Positiivinen kehonkuva

Se tarkoittaa sitä, että tynnyrivartaloinen hylje pukeutuu makkarankuoreen ja kokee olevansa seksikäs, kun on "muotoja". Tissien alle vedetään vyö tiukalle merkitsemään vyötärön paikkaa. Jos joku huomauttaa lihavuudesta, on sukupuolesta riippuen joko homo tai anorektikko.

Kehopositiivisuuden taustalla on hyvä tarkoitus, ihmisten olisi hyvä arvioida toista sielun eikä ulkonäön mukaan.

Tuon ajatuksen heikkous on tietenkin parisuhdekelpaavuus. Parisuhteessa kun on yleensä tarkoitus seksihurjastella, ja siihen tarvitaan vartaloa joka saa sukat sykkyrälle.

Niiden jotka tarjoavat itseään ihmisten väliseen kanssakäymiseen edellyttäen muilta kehopositiivista laupeutta, tulisi huomioida ettei tarjolla ole välttämättä kovinkaan paljon seksuaalisuutta sisältäviä parisuhteita.

En ole juuri koskaan ollut kehopositiivinen vaan mulla on aina ollut kehonkuvan kanssa ongelmaa, silloinkin kun olen ollut hoikka. Eniten kehopositiivinen olin joskus parikymppisenä kun kävin 5krt/vk salilla, ja mulla oli sopivat lihakset. Silloin painoin 10 kg enemmän kuin hoikkana.

Kehopositiivisuus auttaa mielestäni laihduttamisessa enemmän kuin itseinho tai se, että toiset huomauttelevat läskeistä. Läski kyllä tietää itse olevansa läski!

Minulle tuli positiivinen kehonkuva vasta vanhemmalla iällä. 20 ikäisenä pukeuduin mielelläni pitkiin, takapuolen peittäviin, löysiin paitoihin, koska pidin takapuoltani valtavana muuhun kroppaan verrattuna. Ei se mikään jättisuuri ollut eikä ole vieläkään, mutta toki aika muodokas ja pyöreä verrattuna muuten hoikkaan kroppaan. Se oli siis virhe vartalossa, mikä piti peittää keinolla millä hyvänsä. Samoin vartalossa näin monia muitakin virheitä, joiden takia vaatteiden piti olla väljiä ja katseet pois vartalosta poisvieviä. Poikaystävät ovat aina kehuneet kyllä vartaloani, mutta nuoruuden poikaystävä oli sen verran mustis, että hänestä vartalo oli hyvä peittää hyvin ,ettei sitä kukaan näe liikaa. Nykyäänkään en pidä paljaan pinnan esittelystä, mutta en toisaalta ajattele, että minulla olisi mitään peitettävääkään. Vartaloni on ihan hyvä. Minusta tykkäävien mielestä jopa enemmän kuin ihan hyvä.

Nykyinen peppu-boomi huvittaa mua. Olisipa se ollut silloin. Eipä olisi takapuolikaan tuntunut liian isolta, ehkä olis ollut jopa liian pieni :) Minusta siis ollaan menty hyvään suuntaan. Tosin nyt saavat huomautuksia kuulla liian hoikat ja pienipeppuiset ja -rintaiset. Tai tasaisesti pulskat. Koskaan ei ole hyvä.

Mulle kehopositiivisuus on sitä, että oli se keho millainen tahansa ja pystyi mihin tahansa, niin ei arvota sitä jollain hyvä-huono-asteikolla, vaan rakastaa ja arvostaa sitä joka päivä sellaisena kuin se on - ja ennen kaikkea iloitsee kaikista niistä hyvistä asioista joita se tuottaa, oli se sitten liikuntakykyä tai seksuaalista iloa tai kauneutta tai mitä kulloinkin.

Kuten arvasin, niin kyllähän nuo pojat tässäkin tuloksissa" johtaa.."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00443

Mä suhtautuisin mun kehoon positiivisemmin, jos siinä olis siivet.. peräsin jo löytyy, tai ainakin häntäluu..

Ja miehet ei mittää.

Positiinen kehonkuva-kampanjat on samanlaista paskaa kuin metoot.

Ensin on kaikilla tavoilla mediassa syötetty sitä oikeaa miehen ja naisen ulkoista mallia, ja syyllistetty globaali orjakansa. Ja sitten puhutaan kehopositiivisuudesta. Moisia kehokampanjoita ei tarvittu ennemmin, eikä tarvittaisi nytkään, mikäli taustalla ei olisi korporaatioita, jotka hyötyvät molemmista tredeistä.

Metoo-kampanjan isoimmat nimet eivät uskalla puuttua maailman isoimpaan mätäpesäkkeeseen, koska oma toimeentulo ja ura voisi loppua.

