Tiltu valehtelee Ruotsin demareista

Tiltu: "Sukulaiseni asuu Ruotsissa ja on sikäläisen demaripuolueen jäsen. Demarijohto on sanonut hänelle, että Ruotsi voi pysyä Naton ulkopuolella, koska tarvittaessa osa Suomea tai koko Suomi voidaan luovuttaa Venäjälle."

Demarijohto ei valista yksittäistä jäsentä, vaikka kyseessä olisi tiltun sukulainen.
Suomen luovuttaminen Venäjälle ei ole Ruotsin demarien päätettävissä.

"Suomelle lupaillaan apua, jotta se ei liittyisi Natoon, mutta tositilanteessa apua ei annettaisi. Ja lännen apua ei päästetä Ruotsin läpi jotta vältettäisiin Venäjän iskut Ruotsiin."

Tämäkään ei ole tiltun päätettävissä.

"Ruotsin porvarit kyllä menisivät Natoon mutta ilman demareita se ei onnistu. "

Ruotsissa kuten Suomessa mennään Natoon vain kansan enemmistön päätöksellä, ei tiltujen.
Lisäksi naapuri pidetään ajan tasalla.
4323
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jostakin syystä avaukseni poistettiin mutta kommentoin sitä kuitenkin näin mutkan kautta.

Demarijohtaja todella sanoi sukulaiselleni kahdenkeskisessä keskustelussa, että Ruotsi tietenkin liittyisi Natoon, jos sillä olisi maarajaa Venäjän kanssa kuten Suomella on.

Ruotsi haluaa siis pelata Suomen kustannuksella samaa tapaan kuin talvisodan aikaan. Estää avun tulon Ruotsin kautta Suomeen ja välttyä niin Venäjän iskuilta ja painostaa Suomea niin suostumaan Venäjän koviinkin vaatimuksiin.

Eli osan maan tai koko maan luovutukseen.

Nato auttaa tositilanteessa vain jäsenmaitaan. Suomen ainoa mahdollisuus saada apua olisi siis Ruotsin antama apu.

Natoon liittyminen varmistaisi avun saannin .

Äänestä

Suomihan on tarttunnut "Ruotsin apuun" Nato-jäsenyyden vaihtoehtona kuin hukkuva oljenkorteen.

Pieni ongelma asiassa vain on ettei Ruotsi ole virallisesti luvannut auttaa Suomea tositilanteessa.

Natomaat ovat luvanneet auttaa toisiaan.

Äänestä
  • Tiltu: "Suomihan on tarttunnut "Ruotsin apuun" Nato-jäsenyyden vaihtoehtona kuin hukkuva oljenkorteen."

    Ei ole. Hyvin tiedetään, että Ruotsi voi auttaa korkeintaan ilma- ja merivoimilla, jos niilläkään.

    Suomen turvaksi lasketan oma puolustus ja EU:n perussopimuksen auttamispykälä, joka tarkoittaa Naton jäsenmaista lähtevää apua. Isäntämaasopimus nopeuttaa sen tuloa sekä EU:n sisäiset järjestelyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tanneristi kirjoitti:

Tiltu: "Sukulaiseni asuu Ruotsissa ja on sikäläisen demaripuolueen jäsen. Demarijohto on sanonut hänelle, että Ruotsi voi pysyä Naton ulkopuolella, koska tarvittaessa osa Suomea tai koko Suomi voidaan luovuttaa Venäjälle."

Demarijohto ei valista yksittäistä jäsentä, vaikka kyseessä olisi tiltun sukulainen.
Suomen luovuttaminen Venäjälle ei ole Ruotsin demarien päätettävissä.

"Suomelle lupaillaan apua, jotta se ei liittyisi Natoon, mutta tositilanteessa apua ei annettaisi. Ja lännen apua ei päästetä Ruotsin läpi jotta vältettäisiin Venäjän iskut Ruotsiin."

Tämäkään ei ole tiltun päätettävissä.

"Ruotsin porvarit kyllä menisivät Natoon mutta ilman demareita se ei onnistu. "

Ruotsissa kuten Suomessa mennään Natoon vain kansan enemmistön päätöksellä, ei tiltujen.
Lisäksi naapuri pidetään ajan tasalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu