Ihan hullu ajatus sinänsä mietin lähtiskö vaan ja katoaisi jäljettömiin kokonaan, elämä on tällä hetkellä liian rankkaa , en jaksa näitä tuttuja naamoja päivästä toiseen kun pitää jaksaa esittää niille että elämä on niin ihanaa.. Kaikenkukkuraksi joudun jokapäivä kohtaamaan miehen johon olen jostain syystä kamalan ihastunut enkä tällä elänäntyylillä voi varmaan ikinä unohtaa..Tää elämä jo alkaa muutenki masentaa ikinä ei tapahdu mitään hyvää aina vaan pahaa mut on varmana kirottu haluaisin jo etäisyyttä tähän kaikkeen ja unohtaa kaiken..
Mietin katoamista
Fadeaway
299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mietin joskus samaa. Ajattelin kadota lopullisesti. Nykyään ajattelen, että olisi voinut riittää, ainakin kokeeksi, jos olisi lähtenyt vaeltamaan ja laittanut vain jollekin sukulaiselle viestin. Uskon että olisi helpottanut. Kukaan ei olisi tiennyt missä olen tai koska palaan, mutta olen lähtenyt omasta tahdostani.
Lapset estävät nykyään. Onneksi he pitävät myös pääni ja elämäni aika hyvin kasassa.
Olen miettinyt ihan samaa jo kauan. Minullakin lapsi "estää" lähtemisen... Olen miettinyt, että, koska en sopeudu yhteiskuntaan ja vallitseviin olosuhteissin vaan uin aina vastavirtaan, olisi vapauttavinta nostaa kytkintä. Varmasti sen jollain tasolla joskus teenkin, en vain ole vielä keksinyt, kuinka. Ajattelen, että on oltava jokin minulle sopiva elämänmuoto, jokin paikka, jossa on vapaa olotila. Totta kai olen tietoinen siitä, että vapaus, onnellisuus, tasapaino lähtevät ihmisestä itsestään, asenteista ja siitä kuinka on valmis työstämään rikkinäisyyttään. Ympäristö on kuitenkin yhtä lailla tärkeä tasapainottaja; sopiva ympäristö voi edesauttaa itsensä löytämistä ja hyväksymistä.
Jos jossakin olisi jokin hullujen idealistien keskittymä, olisin olosuhteiden niin salliessa ehkä valmis joskus lähtemään... ...