosto on vanha testamentti alkukielisenä (heprea) ja uusi testamentti alkukielisenä (kreikka). Heprean ja kreikan kielessä jokaisella kirjaimella on numeroarvo, joten input-tiedostoa on helppo käsitellä atk-ohjelmalla. Lieneekö sattumaa sekään että vuodesta 1990 alkaen on lähes joka kesä ollut vieraanani viikon, pari Wycliffe-kurssilla 1989 tutuksi tullut herra ME Uppsalasta, jolla on enemmän opintoviikkoja kuin kellään muulla kautta aikojen muinaisessa kreikan kielessä Uppsalan yliopistossa. Näin kertoi ME:lle hänen kreikan kielen professorinsa. Professorilla itselläänkään ei siis ole niin montaa opintoviikkoa kuin oppilaallaan. ME lähtenee piakkoin Oxfordin yliopistoon suorittamaan tohtorin tutkintoa pääaineena muinainen kreikka. Hän, jos kukaan, lienee paras asiantuntija kreikan suhteen, jos kaava minulle joskus vielä kokonaan valkenee niin kuin hartaasti toivon. Uskon että kaavan aukeaminen olisi helpottamassa Raamatun kääntämistä niille 2000 kielelle, joille katsotaan olevan vielä käännöstarvetta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ottamatta kantaa muuten hienoon kirjoitukseesi, meillä helluntaiseurakunnassa ainakin opetetaan, ettei asioiden vahvistusta nk. "peukalopaikkoja" etsimällä kannata tehdä.
Ikivanha vitsi peukalopaikoista menee seuraavasti: Eka peukalopaikka....niin Juudas meni ja hirttäytyi. Toka.....mene ja tee sinä samoin. Kolmas....sen minkä teet, tee pian.
Ymmärsit varmaan pointtini. Ainakin paljon luetulla Raamatulla on taipumus aueta aina samasta paikasta.
ja olet eronnut...oletko hyljännyt vaimosi siksi, että hän petti sinua...ellet vaan jostain muusta syystä, elät synnissä,,,jos olet jättänyt vaimosi, sinun tulee olla naimaton kunnes entinen vaimosi kuolee...
Et muuten todistanut Jeesuksesta mitään...kirjainyhdistelmistä vain ja koko juttusi, niin mielenkinntoista kuin onkin, vaikuttaa viekkalta sommitelmalta,,,oletko varma, että Jumala on asialla....ainakaan armosta et paljoa tiedä, koska "minä" on niin paljon esillä
ja et itsekään tiedä, kuten kirjoituksesi otsikko
jo paljastaa, johdattaako sinua Jumala vai joku muu!
Kannattaisiko palata Golgatan Herran ristin juurelle...hyvän sielunhoitajan tykö...ei auta, vaikka kuinka monta Raamattua käännettäisiin, ellei Jumalan sana ole elämämme ohjenuora!
Siunausta eteenpäin! Jeesus tietää, Isä on hänessä jokaisella syntisellä. joka tekee parannuksen!
Anteeksi etten kehunut tarpeeksi Jeesusta ja hänen armoaan, mutta kirjoitukseni ei ollut tarkoitettu todistuspuheenvuoroksi, vaan haluaisin todella tietää että voiko Jumala "puhua" myös rekkareitten tms. asioitten avulla vai onko Raamattu ainoa tapa, jolla Jumala puhuu?
Tässä vähän myös kaipaamaasi todistuspuhetta Jeesuksesta ja siitä miten usko tuli minuun.
1978 elokuun 26. päivänä, jolloin vanhempieni kesämökin ympäristössä vietettiin perinteistä valonjuhlaa (elokuun viimeinen lauantai; ns. Venetsialainen ilta, jolloin mökkiläiset laittavat illan pimetessä kymmeniin värillisiin muoviämpäreihin kynttilöitä palamaan laitureille ja kallioille) tapahtui jotain odottamatonta. Olin siis vanhempieni mökillä ja menin iltapäivällä postilaatikolle. Kuinkas ollakaan, siellä oli traktaatti nimeltä "Kirje äidille", painettu Myllykummun Ev. Lut. Jengilähetyksen kirjapainossa. Aloin lukea heti postilaatikolla tuota lentolehtistä, ja voi kuinka se puhuttelikaan minua. En mennytkään takaisin mökille vaan lähdin kävelemään tietä pitkin. Koin itseni todella syntiseksi kun kelasin elämääni taaksepäin. Mutta olotilani muuttui täysin vastakkaiseksi sillä hetkellä kun olin lukenut traktaatin lopussa olevan rukouksen. Sain taivaskokemuksen jota en tule koskaan unohtamaan, koska mitään sen ihanampaa ja ihmeellisempää ei ihminen voi kokea.
Kokemus alkoi siten, että aivan kuin taivaallinen sähkövirta olisi kulkenut koko ruumiini läpi. Yhtäkkiä olin kuin taivaassa. Toisaalta olin kyllä Iskolan tiellä, Moision maatalon kohdalla 1,6 km mökiltä. Täytyin piripintaan sanomattomalla rakkaudella, ilolla, voimalla ja rauhalla. Valitettavasti suomen kielessä ei ole sanoja, joilla kuvata sitä tarpeeksi hyvin.
Minun oli alun perin ollut määrä aloittaa psykoanalyysi uskoontuloani seuraavalla viikolla. Olin jo käynyt koemielessä erään analyytikon luona 6-7 kertaa ja nyt puuttui enää yksi lääkärinlausunto ja asia olisi ollut selvä. Mutta uskoontuloni vuoksi peruutin koko asian, koska ajattelin että Jumala hoitaisi sairauteni pois päiväjärjestyksestä. Niin helpolla en kuitenkaan päässyt. Siihen asti olin käyttänyt vain yhtä lääkettä, mutta viikon kuluttua tuli kuvioihin uusi lääke ja vuosien mittaan vielä 26 erimerkkistä lääkettä.
Heti uskoontulopäivänä jätin pois Oxepam-lääkkeen, jota olin alussa käyttänyt 15 mg mutta nyt jo 150 mg päivittäin, ja aloin kärsiä hirvittävistä vierotusoireista. Pelkotilat olivat pahimpia. Pelko atomisodasta, lentokoneen syöksymisestä taloomme yms. Ruokahalu hävisi 3 päiväksi. En uskaltanut olla hetkeäkään yksin. Aloin lukea Matteuksen evankeliumia, mutta löysin sieltä pelkkää tuomiota. Olin vähällä hakea keittiöstä veitsen ja hakata oikean käteni poikki, koska mielestäni Raamatun sana ”kehotti” siihen (jos oikea kätesi sinua viettelee…). Onneksi jostain löytyi hengellinen lehti, jossa ihmiset kertoivat uskoontulostaan ja samanlaisista kokemuksista, kuin itse olin saanut Iskolan tiellä. Nuo kertomukset olivat kuin balsamia haavoihin. Viikon päästä löysin perheen, jossa aloin käydä viikoittaisessa raamattupiirissä. Sain Teuvosta läheisen ystävän ja sielunhoitajan. Pääsin vakaalle pohjalle, sillä Teuvo oli ollut uskossa lapsesta asti ja on syvällinen kristitty.
MERKITTÄVÄ UNI
Rauhoittavien lääkkeiden käyttö johti avioliiton haaksirikkoutumiseen eli asumuseroon 1984 ja avioeroon 1986, koska vaimoni sitä vaati. Sairaus ja avioero yhdessä veivät minut depressioon ja työuupumukseen, jonka seurauksena oli määräaikainen työkyvyttömyyseläke syksyllä 1986. Kahden ja puolen vuoden eläkkeellä olon (sängyssä makaamisen) jälkeen näin 26.3.1989 unen, jonka uskon tulleen Jumalalta. Se muutti elämäni täysin.
Jatko onkin luettavissa aiemmassa jutussani.