Turvapaikanhakijat tekivät vähän rikoksia

Tutkimuksen aineistona olivat toissa vuonna poliisin tietojärjestelmään kirjatut ilmoitukset, joissa turvapaikanhakija oli rikoksesta epäilty tai uhri. Ilmoituksia oli kaikkiaan 1 565. Valtaosa sekä rikosten epäillyistä että uhreista oli nuoria miehiä. Kirjaamisvuonna Suomessa oleskeli 20 000–30 000 turvapaikanhakijaa.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3939856/Turvapaikanhakijoiden rikokset usein pahoinpitelyja ja uhkailuja vastaanottokeskuksissa

Mitä kauhukuvia maalailevat palstahönöt tähän sanoo vai viekö kissa kielen?
8119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Juu ihan varmasti. Koko ajan tulee enemmän tapauksia esiin, varsinkin kun tuomio on luettu. Ei ne halua sopeutua, uskokaa jo.

1Äänestä
  • Linkki?

    Äänestä

Suomen poliittinen poliisi ei tietenkään kerro, miten paljon turvapaikanhakijoitten rikoksia on jäänyt kirjaamatta. Lain mukaan vähäisissä rikoksissa poliisi voi jättää esitutkinnan toimittamatta, jos asianomistajalla ei ole vaatimuksia. Tällaiset rikokset eivät silloin näy missään tilastoissa.
Toisaalta veronmaksajat kiittävät, sillä vähäisten rikosten oikeuskäsittelyt tulisivat asianajajineen ja tulkkeineen hirvittävän kalliiksi. Ei ole mitään mieltä uhrata 50.000 euroa rikoksen tutkimiseen, tulkkaamiseen, oikeusavustajiin ja oikeudenkäyntiin, mistä tekijälle seuraa 6 x 6 euroa = 36 euron sakko.

1Äänestä

Poliisi on salannut rikollisten matujen taustan jo vuosia.

Äänestä

No tää palstahönö sanoo et: Onhan se tietty vähän suvakkilasien läpi katsottuna, kun jopa turvapaikanhakijat, joiden OLETTAIS olevan mahdollisimman kiltisti, tekee enemmän rikoksia kuin kantasuomalaiset! :)

Ja yks asia mikä tos juttussa kiinnitti huomiota: Miks vitussa tänne tulee, tai edes otetaan, turvapaikanhakijoita Valko-Venäjältä ja Marokosta!? :/

Äänestä
  • Ei njiitä voi poiskaan heittää. Heidän hakemuksensa käsitellään ja yleensä torjutaan. Voisit sinäkin mennä turvapaikanhakijaksi muualle Eurooppaan mutta tuskin saisit paikkaa.

    Äänestä

  • Janitskin oikein tuotiin marokosta tänne

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


geggeroos kirjoitti:

Tutkimuksen aineistona olivat toissa vuonna poliisin tietojärjestelmään kirjatut ilmoitukset, joissa turvapaikanhakija oli rikoksesta epäilty tai uhri. Ilmoituksia oli kaikkiaan 1 565. Valtaosa sekä rikosten epäillyistä että uhreista oli nuoria miehiä. Kirjaamisvuonna Suomessa oleskeli 20 000–30 000 turvapaikanhakijaa.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3939856/Turvapaikanhakijoiden rikokset usein pahoinpitelyja ja uhkailuja vastaanottokeskuksissa

Mitä kauhukuvia maalailevat palstahönöt tähän sanoo vai viekö kissa kielen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu