Näillä palstoilla sekä median ohjelmista toistuvasti on voinut lukea ja kuulla siitä, miten erotetut ovat suhtautuneet erottamiseensa.
>>Viime vuonna Etelä-Italian Calabriassa hän julisti sodan järjestäytyneelle rikollisuudelle ja heitti sikäläisen ’Ndrangheta-rikollisjärjestön mafiamiehet ulos kirkosta.
– Mafia on pahan palvontaa ja yhteisen hyvän halveksuntaa. Teidät kaikki on siksi erotettu kirkon yhteydestä, hän julisti tuolloin.
Puhe sai Vatikaanin turvamiehet pelkäämään mafian kostotoimia paavia vastaan. Turvatoimet Napolissa olivat erittäin tiukat.<<
Näkeekö UUT ry tarvetta laajentaa maantieteellistä toimintaympäristöään Keski-Euroopan maihin? Siellä on erotettu ihmisiä heidän uskonnollisista järjestöistään. Aiotteko järjestää TV-kampanjoita erotettujen kanssa saadaksenne aikaan muutoksia?
>>Viime vuonna Etelä-Italian Calabriassa hän julisti sodan järjestäytyneelle rikollisuudelle ja heitti sikäläisen ’Ndrangheta-rikollisjärjestön mafiamiehet ulos kirkosta.
– Mafia on pahan palvontaa ja yhteisen hyvän halveksuntaa. Teidät kaikki on siksi erotettu kirkon yhteydestä, hän julisti tuolloin.
Puhe sai Vatikaanin turvamiehet pelkäämään mafian kostotoimia paavia vastaan. Turvatoimet Napolissa olivat erittäin tiukat.<<
Näkeekö UUT ry tarvetta laajentaa maantieteellistä toimintaympäristöään Keski-Euroopan maihin? Siellä on erotettu ihmisiä heidän uskonnollisista järjestöistään. Aiotteko järjestää TV-kampanjoita erotettujen kanssa saadaksenne aikaan muutoksia?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Jehovan todistajista erotetuksi tullakseen ei tarvitse kuulua mafiaan, vaan riittää olla eri mieltä Vartiotorni-seuran kanssa jostain oppikysymyksestä, esim. 1914-opin raamatullisuudesta. Näin kävi mm. Carl Olof Jonssonille.
Rohkaisevaa tuo piikittelysi UUT:ta kohtaan. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa ;)
Onko UUT ry jokin tabu keskusteluaiheena, ettei siihen saisi sanan säilällä koskea. Nauttiiko se jotakin ihmeen koskemattomuutta, siitäkin huolimatta, vaikka se ei itse ole kunnioittanut toisten valinnanvapautta uskonsa suhteen?
Toki aiheeseen saa koskea, ja kannustan koskemaan jatkossakin. Mutta jos en ihan väärin sinua lue, niin sinua kismittää UUT:n tekemä työ. Ettei vain omatuntosi soimaa? Kartatko jotakuta, ja sisimmässäsi tunnet, ettei se ole oikein?
Se taustavoima on siinä niin läpinäkyvä.
UUT on kohdistanut yksipuolisesti mielenosoituksensa ainoastaan Jt:iin. Mutta ei yhteenkään kristikunnan kirkkoon, seurakuntaan tai uskonlahkoon. UUT ry:tä ei ole mielenosoitusplakaatteineen näkynyt Herättäjä tai Suviseurojen lähimaastossa osoittamassa mieltään niitä kohtaan.
Miksi muuten UUT ry tilaisuuksissa on veisattu kristikunnan virsiä? Miksi kristikunnan pappi on toiminut UUT ry:n puheenjohtajana eli keulahahmona, pääedustajana? Miksi kristikunnan pastori on kansanedustajana ollessaan järjestänyt UUT ry:lle veronmaksajien valtion kassasta tukirahoitusta useampana vuotena? Ja ei mitenkään pikkusummina, puhutaan sentään markka-aikoinakin 500 000 mk tukisummasta.
Niin, lahko tuottaa Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakasryhmän.
Kun se on puheena, ja täällä lukemassa monikin avuntarvitsija, laitetaan linkki:
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/
Etusivuaiheina mm.
-Mitä voit tehdä jos läheisesi on liittymässä lahkoon
-Vertaistukityö
Jehovan todistajien uskonto saa kiittää itseään UUT:lta saamastaan huomiosta. Se on itse aikaansaanut tämän tuottamalla uskontojen uhreja.
UUT on myös sinun tukenasi, jos Jehovan todistajien uskonto alkaa ahdistaa.
kirjoitit:
>>Niin, lahko tuottaa Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakasryhmän.<<
Niin, niin... mutta miten tuo liittyy niihin kristikunnan virsien veisaamiseen UUT ry tilaisuuksissa? Niin tai miten tuo asiakasryhmän suuruus liittyy siihen, että UUT ry keulahahmona on ollut kristikunnan edustaja - pappi?
Mitä sillä on tekemistä tuon asian kanssa?
Et perää tasapuolisuutta. Silminnähden sinua kismittää Vartiotorniseuran ongelmien esillä pitäminen. Olethan epärehellinen, sillä tiedät varmasti, ettei Vartiotorni ole suinkaan ainoa uskonlahko, jonka toimintatapoja UUT on arvostellut. Esim. vanhoillislestadiolaisuus on ollut näkyvästi esillä. Toki vähemmän kuin jehovantodistajuus.
Mikä voisi olla se puolueeton taho, joka määrittelisi, miten paljon kunkin lahkon toilailua on käsiteltävä? Eihän sellaista ole! Koska kuitenkin entiset jehovantodistajat ovat suurin asiakasryhmä, se näkyy toiminnan painotuksessa. Kaikkeen ei ole edes resursseja.
Eihän se nyt haittaa, jos joskus vuonna 2000 on virsi laulettu tilaisuudessa. Tämä luterilaisuus on kuitenkin harmiton uskonto, eikä aivoja pestä.
Luterilaisuus on harmiton uskonto, vaikka samaa ei voi sanoa kaikista sen piirissä toimivista pienemmistä suuntauksista. On ihan hyvä, jos UUT:n toiminnassa on mukana myös pappi. Olkoon se osoituksena siitä, ettei UUT ole kaikkea uskontoa vastaan, vaan kohdistaa kritiikkinsä epäterveeseen, uhreja tuottavaan uskonnollisuuteen.
Ei kait kirkko käänny itseään vastaan - muuta kuin näennäisesti, ehkä uskottavuuden saavuttamiseksi?
Tässähän siitä on juttu:
Lähdetieto: Vapaa Ajattelija - Pappi Uskontojen uhrien tuki ry:n puheenjohtajana
>> -- soitti minulle ja kertoi Uskontojen uhrien tuki ry:n tilaisuudesta. Ateistiystäväni ihmetteli jo tilaisuuden alussa sitä, että pöytiin oli jaettu evankelisluterilaiset virsikirjat. Vielä hämmästyneempi hän oli, kun tilaisuudessa veisattiin virsiä.
Toinen ystäväni, joka katsoo olevansa evankelisluterilaisen uskonnon uhri -- hän kertoi siitä, miten hänen evankelisluterilaiset sukulaisensa ovat vuosikymmeniä terrorisoineet häntä. Hän oli hyvin loukkaantunut siitä, että Uskontojen uhrien tuki ry siirtää toisten uskontojen uhreja evankelisluterilaisen kirkon uhreiksi.
Jutun alussa kerrotaan, että Uskontojen uhrien tuki ry:n puheenjohtaja on evankelisluterilaisen kirkon pappi -- aloittaa haastattelunsa moittimalla muiden uskontojen pöydillä olevia jumalia ja kehumalla evankelisluterilaisen kirkon liikkumavapautta. Puheenjohtaja, pastori ***** ***** toteaa myös, että ”emme ole uskonnottomia tai uskonnonvastaisia”.
Evankelisluterilainen kirkko suhtautuu pappinsa tukitoimintaan positiivisesti, hänen työnsä koetaan tärkeäksi.>>
Mielestäni tämä vaikuttaa siltä, että kristikunta haalii itselleen näillä keinoin uusia jäseniä. Onhan se kärsinyt jäsenkadosta. Toinen syy lienee se, että Jt on paljastanut kristikunnan kirkon sisällä hallitsevan Sol-jumalan pakanalliset opit, jotka sotivat Kristuksen rakkauden lakia vastaan.
"paljastanut kristikunnan kirkon sisällä hallitsevan Sol-jumalan pakanalliset opit, jotka sotivat Kristuksen rakkauden lakia vastaan."
Ette te mitään Sol-jumalaa ole paljastaneet, vaan tehneet itsenne naurunalaiseksi itsetarkoituksellisella erottautumisella "kristikunnasta". Jehovan todistajien karttamiskäytäntö sotii Kristuksen rakkauden lakia, kuten myös ihmisoikeuksia vastaan.
Kristus Jeesus ei noussut Isänsä Jumalan lakia vastaan. Sensijaan hän opetti vain ja ainoastaan sen, minkä hän oli Isältään oppinut. Ja hän opetti kaiken sen vuorostaan apostoleilleen, jotka kirjoittivat nuo opetukset muistiin jaettavaksi silloisille seurakunnille, ja nuo opetukset ovat meidänkin saatavilla Raamattuun koottuna kirjakokoelmana.
Niistä löytyvät myös Jumalalta peräisin olevat ohjeet siihen, miten seurakunta tulee pitää hengellisesti terveenä sekä puhtaana.
Kaikkien seurakuntien, myös kristikuntaan kuuluvien seurakuntien, valvojien tulisi pitää huoli siitä, että noiden ohjeiden mukaan toimitaan, vaikka se ei aina helppoa olisikaan.
"Ja hän opetti kaiken sen vuorostaan apostoleilleen, jotka kirjoittivat nuo opetukset muistiin jaettavaksi silloisille seurakunnille, ja nuo opetukset ovat meidänkin saatavilla Raamattuun koottuna kirjakokoelmana."
Eikä kukaan voi varmuudella sanoa, miten nuo kirjoitukset ovat alunperin kuuluneet, ja lisäksi pitää muistaa, että Jeesuksen elinajan ja Uuden testamentin tekstien kirjoittamisen välillä on kulunut vuosikymmeniä. Vertaapa huviksesi sitä, miten Jeesus opettaa synoptisissa evankeliumeissa ja Johanneksen evankeliumissa. Ne eivät ole sama tarina, eikä niissä esiinny sama Jeesus.
"Niistä löytyvät myös Jumalalta peräisin olevat ohjeet siihen, miten seurakunta tulee pitää hengellisesti terveenä sekä puhtaana. "
Raamatussa voi toki nähdä Jumalan sanaa (uskonkysymys), mutta sen pitäminen erehtymättömänä tai alkuperäisenä Jumalan ilmoituksena kertoo lähinnä tietämättömyydestä Raamatun syntyhistorian suhteen.
Jumalaton ajattelee:'
Kirkko Raamattu, Psalmit 10: 4
"4 Jumalaton ylvästelee:
"Ei Jumala rankaise.
Ei häntä edes ole!"
Siinä hänen ajatuksensa."
Mutta Jt ajattelee:
Kirkko Raamattu,Toinen Pietarin kirje 1:21
"21. sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta."
Jt:lle Raamatun kirjoitukset ovat totuus Jumalasta ja hänen tahdostaan. Niiden noudattaminen tuo tullessaan parhaan elämäntavan.
Kirkko Raamattu, Apostolien teot 15: 22 - 31
"22. Silloin apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi valita keskuudestaan muutamia miehiä ja lähettää heidät Antiokiaan Paavalin ja Barnabaan mukana, nimittäin Juudaan, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, ja Silaan, jotka olivat johtavia miehiä veljien joukossa;
23. ja kirjoittivat heidän mukaansa näin kuuluvan kirjeen: "Me apostolit ja vanhimmat, teidän veljenne, lähetämme teille, --
28. Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: --
30. Niin heidät lähetettiin matkalle, ja he tulivat Antiokiaan; siellä he kutsuivat koolle seurakunnan ja antoivat heille kirjeen.
31. Ja kun he olivat sen lukeneet, iloitsivat he tästä lohdutuksesta.
Kirkko Raamattu 2. Tim.3: 14 - 17
"14. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
15. ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
16. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17. että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut."
"21. sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta."
Arvaapa vain, miten korkealle rankataan jumalan äänitorvena esiintvä narsistinen ennustelija, jonka yksikään ennustus ei ole toteutunut!
Siellä on erotettu ihmisiä heidän uskonnollisista järjestöistään.
-Ei haittaa. Ei erottaminen ole lainkaan ongelma, vaan karttaminen ja henkinen väkivalta. Erottaa saa, mutta mutta se ei saa johtaa koviin rangaistuksiin.
Saa tosiaan. se on suorastaan suositeltavaa, jos kerran itse ei tajua lähteä sieltä pois.
Karttaminen tässä yhteydessä loukkaa ihmisoikeuksia, mutta sehän on tuntematonta heillä muutenkin.
Jumalan nimittämät valvojat erottavat seurakunnasta katumattoman Jumalan lakien rikkojan. Ennen erottamista on erotettua yritetty auttaa takaisin kohdalleen Raamatun viitoittamalle tielle. Erottaminen on viimeinen vaihtoehto. Eikä seurakunnan valvojat iloitse kenenkään erottamisesta. Ja kuitenkin erotetun odotetaan erottamisen jälkeenkin palaavan kohdalleen Raamatun viitoittamalle tielle. Häntä yritetään valvojien toimesta auttaa edelleenkin kaikin keinoin kuitenkaan Raamatun vaatimuksista poikkeamatta.
Se on itsestä kiinni, haluaako palata takaisin seurakuntaan.
Yksi Jumalan pyhän hengen hedelmistä on rakkaus. Tällöin puhutaan agapesta. Raamatussa kerrotaan minkälaiset ominaisuudet kuuluvat tuohon agape-rakkauden osoittamiseen:
Kirkko Raamattu 1. Korinttilaisille 13: 4 - 6
rakkaus on kärsivällinen
rakkaus on lempeä
rakkaus ei kadehdi
rakkaus ei kersku
rakkaus ei pöyhkeile
rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti
rakkaus ei etsi omaa etuaan
rakkaus ei katkeroidu
rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa
rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa
Entä jos on huomannut, että Vartiotornin-seura on väärässä? Pitääkö sanoa, että Vartiotorni-seura on oikeassa (vaikkei ole oikeasti sitä mieltä) jotta pääsisi takaisin?
Se nyt kuitenkin sattuu perustumaan Raamattuun.
Vapaus kirkossa on sitä, ettei Raamatun opetuksia tarvitse noudattaa. Siellä voi olla jäsenenä avionrikkojat, juopot, kaikki 1. Korinttilaiskirjeen 6:9 10:ssä mainitut ihmiset. Ei heitä eroteta, ja siksi heitä ole "uhrien" joukossa.
Sana "uhrit"on lievästi liioiteltu sana. Paljon enemmän nämä 'uhrien' oma toiminta tuottaa tuskaa monille läheisille ja tutuille. Tämä näillä esiintyvä kirjoittelu on osa sitä.
Miksi Raamatun ohjausta ei noudateta näissä uskonnoissa? Ihmisten miellyttäminen Jumalan sijaan on heille tärkeämpää. Vainoamista ja kiusantekoa ei harrasteta todistajien keskuudessa. Näillä sivustoilla se on sensijaan aika yleistä. Olkaa joskus rehellisiä.
Kyllä Jehovan todistajien keskuudessa kiusataan ja piikitellään. Myös kastijakoa esiintyy, vaikkei pitäisi.
Olen täysin samaa mieltä, itse koin erään vanhimman taholta syyllistämistä, nälvimistä, piruilua ja nöyryyttämistä. En vieläkään tiedä mikä häntä riivasi.
En yleistä mutta todella ikävää niille jotka sitä kokevat.
Sana "uhrit"on lievästi liioiteltu sana.
-Kyllä uskontoon kuuluu valitettavasti myös uhrit. Esimerkiksi pedofialiahyssyttelyt, karttamisen vuoksi yksin jäävä, verikuolemat ym Kyllä ne on uskonnon uhreja ehdottomasti. On tullut henkisiä tai fyysisiä vammoja.
Paljon enemmän nämä 'uhrien' oma toiminta tuottaa tuskaa monille läheisille ja tutuille.
-Tämä on sellainen ajatus, jonka sinä olet lukenut jehovan todistajien propagandasta. En ole itse missään muualla siihen törmännyt. Heillä nimenomaan on tapana syyllistää lähtijät, tekevät sitä toistuvasti noissa kirjoituksissa.
"-Tämä on sellainen ajatus, jonka sinä olet lukenut jehovan todistajien propagandasta. En ole itse missään muualla siihen törmännyt. Heillä nimenomaan on tapana syyllistää lähtijät, tekevät sitä toistuvasti noissa kirjoituksissa."
Asenne on sama kuin psykopaatilla, joka sanoo "Miksi juoksit nyrkkiini pahki?" Puolikasta ajatustakaan ei uhrata sille, että vika voisi olla järjestön opetuksessa ja lähtijä syytön. Raamatustakin poimitaan käyttöön se mitä halutaan, ja ohitetaan tai selitellään pois loput.
Vapaus on tulla ja mennä. Vastustajat itse pitävät asiaa yllä medioissa. Raamattu on hyödyllinen kaikkeen. Se hyväksytään Jumalan sanana meille. Mutta vaaditaan sen ymmärtämistä.
Et varmaan hyväksyisi itsekkään, jos asettamiasi sääntöjä ja käyttäytymistä koskevia kapinoitaisiin. Eikö se ole luonnollista? Miksi todistajien pitäisi hyväksyä se? Ja enemmistö kuitenkin haluaa toimia niiden mukaan epätäydellisyydestä huolimatta. Jeesus sanoi seuraajistaan, etteivät he olisi osa maailmasta ja senvuoksi heitä heitä kohdeltaisiin huonosti. Joh.15:19.
Miksi pitäisi sallia sellainen, joka aiheuttaa kaaosta ja repisi hajalle? Välinpitämättömyyskö Jumalan antamia ohjeita olisi mieluista.?
Jokainen voisi miettiä syitä, miksi on toimittu niinkuin on toimittu. Voisiko vika olla omassa käytöksessä, eikä vain muissa.
En ole koskaan nähnyt mitään kriittistä kirjoittelua Uu:n toiminnasta tai moitittu sen puolueellisuutta. Tämä pieni, mutta äänekäs ryhmä on kyllä tehnyt kaikkensa ryvettääksensä todistajien maineen. Mediaan ollaan aktiivisesti yhteydessä , eikö totta? Mutta toisaalta kristittyjä ennustettiinkin kohdeltavan näin, joten ei se mitenkään hämmästytä. Tuota ennustusta toteutetaan eri tahojen toimesta. Tiedämme, ettei se tule jatkumaan loputtomasti.
"Vapaus on tulla ja mennä."
Rikollisjengistäkin saa lähteä vapaasti. Joissakin vain hintana voi olla oma tai läheisen henki. Halvemmissa tapauksissa voi päästä esim. sormen menetyksellä.
"Raamattu on hyödyllinen kaikkeen. Se hyväksytään Jumalan sanana meille. Mutta vaaditaan sen ymmärtämistä."
Vartitorni-seura poimii Raamatusta tietyt kohdat käyttöön ja ohittaa toiset. Jehovan todistajat joutuvat noudattamaa näitä ohjeita, ymmärsivät tai eivät.
"Et varmaan hyväksyisi itsekkään, jos asettamiasi sääntöjä ja käyttäytymistä koskevia kapinoitaisiin. Eikö se ole luonnollista? Miksi todistajien pitäisi hyväksyä se?"
Varmasti hallintoelintä ärsyttää, etteivät jotkut Jehovan todistajat tottele heitä, ja siksi heistä pitää hankkiutua eroon. Perusoikeuksia pitäisi kuitenkin kunnioittaa.
"Jokainen voisi miettiä syitä, miksi on toimittu niinkuin on toimittu. Voisiko vika olla omassa käytöksessä, eikä vain muissa."
Erinomainen ohje kaikille, myös Vartiotorni-seuralle ja Jehovan todistajien vanhimmille.
"Mutta toisaalta kristittyjä ennustettiinkin kohdeltavan näin, joten ei se mitenkään hämmästytä."
Milloin sinut on viimeksi viety synagogaan ruoskittavaksi?
Tunteeks joku ketään jehovaa, joka ymmärtäis niiden opit?