Hyvin positiivinen. Enkä rajoitu pelkästään ulkonäköön vain kaikkiin ulottuvuuksiin. Jos kehoni haiseekin hielle ja paskalle, niin olen ylpeä siitä ja pyrin olemaan esikuva ja roolimalli: sinullakin on oikeus haista hielle ja paskalle ilman että lähimmäisesi tuomitsevat ja arvostelevat.

Edelleen haluaisin lanseerata käsitteen positiivinen mielenkuva, jossa kaikki ajatusten pikku omituisuudet, kaikenlainen varttihulluus, perversiot ym. kannetaan ylpeydellä. Et kai sinä ole se, joka ajattelee kaikkea negatiivista, jos näet jonkun kulkevan foliohattu päässä?

Kehopositiivisuus tarkoittaa sitä ettei ihmisen tarvitsisi hävetä itseään, eikä sitä etteikö ihmisen pitäsi haluta muuttua, moni ei esimerkiksi kehtaa mennä kuntosalille tms. kun pelkää että siellä ihmiset katsovat.

"Oletko sinä kehopositiivinen? Oletko aina ollut?"

- Olen ja en. Tavallaan olen aina ollut ja vanhemmiten en niinkään.

Lapsena olin positiivinen, kun ei ollut mitään hajuakaan millainen kehon pitäisi olla, niin kun maailman mielestä. Teininä alkoi kehopositiivisuus omaa kroppaa kohtaan kaikkoamaan. Tuli ihmisiltä kritiikkiä kropasta ja otin sen epävarmana vastaan. En niinkään inhoten omaa kroppaani, vaan häpeillen miettiä tietyissä porukoissa, että koskahan joku taas siitä huomauttaa jotakin. Tiettyjen ihmisten (koulukaverien, koululaisten) seurassa oli epävarma olo.

No lopulta alkoi vuosien kuluessa olemaan niin takaraivossa muiden sanomiset mun kropasta ( laihuudesta ja kalpeudesta yleensä), että hetken aikaa halusin sen kropankin jopa muuttuvan. Yritin opetella meikkaamaan, valkkaamaan vaatteita sen mukaan, mikä ehkä saisi jotenkin näyttämään arvostelijoiden silmään paremmalle.

Sekin oli aika epävarmaa, mutta opettelin tykkäämään vaatteiden kautta itsestäni. Ja sitten tuli hiusten alituinen muuttelu väristä ja tyylistä toiseen. Amiksessa ja lopulta työelämässä positiivisten ihmisten myötä opin olemaan taas sinut itteni kanssa.

Tyylini ja kroppani kanssa.

Ennen aikuisikää en osannut arvostella kenenkään vartaloa. En edes miettinyt jonkun vartalossa olevan jotain pielessä. Mutta kyllähän sen oppi teininä ja aikuisena, kun siihen arvosteluun jatkuvasti törmäsi milloin missäkin.

Nykyään ei tule niinkään arvosteltua, sikäli olen kehopositiivinen omaa ja muiden kehoa kohtaan, että pidän tärkeimpänä sitä että ittensä kanssa viihtyy. Itsessään.

Mutta siinä mielessä en ole kehopositiivinen, että kumpikaan ääripää, liika laihuus, lihavuus tai kehon muokkaus ei ole minusta ihmiselle hyväksi. Epäterveellistä. Eikä sairastuttavia kehoihanteita minusta pitäisi kompata ja kannustaa enempää.

Siksees taas, jokaisen oma asiansa mimmonen haluaa olla tai on, ei se ihminen silti tartte huono ihminen olla, vaikka olisikin ongelmia kehonsa kanssa. Siinä mielessä koen olevani aika armollinenkin, kun niin monenmoisia syitä voi olla, miksi jonkun keho on epäterveessä kunnossa. En ole itsekään timmi tai ihannekuosissa, mutta mä pärjään itseni kanssa.

Mä tiedän myös, että voisin tehdä enemmän ja pitäisi tehdä enemmän, mutta se vaatii asenteen ja motivaatiota. Sitä, että on tarve tehdä jotain muutoksen takia. Eli ei oo tarpeeksi tarvetta, kun ei heiluta evää ei. :D

Olen ollut aina normaalipainon rajoissa. Tämä johtuu siitä, että syön oikean määrän ruokaa. Pystyn itse valitsemaan kuinka paljon syön, ihan kuten muutkin ihmiset voivat. Läskit syövät liikaa ja laiheliinit liian vähän. Ei se sen kummempaa ole.

Fatshamingiä.. :D

Suvakit puolustaa läskejä vaikkakin läskeillä leviää kohta pumppu.

https://www.youtube.com/watch?v=7id8Qut382s
Tämä nätti tyttö kertoo totuuden kehopositiivisuudesta.