https://pt-media.org/2018/05/06/juusuf-muhamed-abbud-paasee-juhannukseksi-kotiin/
Juusuf Muhamed Abbud pääsee juhannukseksi
6.5.2018
Lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeuteen tuomittu Juusuf Muhamed Abbud pääsee juhannukseksi kotiin.
Ensikertalaisena hän istuu tuomiostaan puolet, eli siis vuoden ja 6 kuukautta, jonka jälkeen pääsee ehdonalaiseen vapauteen. Abbud vangittiin joulun alla 2016, joten vapaus koittaa kesäkuun loppupuolella.
Kun Abbud kävelee vapaaksi luultavasti Kuopion tai Vaasan vankilasta, hänen pitää leimauttaa vapauspassinsa valvojalla viikon kuluessa. Vankilasta on varattu sitä ennen aika sosiaalitoimistoon, josta käydään kuittaamassa kuukauden sosiaaliraha.
Luultavasti Abbudille on järjestetty jonkinlainen asunto ensimmäisestä päivästä alkaen. Kun tavallinen ihminen joutuu jonottamaan vuosia asuntojonossa Abbud kiilaa ohi. Abbud kirjaimellisesti elää paratiisissa. Pikutyttöjä voi paneskella ja siitä maksetaan vielä rahaa.
Juusuf Muhamed Abbud pääsee juhannukseksi
6.5.2018
Lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeuteen tuomittu Juusuf Muhamed Abbud pääsee juhannukseksi kotiin.
Ensikertalaisena hän istuu tuomiostaan puolet, eli siis vuoden ja 6 kuukautta, jonka jälkeen pääsee ehdonalaiseen vapauteen. Abbud vangittiin joulun alla 2016, joten vapaus koittaa kesäkuun loppupuolella.
Kun Abbud kävelee vapaaksi luultavasti Kuopion tai Vaasan vankilasta, hänen pitää leimauttaa vapauspassinsa valvojalla viikon kuluessa. Vankilasta on varattu sitä ennen aika sosiaalitoimistoon, josta käydään kuittaamassa kuukauden sosiaaliraha.
Luultavasti Abbudille on järjestetty jonkinlainen asunto ensimmäisestä päivästä alkaen. Kun tavallinen ihminen joutuu jonottamaan vuosia asuntojonossa Abbud kiilaa ohi. Abbud kirjaimellisesti elää paratiisissa. Pikutyttöjä voi paneskella ja siitä maksetaan vielä rahaa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Pitkää ikää ja kunhan ei sattuisi mitään onnettomuuksia hänelle
voi jussufi helposti törmätä liikennemerkkiin, jopa 10 kertaa.
Miksihän tyhjät tynnyrit kolisee kaikkein eniten? Mikähän siinä on?
siksi kun täydet.. on niin täynnä . #trsk# :))
Juusuf on pedofiili. Ne uusivat tekonsa, joten kun Juusuf pääsee vankilasta alkaa uuden uhrin metsästys. Muistattehan lapsentappajasompun? Sehän raiskasi neljävuotiaan oltuaan puoli tuntia lomalla vankilasta.
Eikös ne paratiisissa luvatut neitsyet ole yleensä näitä lapsia?
Jussuf vauhdissa.
Kohta saa taas pappi kahvia juodakseen...
No, se on pääasia, että suvakit tykkää.
Suvacit ja RHC-hardcore-ämmät haluavat näitä ja haluavat ja haluavat ja haluavat lisää ja lisää ja lisää...
Haluavat, mutta toisten rahoilla. Kaikkien muiden kukkarosta sopii ottaa.
Ei suvacin omasta.
Kunnon pesunkestävä suvakki ihailee melkein kaikkea,
mikä tavan kansalaisessa ja sukankuluttajassa aiheuttaa
närästystä ja inhoa. Onkohan nähty suvakkien useinkaan
pukeutuvan duunikamppeisiin ja tekevän duuninsa,
millä tämä turviksien elämä kustannetaan?
Kyllä inhottaa kehitysmaamuslimit Suomessa! En taida olla ainoa?
Sehän törmää betoniporsaaseen ennen kuin on edes ehtinyt sossuun saakka.
Lapsen raiskauksesta ei voitu tuomita koska kotimaissaan nämä kaverit ovat oppineet että 10-vuotiaan voi ensin ottaa ja sitten vaimoksikin. KKO tietenkin ottaa huomioon sen että Suomessa pitää mamujen tuntea itsensä kotona olevaksi ja siirtyä lähemmäs tulijoiden kotimaan kulttuuria myös pedofiilien lapsiin sekaantumisessa.
Suomalainen mies ottaa vammaisen sukulaistyttönsä jo kun tämä on 5-vuotias. Voittaa siis mennen tullen mamut.
Se on niitä Sipilän klaanilaisten juttuja se.
Onkohan samanlainen naureskelija kuin turun-puukottajakin..
Onpa ruma elukka.
Sidukkasuvakkit pitävät tuollaisista.
Suomalainen halonhakkaaja:
https://m.iltalehti.fi/kotimaa/201801172200671979_u0.shtml
Taas oli lestakepulismia eli Sipilän hengenheimolaisia touhuissaan:
http://www.kaleva.fi/juttutupa/uskonto/lestadiolaispiireissa-hyvaksikayttoa-luultua-enemman/2917596?page=5#reply_2924824
Tovottavasti hukkuu, olipa päissään tai ei. Ja tietenkin ennen sitä perseraiskattu pari päivää pesäpallomailalla joka on päällystetty karkealla hiekkapaperilla.
Kaikille palstan fasisteille suosittelen opintoretkeä Venäjälle.
Siperia opettaa ja siellä vallitsee arvollinen hegemonia.
kovin kauaa, kun alkaa taas iloinen raiskahtelu.
Ja sitten taas tapahtuu ......
Jokainen järkevä suomalainen tajuaa mitä pitäsi tehdä etteivät tuollaiset elukat saisi vapaasti raiskata suomalaisia lapsia kerta toisensa jälkeen. Mitättömien eunukkien Hölmölä on vain sellaisten idioottien maa, että jokaisen lapsen isä kuvittelee ettei juuri hänen lastaan raiskata, eikä siksi älytä ryhtyä sankoin joukoin järkevään lapsia suojelevaan, välttämättömään ennaltaehkäisyyn. Juuri siksi jatkuvasti suomalaisten lapsia raiskataan matujen toimesta kaikkialla Suomessa.
Kouluissa käydään pitämässä palopuheita kuinka mukavia ja kilttejä nämä pedot ovat. Lapset eivät osaa varoa noita kun on käsketty olemaan ystävällisiä ja kavereita noiden kanssa.
"Joka pahentaa yhden pienimmistä ripustettakoon....."
" Abbud kirjaimellisesti elää paratiisissa. Pikutyttöjä voi
paneskella ja siitä maksetaan vielä rahaa."
Toivottavasti Abbud pyhänä Islamin miehenä osaa arvostaa tätä suomalaisten naisten hnelle antamaa lahjaa. Ilmaista suvakkinaisen bimberoonia on tarjolla, niin paljon kuin vaan kikkeleineen höyliin ehtii.
Välillä Abbudille tekee mieli ottaa laitontakin lihaa. Siksi pikkasen tulee koulutyttöjä raiskattua. Mutta ihan harvinaisen vähän vaan Abbud niiltä ottaa.
Abbut muuttaa välittömästi Kuopion mummelin tukiasuntoon.
Mummeli tosin ei ole pikkutyttö, vaan hänellä on ikää liki 80 vuotta.
Kuopion vankilasta ei ole pitkä matka tuohon tukiasuntoon.
Riuska Abbud kävelee kaupungin läpi puolessa tunnissa sinne.
Perillä odottaa jääkaappi täynnä olutta ja uusi älypuhelin.
Myös hiekkasandaalit on ostettu valmiiksi läpsyttelyä varten.
Karkotus heti.
Se on sitä VALLANKÄYTTÖÄ.
Heille on annettava kaikki jopa uhrattava lapsemme.
NAKS ! ...Ja se on siinä.
Töihin päiväkotiin tai vaikkapa koulunkäyntiavustajaksi.
Isän_maalaisten suuri idoli on suomalainen Michael Penttilä. Heille se ainut ja oikea esikuva kunnon suomalaisesta miehestä.