Pitäisikö suuttua nopeammin?

ZooCen

Oli puhetta retkestä Linnanmäelle ja hän sanoi, että voitaisiin mennä huomenna. Tietysti sitten odotin sitä. Perjantaina neljältä hän sanoi, ettei jaksakaan töiden jälkeen. Menimme toiselle puolelle kaupunkia kahvilaan jota hän ehdotti. Illalla katsottiin televisiosta katsottiin elokuva jonka hän halusi nähdä (ala-arvoista moskaa, vihasin sitä). Lauantaina hän ehdotti, että menisimme erääseen luontokohteeseen lähettyvillä. Katselin aikataulut valmiiksi, vaikka arvelin että hän muuttaa mielensä sillä aikaa kun olen treeneissä. Väkisinkin aloin silti odottaa retkeä sillä en ollut käynyt paikassa aiemmin.

Kun olin valmis lähtemään sinne, hän halusikin toiseen paikaan. Suostuin. Mennessämme sanoin, että treeneissä oli vähän porukkaa ja sain hyvää harjoitusta opettajan kanssa kahdestaan, hän totesi että *mieti sitä*, näin kauniilla säällä. Hän ei pidä treeneistäni, olen aina poissa lauantaipäivänä, neljän tunnin ajan. Olin suuttunut.

Koetin olla olematta, pikku juttu, mitä tuosta. Kävelin koko retken hänen perässään, pysähtelin murjottamaan sinne missä hän halusi katsella maisemia. Olisin kai halunnut pysähtyä parissa paikassa mutta hän olisi mennyt menojaan. (Hän jälkeenpäin sanoi, että olisit sanonut. Varmaan olisin halunnut istuskella yksin, mutta miten sen voisi sanoa. Kun pitää olla tiiviisti yhdessä koko ajan.) Ajattelin että se nyt on ihan sama.

Illalla haimme intialaista ruokaa lähiravintolasta (koska en halunnut alkaa pilkkomaan ruokatarpeita). Illalla vihdoin katsoimme minun ehdottamaani elokuvaa. Ei seksiä, mutta toisaalta vastahan sitä oli pari viikkoa sitten. Sitä ennen kai kuukausi sitten.

Sunnuntaiaamuna hän halusi siivota, siivosimme siis. Sitten hän halusi pyörillä rantakahvilaan, sovimme että menemme sinne. Hän tuli alas huoneistosta roskapussi kädessään ja pyysi minua viemään sen roskikselle. Ajoimme. Matkalla hän kertoi, että hänellä on torstai ja perjantai vapaina, voisi tehdä jotakin "kivaa". Minulla on työtä, mistä hän ei pitänyt. Hän, että äitienpäivänä mennään hänen äitinsä luokse grillaamaan. En ollut innostunut, mistä hän suuttui. Sen hän ilmaisi kun katsahdin liikennevaloissa toiselle puolelleni hänen puhuessaan: taas sä käännät päätä, hän sanoi etkä kuuntele. Vihdoin suutuin.

Söimme eväät kahvion rannassa, hänellä oli aurinkolasit mutta minulla ei, joten halusin sille puolelle penkkiä jossa aurinko häikäisisi vähemmän. Hän olisi halunnut minut näköesteeksi itsensä ja kahvion terassin välille. Kiistelimme siitäkin. Me emme naura kuulemma koskaan yhdessä kun minä olen niin vakava. Minusta taas hän ei edes näe minun huumoriani tai näe siinä mitään hauskaa. Mutta totta. Sanoin, että me emme pidä mistään samoista asioista.

Lähdimme kahviolta eri suuntiin, laitoin perään erotekstiviestin. Hän on kyllä sitkeä ylläpitämään parisuhdetta (tai sen kulisseja) joten hän varmaan pyrkii neuvottelemaan vielä.

7

908

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ZooCen

      Pointsi nyt on se, että ilmassa leijuu aina painostava tunnelma. Jotakin on väärin. Pistääkö mikään kenenkään silmään?

    • oppeliini1

      Iso kommunikaatio ongelma. Kumpikaan ei puhu, ei pukahda, kumpikaan ei ole ajatuksen lukijoita.

      Sopikaa että kumpikin vuoronperään päättää minne mennään ja milloin.
      Kerrot että mies useimmiten tekee nuo päätokset, sinä murjotat ja seuraat perässä. Tuo on mitä vastenmielisintä käyttäytymistä kummankin puolelta.
      Sehän tappaa kaiken yhdessäolemisen ilon!

      Ellet halua tehd samaa kuin miehesi seuraavalla kerralla, eikä hänelle sovi sinun suunnittelemasi, laske ihmeessä mies tekemään mitä hän haluaa! Sinä teet omia touhujasi.
      Sitten illan tullen voitte kertoa toisillenne kokemastanne päivästä. Kun oikein tempaavasti kerrot omastasi, mies todennäkoisesti haluaa tulla mukaasi seuraavalla kerralla!

      sinä taas mukautuessasi miehen suunnitelmiin, voit valita menetteko fillarilla, kävellen vai autolla retkelle. Ehkä voit myos vaikuttaa aterian valintaan.

    • aitoriitta

      Huomenta. Minulla alkoi helpottamaan parisuhteessa kun annoin miehen johtaa ja ymmärsin oman paikkani. Sanovat feministit sitten tästä mitä haluavat. Sen jälkeen alkoi helpottaa. Sama pätee myös muussa elämässä. En itse enää pyri niin paljon johtamaan ja kontrolloimaan. Ne johtavat, jotka ovat siinä parempia.

      • Tyylilyyli

        Aika vanhanaikainen taidan olla ajatusmaailtaltani tässäkin asiassa, kun naisena allekirjoitan sanomasi. Mutta olen mitä olen. Maailma muuttuu ja oravan pyörässä on mukana pysyttävä, mutta itseäni en halua muuttaa joka kotkotuksen mukaan. Mutta johtaminenkin on taitolaji. Se pitää osata tehdä tyylikkäästi. Työelämässä olen huomannut, että kaikilta se ei onnistu.


    • aitoriitta

      Olet hyvin huumorintajuinen näissä viesteissäsi. Usein nauran ihan äänen. Olet hauska mies minun mielestäni. Olet myös todella ihana. Vaimosi kannattaa taistella sinusta edelleen. Uskon, että jonossa olisi paljon tulijoita hänen tilalleen.

    • ohikiitäjä

      Hyvä asia on se, että olette valinneet toisenne ja haluatte elää tuommoisessa parisuhteessa. Mitä siitä nillittämään, aikuiset ihmiset. Olkaa onnellisia ja nauttikaa toisistanne ihan tuommoisenaan, hauskaahan se varmaan on?

    • kaikkeasitä

      Ilmeisesti olette jo eronneet. Jos suhde ei toimi, niin sitten se ei toimi. Ei mitään järkeä pitää yllä tuollaista suhdetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe