Kukaan ei pysty sanomaan ainuttakaan hyvää tekoa, jonka demarit olisivat tällä vuosituhannella tehneet duunareille, työttömille tai köyhille.
Sen sijaan oikeistoa aletaan haukkumaan, räksytetän ja mollataan.
No voi helvetti, ne ovat porvaripuolueita! Ei niiden kuulukaan tehdä hyvää kun itselleen, ja ottaa rahat pois köyhiltä ja duunareilta. Mutta vieläpä niitä haukutaan siitäkin, kun eivät ole korjanneet demareiden virheitä.
Länkytystä ja räksytystä piisaa, mutta kukaan ei pysty sanomaan, mitä hyvää demarit olisivat tehneet pitkään aikaan. Mitä helvettiä sellaisella puolueella tekee, joka ei saa mitään hyvää aikaiseksi omien eturyhmiensä eteen, jotka nyt oletetaan olevan köyhät ja työväki? Eikä edes kykene virheitään korjaamaan vaan siinäkin odotetaan, että porvarit tekevät sen.
Oikeasti kysymys on siitä, että demarit ovat ihan täysin kokoomuslaisia nykyään, tyhmät 70-luvulle juuttuneet demariäänestäjät eivät vain vieläkään tajua sitä. Demarien kohderyhmä on nykyään sama kuin kokkareillakin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokoomuslaiset kehuvat demareita: hyvää työtä olette tehneet.