Mikä ihme meihin suomalaisiin on iskenyt

Miksi meitä suomalaisia verotetaan mitä ankarammin? Mitä saamme vastineeksi? Turvattomuutta, sananvapauden riistoa, raiskauksia ja älämölöä. Suomalaisten/hallituksen pitäisi auttaa asunnottomia saamaan asuntoja ja toimeentuloa sitä kykenemättömille itse sitä hankkimaan.

Nuoria olisi kannustettava opiskeluissa ja perheiden perustamisissa. Kuinka moni nuoripari on perustamatta perhettä, jättää hankkimasta lapsia tähän turvattomaksi tulleeseen "itsenäiseen" Suomen maahan, jonka isämme meille taistelivat.

On niin väärin, että ruokajonot tulisi piilottaa, ihmetyttää siis kenenkä silmistä ne on piilotettava. Ongelma ei katoa piilottamisella, vaan sillä, että taataan riittävä toimeentulo vähäosaisille. Ei auta, että Sipilän hallitus on tällä hallituskaudella nostanut takuueläkettä jopa 40euroa kuukaudessa. Suorastaan nöyryyttävää. Samaan aikaan elinkustannukset ovat nousseet sinä aikana jo tuplatusten tuohon summaan verrattuna.

Jos emme maksaisi EU:lle miljardeja ja elintasopakolaisille miljardeja olisi rahaa antaa Suomen kansan vähäosaisille niin paljon, ettei heidän tarvitsisi seistä leipäjonoissa kirpputoreilta ostetuissa vaatteissa. Toisin kun elintasopakolaiset suurin joukoin toimettomina kiertelevät ja ostavat suomalaisten rahoilla merkkivaatteita esim H&M:lta. Tuohon kauppaan ei suomalaisilla vähävaraisilla ole asiaa, vaan on mentävä kirpparille.

Onko syy pelkästään politikoinnissa?

Olemmeko me Suomen kansalaiset valmiita maksamaan hallitsemattomasta sosiaaliperäisestä maahanmuutosta, onko meillä valitusoikeutta hallituksen suhmurointiin. Vaikuttaa että meidän on vain maksettava ja maksettava. Kaikkea kiristetään, jotta kansalta saadaan euroja valtion kukkaroon, siis kenenkä lompakkoon meidän rahamme valuvat?

Ketkä meistä suomalaisista vielä äänestävät lupaa hallitukselle jatkaa samaa politikointia? He jotka ovat samaa mieltä nykyisen hallituksen kanssa, eivät oikeasti välitä Suomen kansan vähäosaisista, -olkoot asunnottomia, sillä hehän ovat itse siihen syyllisiä oli tapaus mikä hyvänsä. Niin helppo on ummistaa silmänsä.

Tuntuu, että nykyinen hallitus pelkästää kumartaa EU:ta ja uutta rahaa on Brittien jäätyä EU:ta pois annettava yli 4miljardia euroa. Sillä summalla voitaisiin hoitaa Suomen kansalaisten asioita kuntoon, eikä leipäjonoja enää tarvittaisi.

Mutta näin ei kuitenkaan tapahdu, koska kansan hyväosaiset saavat päättä asioista. Oikeasti he ajattelevat pelkästään omaa etuansa. He asuvat lintukodoissa joihin ei älämölö kuulu, valittavat valeuutisista, joita kansa kertoo totuutena. Siitä hyvästä suomalaisia vangitaa, sakotetaan ja otetaan tarkkailuun, ettei poikkisanaa enään kuuluisi. Sitäkö tosiaan haluamme?

Kunniakansalaisille annetaan kaikki, sillä heillähän ei ole Välimeren ylittämisen jälkeen säilynyt kuivana kuin älypuhelimet. Rahatkin on haaskattu salakuljettajien taskuihin. Heillä ei ole enää mitään ja kaikki on annettava heille kuin joululahjoina. Kukaan heistä ei maksa puhelinmaksujaan entiseen kotimaahan ja muualle, vaan suomalaiset ne maksavat.

Poliittinen poliisi on Suomen kansan petturi. Heidän isänsä ja äitinsä häpeävät tuota asennetta. He vievät viimeisimmänkin sanan- ja kokooontusmisvapauden meiltä SUOMEN kansalaisilta. Heidän moraalinsa on rappioitunut, eivätkä he saa kansan kunnioitusta vähääkään. Luopioita koko joukko. He riistävät myöskin sananvapauden kunniakansalaisten maahantunkeutumisen johdosta. Heidän kulttuuriaan on kunnioitettava, suomalaisesta kulttuurista viis.

Presidenttimme uusi muotokuva kuvastaa tuon persläven kuvaa täysin. Hän ei todellakaan edusta Suomen kansaa. Sanoi jopa vaalitentissä oikeutavansa pakolaisten, joilta on evätty Suomessa olo. Heitä voi piilotella, jos ei jää kiinni. Tuo fossiili olisi jo aikaa sitten pitänyt saatella vanhainkotiin puurolle ja hillolle.

Mitä ovat suvakit? He haluavat Suomen suistuvan yhä syvemmälle rappioon ja eriarvoistavat kansan. Heillä on vain yksi totuus, kuten monella uskonsuuntauksellakin on. Valitettavasti heidän ideologiansa on tuhoon tuomittu ja Suomen kansan puollustajat ovat valmiita heidän varaltansa. Heidän pitäisi kuunella suomaisia, jotka vaativat Suomea takaisin.

Hallitus antakoon sananvapauden takaisin ja laittakoot rajat kiinni. Huolehtikoon suomalaisista ensisijaisesti. muuten tulee raja vastaan, eikä se ole Venäjän raja.
60707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Verojen avulla sinullekin kustannetaan hoitoa kunhan ne valkotakkiset ensin sinut löytävät.

Äänestä
  • Olen kuitenkin insinööri ja työskennyt veroja maksaen jo lähen 40 vuotta. Kavattanut ja kouluttanut viisi Suomen huippuosaajista maksamaan veroja ties kellekkä. Turha koettaa provosoida, sillä tiedän mistä puhun. Katso vain peiliin ja mieti mihin työttömyyskorvauksesta menneet verorahasi sijoittuivat.

    Äänestä

  • rakassuomenmaa kirjoitti:

    Olen kuitenkin insinööri ja työskennyt veroja maksaen jo lähen 40 vuotta. Kavattanut ja kouluttanut viisi Suomen huippuosaajista maksamaan veroja ties kellekkä. Turha koettaa provosoida, sillä tiedän mistä puhun. Katso vain peiliin ja mieti mihin työttömyyskorvauksesta menneet verorahasi sijoittuivat.

    Eikö tuon ikäinen insinööri jolla on monta lasta tosiaankaan tiedä mitä kaikkea hän on yhteisistä verovaroista vuosikymmenten mittaan saanut???? Uskomatonta tietämättömyyttä jos totta. Epäilen vahvasti joko aloitusta trolliksi.

    Äänestä

  • Ei kannata välittää asiattomasta kommentista. sre on suvakkihoro jo huutelee puutettaan.

    Äänestä

  • tenetnetnetn kirjoitti:

    Eikö tuon ikäinen insinööri jolla on monta lasta tosiaankaan tiedä mitä kaikkea hän on yhteisistä verovaroista vuosikymmenten mittaan saanut???? Uskomatonta tietämättömyyttä jos totta. Epäilen vahvasti joko aloitusta trolliksi.

    Kaikki on kustannettu itse, toisin kuin sinulla, minä ja koulutetut lapseni taitavat maksaa sinunkin elinkustannukset.

    Äänestä

  • rakassuomenmaa kirjoitti:

    Kaikki on kustannettu itse, toisin kuin sinulla, minä ja koulutetut lapseni taitavat maksaa sinunkin elinkustannukset.

    Jos Suomessa asut niin et ole kustantanut kokonaan itse. Uskomatonta tietämättömyyttä todellakin.

    Äänestä

  • ruetyetyety kirjoitti:

    Jos Suomessa asut niin et ole kustantanut kokonaan itse. Uskomatonta tietämättömyyttä todellakin.

    Joko pietarissa on lumet sulaneet?

    Äänestä

  • vilkaise_ulos kirjoitti:

    Joko pietarissa on lumet sulaneet?

    Kyllä sinunkin mielesi muuttuu kun tyttäresi (ellet ole seniili, homo tai muuten vain saamaton) joutuvat raiskatuksi ja älämölö haittaa viihtyväisyyttäsi vapaa-aikanasi.

    Äänestä

  • Se oli tarkoitettu tuolle suomalaisvastaiselle suvakkitrollille..

    Äänestä

  • Aloittaja todellakin vaikuttaa venäjän trollilta, jos Suomi ei kelpaa niin painu hittoon verovarojamme kuluttamasta!

    Äänestä

  • Todenmukaisesti ole varsinainen nettomaksaja, minun rahoistani kustannetaan sinunkin puurosi.

    Äänestä

  • rakassuomenmaa kirjoitti:

    Olen kuitenkin insinööri ja työskennyt veroja maksaen jo lähen 40 vuotta. Kavattanut ja kouluttanut viisi Suomen huippuosaajista maksamaan veroja ties kellekkä. Turha koettaa provosoida, sillä tiedän mistä puhun. Katso vain peiliin ja mieti mihin työttömyyskorvauksesta menneet verorahasi sijoittuivat.

    Älä välitä. Nimim. "sas" on luultavimmin nettoveronmaksajien rahoilla elävä mitättömyys, joka todennäköisesti pyrkii elämään koko elämänsä yhteiskunnan varoilla saamalla toimeentulonsa nettoveronmaksajilta ymmärtämättä mistä hänen tulonlähteensä muodostuu. Suomessa on kuitenkin noin 1,5 miljoonaa nettoveronmaksajaa, mikä asettaa rajoituksensa yhteiskunnan varoilla elävien ihmisten määrälle tietyllä ajanjaksolla, vaikka entinen pääministeri Jyrki Katainen oli luultavasti heikkolahjaisten, "korkeasti koulutettujen" virkamiestensä neuvosta toista mieltä sanoen vuonna 2008, että 11 vuoden päästä, siis vuoteen 2019 mennessä Suomessa pitäisi olla 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa lisää, jotta työvoimatarve tulisi tyydytetyksi. Tosiasiassa Suomeen ei ole tullut valtavaa maahanmuuttajien määrää eikä työvoimatarve ole ollut huutava vaan kantasuomalaisia ihmisiä on ollut tuona aikana valtavat määrät työttöminä ja vielä tälläkin hetkellä työttömiä on runsaasti. Ainoastaan erittäin korkealle koulutettujen ihmisten tarve on jonkunlainen, mitä taas nykylaatuisella maahanmuutolla ei pystytä paikkaamaan.

    Äänestä

  • toinenmielipide kirjoitti:

    Aloittaja todellakin vaikuttaa venäjän trollilta, jos Suomi ei kelpaa niin painu hittoon verovarojamme kuluttamasta!

    Kannattaisi käydä tarkistamassa oma mielenterveys ja ahdaskatseisuus teidän jokaisen, jotka syyttävät kirjotuksia venäjohtoisiksi. On niin helppoa väittää venäjän trolliksi ja ties miksi. Olisi aika tarkistaa oma sisäänpäinkääntyneisyys ja lopettaa hesarin lukeminen ja ylen trollien ja valeuutisiin uskominen.
    No näinhän meitä tyhmiä suomalaisia johdetaan. Et edes tajua sitä minkä narun päässä kuleksit. Jos narua on liikaa on aika lyhentää sitä.

    Äänestä

Olet niin oikeassa. Kukaan ei halua lapsia tällaiseen yhteiskuntaan. Monet lapsiperheet ovat jo lähteneet maasta. Politikot kiristävät suomalaisten verotusta sitä mukaa kun maahan avoimista rajoista paska valuu.

Äänestä

Älä panikoi. Venäjän karhu tulee kohta ja käpälöi porvarit alas hunaja pesästä.

Äänestä
  • Et sitten osannut lukea viestiä kokonaan. Ainakaan sinulla ei ole mitään mielipidettä aloituksesta. Ainut pointtisi oli Venäjällä sataa lunta.
    No et varmaan olekaan suomalainen, vaan Venäläinen.

    Äänestä

Ai en muistanut en ole suomalainen ja pelkkä venäläinen. Olenko edes ihminen?

Äänestä

Oletteko muuten päässeet imppaamaan Putinin vaipoilla?

Äänestä
  • Noloa suorastaa kirjoittaan aloittajan nimimerkillä. Luulisi että hävettää olla oma itsensä. Voi alhaista tilaa. Et ota vastuuta mistään, ei ihme että Suomi on menossa turmioon. Näin provosoidaan, kuin kaksi edellistä viestiä.

    Äänestä

  • Nuo putinia joka paikkaan tuputtavat röllit asuvat pietarissa ja tekevät itse sitä, mitä muille ehdottelevat..

    Äänestä

Se johtuu tyhmydestä. On tyhmää maksaa liikaa mutta juuri niin teemme.
Voi tyhmyys vielä tästäkin syventyä. Jos demarit äänestetään suurimmaksi puolueeksi, se näkyy siinä. Tyhmyyden pitää mennä jo kaikkien tunnettujen asteikkojen ulkopuolelle, jos demareiden viime hallituksessaolon jälkeen vielä äänestää heitä. Demari-kokomushallitus on ollut tuhoisin hallitus Suomessa kautta historian jaa demarit naurussa suin kurittivat kansaa enemmän kuin mikään hallitus Suomessa koskaan. Kun se Katainen käski. Demarit ovat täysin kapitalistin talutusnuorassa.

Minä sen sijaan maksan Suomeen joka vuoi vähemmän veroja. Tuloverolle en mitään voi, mutta joka vuosi käytän nettotuloistani suuremman ja suuremman osan ulkomailla ja näin välilliset verot jäävät Suomelta saamatta. Ja voin sanoa, että rahat riittävät paljon pidemmälle kuin Suomessa.

Jossain vaiheessa käyntini Suomessa kutistunevat muutamaan viikkoon jos ei peräti nollaan.

Äänestä
  • Hyvä visio sinulla, koetan pyrkiä samaan. Näille runkkareille en tuskin anna enää latiakaan.

    Äänestä

  • Suomessa on ollut 12 viime vuotta porvarienemmistöisiä hallituksia ja talouspolitiikka senmukaista.

    Äänestä

  • Kokoomuspersu taas mieliaiheessaan haukkumassa vasemmistoa.

    Äänestä

  • hkgdfd kirjoitti:

    Kokoomuspersu taas mieliaiheessaan haukkumassa vasemmistoa.

    Sinä et siis suvaise toisin ajattelijaa. Se on mielen köyhyyttä. Pitää voida kuulla myös toisten ajatuksia, vaikka ne ei omaa mieltä vastaisikaan.

    Äänestä

  • fkjgqexe kirjoitti:

    Suomessa on ollut 12 viime vuotta porvarienemmistöisiä hallituksia ja talouspolitiikka senmukaista.

    Niin on. Juurihan tuossa sanotaan että demarit ovat täysin kapitalistin vietävissä ja talouspolitiikka senmukaista.

    Mutta niin olivat vassaritkin.

    Ja silloin joskus ennen tuota 12 vuotta oli vasurihallituksia ja silloin alettiin etenkin eläkeläisten kurjistuttaminen oikein toden teolla.

    Demarit ovat harrastaneet sosiaalidemokratiaa viimeksi joskus 80-luvulla ja sen jälkeen ovat porvarien ja tosi kapitalistien elkeet tarttuneet siihen lujasti, sosiaalidemokratia on karissut kokonaan pois.

    Niin että kyllä pitää olla tyhmä jos luulee että demarit muuttaisivat politiikan suunnan parempaan. Hah hah, luulenpa että vaikka Suomen tuhoon vievä syöksykierre olisi miten jyrkkä tahansa, demarit onnistuvat jyrkentämään sitä entisestäänkin.

    Äänestä

  • aaalaaaspäiiin kirjoitti:

    Kuka/mikä puolue meitä oikeita suomalaisia voisi kuunnella. Ottaa heidän tarpeensa huomioon ja antaa heille sen mikä tekisi heidät tasavertaisiksi sinunkin kanssasi.

    Se ei ainaan ole Sipilä kumppaneineen 40e takuueläkkeeseen 4:nä vuotena ja herrat olisi ja piläisi nostaa jalustimelle. Suorastaan törkeätä suhmurointia ja samaan aikaan rajat ovat auki, kun niitä ei voi sulkeakaa, koska tulokkaita on ja heille pitää saada kunnollinen elitaso, asunnot ja perheenyhdistämisluvat.

    Heistä ei ainutkaa tule koskaa tekemään töitä elätyksensä eteen. me suomalaiset maksamme sen, se on meidän hyvimvoinnistamme pois. Suvakit eivät tätä tajua.

    Äänestä

  • rahaajarahaa kirjoitti:

    Porvaripuolueet eivät ole työläisen tai köyhän asialla. Turha niitä on syyttää kun ne vaan tekevät sitä mitä edustavatkin.

    Mutta kun vasemmisto ja demaritkin ovat unohtaneet köyhät ja työläiset, sitä on syytä arvostella. Ja näin on käynyt, demarit ovat nykyään täysin porvarien sätkynukkeja ja vasarit keskityy vain homojen ja ulkomaalaisten asioiden ajamiseen.

    Sipilä eikä kukaan muu ole korjannut demarien aloittamaa tuhotyötä, eikä sitä ole yrittäneet demarit itsekään eivätkä sitä tule tekemäänkään.

    Äänestä

  • Paljonko älämölöt ovat saaneet perusteettomasti yhteiskunnalalta. Se hän ei ole sinun rahoista pois?
    Et voi tietää kuinka paljon olen itse maksanut vuositasolla veroja, siihen eivät tilastot anna kuin osviittaa. Vastedes minulta on vaikea nyhtää enää mitään, sillä en maksa elintasopakolaisten kustannuksia. Kuten moni toinenkin on päättänyt.

    Äänestä

  • Olen syntynyt 1957.

    Äänestä

Kun lainaat kirjastosta kirjan, et ehkä tule ajatelleeksi, mitä se todellisuudessa maksaa yhteiskunnalle.

Valtiovarainministeriön tammikuussa julkaiseman budjettikatsauksen mukaan kirjan lainaaminen yleisestä kirjastosta maksaa 3,45 euroa per lainaus.

Vastaavasti vuoden perusopetus maksaa yhteiskunnalle keskimäärin 8 860 euroa oppilaalta.

Yhden lukiolaisen koulutus maksaa vuodessa noin 7 734 euroa ja ammatillisen peruskoulutuksen oppilaan vuodessa noin 11 679 euroa. Ammattikoulutus on lukiota kalliimpaa muun muassa hintavien laitteiden ja materiaalien takia.

Yhden opiskelijan ammattikorkeakoulutuksen kustannus yhteiskunnalle on 7 693 euroa, yliopistokoulutuksen puolestaan 9 279 euroa vuodessa.

Budjettikatsauksen tiedot ovat peräisin vuodelta 2014.

Katsauksen mukaan lasten päivähoito kustantaa yhteiskunnalle keskimäärin 61,29 euroa päivältä. Vanhainkotihoito on sitäkin kalliimpaa, 137,70 euroa päivältä.

Monet julkiset palvelut ovat käyttäjilleen maksuttomia. Esimerkiksi käynti terveysaseman lääkärin vastaanotolla on helsinkiläisille maksuton. Keskimääräinen terveyskeskuskäynnin kustannus yhteiskunnalle on kuitenkin tosiasiassa 90,70 euroa.

Hammashoitokin maksaa todellisuudessa 80,9 euroa käynniltä, vaikka kaupunkilainen pulittaa siitä asioidessaan huomattavasti vähemmän.

Kuntaliitto on kannustanut jo aiemmin kuntia avaamaan julkisten palveluiden todelliset hinnat asukkaille, jotta ihmiset ymmärtäisivät paremmin, mihin verorahat menevät. Tämä tarkoittaa, että asiakkaan laskussa näkyisi, kuinka paljon palvelu on maksanut kunnalle.

Esimerkiksi juuri sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluista asiakkaiden maksamat maksut kattavat vain noin kymmenen prosenttia todellisista kustannuksista.

Suomessa käydään säännöllisesti keskustelua siitä, mitä ja minkä tasoisia palveluita yhteiskunnan tulisi kustantaa.

Äänestä
  • Hyvinvointiyhteiskunnan pyörittäminen ei ole ilmaista ja siksi veroja maksetaan. Äänestäkää vaan porvareita jatkossakin niin kohta pääsette maksamaan ihan itse kaikki nuokin kulut. Verot tietysti pienenee mutta ei ne silti mihinkään poistu.

    Äänestä

  • Paljonko matun elättäminen maksaa päivässä. On asumista, ruokailua, puhelinmaksuja,diskorahaa ja mitä vielä, kuten terveydenhuoltoa, asianajopalkkioita ja lista on loputon.

    Nämä yhteiskunta kustantaa, siis sinäkin verojen ja välillisten verojen kautta. Olisi kertakaikkiaan kohtuulista, että nämäkin rahat käytettäisiin oikeiden suomalaisten auttamiseen. Mutta ei. Heitä sakotetaa oikeuksiensa puollustamisesta ja poliittinen poliisi pidättää olemattomista syistä. Tähän on menty ja mistähän se joutuu.

    Meillä on paskaakin paskenpi hallitus ja seniili kunkku vielä kaiken kukkuraksi.

    On aika saada jokin muutos suomalaisten hyväksi. Nyt meitä on kyykytetty jo tarpeeksi.

    Äänestä

Sinäkö haluat antaa tienistisi mielummin hallitsemattomaan maahanmuuttoon kuin omille lapsillesi ja Suomen vähäosaisille? Haluatko, että sanavapauttasi rajoitetaan? Jos sanot oikean mielipiteesi, niin voit joutua maksamaan sakkoja tai peräti vankilaan, vain siksi että olen erimieltä.

Tähän on isiemme taistelemasta vapaudesta tultu, -vapautta ei enää ole kuin hirtoriankirjoissa ja nekin kohta poltetaa roviolla.

Koraania ei saa polttaa, se on rikos kun niakansalaisia vastaan.

Äänestä

Me+maksamme+veroa+mm.+siksi,+että+saisimme+muka+pötyä+pöytään.+On+laskettu,+että+olemme+veroina+maksaneet+ruisleipämme+jo+kolmeen(3)+kertaan+ennenkuin+neljännellä+maksukerralla+saamme+sen+kaupasta+ja+silloinkin+maksamme+siitä+veroa+vielä+14%.+Sama+laulu+kaikissa+muissakin+turhissa+riistoporvarien+keksimissä+taskuntäytteissä.+Ja+tuo+sama+porukka+on+jo+saanut+äidinmaidossa+geenin,+että+pahinta+mitä+ihminen+voi+eläessään+joutua+tekemään+on;+MAKSAA+VEROA.Tääl+on+ihan+turha+nillitellä+jonkun+sosiaali-+ja+terveyspalvelujen+tai+koulutuksen+perään.ps.+muistan+nähneeni+laskelman,+jossa+näkyy,+että+kepu+tulee+maksamaan+valtiolle+lähes+tuplasti+enemmän,+mitä+seuraava+puolue,+kokoomus+jne.+Siitä+voidaan+päätellä+aika+paljon.

Äänestä

Tuon ylen laskurin mukaan tämän päivän keskiverto työssäkäyvä 3-kymppinen saa maksaa veroja vuoteen 2033 asti, että on sujut kaiken yhteiskunnalta saamansa tuen kanssa. Vasta siitä eteenpäin hän nettomaksaa veroillaan muiden etuuksia.

Äänestä
  • Toisaalta 1960 syntynyt, nyt 58-vuotias kuppe, on veroillaan nettomaksanut muiden etuuksia jo 35 vuotiaasta asti, eli 23 vuoden ajan. Siinä vähän pähkinää purtavaksi näille vanhempia ikäluokkia ahkerasti parjaaville nuoremmille.

    Äänestä

  • "Yleisesti ottaen nettomaksajaksi siirtyminen on myöhäistynyt. Opiskelu on aiempaa yleisempää ja työuran alkupää on siirtynyt myöhemäksi. Tämän vuoksi nettomaksajaksi siirtyminen on siirtynyt Vanteen Ylelle tekemien laskelmien mukaan peräti 45 ikävuoden kieppeille."

    Jos se keskimäärin on nyt tuo, Mikä se onkaan todella korkeekoulutetun yksilön kohalla? Hauta. Mihin joudutaankaan? Joudutaanko koulutusaikoja lyhentämään, vaikkapa ruotsi poistamalla pakollisista? :)

    Äänestä

  • Sujut ja sujut ..., esimerkiksi koko ikänsä peruskoulun opettajana ollut saa kuukausipalkkansa nettoveronmaksajilta ja lopetettuaan työnsä ja siirryttyään eläkkeelle hän on ollut koko elämänsä ajan tulonsiirtojen kohteena, vaikka hän itse on maksanut nettoveronmaksajilta saadusta palkastaan pienen osan veroina takaisin yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • SuhteellistaSujuutta kirjoitti:

    Sujut ja sujut ..., esimerkiksi koko ikänsä peruskoulun opettajana ollut saa kuukausipalkkansa nettoveronmaksajilta ja lopetettuaan työnsä ja siirryttyään eläkkeelle hän on ollut koko elämänsä ajan tulonsiirtojen kohteena, vaikka hän itse on maksanut nettoveronmaksajilta saadusta palkastaan pienen osan veroina takaisin yhteiskunnalle.

    Ota huomioon, että opettaja on antanut kuitenkin sen koko työelämänsä mittaisen työpanoksensa lasten opettamisessa yhteiskunnan jäseniksi ja veronmaksajiksi. Jos koulut olisivat yksityisiä, niin opettajan palkka ei tulisi verovaroista, mutta sen maksaisivat oppilaiden vanhemmat. Sama homma kaikissa valtion töissä.

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    Toisaalta 1960 syntynyt, nyt 58-vuotias kuppe, on veroillaan nettomaksanut muiden etuuksia jo 35 vuotiaasta asti, eli 23 vuoden ajan. Siinä vähän pähkinää purtavaksi näille vanhempia ikäluokkia ahkerasti parjaaville nuoremmille.

    Oot oikeessa. Myös näistä taustoista katellen maata "fyysisesti" pyörittävät duunarit ovat kultaakin kalliimpia, vaikkakin tälle hallitukselle pelkkä riesa. Mutta varsinkin sipilältä odottais vähän järkevämpää asennetta. Onneks ei kaikki haluukkaan kouluttautuu ydinfyysikoiks tai aivokirurgeiks.

    Äänestä

  • aina.joku.maksaa kirjoitti:

    Ota huomioon, että opettaja on antanut kuitenkin sen koko työelämänsä mittaisen työpanoksensa lasten opettamisessa yhteiskunnan jäseniksi ja veronmaksajiksi. Jos koulut olisivat yksityisiä, niin opettajan palkka ei tulisi verovaroista, mutta sen maksaisivat oppilaiden vanhemmat. Sama homma kaikissa valtion töissä.

    Sen vuoksi nimimerkki onkin "SuhteellistaSujuutta".

    Äänestä

  • aina.joku.maksaa kirjoitti:

    Ota huomioon, että opettaja on antanut kuitenkin sen koko työelämänsä mittaisen työpanoksensa lasten opettamisessa yhteiskunnan jäseniksi ja veronmaksajiksi. Jos koulut olisivat yksityisiä, niin opettajan palkka ei tulisi verovaroista, mutta sen maksaisivat oppilaiden vanhemmat. Sama homma kaikissa valtion töissä.

    Jos+koululaitos,+tai+mikä+hyvänsä+valtion+toiminto+yksityistetään,+niin+siihen+hintaan+rätkäistään+sitten+aina+päälle+sijoitetun+pääoman+tuottovaatimus+eli+ainakin+sellainen+10-15%+lisää+hintaa.+Pitäähän+uusien+omistajien+saada+tuotto+pääomalleen.+Nähtiinhän+se+jo+vaikkapa+sähköverkoissa+ja+tullaan+näkemään+myös+sotessa.

    Äänestä

3/4 osaa suomalaisista saa sosiaalisia tulonsiirtoja.
Jos verotusta kevennettäisiin esim. tuloveron, alv:n ja autoveron osalta vaikkapa Kreikan tai Espanjan tasolle, suomalaiset pärjäisivät omalla työstä saadulla palkalla.

Mihin silloin tarvittaisiin SDP:tä ?

Äänestä
  • Kaikkia suomalaisia sosiaalituetaan ja itse asiassa hyvätuloiset saavat sosiaalitukia elämänsä aikana euromääräisesti keskimäärin huomattavasti pienituloisia enemmän koska monet sossutuet ovat ansiosidonnaisia mm. työttömyyskorvaukset, äitiysrahat, eläkkeet ym. Vai kuvitteletko etteivät ne ole suurelta osin tulonsiirtoja eli sossutukia? Kun Suomessa lopetetaan kermapersluokan sossutukeminen mitä erinäisin tavoin, meillä on varaa köyhien ja työttömien perusturvaan.

    Äänestä

  • Valeletta turiset että 3/4 osaa suomelaisista saa sosiaalisia tulonsiirtoja.
    Siis onko todellakin kysymys SUOMALAISISTA, ei todellakaan. 3/4 osaa suomalaisista maksaa turvapaikkashoppalijoiden hyvinvoinnin. Jaetaa mm. diskorahaa sotaa ja vainoa paenneille sosiaalipummelle.

    Äänestä

Ennen+veroilla+sai+vastineeksi+ilmaiset+hyvinvointiperuspalvelut+mutta+kokoomuksen+ja+kepun+porvaripolitiikan+takia+verojen+vastineeksi+saa+aina+vain+vähemmän+mitään+kun+resursseja+vähennetään+samalla+kun+peruspalvelumaksuja+korotetaan.+Sipilä+vaati+kuntia+korottamaan+viime+vuoden+alusta+peruspalvelujen+palvelumaksuja+30%!!!!Porvarien+tuhopolitiikan+tarkoitus+on+nimenomaan+tehdä+verovaroin+saatavista+palveluista,+infrasta+ym.+niin+huonoja+ja+kalliita+ettei+kansa+ole+valmis+niistä+enää+veroja+maksamaan+ja+kokoomuksen+sekä+kepun+yksityistämishanke+etenee.Se+on+oudointa+että+vaikka+porvarit+rapauttavat+ja+vähentävät+resursseja+hyvinvointipalveluista+ja+julkisesta+infrasta+koko+ajan+niin+silti+porvarijohtoiset+hallitukset+ottavat+eniten+valtionvelkaa+jota+porvarien+johdossa+on+otettu+jo+kokonaiset+106,2+miljardia+euroa.+Viimeksi+vasemmistojohtoinen+SDP:n+Paavo+Lipposen+hallitus+90-luvulla+laski+oikein+kunnolla+valtionvelkaa,+jota+oli+kasvattanut+taas+edellinen+porvarijohtoinen+Esko+Ahon+hallitus.+Lipposen+hallituksen+jälkeen+jokainen+hallitus+jotka+kaikki+ovat+olleet+porvarijohtoisia+ovat+vain+lisänneet+Suomen+valtionvelkaa,+samalla+kun+ovat+hemmotelleet+eturyhmiään+hyvätuloisia+ja+elinkeinoelämän+omistajia+tavallisen+työväenluokan+laskuun.Porvari+elää+velaksi+ja+haluaa+velkaannuttaa+maan+jota+saa+julkiset+peruspalvelut+sekä+infran+tuhottua+ja+yksityiset+bisnekset+tilalle+tahkoamaan+voittoja+veroparatiisitileille+a'la+yksityistämis-SoTe.

Äänestä

Sosiaalisia tulonsiirtoja saa 3/4 osaa kansasta.
Jos tämä 3/4 osaa saisi verotuksen keventämisen vuoksi saman elintason omalla nettopalkallaan, niin he eivät tarvitsisi SDP: tä jakamaan rahaa. Sosiaalitukea annettaisiin vain hädässä oleville.

SDP: n äänestäjistä suuri osa on hyväpalkkaista työväestöä.Heidän ääniään ei saa, jos ei jaa heille rahaa korkean verotuksen vastineeksi.
Aate yhteiskunnan muuttamisesta sosialistiseksi ei enää oikein elähdytä tiilitalossa asuvaa Volvolla ajelevas duunaria. Tarvitaan konkreettista rahanjakoa äänien ostamiseksi.

Äänestä

Mm 2 miljardia menee asumistukena sijoittajille ja moninkertainen summa elämäntapatyöttömille, jotka vastustaa aktivoitumista.
Rinne & muu vasemmisto vaatii kovempaa verotusta.

Äänestä

Liitytään vielä natoon, saadaan siitä yksi rahanreikä lisää

Äänestä
  • Meillä on jo yksi varsinainen persereikä joka on Jyrki Käteinen

    Äänestä

Ja kait meitä ny verotetaan kurjuuteen saakka, ku nykyää suomalainen veronmaksaja joutuu kustantamaan elintason paljo isommalle porukalle ku koskaan aikasemmin. Ennen suomalaiset hoiti vaan oamn maansa köyhien asiat kuntoo, mut nykyää joutuu olemaan Afrikkalaisten ruokakomero, ihan kaiken maalaisten lääkekomero, perseilevien rauhanuskontomaalaisten hyysäyskomero, ja omien maajussien tukiaisten lisäks maksetaan Itä-Euroopanki maataloustuet. Yritystuet piti jopa Kokoomuksen mielestä loppua kokonaa EUn johdosta, koska se vääristää kilpailua, mut toisin kävi, ja yritystukien määrä tuplaantuu vain parin hassun vuoden välein. Samalla ku yrittäjille on annettu massiivia veronalennuksia, ja käytännössä ne ei maksa veroja enää ollenkaan.

Joten: Koko paskan joutuu sillon maksamaan tavallinen keskiluokkanen palkansaaja, ja noita ei liikaa ole 5 miljoonaisessa maassa. Kun rahaa ruikuttavaa porukkaa löytyy maailmasta satoja miljoonia.

Äänestä
  • Lisää matuja maahamme niinkuin osa poliitikoista vaatii, kuten presidenttimmekin. Hän ei tule kärsimään invaasion vaikutuksesta, koska onnistuu kuolemaan aikaisemmin ja asuu kaukana matujen toimialueista. Mutta hänen poikansa tulee vielä kokemaan isänsä päätökset nahoissansa.
    Äänestäkää matumyönteisiä puolueita seuraavissa vaaleissa, niin islami toteutuu nopeammin ja pian saamme kuulla moskeijoiden kutsun kovaäänisistä.
    Ootte te suomalaiset idiootteja jatkaessanne kannustamista puolueita jotka haluavat tuhota suomalaisen identiteetin ja kulttuurin.

    Äänestä

Kauheaa rosvousta tämä suomen verotus esim autovero sekä ansiotulovero. Kannatan tasaveroa. Taidan muuttaa viroon kannattaa muidenkin.

Äänestä
  • Vuodattajalle22:lle tiedoksi: itse kannatan kommunistista suunnitelmataloutta, koska kaikilla pitäisi olla rahaa tasapuolisesti. Ja jos muutat Viroon niin hyvä vaan. päästään tommosista rahaa rohmuavista rosvoista eroon. Yhteisen hyvän puolesta tässä taistellaan.

    Äänestä

  • Nooh sitten teiltä kiristetään verotusta kun suurituloisimmat vievät rahansa muualle joilla olisi tarkoitus maksaa lastenne eläminen työikään saakka. Ni

    Äänestä

Suomalaisten rahat ja oikeudet kuuluvat koko maailmalle. Kuinka kauan tämä voi kestää. Uhkailevatko jotkut Suomea? Miksi persutkaan eivät ole saaneet tälle mitään tehtyä vaikka ovat niin kovia ja tärkeitä?

Äänestä

Maataloustuet ovat maailman korkeimmat. Noin 3/4 osaa maatalouden tuoloista on suoraa ja epäsuoraa maatlaoustukea. Loppu noin 1/4 saavat aikaan itse tuotteitaan myymällä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rakassuomenmaa kirjoitti:

Miksi meitä suomalaisia verotetaan mitä ankarammin? Mitä saamme vastineeksi? Turvattomuutta, sananvapauden riistoa, raiskauksia ja älämölöä. Suomalaisten/hallituksen pitäisi auttaa asunnottomia saamaan asuntoja ja toimeentuloa sitä kykenemättömille itse sitä hankkimaan.

Nuoria olisi kannustettava opiskeluissa ja perheiden perustamisissa. Kuinka moni nuoripari on perustamatta perhettä, jättää hankkimasta lapsia tähän turvattomaksi tulleeseen "itsenäiseen" Suomen maahan, jonka isämme meille taistelivat.

On niin väärin, että ruokajonot tulisi piilottaa, ihmetyttää siis kenenkä silmistä ne on piilotettava. Ongelma ei katoa piilottamisella, vaan sillä, että taataan riittävä toimeentulo vähäosaisille. Ei auta, että Sipilän hallitus on tällä hallituskaudella nostanut takuueläkettä jopa 40euroa kuukaudessa. Suorastaan nöyryyttävää. Samaan aikaan elinkustannukset ovat nousseet sinä aikana jo tuplatusten tuohon summaan verrattuna.

Jos emme maksaisi EU:lle miljardeja ja elintasopakolaisille miljardeja olisi rahaa antaa Suomen kansan vähäosaisille niin paljon, ettei heidän tarvitsisi seistä leipäjonoissa kirpputoreilta ostetuissa vaatteissa. Toisin kun elintasopakolaiset suurin joukoin toimettomina kiertelevät ja ostavat suomalaisten rahoilla merkkivaatteita esim H&M:lta. Tuohon kauppaan ei suomalaisilla vähävaraisilla ole asiaa, vaan on mentävä kirpparille.

Onko syy pelkästään politikoinnissa?

Olemmeko me Suomen kansalaiset valmiita maksamaan hallitsemattomasta sosiaaliperäisestä maahanmuutosta, onko meillä valitusoikeutta hallituksen suhmurointiin. Vaikuttaa että meidän on vain maksettava ja maksettava. Kaikkea kiristetään, jotta kansalta saadaan euroja valtion kukkaroon, siis kenenkä lompakkoon meidän rahamme valuvat?

Ketkä meistä suomalaisista vielä äänestävät lupaa hallitukselle jatkaa samaa politikointia? He jotka ovat samaa mieltä nykyisen hallituksen kanssa, eivät oikeasti välitä Suomen kansan vähäosaisista, -olkoot asunnottomia, sillä hehän ovat itse siihen syyllisiä oli tapaus mikä hyvänsä. Niin helppo on ummistaa silmänsä.

Tuntuu, että nykyinen hallitus pelkästää kumartaa EU:ta ja uutta rahaa on Brittien jäätyä EU:ta pois annettava yli 4miljardia euroa. Sillä summalla voitaisiin hoitaa Suomen kansalaisten asioita kuntoon, eikä leipäjonoja enää tarvittaisi.

Mutta näin ei kuitenkaan tapahdu, koska kansan hyväosaiset saavat päättä asioista. Oikeasti he ajattelevat pelkästään omaa etuansa. He asuvat lintukodoissa joihin ei älämölö kuulu, valittavat valeuutisista, joita kansa kertoo totuutena. Siitä hyvästä suomalaisia vangitaa, sakotetaan ja otetaan tarkkailuun, ettei poikkisanaa enään kuuluisi. Sitäkö tosiaan haluamme?

Kunniakansalaisille annetaan kaikki, sillä heillähän ei ole Välimeren ylittämisen jälkeen säilynyt kuivana kuin älypuhelimet. Rahatkin on haaskattu salakuljettajien taskuihin. Heillä ei ole enää mitään ja kaikki on annettava heille kuin joululahjoina. Kukaan heistä ei maksa puhelinmaksujaan entiseen kotimaahan ja muualle, vaan suomalaiset ne maksavat.

Poliittinen poliisi on Suomen kansan petturi. Heidän isänsä ja äitinsä häpeävät tuota asennetta. He vievät viimeisimmänkin sanan- ja kokooontusmisvapauden meiltä SUOMEN kansalaisilta. Heidän moraalinsa on rappioitunut, eivätkä he saa kansan kunnioitusta vähääkään. Luopioita koko joukko. He riistävät myöskin sananvapauden kunniakansalaisten maahantunkeutumisen johdosta. Heidän kulttuuriaan on kunnioitettava, suomalaisesta kulttuurista viis.

Presidenttimme uusi muotokuva kuvastaa tuon persläven kuvaa täysin. Hän ei todellakaan edusta Suomen kansaa. Sanoi jopa vaalitentissä oikeutavansa pakolaisten, joilta on evätty Suomessa olo. Heitä voi piilotella, jos ei jää kiinni. Tuo fossiili olisi jo aikaa sitten pitänyt saatella vanhainkotiin puurolle ja hillolle.

Mitä ovat suvakit? He haluavat Suomen suistuvan yhä syvemmälle rappioon ja eriarvoistavat kansan. Heillä on vain yksi totuus, kuten monella uskonsuuntauksellakin on. Valitettavasti heidän ideologiansa on tuhoon tuomittu ja Suomen kansan puollustajat ovat valmiita heidän varaltansa. Heidän pitäisi kuunella suomaisia, jotka vaativat Suomea takaisin.

Hallitus antakoon sananvapauden takaisin ja laittakoot rajat kiinni. Huolehtikoon suomalaisista ensisijaisesti. muuten tulee raja vastaan, eikä se ole Venäjän raja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu