PUSSIKUURI 1. viikko 7.5.18

Sissivaihde

Toivottavasti tulee muita mukaan.

Olen kevennellyt, mutta nyt haluan vähän vauhtia tähän touhuun.

Tänään aloitin ateriakorvikepusseilla.
Lähtöpaino 78 kg.

Ylipainoa on noin 20 kiloa.
Lääkärin seurannassa oon.

51

868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pussikuuri

      Itse aloitin eilen pussikuurin. Aloituspaino eilen 76,5 kiloa. Pudotettavaa noin 10 kiloa.

      • Sissivaihde

        Moi ja kiva, kun kirjoitit!

        Minkälainen olo sulla on?

        Itellä olo on tosi voimaton. Oksettava. Nälkä kurnii. Päätä särkee.

        Nyt ilta tuo uutta haastetta, koska jossain vaiheessa tuli tavaksi iltasyöpöttely.

        Nyt on ollut niin kuvottava olotila, että ei tee mitään herkkuja mieli, vaikka herkuilla itseni lihotin.

        Tämän kevään aikana olen kahdesti aloittanut ja jaksanut iltaan asti.
        Mikään ei ole ollut olevinaan sopiva hetki aloittaa ja muita selityksiä.

        Olen saikulla ja suunnittelin tälle päivälle kauppareissua, äitienpäiväherkkuja ostamaan.

        Aamukahvilla iski tajuntaan, ettei tässä mitään herkkuja tarvita! Ja ravistelin pussijuoman.

        Vettä oon juonut ja vihreätä teetä.

        Nyt on kyllä selkeästi kovempi tahtotila kuin aikaisemmilla kerroilla.

        Viisi pussia päivässä olisi tarkoitus syödä näitä. Yksi pussi olisi vielä tälle illalle.

        Ihmettelen vaan, että miten saan yöllä nukuttua, kun varmasti nälkä kiusaa.

        Mulla ois tomaattia, kesäkurpitsaa ja jäävuorisalaattia. Jos söisin iltapalaksi keittopussin niin haittaisikohan, jos noita vihanneksia söisi lisäksi?

        Meneeköhän monta vuorokautta siihen, että näläntunne helpottaa? Elän toivossa, että neljäs päivä olisi jo helpompi.

        Tsemppiä sulle!

      • pussikuuri
        Sissivaihde kirjoitti:

        Muuten ihan hyvä. Tosin kauhea nälkä vaivaa. Mä oon jatkuvasti pussikuurilla.Jaksanut viikon,mutta sitten nälkä voittanut. Haluaisin syömällä laihtua,mutta en pysty niin vajailla kaloreilla olee ja sit pitäis laskea jokainen suupalanen ja se taas pidemmän päälle on raskasta. Kyllä itelläkin 5 pussia päivässä. Olis tarkoitus olla neljä viikkoa,mutta tunti ja päivä kerrallaan mentävä. Torstaina on veljen synttärit ja silloin aion kyllä poiketa pirtelöistä.

        Mä nukun parhaiten tyhjällä vatsalla. Jos maha on täynnä niin nukkumisesta ei tule mitään,vaikka mulla on lääkitys unettomuuteen.

        Mun mielestä mainitsemasi vihanneksia voi syödä. Ite pysyn pusseissa,koska en jaksa alkaa punnitsee ja laskemaan kaloreita.Mun energiankulutus on todella vähäistä ja liikuntaa en jaksa harrastaa.

        Musta tuntuu,että nälän kestää helpomin mitä enemmän paino laskee ekalla viikolla. Tämä kuurin aloituskin vaan sen takia,kun vaatteet alkaa kiristää ja uusia en tässä vaiheessa ala hankkii.

        Tsemppiä sullekin!

      • Sissivaihde

        Eikö nälkä helpotakaan muutamassa päivässä?
        Olen muitten juttuja lueskellu ja kuvittelin, että näillä saa elimistön ketoosiin.

      • pussikuuri
        Sissivaihde kirjoitti:

        Eikö nälkä helpotakaan muutamassa päivässä?
        Olen muitten juttuja lueskellu ja kuvittelin, että näillä saa elimistön ketoosiin.

        Mulla on se nälän tunne on vaihdellut. Tai sit se on vaan mun päästä kiinni. Kun on todella tylsää niin sitä ajattelee ruokaa aika paljonkin.Sitten kun on tekemistä niin sitä nälkää ei tunne.Viimeksi mä pääsin ketoosiin viikossa. Silloin kyllä on helpompi olla. Mutta voi olla yksilöllistä ton ketoosin kanssa. Mutta voi mennä viikkokin että ketoosin saa.

      • Sissivaihde

        Taisin vaan olla ylioptimistinen, kun kuvittelin, että viimeistään neljäntenä päivänä helpottaisi.
        Muuten tämä kyllä sopisi mulle, kun en jaksaisi nyt säätää syömisten kanssa. Helpompi vaan nielaista pussit.
        Ja hitaassa painonpudotuksessa mulla ehtii loppua motivaatio.
        Tuossa nyt meni jo kaksi kuukautta, että sai pari kiloa pois.
        Tällä hetkellä en liiku. En jaksa liikuttaa ylimääräistä massaa!
        Siksikin nämä pussit pitäisi riittää.

        Vaatteidenosto ei nyt kiinnosta yhtään. En halua ostaa enää isompia vaatteita! Ja olen lyhyt pallero, että hankala niitä on enää kaupasta löytääkään.

      • hessu123456
        Sissivaihde kirjoitti:

        Moi ja kiva, kun kirjoitit!

        Minkälainen olo sulla on?

        Itellä olo on tosi voimaton. Oksettava. Nälkä kurnii. Päätä särkee.

        Nyt ilta tuo uutta haastetta, koska jossain vaiheessa tuli tavaksi iltasyöpöttely.

        Nyt on ollut niin kuvottava olotila, että ei tee mitään herkkuja mieli, vaikka herkuilla itseni lihotin.

        Tämän kevään aikana olen kahdesti aloittanut ja jaksanut iltaan asti.
        Mikään ei ole ollut olevinaan sopiva hetki aloittaa ja muita selityksiä.

        Olen saikulla ja suunnittelin tälle päivälle kauppareissua, äitienpäiväherkkuja ostamaan.

        Aamukahvilla iski tajuntaan, ettei tässä mitään herkkuja tarvita! Ja ravistelin pussijuoman.

        Vettä oon juonut ja vihreätä teetä.

        Nyt on kyllä selkeästi kovempi tahtotila kuin aikaisemmilla kerroilla.

        Viisi pussia päivässä olisi tarkoitus syödä näitä. Yksi pussi olisi vielä tälle illalle.

        Ihmettelen vaan, että miten saan yöllä nukuttua, kun varmasti nälkä kiusaa.

        Mulla ois tomaattia, kesäkurpitsaa ja jäävuorisalaattia. Jos söisin iltapalaksi keittopussin niin haittaisikohan, jos noita vihanneksia söisi lisäksi?

        Meneeköhän monta vuorokautta siihen, että näläntunne helpottaa? Elän toivossa, että neljäs päivä olisi jo helpompi.

        Tsemppiä sulle!

        syökää pussien välissä esim.banaani,omena,porkkana tai joku muu vihannes tai hedelmä ja illalla vaikka keitetty kananmuna.elimistö on ovela ;jos liian niukasti antaa sille ravintoa niin menee säästöliekille eikä laihtumista tapahdu.

      • pussikuuri
        hessu123456 kirjoitti:

        Hedelmiä ja marjoja ei tule syödä VLCD:n aikana niiden sisältämän hiilihydraatin takia. Halutessasi voit kuitenkin höystää VLCD-pirtelösi muutamalla marjalla.

        Ottaisit asioista selvää ennen kuin alat neuvomaan.

    • Sissivaihde

      Päivä 2
      Illalla ja yöllä oli niin kova nälkä, ettei pystyny nukkumaan. Ja tietenkin piti myöhäisilta juosta pissalla, kun koko päivän olin juonut jotain.
      Söin muutaman kirsikkatomaatin ja säilykeherkkusieniä. Kalorit jäi hyvin alle 800 eikä hiilareitakaan tullut liikaa.
      Tuo syöminen rauhoitti sen verran, että jossain vaiheessa nukahdin. En kuitenkaan haluaisi, että yöllä pitää syödä.
      Jotenkin vaan saatava nämä ekat pussipäivät kulumaan.
      Nyt palelee. En jaksa tehdä mitään. Aamukahvia en uskaltanut juoda, koska aika usein mulla tulee kofeiinista hermostunut olo.

      Olen lukenut muitten kirjoituksia. Elättelen toivoa, että tämä huonoin oli menisi itselläkin ohi muutamassa päivässä.

      Koska oon kevennellyt, mitään ihmeellistä painonpudotusta tuskin tulee alussakaan. Joillakin lähtenyt 4-5 kiloa ekan viikon aikana!

      77.6 näytti vaaka.

      • pussikuuri

        Mulla on lähtenyt kahdessa päivässä kolme kiloa ja paino oli tänään 73,5 kiloa.

      • Sissivaihde

        Vau!
        Siis todellakin vaihtelee henkilöstä riippuen!
        Ymmärsinkö oikein, että oot näillä ateriakorvikekuureilla useinkin?
        Tuntuuko tuo esim vaatteissa?

      • pussikuuri
        Sissivaihde kirjoitti:

        Vau!
        Siis todellakin vaihtelee henkilöstä riippuen!
        Ymmärsinkö oikein, että oot näillä ateriakorvikekuureilla useinkin?
        Tuntuuko tuo esim vaatteissa?

        Olen juu. Mutta kun pussikuuri loppuu niin se normisyöminen ei onnistu.Annoskoot on niin isoja. Ja jos haluan ruokavaliolla laihtua niin mä en vois syödä kuin jotain 1100-1200 kcal vuorokaudessa. Mä en ole työelämässä niin päivät menee kotona. Ja jos liikunnalla haluisin laihduttaa niin mun pitäis käydä joka päivä kahden tunnin lenkillä ja se ei houkuta yhtään.

        Sanotaanko näin, että kun saan 5 kiloa pois niin vaatteet istuu ja mahtuu paremmin. Mulla on kaapissa paljon vaatteita jotka mahtuu kun saan painon sinne 65 kiloon. Mä mielummin nyt olen pussikuurilla,koska muuten mä en laihtuisi.

    • pussikuuri

      Tsemppiä ja päivä kerrallaan.Paljon sulla on pituutta? Mä oon 167 cm.

      • Sissivaihde

        163 cm. Aivan epäsuhta kroppa. Yläosan vaatekoko isompi ku alaosan.
        Alle 70-kilossa alkais ehkä jotku vaatteet mahtua päälle. Nyt ei oo oikein mitään.
        65 kg ois mulle jo tosi hyvä, kun en mitenkään tikkulaiha ole ikinä ollut.
        Mulla on suhannu paino tuossa 60-65 väliä.
        2,5 vuotta sitten meni selkä ja tempaisin painoa ylös 10 kiloa parissa kuukaudessa. Eikä seuraavaakaan 10 kiloa kauaa vieny.
        Kotona oon sairastellut. Enkä nyt ymmärrä, että miksi en puuttunut tuohon lihomiseen heti.
        Viime jouluna aloin vähän kattella, että mitä ihmettä... ja järkytyin. En käyny vaakalla, mutta painoa on varmaan ollut yli 80 kg.
        Sain edes nousun pysähtyyn ja ehkä vähän alas! Sen jälkeen, kun kävin vaakalla, on tuo 2 kiloa tippunu tosi hitaasti!
        Ja oon just keskivartalolihava ja tullut kaikenlaisia vaivoja. Pelkään, että tulee diabetes.
        Ja minua kyllä häiritsee tämä ylipaino! On väliä silläkin, miltä näyttää. En ihan haluaisi hävetä itseäni. Vetää itsetunnon ihan miinukselle.
        En oo himoliikkuja muutenkaan, mutta nyt en enää viitsi edes kävellä tai pyöräillä. Eipä niillä kyllä laihdu, mutta elämä on jotenkin aktiivisempaa.
        Ei edes huvita käydä missään, kun hävettää kavereiden ihmettely.

        Facessakin olisi näitä nutrausryhmiä, mutta en pysty omalla nimellä sellaisiin menemään.
        Pelkään, että tämä ei onnistukaan.
        Kuitenkin tämä kerta tuntuu nyt erilaiselta. On joku pakko onnistua.

        Minua auttaa hirveästi, jos on vaan vaikka yksikin, jonka kanssa tästä jutella. Että kiitos sulle, kun tulit tänne jutteleen.

        Nyt on nälkä ja ruoka pyörii mielessä.

        Mun pitäis jostain nettikaupasta tilata lisää pusseja. En tykännyt yhtään Nutrilettin banaani-karamellista. Aloitin Allevo-mixillä ja siinä on mun mielestä parempia makuvaihtoehtoja. Joku mangojuttu. Suklaa on sellainen perus, ei hyvä eikä huono, mutta yksistään siihen kyllästyy.

        Mikähän ois luotettava ja nopea nettikauppa? Saisi olla edullinenkin.

        Siksikin oon nyt netissä, kun olo on aika nuupahtanut. Kuluu aika. Kun ajattelen vaan, että tämän olon on pakko helpottaa jossain vaiheessa.

        Jos nyt pääsis tän nälkävaiheen ohi ja sitten, kun tekee mieli luovuttaa, muistaisi kuinka hankalaa on aloittaa uudestaan!

        Eka tavoite mulla kai on päästä tämän nälkävaiheen ohi. Että hoituisi sitten pussilla ateriahommat.
        Mielitekoja ei ole. Vielä. Mutta eiköhän nekin tule.

        Mutta niinku sanoit päivä kerrallaan! Ehdin varmaan tuskailla mielitekojen kans sitten, kun niitä tulee.

        Tsemppiä!

      • hpv27

        Tokmanni on ollut edullinen Nutrilettien ostopaikka. Itse vedän nyt niillä sellaista 5:2 systeemiä. Tavoitteena noin 11 kg vuodessa. Pituutta 182 cm, painoa 111 kg ja rinnanympärys 124 cm. Ihan kaikki ylimääräinen ei siis ole läskiä ja tavoitteena mahdollisimman pieni lihasmassan menetys.

      • pussikuuri
        Sissivaihde kirjoitti:

        163 cm. Aivan epäsuhta kroppa. Yläosan vaatekoko isompi ku alaosan.
        Alle 70-kilossa alkais ehkä jotku vaatteet mahtua päälle. Nyt ei oo oikein mitään.
        65 kg ois mulle jo tosi hyvä, kun en mitenkään tikkulaiha ole ikinä ollut.
        Mulla on suhannu paino tuossa 60-65 väliä.
        2,5 vuotta sitten meni selkä ja tempaisin painoa ylös 10 kiloa parissa kuukaudessa. Eikä seuraavaakaan 10 kiloa kauaa vieny.
        Kotona oon sairastellut. Enkä nyt ymmärrä, että miksi en puuttunut tuohon lihomiseen heti.
        Viime jouluna aloin vähän kattella, että mitä ihmettä... ja järkytyin. En käyny vaakalla, mutta painoa on varmaan ollut yli 80 kg.
        Sain edes nousun pysähtyyn ja ehkä vähän alas! Sen jälkeen, kun kävin vaakalla, on tuo 2 kiloa tippunu tosi hitaasti!
        Ja oon just keskivartalolihava ja tullut kaikenlaisia vaivoja. Pelkään, että tulee diabetes.
        Ja minua kyllä häiritsee tämä ylipaino! On väliä silläkin, miltä näyttää. En ihan haluaisi hävetä itseäni. Vetää itsetunnon ihan miinukselle.
        En oo himoliikkuja muutenkaan, mutta nyt en enää viitsi edes kävellä tai pyöräillä. Eipä niillä kyllä laihdu, mutta elämä on jotenkin aktiivisempaa.
        Ei edes huvita käydä missään, kun hävettää kavereiden ihmettely.

        Facessakin olisi näitä nutrausryhmiä, mutta en pysty omalla nimellä sellaisiin menemään.
        Pelkään, että tämä ei onnistukaan.
        Kuitenkin tämä kerta tuntuu nyt erilaiselta. On joku pakko onnistua.

        Minua auttaa hirveästi, jos on vaan vaikka yksikin, jonka kanssa tästä jutella. Että kiitos sulle, kun tulit tänne jutteleen.

        Nyt on nälkä ja ruoka pyörii mielessä.

        Mun pitäis jostain nettikaupasta tilata lisää pusseja. En tykännyt yhtään Nutrilettin banaani-karamellista. Aloitin Allevo-mixillä ja siinä on mun mielestä parempia makuvaihtoehtoja. Joku mangojuttu. Suklaa on sellainen perus, ei hyvä eikä huono, mutta yksistään siihen kyllästyy.

        Mikähän ois luotettava ja nopea nettikauppa? Saisi olla edullinenkin.

        Siksikin oon nyt netissä, kun olo on aika nuupahtanut. Kuluu aika. Kun ajattelen vaan, että tämän olon on pakko helpottaa jossain vaiheessa.

        Jos nyt pääsis tän nälkävaiheen ohi ja sitten, kun tekee mieli luovuttaa, muistaisi kuinka hankalaa on aloittaa uudestaan!

        Eka tavoite mulla kai on päästä tämän nälkävaiheen ohi. Että hoituisi sitten pussilla ateriahommat.
        Mielitekoja ei ole. Vielä. Mutta eiköhän nekin tule.

        Mutta niinku sanoit päivä kerrallaan! Ehdin varmaan tuskailla mielitekojen kans sitten, kun niitä tulee.

        Tsemppiä!

        Mä oon ollut koko ikäni pyöreä.Mä en tiedä mitä on olla laiha tai edes normaalikokoinen. Mulla on aina ollut huono itsetunto ja tämä ylipaino ei auta yhtään asiaan. Jotenkin ristiriitaista kun kaverit hyväksyy tämän painoisena,mutta itselläni on huono olla.

        Mä olin facen nutrilettryhmässä,mutta mua ns. kiusattiin,kun kaikki siellä tiesi että olen jojolaihduttaja ja en ole onnistunut. Mua haukuttiin siinä ryhmässä ja en saanut mitään tukea,koska olin epäonnistunut kaikilla kerroilla.

        Vaikka mulla on menossa kolmas päivä niin ajattelin syödä,vaikka ei pitäis. Mä tuun hulluksi tämän nälän kanssa ja tänään ollut pää kipeä.Mä oon huono sietään kipua.

        Mä juon vaan noita nutriletin suklaapirtelöitä. Niin kuin hpv tuossa kertoi niin Tokmanni on edullisin.

        Toivottavasti tämä syöminen ei pilaa kuuria. Ollut koko päivän levoton olo ja miettinyt sitä syömistä.

        Kiitos tsempistä.Tää on kyl hemmetin vaikeeta. No huomenna näkee paljon paino nousee. Pakko syödä,koska pää räjähtää muuten tähän nälkään.

      • Sissivaihde

        Kiitoksia.
        Tokmannin verkkokaupasta olen tainnut nuokin tilata. Tänään en päässyt kirjautumaan sinne.

        Hankala päivä. Nälkä, väsymys. Välillä palelee ja välillä virtaa hiki.
        Ja taas, kun yritän nukkumista, pitää ravata vessassa.

        Meneeköhän mulla jo liikaaki nesteitä? Pitäs ehkä mittailla.
        Illalla söin siivun suolalihaa, kun vaan halutti syödä jotain.

        Onpa ikävä, että sulla on tyly kokemus faceryhmästä.

        Tässä, toivottavasti, yritetään hyvässä hengessä tsempata itseämme ja toisia.

        Miten sulla kävi sen syömisen kans? Pysyitkö kohtuudessa vai karkasiko?
        Mulla pelottaa jo pelkästään nuiden vihannesten syönti, koska tiedän, että helposti söisin sitten muutakin, kun syömään alan.

        Pussikuuri, tuuthan tänne vielä jatkaan pussijuttua?
        Eihän tässä itsekään tiedä, koska ote herpaantuu ja retkahtaa.
        En silti haluais lopettaa retkahdukseen vaan mahollisimman pian päästä takaisin tähän touhuun.

        Mulla tämä käy työstä. Yritän koko ajan pitää ajatukset tässä. Lueskelen aiheeseen liittyviä juttuja jne, etten epähuomiossa menisi koluamaan ruokakaappeja.

        Huomenna pitää käydä asioilla ja hermostuttaa, kun nämä olotilat vaihtelee.

        Tsemppiä 5:2 vetäjälle myös. Se on tyyli, jonka en nyt uskoisi itelle sopivan. Että just kaks päivää pitäis olla nälässä?

        Mutta kukin tavallaan.

        Itselle tuo 5:2 sopii mutta jokaisen pitää löytää itselleen sopivin laihdutustapa. Punttisalipäiviä ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai niin laihdutuspäiviksi käy oikein hyvin tiistai ja torstai. Viikonloput ovat sitten vapaana. Jotenkin tuntuu että muutenkin tulee syötyä vähemmän.

        Retkahduksia ei pidä pelätä, Uudestaan vaan homman kimppuun.

        Nutraus helpottuu muutaman päivän kuluttua joten kannattaa vaan yrittää kestää alku.

      • Sissivaihde

        Tämä alku on kyllä kitumista.
        Mutta eikö tuossa 5:2 tule sitten joka viikko vaan uudestaan nuo nälkäpäivät?

      • hpv27
        Sissivaihde kirjoitti:

        Tämä alku on kyllä kitumista.
        Mutta eikö tuossa 5:2 tule sitten joka viikko vaan uudestaan nuo nälkäpäivät?

        Joo. Itsellä nuo eivät haittaa. Minulla ei ole erityisemmin nälkä vaikka liki paastoan. Enempi ongelmia tuottaa syödä jotain 500 kcal alle kulutuksen eli minulla tämä kyllä toimii oikein hyvin. Ruokahalukin on nykyään aika pieni eli pieni annos risottoa (ehkä 2.5 dl) salaatti ja keitto riittää ihan hyvin lounaaksi kun joskus muinaisuudessa saattoi mennä kaksi pitsaa päivässä.

        Samaten täysnutraus onnistuu ja nälkä on vain ihan alussa eli ehkä puolisen päivää tms.. Täysnutrauksella vaan sosiaalinen elämä kaventuu eikä punttisalilla jaksa.

        Ensi viikolla on 5:2 tauolla kun on reissu Mallorjalle.

      • Sissivaihde

        Ootko missään vaiheessa ollut pitkää pätkää pusseilla?
        Jos olet, kerro miten meni.

        Tuossa varmaan jossain tulikin, että mulla ei oo nyt liikuntaa ollenkaan. Siitä tämä pussikuuriajatus oikeastaan lähtikin, että miksi syön, kun en sitä energiaa kulutakaan.
        En ole mitenkään vielä suunnitellut, että miten tämän homman kanssa etenen.

        Koetan olla tyytyväinen, että on jo kolmas päivä menossa pusseilla.
        Mulla sosiaalinen elämä kaventui siihen, kun lihoin.

        Mukavaa reissua! Kyllähän tuollainen antaa puhtia arkeen.

        Joo. kolme 3 viikon kuuria takana. Lähti semmoiset 10 kg. Lisäksi mulla on nykyään aina nutrilettejä työpaikalla vararavintona kun jos on kiirettä niin noilla pärjää hyvin ettei tule houkutusta syödä roskaruokaa kotimatkalla. Nykyään on kyllä ihan ok vaihtoehtoja niissäkin.

    • Sissivaihde

      Päivä 3
      Vaakalukema 76.6
      Onhan tuo epätodellinen lukema. Astuin sopivaa kohtaa vaakaa.
      Just nyt tarvin tuota!
      Pakko lähteä asioille, vaikka en jaksais.

    • pussikuuri

      sissivaihde : Täällä on ihan kiva kirjoitella,kun kukaan ei ole tuomitsemassa. Mun mielestä syömiset meni ihan ok. Tänään taas vain pirtelöitä ja huomenna veljen synttärit.Ihminen täyttää kerran elämässään 40-vuotta.

      Mulla on ihan sama,jos mä alkaisin pussien lisäksi syömään vihanneksia niin sitä tulis syötyä liikaa ja muutakin kuin pitäisi.Tästä on kokemusta.

      Kyllä mä täällä kirjoittelen. Vaikka tämä alku ei ollut mikään täydellinen.Yritän tosiaan perjantaista eteen päin pysyä pirtelöissä ja elää sen nälän kanssa. Se on jännä että mä oon raportoimassa mun parhaalle ystävälle mun rapsahduksista. Vaikka en ole tilivelvollinen kellekkään. Tuntuu että repsahduksista tulee niin huono omatunto, että pitää rehellisesti kertoa miten menee.

      Paino tänään järkyttävät 75 kiloa. 1,5 kiloa tuli heti lisää. Ajattelin, että aloitan perjantaina puhtaalta pöydältä. Eli alusta. Huomenna kuitenkin halua juhlia veljen synttäreitä. Joten perjantaina kerron uuden aloituspainon.

      • hpv27

        Tuo 1.5 kg on ihan pelkkää nestettä. Nutriletit vievät elimistön ketoosiin ja glykogeenivarastot (glykogeeni on eläintärkkelystä) tyhjenevät. Glykogeeni sitoo 4-5 kertaa oman painonsa vettä eli yhteensä noin 2 kg. Nutriletit ovat myös vähäsuolaisia eli suolakin kerää elimistöön nestettä.

        Parempi vaan suhtautua asiaan niin että ekan viikon laihdutustulos ei ole 4 kg vaan jotain 1.5 kg.

      • Sissivaihde

        Hyvä, kun tulit takaisin.
        Sulla on niin samankaltaisia ajatuksia kuin mullakin, että ois tosi kova kirjoitella lisääkin.
        Esim häpeä ja tuo, että helpointa ois vaan mennä pusseilla, kun repsahdus ilkkuu koko ajan olkapäällä ja odottaa tilaisuuttaan.

        Mun mielestähän et edes ole lihava, mutta itse sen tietää, mikä paino ahdistaa.

        Mulla on tässä monenlaista ongelmaa. Oon jo lyhentänyt asiointilistan minimiin, kun en pääse lähtemään.

        Kävin suihkussa ja paleli taas ihan hirveästi. Istun täkki niskassa ja join taas teetä. Ja ripuloin. On kiusallista.

        Kahvia en uskalla juoda ollenkaan.
        Mietin, että mikä mulla oli eilen se hiki-vilu-vaihtelu. Varmaan vieroitusoireita sokerista.

        Tässä odottelen, että nälkä helpottaisi. Tunnin se jotenkuten pysyy poissa pussin jälkeen ja sitte alkaa taas.

        Koeta tänään olla jotenkuten kevyesti syömisten kanssa (ite ehkä sortuisin enempään) ja juhli sitte synttäreitä ilman syyllisyyttä!

        Ja muista tulla takaisin tänne!

      • Sissivaihde
        hpv27 kirjoitti:

        Ite nyt vaan ainakin haluan vaakalukemaa seurata ja pienemäksi, että riittäisi motivaatio.

        Hiki-vilu saattaa johtua liian matalasta verensokerista.

      • hpv27
        Sissivaihde kirjoitti:

        Ite nyt vaan ainakin haluan vaakalukemaa seurata ja pienemäksi, että riittäisi motivaatio.

        No itsellä pieneni vaakalukema 1.5 kg kun join puolikkaan pulloa (3.5 dl) brandyä illalla ... .

        Painonpudotuksessa kannattaa kehittää pitkäjänteisyyttä eli ei se mitään että repsahtaa. Uudestaan vaan hommaan kiinni. Kannattaa myös miettiä miksi lihoi koska jos sitä ei hoideta pois niin lihoo kyllä uudestaan.

        5:2 lähtee tauolle ensi viikoksi kun on työreissu Mallorcalle. Tuskin siellä tulee erityisen tukevasti syötyä kun en usko että sopivaa ruokapaikkaa löytyy.

    • pussikuuri

      Ajattelin vielä näin illalla tulla kertomaan kuulumiset eli söin tänään ihan tarkoituksella ja perjantaina aloitan alusta. Sitten ei pitäis tulla mitään juhlia. Äitiä näen huomenna niin ei tartte äitienpäivänä syödä erikseen kakkua. Omat synttärit on kesäkuun alussa,mutta en aio niitä mitenkään juhlia kuten en oo juhlinut enää kymmeniin vuosiin. Mä arvelin jo aikasemmin että noi veljen synttärit tulee vähän sotkemaan kuuria. Mutta olkoot se paino perjantaina mitä hyvänsä niin siitä aloitetaan ja ehkä tänne kirjoittelu ja raportoiminen motivoi.

      Mä oon ollut vuosia koukussa kevyt kolaan ja kyllä se lisää ruokahalua. Koitan lopettaa sen ja katsoa josko tämä pussikuuri onnistuisi paremmin kun vaihtaa sen kolan veteen. Mulla menee helposti kaksi isoa pulloa kolaa. Ja terveyssyistäkin pitäisi sen lipittäminen lopettaa. On sen verran myrkkyä elimistölle. Alkoholia en juo ollenkaan. Niin se ei ole ongelma. Ongelma on toi syöminen tylsyyteen. Järki sanoo että sillä mässyn syömisellä saa vuorokaudesta puoli tuntia menemään. Ja ne positiiviset puolet siitä on... niitä ei ole. Turhia kaloreita vaan.

      Oon vaan huomannut että käyttää samoja vaatteita kun muut ei mahdu päälle ja niin kuin oon sanonut uusia ei viitti hankkia.

    • Sissivaihde

      Päivä 4
      Vaaka näytti aamulla 77.8 kg!

      Nyt en tajua yhtään! Eilinen meni pusseilla. Vettä, vichyä ja teetä. Kirsikkatomaattia ja 1 musta säilykeoliivi.
      Olen ihan turvoksissa. Miten tämä on mahdollista?
      Eilenhän muka olin vähän liikkeessäkin. Sen verran tuli kävelyäkin, että jalkoihin koskee.

      Eilen alkuillasta nälkä helpotti, mutta mielitekoja oli koko ajan.

      Nyt on väsynyt ja kummallinen olo. Miten turvotus on yöllä tullut? Ja mitä tämä on? Nyt ei huolestuta painon kannalta niin paljon kuin siksi, että mikä minussa on pielessä.

      Nälkä tulee edelleen. Mistään euforisesta olosta ei tietoakaan.

      Asuntooni tulee jostain tupakanhajua. Todella etovaa, vaikka poltan joskus itsekin.

      Olin suorastaan koukussa laittikolaan kymmenen vuotta. Se loppui kuin seinään. Yhtäkkiä en vaan pystynyt juomaan sitä, koska maistui niin pahalta. En ole ainakaan vuoteen edes yrittänyt maistaa.
      Mielestäni sillä lähti nälkä. Vaikka kuulin monenlaista luentoa, että se vaan siirtää nälkää hetkeksi. Jotenkin huijaa haimaa.
      Ei tullut kuunneltua, koska join sitä siksi, että se oli hyvää.

    • Sissivaihde

      Aivan hirveä päivä.
      Melkein tekisi mieli luovuttaa, mutta ei voi.
      Pelkkiä pusseja, teetä ja vettä. Voimia ei yhtään. Makailua.
      Mieliala maassa.

      • pussikuuri

        Sissivaihde : Älä anna periksi. Itse mätin tänään ihan urakalla kaikkea mässyä. Jännityksellä odotan huomista punnitusta. Veikkaan että on lähemmäksi 80 kiloa. Tiedän noi sun tunteet. Nyt ei pitäis tulla mitään juhlia. Pirtelöitä on muutamaksi viikoksi. Varmaan jatkan niin kauan kunnes saan sen painon alle 65 kilon.

        Saa nähdä miten saan nukuttua, kun ajatukset pyörii tossa painossa.

      • Sissimeininki

        Pussikuuri:
        Näin tuon sun viestin yöllä, mutta en jaksanut vastata mitään.
        Oli iso helpotus, että sinäki oot täällä.
        Yöllä pyörin ja mietin, että onko tässä mitään järkeä.
        Syvä yksinäisyydentunne tuntui murskaavalta.

        Olen minä tätä lihavuuttani ajatellut, mutta mitään suunnitelmia tämän pussihomman kestosta ei ole.
        Kyllä niitä ehtii tässä tehdä.

        Yöllä ei oikeastaan enää tuntunut nälkä. Enemmän painin itseni kanssa, että miksi näin on käynyt. Miksen ole havahtunut aiemmin. Itensä syyttely kuitenkin lienee aivan turhaa. Sitä olen tehnyt ja lihonut vain lisää.

        Sulla nyt on selkeä syy, jos paino onkin pompsahtanut, että ei siitä kannata ylenmäärin murhetta kantaa.

        Kyselen, mutta ei tietenkään oo pakko vastata :)
        Kauanko olet ollut näillä pusseilla? Onko pitkiä taukoja? Onko tuo tämän ketjun paino se, mistä olet lähtenyt?

        Pitäisiköhän minun ottaa tavoitteeksi, että lukema alkaisi numerolla 6. Tai eka tavoite saa olla tuo 75.
        Sulla on tuo 65. Saisihan se olla mullakin, ja allekin, mutta ehkä nyt mietin vain pieniä askeleita.

        Ja saahan tässä kiitellä itseään jo siitä, että on aloittanut!

        Ymmärrän kyllä, että vaaka ei koko totuutta kerro, mutta antaa se suuntia.
        Mulla on aina ollut raju tuo nesteiden heilahtelu, että ei kannattaisi siitä hermostua. (Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta lääkkellä on nyt arvot ok.)

        Hyvä me ja nyt uutta puhtia kehiin!

    • Sissivaihde

      Päivä 5
      76 yht. -2
      Jatkuu...

      • pussikuuri

        Uusi alku ja lähtöpaino 77 kiloa.

      • Sissivaihde

        Katoinko oikein, että olis vaan puoli kiloa enemmän edelliseen aloitukseen?
        Eipä ole pahakaan.
        Alkaako näläntunne uudestaan?

        Mulla on jotain juustoja, kermaviiliä, jogurttia yms jääkaapissa. Pitäisi jaksaa siivota ne pois. Mulla on paha tapa ajan kuluksi katsoa, että onko jääkaapissa mitään.
        Jotain vauvapalstan testiryhmän nutrausketjua luin (tosi vanha ketju tuli vaan googlella). Tomaatti, kurkku ja salaatti oli sallittuja.
        Pari kirsikkatomaattia teki kyllä terää eilen illalla. Ja puoli siivua suolalihaa.

        Eilen oli surkea ja pitkä päivä. Lihaskramppeja ja muuta vaivaa. Jos sellaista olisi koko ajan, en jaksaisi.
        Nyt on parempi.
        Tsemppiä sinnekin!

        Puoli kiloa lisää ensimmäiseen aloitukseen. Mä elän siinä toivossa ,että ensimmäisinä päivinä lähtis useampi kilo.Mutta jos lähtis jokaisena päivä se puoli kiloa ( omistan mekaanisen vaa´an) niin se ois ihan hyvä. Tänään ei ole ollut ollenkaan nälkä. Mulla on nyt motivaatio korkeammalla kuin tolla ekalla kerralla. Halu onnistua on niin valtava.

        Mulla ei oo kaapeissa mitään syötävää ja olen ihan tietoisesti tehnyt sen. Jokseenkin ärsyttää, ettei noi urheilutrikoot mahdu päälle. Mä oon ostanut ne silloin, kun viimeksi painoin 65 kiloa eli reilun kymmenen kilon päästä ne mahtuu päälle.

        Kerroit että olet lääkärin seurannassa.Koska sulla on seuraavan kerran lääkärin aika ja mitä siellä käydään läpi? Mä oon aina itsekseen nutrannut.

      • pussikuuri

        sissivaihde: Huomasin tuon aikasemman viestisi nyt ja vastailen parhaani mukaan. Mä olen ollut tai vuorotellut syömisen ja pussien kanssa varmaan kohta vuoden.Kyllä vain. Mä olen käynyt ravitsemusterapeutilla ja sieltä ei saa tukea pussikuuriin. Joten ainoa tuki tähän pussikuuriin on kaverit ja tämä viestiketju.

        Mä olen aloittanut aktiivisen laihduttamisen reilu 7 vuotta sitten. Marraskuussa 2010 painoin 90 kiloa. Alimillani olen painanut 53,5 kiloa kolme vuotta sitten. Sitä kesti jokusen viikon,jonka jälkeen paino alkoi nousta. Kävin tuolloin salilla joka päivä ja kulutin itseni loppuun. Se oli loppuvaiheessa pakonomaista eli en nauttinut yhtään. Mä oon mennyt ääripäästä toiseen. Nyt on tavoite 65 kiloa ja pysyminen siinä.

        Mun ajatukset on vaan liikaa tuossa keväässä 2015. Ja sen takia mun kuurit on epäonnistuneet kun sitä ajattelee että on painanut 20 kiloa vähemmän. Olinko onnellinen silloin. Tuskin. Mutta jos ajattelen sen hetkistä painoa niin vaatteet mahtui päälle.

        Mun kroppa on sellainen,että se kerää joka ikisen kalorin mitä syön ja mun paras kaverikin on sen huomannut,kun sen luona kyläilen.

        Sullahan oli tavoite pudottaa 20 kiloa. Ehkä kannattaa asettaa välitavoitteita. Mullakin on tuo 70 kiloa ollut se raja,johon mun paino aina jää junnaamaan. Mä käyn joka päivä vaa´alla. En osaa punnita itseäni vain kerran viikossa.

        Mä niin haluan uskoa,että saavutan sen 65 kiloa vielä joku päivä. Mä tiedän kokemuksesta,että mä voin saavuttaa sen,kun olen vain tiukka. Ajattelin että pirtelöillä mennään niin kauan ,kunnes olen valmis siirtymään normi ruokaan.

        Tsemppiä!

    • lihavapussittelija

      Onpas täälläkin laihoja laihduttajia. Itsehän painoin joulukuussa 124 kg. Nyt painan 100 kg. Elikä 24 kiloa olen pudottanut joulukuun lopusta tähän päivään. Nutrilett-pirtelöillä olen saanut painon pois. Olis varmaan enemmänkin lähtenyt mutta välillä sortunut syömään muutakin. Nyt taas aloittanut uudella innolla pusseilla, jotta pääsisin alle sadan kilon. Niin ja olen nainen 158 cm.

      • pussikuuri

        lihavapussittelija: No miten sen nyt ottaa omalla kohdalla ,kun painanut kolme vuotta sitten 23 kiloa vähemmän. Mutta ymmärrän pointtisi. Onnittelut saavutuksestasi.Ja kiva,että näitä pussittelijoita löytyy. Ei tartte yksin olla ajatustensa kanssa,vaikkakin kaverit saavar kuulla jatkuvasti siitä miten olen taas pussikuurilla. Mä hyväksyn kyllä muiden ihmisten ylipainon,mutta omaa ylipainoa en hyväksy,kun se vaikuttaa niin paljon itsetuntoon ja olotilaan muutenkin.

      • Sissivaihde

        Hei pussikuuri ja lihavapussittelija!

        Tänään ollut parempi päivä ja olo sen verran toiveikas, että kävin ostamassa lisää pussiruokaa ja teepusseja. Saa pussielämä jatkua :)

        Omasta puolesta myös onnittelen lihavapussittelijaa loistavasta saavutuksesta.

        Minä ainakin olen tarpeeksi lihava laihduttamaan. Ei ole kukaan laihaksi sanonut.
        Kun onhan se niinkin, että jokainen kestää ylipainoa eri tavalla.
        Mielestäni mulla on varsin hyvät syyt pudottaa painoa.
        Lääkäreilläkään ei ole ollut mulle viime aikoina muuta sanottavaa kuin, että pitäisi laihduttaa.
        Mulle jouduttiin nyt aloittamaan verenpainelääkitys. En jaksa liikkua. En jaksa mitään. Ei kestä jalat eikä selkä.
        Mutta suurin syy, että viimein sain aloitettua tämän pussitouhun on se, miten ylipaino ja huono yleiskunto nakertavat itsetunnon olemattomiin.

        Tämähän tuntuu olevan jotenkin väärä tapa pudottaa painoa. En tästä enää edes vìitsi puhua, kun aiemmin oon kuullut saarnaa ja luentoa, kuinka kaikki tulee hetkessä takaisin. Ja oikea tapa olisi elämäntaparemontti.
        Ei vaan jotenkin ole mulla toiminut, että odotan, koska riittäisi puhtia aloittaa se remppa. Odotellessa olen vain lihonut ja mennyt huonompaan kuntoon.

        Alkoi tuo puolustuspuhe vahingossa.
        Ei kai tässä ketjussa tarvitse tätä puolustella.
        Tämähän on meille, jotka laihdutetaan tällä systeemillä.
        Kauniita unia.
        Huomenna uusi päivä ja uudet lukemat.

        sissivaihde : Olen itse tehnyt suomi24:seen viestialoituksia pussikuurista,mutta aina on ihmisiä jotka lyttää sen. Ja juurikin nuo samat syyt mitkä mainitsit. Eiköhän jokainen itse tiedä mikä sopii parhaiten itselleen. Mulla ei vaan putoa painoa, vaikka mä söisin terveellisesti,koska mun annoskoot on niin isoja. ja pelkällä salaatilla en elä. Mä en ainkaan tuomitse pussikuuria, koska olen itsekin ollut kohta vuoden päivät. Ja kyllä multakin löytyy ylimääräistä. Mun vaatekoko esim. collegehousuissa on XL-XXL . Eli jos joku sanoo ettei ole pudotettavaa niin eiköhän toi vaatekoko kerro jotain ihan muuta. Yläosassa voi mennä M koko.

        Paino oli tänään 76 kiloa eli -1 kg eilisestä.

        Tsemppiä!

      • Sissivaihde

        Pk. Niin, kyllä minä mielelläni söisin terveellisesti ja liikkuisin jonkin verran.
        Tällä hetkellä mulla ei ole voimia säätää ruuan kanssa.
        On tämä selkeästi parempi vaihtoehto kuin jatkaa lihomista!
        Nyt on olokin helpottanut. Neljäs päivä oli vaikein. Se oli hirveä! Sen ajatteleminen auttaa pysymään kuurissa. Ei kovin pian halua uudestaan tuota aloittamisen vaikeutta.

        Sulla oli taas tippunu paino! Onko sulle vaikea aloittaa uudestaan, jos syöt välillä? Toisaalta varmaan eri asia tuo, jos yhtenä päivänä lipsuilee kuin vaikka joku viikon tauko.

        Mun vaatekoko alaosassa lähtee koosta L ylöspäin ja yläosa collegeissa on XXL. Ei oo kiva. Varsinaisissa urheiluvaatteissahan koot on vielä napakampia. Niitä en ole aikoihin edes yrittänyt ängetä päälle.

        Helposti voin myöntää, että päivittäisessä punnituksessa ei ole juurikaan järkeä. Mitäpä siitä. Itse nyt vaan haluan käydä. Jotain motivaatiota ja ajankulua.

        Koeta olla stressaamatta sitä laittikolaa. Tai voisitko kokeilla vaan vähentää vaikka parilla desillä päivässä?

        Tsemppiä!

    • Sissivaihde

      Päivä 6
      76.6 600g eiliseen. (-1,4 kg)
      Turvotusta taas. Sormista huomaa. Ja silmäpusseista. Tosi pussikuurilainen :D
      Jossain määrin huolestuttaakin, että miksi kerään nestettä. Yritän muistaa mainita lääkärille.
      Vihreää teetä juon 8-12 dl / vrk vettä paljon ja vichyä lisäksi.
      Paljonko te juotte ja mitä?
      Pussikuuri: Eipä kai se mekaaninen vaaka mitään haittaa, jos se suunnan näyttää
      oikein.

      • pussikuuri

        Kannattaa puhua lääkärille tosta. Mä en sit osannut lopettaa kolan juomista. Pitäis varmaan mennä lukasee taas niitä kevyt kolan haittoja,jos sais siitä ajattelemisen aihetta. Mä luotan mekaaniseen vaakaan pareminnin kuin digitaaliseen. Mulla oli vuosia sitten digitaalivaaka ja se näytti mitä huvittaa. Mä punnitsen itseni aina useamman kerran. Silloin kun oli digitaalivaaka niin se heitto saattoi olla jopa 5 kiloa. Se vaaka meni roskiin sen jälkeen. Joskus kun olen käynyt kehonkoostumusmittauksessa niin kyllä se lukema digitaalisestikin on samaa luokkaa. Mulle riittää että näkee lukemat puolen kilon tarkkuudella.

      • pussikuuri

        sissivaihde: Mulla ei ole vaikeuksia aloittaa nutraamista.Vaikeinta on se normisyömisen kanssa. Mä yritin tossa viime vuonna syödä viisi kertaa päivässä,kuten ravitsemusterapeutti neuvoi. Tosin mä oon tiennyt jo yli 20 vuotta,että pitäis syödä viisi kertaa päivässä. Mulle jäi jokaisen aterian jälkeen nälkä. Mä väkisin pienensin ateriakokoja,mutta se nälkä jäi aina. odotin aina seuraavaa ateriaa. Mielummin nyt pussikuurilla pudotan painoa ja syön sitten tavoitepainon saavutettuani sen lähemmäs 2000 kaloria.

        Mä en vois edes kuvitella käymättä joka ikinen päivä vaa´alla. Mullakin sen motivaation takia. Tosin mä en ole ikinä lihonut pussikuurin aikana. Sitten kun se jumitus tulee niin sitä voi kestää useamman päivän. Se sit taas lannistaa,mutta jos mä tällä kertaa kärsivällisesti jaksaisin sen jumituksen,kun se varmaan ekan viikon jälkeen iskee.

        Mä olin jossain vaiheessa ehkä pari päivää ilman kolaa ja korvasin sen kolan vedellä. Olo oli vaan silloin jotenkin rauhaton ja tuntui että jotain puuttui eli se kola. Ja kyl siitä pääkin tuli aina kipeeksi. Ja mä en tykkää kauheesti mitään buranoita syyä. Mä ostin tänään tälle ja huomiselle päivälle kolaa. Sitten yritän olla ilman,vaikka siitä tulis pää kipeeksi.

        Kiitos tsempistä!

    • pussikuuri

      Paino 75 kiloa. Yhteensä - 2 kg.

      • Sissivaihde

        Paino 75,8 kg. Yhteensä -2,2 kg

        Olen nukkunut. Meni päivän eka pussi vasta puoliltapäivin.
        Olo on nuupahtanut. Oli eilenkin. Istuskelin auringossa ihan hyytelönä.
        Kahvia voisi tänään kokeilla juoda.

      • Sissivaihde

        Pussikuuri, kiitos sulle tämän viikon kanssataivalluksesta!

      • pussikuuri
        Sissivaihde kirjoitti:

        Pussikuuri, kiitos sulle tämän viikon kanssataivalluksesta!

        Kiitos itsellesi että olet pitänyt ns. seuraa. Huomenna taas puntarille. Jännityksellä odotan mikä päivä vaaka näyttääkin samaa lukemaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 532
      8527
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3662
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      7
      2193
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1163
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      806
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      37
      736
    7. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      732
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      706
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      42
      686
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      637
    Aihe