Harhaluulojen syntyminen

EiYllätä

Olen nähnyt että avoimesti puhutaan pahaa kun luullaan ettei ko. henkilö kuule. Yksi luonteenpiirre otetaan hyppysiin ja sitä sitten käytetään joka paikassa ja toistellaan ja naureskellaan toisen virheille, kun ei mitään omaa sanomista keksitä. Esimieskin vääristelee ja kertoilee juttuja, vain juttuja kertoillakseen. Ei tunnu olevan nykymaailmassa mitään väliä sillä onko asia totta vai ei, jos siitä saa mehukkaan jutun, ja huomion pois omista virheistä - syyllisen viitta jollekin toiselle, kunhan ei itselle. Tämmöistä se on "korkeatasoisessa" pelkkien toimihenkilöiden täyttämässä toimistoympäristössä. Mihin on kadonnut hyväntahtoisuus? Vai voivatko ihmiset niin pahoin?

Näkyy olevan että 90% väestä on valmis "selkäänpukottamaan" ketä vain, jos saa sillä jotenkin omaa asemaansa parannettua. Sitä suuremmalla todennäköisyydellä tietty, jos ko. henkilöllä on vaikka kalliimpi auto kuin itsellä on. Tähän toki sanottaisiin että "paskaa" ja kukaan ei olisi tehnyt mitään pahaa, mutta niinhän se menee. Paskanpuhujat pärjäävät parhaiten työelämässä ja valehtelusta ja sumuverhojen teosta tulee plussaa. Erityisesti myyntihommissa epärehellisyyttä arvostetaan. Jotkut luulevat että voivat levitellä mitä juttuja tahansa, mutta kosto voi olla nopea. Mikä on se etu mikä toisten haukkumisesta saadaan? Se etu on oman aseman parantaminen hetkellisesti siinä pienessä piirissä missä sattuu olemaan, mutta toisen kustannuksella, eli halpamaisesti. Semmoista sanoisin kakassa pyörimiseksi, mutta joillekinhan se on normaalia. Tietty prosentti on narsisteja ja psykopaatteja ja jossakin nekin ovat töissä.

1

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      25
      3148
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      793
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      760
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      710
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      607
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      20
      549
    8. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      540
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      529
    10. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      521
    Aihe