..todistajien kodeista eikä seurakunnan kokoontumispaikoista.
Sen nyt ymmärtää, että poimii puutarhastaan päivänkakkaroita tai muita kesäkasveja viedäkseen ne keittiön pöydälle kukkavaasiin koristamaan pöytää, ja että niitä sitten kastellaan kuihtumisen viivyttelemiseksi. Mutta sitä ei jaksa ymmärtää, että joku näkee vaivaa tarpoakseen polvia myöten lumessa keskellä metsää kilometri kaupalla, etsäkseen sieltä kokonaisen ikivihreän kuusipuun, viedäkseen sen olohuoneensa nurkkaan nököttämään, ja että sitä kastellaan neulaskadon viivyttämiseksi.
Monikaan, paitsi todistajat sen tietää, ei taida tietää, mikä on tuon ikivihreän puun koristelemisen pyöreillä palloilla ja enkelikuvilla - alkuperä. Nimenomaan sen alkuperä on huomattava syy siihen, miksi todistajat kavahtavat tätä auringonpalvonnan kulttuurin symbolia.
Olisi ehkä syytä tarkastella alkuperää tarkemmin..
Sen nyt ymmärtää, että poimii puutarhastaan päivänkakkaroita tai muita kesäkasveja viedäkseen ne keittiön pöydälle kukkavaasiin koristamaan pöytää, ja että niitä sitten kastellaan kuihtumisen viivyttelemiseksi. Mutta sitä ei jaksa ymmärtää, että joku näkee vaivaa tarpoakseen polvia myöten lumessa keskellä metsää kilometri kaupalla, etsäkseen sieltä kokonaisen ikivihreän kuusipuun, viedäkseen sen olohuoneensa nurkkaan nököttämään, ja että sitä kastellaan neulaskadon viivyttämiseksi.
Monikaan, paitsi todistajat sen tietää, ei taida tietää, mikä on tuon ikivihreän puun koristelemisen pyöreillä palloilla ja enkelikuvilla - alkuperä. Nimenomaan sen alkuperä on huomattava syy siihen, miksi todistajat kavahtavat tätä auringonpalvonnan kulttuurin symbolia.
Olisi ehkä syytä tarkastella alkuperää tarkemmin..
Vastaukset 83
Vanhimmat
Niin, mutta käyttihän Moshekin käärmettä israelilaisten paranemisen symbolina.
.. niin ja lääkäri määräsi yskänlääkettä reseptillään. Mutta ei lääkäri reseptissään määrännyt palvomaan ja kumartelemaan yskänlääkepulloa.
Kärmestä oli katsottava että parani. Eli palvottava ainakin yhtä paljon ku sitä kuustakin nyt "palvotaan".
Käärmejumalat olivat ihan yleisiä Lähi-Idän alueella. Moshe siis antoi käärmeelle uuden merktityksen ja otti sen oman uskontonsa käyttöön. Samalla tavalla muutkin uskonnolliset johtajat ovat toimineet kautta aikojen. Käärmeen palvonnasta paranemisen johdosta tuli siis luvallista, kunnes sitten Hiskia päätti ettei moisen palvonta ollutkaan sopivaa.
Otan vielä esimerkin asiaa valaistakseni: vastaava tilanne olisi jos hallintoelin ilmoittaisi, että sairaiden ihmisten tulee jatkossa mennä kirkkoon ja katsoa Jeesusta ristillä, niin he paranevat. Muita vastaavia esimerkkejä voi keksiä itse lisää.
Aivan muinaisuudesta lähtien on ollut havaittavissa "kristinuskon" ja kansanuskon sekoitusta keskenään. Tämä tässä alla oleva lainaus avaa portteja, ei kuitenkaan tällä kertaa kauemmaksi kuin 1800-luvun lopulle, mutta kuitenkin Suomessa vallinneeseen uskonnolliseen tilanteeseen tuolloin:
"On kiehtovaa ajatella, että monet vanhat ihmiset uhrasivat uhripuille vielä 1800-luvun lopun Suomessa.
Yleisesti ajateltiin, että uhripuun palveleminen toi talolle vaurautta ja onnea. Puuta kunnioitettiin suuresti.
Uhripuiden ja muiden ikiaikaisten tapojen suosioon kansan keskuudessa vaikutti se, että kuolemanjälkeistä elämää korostava kristinusko ei tarjonnut ihmisille keinoja tämän maailman ilmiöiden, luonnon, vainajien ja henkien kanssa toimimiseen. Kansanusko ei ollut kristinuskon turmelemaa pakanuutta tai pakanuuden korruptoimaa kristinuskoa vaan siihen oli sovellettu toimivasti käyttökelpoisimmat elementit kummastakin maailmasta: kristillinen ikuisen elämän tavoittelu ja tämän maailman haasteisiin vastaava pakanallinen luonnonvoimien ja elämänonnen hallinta. Ihmiset eivät välttämättä nähneet ristiriitaa kristillisen ja pakanallisen välillä. Kirkossa käyvä kristitty saattoi uhrata pyhälle puulle. Eräs karjalainen vanha isäntä totesi, että hänen kuoltuaan hänen vanha raamattunsa tulee haudata uhripuun juurelle."
Taas muista kuin Jt lähteistä: http://www.taivaannaula org/2009/03/07/puiden-palvonta-ii/
Puiden palvonta juontaa juurensa pakanallisen uskonnon alkulähteiltä, muinaisesta Babyloniasta. Babyloniasta alkanut hajaannus toi kansainvaellusten mukana myös tänne pohjoiseen puun palvonnan. Ei siksi ole outoa, että puun palvonta esiintyy myös täällä pohjoisen perukoilla - Suomessa.
"Aivan muinaisuudesta lähtien on ollut havaittavissa "kristinuskon" ja kansanuskon sekoitusta keskenään."
Jehovan todistajat puolestaan ovat sekoittaneet keskenään kristinuskon ja amerikkalaisen uskontobisneksen.
"Ei siksi ole outoa, että puun palvonta esiintyy myös täällä pohjoisen perukoilla - Suomessa."
Aika harvinaista taitaa olla, kun en tiedä ensimmäistäkään puun palvojaa.
Tyrkyttämäsi aihe ei liity aloituksen teemaan.
Yritä pysytellä teemassa: Auringonpalvonnan kulttuurin symbolia ei löyty todistajien kodeista eikä seurakunnan kokoontumistiloista".
Maxi 8.5.2018 23:48
<>Tyrkyttämäsi aihe ei liity aloituksen teemaan. ><
No jo sitä ollaan tarkkana.
<>Yritä pysytellä teemassa: Auringonpalvonnan kulttuurin symbolia ei löyty todistajien kodeista eikä seurakunnan kokoontumistiloista". ><
Odotan mielenkiinnolla miten suhtaudut aloituksesi päivänkakkarateemaan, siis jos edes se liittyy aloituksesi teemaan.
Ikivihreän puun palvonnan juurille. Päästäksesi perille siitä miksi auringonpalvonnan kulttuurin symbolia - joulupuuksi koristeltua kuusipuuta - EI LÖYDY todistajien kodeista eikä seurakunnan kokoontumispaikoista, ole hyvä ja tutustu alla oleviin lainauksiin, jotka ovat muista kuin Jt lähteistä:
>>Huom! Jos olet innokas joulun ystävä, seuraava suomentamani teksti saattaa loukata sinua, joten kannattanee miettiä, jatkatko lukemista tästä eteenpäin. Vilpittömälle totuuden ystävälle voin kuitenkin sitä suositella
Nykyisen joulupuun juuret ovat Saksassa. Mutta saksalaiset saivat sen roomalaisilta, jotka vuorostaan saivat sen babylonialaisilta ja egyptiläisiltä.
Seuraava esimerkki osoittaa, mitä babylonialaiset uskoivat joulupuun alkuperästä: ”Vanha babylonialainen tarina kertoi ikivihreästä puusta joka ponnahti esiin kuolleesta kannosta. Vanha kanto symbolisoi Nimrodia joka tuli uudestaan elämään Tammuzina! Druidien keskuudessa pyhänä puuna pidettiin tammea, egyptiläisillä se oli palmu ja roomalaisilla kuusi, joka koristeltiin punaisilla marjoilla saturnalia-juhlien aikaan! ” (Walsh, Curiosities of Popular Customs).<<
Taas muista kuin Jt lähteistä:
Alkuperäinen lähtetieto: BY DAVID C. PACK (käännös: mpeltonen)
..myös
>>Ensimmäiset viittaukset koristeltuun puuhun löytyvät tuhansien vuosien takaa. Asherah-jumalattaren kunniaksi koristeltiin puu, jota on pidetty myös fallisena hedelmällisyyden symbolina.
Vihreä joulupuu symboloi yhä elämää ja luo suomalaisilla yhteyttä rikkaaseen karsikkopuu-perinteeseen. Ensimmäinen historiassa mainittu eurooppalainen joulukuusi pystytettiin vuonna 1419 saksalaiseen Friburgin sairaalaan. Ennen kuin joulukuusi yleistyi, oli suomalaisilla tapana pystyttää nimipäivän kunniaksi puita. Ensimmäiset joulukuuset Suomessa ripustettiin katosta roikkumaan. Kaupungeissa oli pieniä pöytäkuusia.<<
Taas muista kuin Jt lähteistä: Thuleian Tupa, thuleia com/jouluperinteet html, "Jouluperinteiden pakanallinen alkuperä"
...myös
>>Mistä joulu on peräisin?
Päästäksemme selville joulun alkuperästä, meidän on perehdyttävä vuosituhansia vanhan Baabelin eli Babylonin uskonnon syntyhistoriaa.
Sinearin lakeudelle rakennettiin myös Baabelin torni, josta muodostui Nimrodin ja Semiramiksen johdolla toimiva saatanallisen Baabelin okkultismiuskonnon keskuspaikka.
Nimrod ja Semiramis panivat alulle saatanallisen Baabelin uskonnollisen järjestelmän, jota kutsuttiin myös Baalin palvonnaksi. Salaisissa okkulttisissa menoissa uhrattiin lapsia polttamalla Molokille eli Nimrodille. -- Nimrodin kuoleman jälkeen Semiramis selitti, että Nimrodista oli nyt tullut auringonjumala Baal. -- Semiramis synnytti pojan ja antoi tälle nimen Tammus. Semiramus selitti Tammuksen olevan nyt uudelleen ruumiillistunut auringonjumala Nimrod eli Baal --
Baabelin kuningatar Semiramis määräsi myös, että tulisi viettää hänen poikansa Tammuksen syntymäjuhlaa, joka oli auringonjumala Nimrodin eli Baalin ruumiillistuma. Hän asetti joulukuun 25. päivän Tammuksen syntymäpäiväksi, koska Baabelin astrologit selittivät, että tuona päivänä eli talvipäivän seisauksena, aurinko oli kaikkein kauimmaisessa pisteessään kiertoradallaan. Astrologit selittivät, että 21. päivä joulukuuta auringonjumala Baal eli Nimrod kuoli ja sitten 24. päivä joulukuuta hän alkoi palata jälleen elämään ja 25. päivä joulukuuta oli hänen syntymäpäivänsä. Tammuksen syntymäjuhlasta tuli vuotuinen merkkipäivä, jolloin juhlittiin, juopoteltiin, irstailtiin ja uhrattiin lapsia Baalille.
Elämän symbolista, ikivihreästä puusta, tehtiin tammuksen symboli ja sitä käytettiin keskitalvella Tammuksen syntymäjuhlan aikaan. Tammukselle pystytetty havupuu koristeltiin pyöreillä palloilla, jotka symbolisoivat aurinkoa.
Aurinkokultti levisi myös Pohjolaan. Siitä on todisteena arkeologisissa kaivauksissa eräästä suosta Tanskassa löydetyt auringonvaunut. Auringonvaunujen pyörä symbolisoi aurinkoa ja sitä kutsuttiin muinaisissa pohjoismaiden germaanisissa kielissä, niin kuin nykyäänkin, nimellä HJUL. Tästä on tullut sana JUL eli JOULU.<<
Taas muista kuin Jt lähteistä: Mistä joulu on peräisin? Israel-Apy ry.
Kuten huomasit, ristin tavoin joulupuuksi otettu ikivihreä puu, edustaa pakanallista aurinkojumalaa. Kuten ristillekin, niin myös joulupuulle on kristikunnan kirkkojen uskonnoliset johtajat antaneet ns. kristillisen merkityksen. Siten pontifex maximus on edelleen jatkanut aurinkokultin symbolien kätkemistä, piilottelemista raamatullisiin termeihin - kuten muinaisista aijoista asti on tapahtunut kirkon toimesta. Noilla keinoin keinotekoisesti, vailla Jumalan hyväksyntää, pakanallista alkuperää olevat symbolit ovat saaneet niin sanotun raamatullisen leiman.
Siitä seuraavissa kommenteissa (tilan puutteen vuoksi):
Entä sitten? Joulu voi olla iloinen kulutusjuhla, ärsyttävää hössötystä, pieni loma keskellä talvea, Jeesuksen syntymäjuhla, tai kaikkea näitä ja muutakin. Pakanallista siitä ei kuitenkaan saa millään. Kukaan ei liitä kuvailemasi kaltaisia merkityksiä jouluun nykyään.
Jehovan todistajien ylimmäinen auktoriteetti Vartiotorni-seura itsekin hyväksyy tavat, joilla saattaa olla pakanalliset juuret, jos niihin ei nykyään enää sellaista liitetä:
"Entä sitten tavat, jotka ovat joskus aiemmin saattaneet kytkeytyä joihinkin kyseenalaisiin menettelytapoihin mutta joiden katsotaan nykyään kuuluvan etupäässä sosiaaliseen etikettiin? Esimerkiksi monilla häätavoilla – muun muassa vihkisormuksen käytöllä ja kakun syönnillä – voi olla pakanallinen alkuperä. Merkitseekö tämä sitä, että kristityt eivät saa noudattaa sellaisia tapoja? Vaaditaanko kristittyjä tutkimaan pikkutarkasti jokaista yhdyskunnassa noudatettavaa tapaa sen selville saamiseksi, onko siihen joskus jossakin päin maailmaa liittynyt kielteisiä merkitysvivahteita? (g00 8/1 s. 26-27)
"Paavali tähdentää, että ”missä Jehovan henki on, siellä on vapaus” (2. Korinttilaisille 3:17; Jaakobin kirje 1:25). Jumala ei halua meidän käyttävän tätä vapautta itsekkäiden halujen tyydyttämiseen vaan havaintokykymme valmentamiseen erottamaan oikean väärästä (Galatalaisille 5:13; Heprealaisille 5:14; 1. Pietarin kirje 2:16). Näin ollen silloin kun ei ole kyse selvästä Raamatun periaatteiden rikkomisesta, Jehovan todistajat eivät luo mitään tiukkoja sääntöjä. Sen sijaan jokaisen kristityn on punnittava kulloisiakin olosuhteita ja tehtävä henkilökohtainen ratkaisunsa." (g00 8/1 s. 26-27)
Nyt sitten vain etsimään Raamatusta, missä kohtaa joulu tuomitaan.
Raamattu kertoo, että kun Jeesus syntyi, olivat paimenet laitumella lampaineen. Siis ulkosalla. Mutta kun te väitätte hänen syntyneen joulukuun 24. - 25. päivänä, niin tuohon aikaan ei paimenet olleet enää lampaineen ulkosalla laitumilla, vaan lampaat olivat jo säiden vuoksi suojissaan. Joulukuussa oli jo niin kylmää ja sateista.
Miksi siis tulisi viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa jonain muuna ajankohtana kuin hän syntyi? Hänen tiedetään syntyneen jolloinkin lokakuun tienoilla. Pakanallinen Rooma juhlisti keisarien, joita pidettiin auringonpalvontaan liittyen jumalina, nimenomaan tuona 24. - 25. joulukuuta, vaikka he olisivatkin syntyneet minä muuna ajankohtaja vuodessa tahansa. Mutta Jeesus ei ollut Rooman keisari, eikä auringonpalvontaankaan liittyen jumala. Tuona 24. - 25. joulukuuta juhlistettiin pakanallista alkuperää olevia jumalia, heidän syntymäpäiväjuhlissaan. Tällainen jumala oli Tammuz eli Tammus (jota pidettiin ruumiillistuneena Nimrod, Baal jumalana) eli babylonialainen aurinkojumala. Samaan aikaan roomalaiset juhlistivat 'voittamatonta auringonjumalaa' (Sol Invictus) ja roomalaista Saturnaalia juhlaa Saturnus-jumalan kunniaksi. Kysyn siksi vielä uudelleen, että miksi Kristuksen Jeesuksen syntymää tulisi juhlia pakanajumalien syntymäjuhlien ajankohtana, vaikka Jeesus ei syntynyt pakanajumalien oletetun syntymän ajankohtana? Miltä ajattelet Jeesuksesta tuntuvan, kun liitätte hänet pakanajumaliin hänelle osoitettamienne syntymäpäiväjuhlien kautta?
Pidätkö itse oman syntymäpäiväjuhlan kuukausia ennen tai kuukausia jälkeen siitä ajankohdasta nähden, milloin synnyit? tai onko se hyvin tavanomaista teidän uskontonne parissa?
Ei syntymäpäivän viettäminen muulloin kuin syntymäpäivänä niin tavatonta ole. Esimerkiksi joskus pariskunnat, joilla on ikäeroa vain muutama kuukausi, saattavat pitää yhteiset juhlat kun pyöreitä tulee täyteen. Tai jos sattuu olemaan reissussa synttärien aikaan, voi ne ihan hyvin pitää paljonkin myöhemmin, etenkin jos pyöreistä vuosista ja siten tavallista isommista juhlista on kyse.
Pidetään nyt pointti kuitenkin kirkkaana, eli ei mennä paimenten kanssa laitumelle, vaan kokeilehan löytää Raamatusta jokin kohta, joka riittävän yksiselitteisesti kieltäisi joulun vieton. Mainostaahan Vartiotorni-seurakin sitä, ettei tiukkoja sääntöjä ole, vaan kristityllä on vapaus tehdä oma henkilökohtainen ratkaisunsa. Mikä tällainen henkilökohtainen ratkaisu on, jos käytännössä hallintoelin sanelee ainoan sallitun toimintatavan?
Lainataan vielä Paavaliakin ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi. Halutessasi voit kertoa, mitä tyydytystä tuo joulusta kieltäytyminen, ja etenkin yritys kieltää sen vietto muilta.
Kol. 2:
16 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä.
17 Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis.
18 Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi,
19 eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.
Ihmetysten_vallassa 9.5.2018 0:32
<>Miksi siis tulisi viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa jonain muuna ajankohtana kuin hän syntyi?><
Tuo minuakin on vaivannut kun Jeesuksen tupatarkastuksen jälkeenkin Vt-seura juhli joulua pikkulahjoineen. Vt-seuran apostoliseen jatkumoon korottaneen Russelin järkeily oli sellainen, että Jeesus on niin merkityksellinen, että pienet virheet eivät merkitsee.
Kokonaan oma asiansa on se milloin Raamatun Jeesus syntyi, jos siis syntyi.
<>Pidätkö itse oman syntymäpäiväjuhlan kuukausia ennen tai kuukausia jälkeen siitä ajankohdasta nähden, milloin synnyit? tai onko se hyvin tavanomaista teidän uskontonne parissa? ><
Tuli mieleen rinnastus. Palautatko Jeesuksen vuonna 1874 vai 1914 tai sekä että? Onko se kuinkakin tavanomaista uskonnossasi, vaikka Raamatun mukaan Jeesus lupasi palata aikalaistensa elinaikana?
Kurkataanpa miten kristikunnan uskonnolliset johtajat ovat toimineet pontifex maximus -roolissaan:
>>Historiallinen fakta on, että vuonna 354 Rooman piispa Liberius määräsi Jeesuksen viralliseksi syntymäpäiväksi joulukuun 25. päivä. Jeesus ei määrännyt joulun viettoa, eikä sitä että Hänen syntymäjuhlaansa tulisi juhlia juuri 25 joulukuuta. Alkuseurakunta ei viettänyt joulua ja Kristuksen syntymäjuhlaa 25 päivä joulukuuta. Jeesus ei asettanut ollenkaan syntymäjuhlansa viettämistä millekään erikoiselle päivälle, eikä Hän edes asettanut syntymäjuhlaansa vietettäväksi kerran vuodessa. Herran Jeesuksen opetuslapsilla on oikeus muistella sitä vaikka joka päivä, mutta Jeesus ei asettanut sitä kerran vuodessa vietettäväksi juhlaksi.
Rooman katolinen kirkko halusi säilyttää pakanalliset perinteet ja tarjota kaikille kaikkea, siksi joulukuun 25 päivästä tehtiin väärin perustein Jeesuksen syntymäpäivä. Kristillisen sisällön siirtäminen jouluun ei tee siitä totuutta, sillä historiallinen tosiasia on, että joulukuun 25 päivä ei ole Jeesuksen syntymäpäivä. Rooman katolinen kirkko siirsi joululle kristillisen sisällön, mutta samaan aikaan salli roomalaisten viettävän Saturnaalia juhlaa "kristittyinä". Rooman kansa käännytettiin kristinuskoon ilman parannuksen tekoa ja uskomista Jeesukseen Kristukseen.
Rooman kirkko ujutti pakanallisuuden kirkkoonsa, näin kansa sai rauhassa jatkaa pakanuuden harjoittamista "kristittyinä".<<
Taas muista kuin Jt lähteistä: kotipetripaavola com , "Joulun roomalainen historia"
...myös
>>Kun kirkkoisät vuoden 300 tienoilla ensimmäisen kerran määrittivät Jeesuksen syntymäpäiväksi 25. joulukuuta, he lienevät tietoisesti sijoittaneet joulun pakanauskontojen suurten juhlapäivien kohdalle. Tällä tavoin kristinuskon oli helpompi kilpailla vanhojen uskontojen kanssa ja saada lisää kannattajia.<<
Taas muista kuin Jt lähteistä: http://tieku fi/kulttuuri/uskonto/miksi-joulu-on-24-25-joulukuuta
...myös
>>Tuomiokirkon joulukuusen valot syttyivät
Tuomiokirkon pihalla seisovan joulukuusen valot syttyivät lauantai-iltana järjestetyssä tilaisuudessa. Kuusi sai koristeekseen 712 lamppua, jotka loistavat kirkon pihalla aina Nuutinpäivään saakka.
Tapahtumassa vieraili lasten suureksi iloksi Joulupukki yhdessä muorinsa kanssa.<<
Taas muista kuin Jt lähteistä: http://www.ts fi/uutiset/paikalliset/421870/Tuomiokirkon joulukuusen valot syttyivat
...myös
>>Lohtajan kirkon joulukuusi --
Kirkkokuusen peruskriteerit ovat tutut: tiheä, vihreä ja sopusuhtainen. Lohtajalla yhdellä sivulla on kuusen vierellä pilari, joten jos yhdessä kohdassa olisikin vähän vähemmän oksia, niin sekään ei haittaa.
Aiemmin kuusi oli kuorin puolella, mutta nyt muutaman metrin kauempana alttarista näkyvämmällä paikalla.
Tänä vuonna kuusi on erityisen korkea ja yltää reilusti yli viiden metrin. Oikeastaan latvus yltää aina kirkon sisäkaton vaakapilariin asti.<<
Taas muista kuin Jt lähteistä: https://yle fi/uutiset/3-9980775
Mitä arvelet minkälaiset raamatulliset perusteet kristikunta on esittänyt ikivihreän joulupuun rehaamiseksi kirkkorakennuksiin? Tällä keinoinhan se on antanut joulupuulle ns. kristillisen merkityksen. Entä miten he ovat saaneet tuon auringonpalvonnan symbolin yhdistettyä Kristukseen Jeesukseen niin, että se on mennyt kyseenalaistamatta "totuutena" kirkkokansalle läpi?
"Miltä ajattelet Jeesuksesta tuntuvan, kun liitätte hänet pakanajumaliin hänelle osoitettamienne syntymäpäiväjuhlien kautta?"
Tähän voisi vastata kuten hallintoelimen jäsen Geoffrey Jackson vastasi Australian Royal Commissionin kuulustelussa: "Haluaisin kysyä asiaa Jeesukselta, enkä voi tehdä niin nyt, mutta toivottavasti voin tulevaisuudessa". Kysymys liittyi kahden todistajan sääntöön.
"Kurkataanpa miten kristikunnan uskonnolliset johtajat ovat toimineet pontifex maximus -roolissaan:"
Katsotko, että rivijäsenet ovat vastuussa uskonnollisten johtajien toimista, tai sama toisin päin? Itse ajattelisin, että jokainen ensisijaisesti vastaa omista teoistaan.
"Historiallinen fakta on, että vuonna 354 Rooman piispa Liberius määräsi..."
Jehovan todistajat eivät myöskään suhtaudu kovin suopeasti siihen, että joku "kaivelee vanhaa valoa" ja käy sen avulla Vartiotornia vastaan, vaikkei kysymys olisi kuin muutamasta vuosikymmenestä. Sinä vasta wanhaa waloa onnistuitkin kaivelemaan. Edelleen muistutan, että kyse on (Vartiotornin omienkin standardien nojalla) siitä, miten asia mielletään nykyään.
" Entä miten he ovat saaneet tuon auringonpalvonnan symbolin yhdistettyä Kristukseen Jeesukseen niin, että se on mennyt kyseenalaistamatta "totuutena" kirkkokansalle läpi?"
Jos on valtakunnansalilla livenä seurannut, miten tuplasukupolvi myydään totuutena Jehovan todistajien yleisölle, ei pitäisi tuollaisia enää ihmetellä.
Ihmiset tutkittuaan Raamattua todistajien kanssa, alkaessaan ymmärtää Raamatun totuuksia Jumalasta, he hylkäävät tuollaiset auringonpalvonnan kulttuurin symbolit, kuten ristin ja joulupuun. Lukuisat kristikunnan kirkkoihin kuuluvat ihmiset myös tietävät kyseisten symbolien pakanallisuuden, mutta siitä huolimatta haluavat pitää niistä perinteinään kiinni.
Nyt kylläkin kommenttisi meni täysin metsään. Et osunut lähellekään aloituksen teemaa. Yritä nyt pysytellä aloituksen aiheessa.
Jos Jehovan todistajaa tai heidän fanittajaansa (tunnettuja sivuunvetäjiä ja rönsyilijöitä) alkaa yhtäkkiä huolettaa teemassa pysyminen, jossain on silloin onnistunut.
"Ihmiset tutkittuaan Raamattua todistajien kanssa, alkaessaan ymmärtää Raamatun totuuksia Jumalasta, he hylkäävät tuollaiset auringonpalvonnan kulttuurin symbolit, kuten ristin ja joulupuun."
No hylätäänhän ne, kun valtakunnansalilla opetetaan, että Jehova suuttuu ja tappaa jos ristin tai joulupuun pitää. Varsinainen mielensäpahoittaja se teidän Jehova. Lisäksi Jehovan todistajien seurakunnassa "ystävät" hylkäävät, ellei hylkää ristiä ja joulupuuta.
"Lukuisat kristikunnan kirkkoihin kuuluvat ihmiset myös tietävät kyseisten symbolien pakanallisuuden, mutta siitä huolimatta haluavat pitää niistä perinteinään kiinni."
Historiaa tuntevat tiedostavat tämän asian, mutta koska symboleihin ei nykyään liitetä mitään pakanallista, asia ei ole ongelma muille kuin fariseuksille.
Mistä joulun aikainen pakanallisten jumalien syntymäpäivien vietto oli varjo? Ei ainakaan Jeesuksen syntymästä, sillä hän ei syntynyt joulun aikaan.
Mistä syöminen tai juominen on varjo? Kukaan ei saa tuomita teitä näistä, neuvoo Paavali. Jos kuitenkin tuomita haluaa, tai moitiskella joulun viettäjiä, ehkä voit kertoa mitä iloa siitä saa?
jw.org on ihan yhtä täynnä uskonnollista retoriikkaa jonka tarkoitus on demonisoida muita uskontoja kuin mikä tahansa muukin uskonnollinen saitti. Siksi tekstejä, jotka käsittelevät historiaa tulee aina suodattaa sellaistan linssien lävitse, jotka ymmärtävät että ne eivät välttämättä ole ihan objektiivisia. Pitää muistaa sekin, että joskus historian kirjoituksiakin kaunistellaan, jotteivät ihmiset järkyttyisi, tai saisi tietää jotain mitä heidän ei kuulu tietää. Tämä on vallan käyttöä.
Ajattelen, että monet vanhoista jumalista ovat jääneet pois käytöstä, koska ihmiset ovat ymmärtäneet etteivät he saa näiltä vastausta. Tämän vuoksi tästä maailmasta etäännytetty jumala, jota ei vo nähdä eikä kuulla, on saanut jalansijaa. Se ei ole niin konkreettinen, että ihmiset voisivat sitä sormella osoittaa tai valloittajat ryöstää "kaikkein pyhimmästä". Lisäksi syyllistäminen on oiva keino esittää miksi jumala ei vastaa rukouksiisi.
Puun palvonta kuuluu alkuperäiseen Jt-oppiin.
Alunperin Vartiotorniseura opetti, että jos alat kuulla voimakasta ääntä, niin silloin tulee kiivetä puuhun. Tuo ääni on merkki siitä, että Harmagedon on tulossa ja puuhun kiipeämällä pelastuu.
Monet Jt-opinkohdat ovat muuttuneet aikojen kuluessa, varmaan tämäkin. Mutta näin on ollut aikaisemmin. Jt-oppi on muuttuvat oppi, monet asiat ja opinkappaleet on muutettu siinä aikojen kuluessa.
Mutta tuohan on pelkkä todiste siitä, että Jumala puhdistaa todistajiaan - koko ajan kohti puhtaampaa hengellista tilaa. Se edellyttää jatkuvaa muutosta parempaan suuntaan.
Sitä vastoin kristikunnan uskonnolliset johtajat kiskovat opetuksineen kirkkoväkeä yhä kauemmaksi Raamatun opetuksista - Jumalan antamista periaatteista. Siinä tapahtuu myös muutosta, mutta huonompaan suuntaan.
"Sitä vastoin kristikunnan uskonnolliset johtajat kiskovat opetuksineen kirkkoväkeä yhä kauemmaksi Raamatun opetuksista - Jumalan antamista periaatteista."
Kyllä Jehovan todistajienkin opetukset menevät kauemmaksi Raamatun opetuksesta. Esimerkiksi vielä 1970-luvulla opetettiin, että luomispäivät olivat 7000 vuotta pitkiä, mihin osaltaan perustui surullisenkuuluisa 1975-odotus. Nyt opetetaan, että luomispäivät ovat voineet olla miljoonia vuosia pitkiä. Kauemmas on menty Raamatun opetuksesta, jossa luomispäivät ovat kirjaimellisia, aamuineen ja iltoineen.
Kuilu_levenee 9.5.2018 0:40
<>Mutta tuohan on pelkkä todiste siitä, että Jumala puhdistaa todistajiaan - koko ajan kohti puhtaampaa hengellista tilaa. Se edellyttää jatkuvaa muutosta parempaan suuntaan.><
Kyseinen "parempi suunta" on koko WTBTS:n olemassaolon ajan ollut sellaisen opetuksen hylkääminen, josta aika on ajanut ohi. Niitä perustavaa laatua olevia näkemyksiä, joita Raamattu ei tue, ei sitten muuteta.
<>Sitä vastoin kristikunnan uskonnolliset johtajat kiskovat opetuksineen kirkkoväkeä yhä kauemmaksi Raamatun opetuksista - Jumalan antamista periaatteista. Siinä tapahtuu myös muutosta, mutta huonompaan suuntaan. ><
Mistä voi varmistua, että Raamattu on jonkin jumalan antamaa tekstiä ja siitä mikä tuo jumala on ja miten tuosta olemassaolosta voi varmistua?
Huomaan kirjoituksestasi, että et ole selvillä noista Raamatun opetuksista. Olet tajuamatta lukenut niistä jonkun muun henkilön kirjoituksista, sellaisen joka on ehkä halunnut vääristellä todistajien ymmärrystä Raamatun kirjoituksista.
Voin antaa pikku vihjeen:
Jumala ei luonut kaikkia luomistöitään sama päivänä. Ihmisen hän loi viimeiseksi. Mutta sitä ennen avaruuden tähdet ja planeetat maapallon mukaanlukien. Nämä viimeksi mainitut ovat voineet olla miljoonia vuosia. Mutta ihminen sitä vastoin ei. Ihmisen iälle löytyy Raamatusta määritelmä.
Raamatun luojajumala loi taivaankannen, jossa taivaankappaleet ovat, ja kannen yläpuolella vettä.
"Huomaan kirjoituksestasi, että et ole selvillä noista Raamatun opetuksista. Olet tajuamatta lukenut niistä jonkun muun henkilön kirjoituksista, sellaisen joka on ehkä halunnut vääristellä todistajien ymmärrystä Raamatun kirjoituksista."
Haluatko muuten kiistää sen, että Vartiotorni opetti vielä noinkin myöhään 7000 vuoden mittaisia "luomispäiviä", vai mitä tarkoitat vääristelyllä? Kaikille muille oli tuossa vaiheessa jo selvää, että maapallo on paljon vanhempi kuin kymmeniä tuhansia vuosia. Tai no, eihän nuoren maan kreationistit ole tosiasioita hyväksyneet vieläkään.
Kulttuuri_shokki 8.5.2018 21:44
<>Sen nyt ymmärtää, että poimii puutarhastaan päivänkakkaroita tai muita kesäkasveja viedäkseen ne keittiön pöydälle kukkavaasiin koristamaan pöytää, ja että niitä sitten kastellaan kuihtumisen viivyttelemiseksi.><
No samaan aikaan ei sitten itseään muiden yläpuolelle korottavan päivänkakkaranpoimijan kannata muille mutista mitään pakanallisista tavoista:
https://www.ftd.com/blog/share/daisy-meaning-and-symbolism
https://exemplore.com/paganism/Celtic-Gods-and-Goddesses-and-Their-Plant-Associations
http://herbalriot.tumblr.com/post/70887853100/magickal-uses-of-daisy
<> Mutta sitä ei jaksa ymmärtää, että joku näkee vaivaa tarpoakseen polvia myöten lumessa keskellä metsää kilometri kaupalla, etsäkseen sieltä kokonaisen ikivihreän kuusipuun, viedäkseen sen olohuoneensa nurkkaan nököttämään, ja että sitä kastellaan neulaskadon viivyttämiseksi. ><
Naapurin metsästä saa parhaan kuusen ja vihdankin, ja jos naapuri on kovin hankalan tarpomisen takana, niin ostaa kuusensa torilta tai marketin pihalta, ei se ole sen pakanallisempi kuin päivänkakkarakaan.
<>Monikaan, paitsi todistajat sen tietää, ei taida tietää, mikä on tuon ikivihreän puun koristelemisen pyöreillä palloilla ja enkelikuvilla - alkuperä. Nimenomaan sen alkuperä on huomattava syy siihen, miksi todistajat kavahtavat tätä auringonpalvonnan kulttuurin symbolia.<>
Moni todistaja ei tajua, että käyttämänsä viikonpäivien ja kuukausien nimet ovat heille pakanallista alkuperää ja Vt-seura jopa julkaisi aikoinaan teokraattisen kalenterin, josta tuollainen pakanallinen hapatus oli poistettu. Sitten sormus ja vanhimman suorittama vihkiminen on pakanallista alkuperää. Saunaan liittyy niin paljon ilmiselvää pakanallisuutta (jos kerran sitä sanaa haluaa uskonnossaan viljellä), ettei sinne ole asiaa. Vt-seuran pyhä henki liippaa sähkövertauksellaan sähkönkäytön alkuvaiheisiin, jolloin siihen liittyi taikuus aivan saumattomasti. Varsinainen sähkön nykymallinen hyötykäyttö on myöhäisempää perua. Lehmää palvotaan pyhänä eläimenä, joten niitä ei voi kasvattaa, egyptiläinen kissanpalvonta on taiteessa voimissaan edelleen, joten kissa ei ole sopiva lemmikki. Kynttilä on ehdottomasti kielletty pakanallisena, kuten Jehovan luomaksi esitetty joulukukka.
<>Olisi ehkä syytä tarkastella alkuperää tarkemmin..><
Jehovantodistajuus muistuttaa pakanakammon suhteen sähköherkkyyttä, ollaan valikoivasti herkkä. Se pakanallisuus, mitä hallintoelin (ja vanhimmat) ei ole luokitellut ei vaivaa, eikä siitä tule näppylöitä. Toinen herkkyys on luopiokammo, joka puhkeaa vaikka Vt-seuran materiaalin näkemisestä tilanteessa, jossa lainaaja ei ole hallintoelin.
Oo, tästähän tuli oikea luotikissa
http://i0.kym-cdn.com/entries/icons/original/000/002/232/bullet_cat.jpg
Kissat muuten pärjännevät hyvin käärmeiden suhteen, joten kyllä ne ovat mahtiolentoja. Käpälöivät ihan itsensä saatanankin tiehensä.
ihkukisut 9.5.2018 9:45
<>Oo, tästähän tuli oikea luotikissa><
Kun korottaa itsensä uskonnollisesti kaikkia muita oikeaoppisimmaksi, korottaa itsensä myös alttiiksi kommentoinnille. Pelkkää Vt-materiaalia lukemalla saa hyvin vääristyneen kuvan todellisuudesta, toki se on Vt-seuran tarkoituskin. Tietoa hallitsemalla hallitaan joukkoja, näin se meni valtakirko(i)lla valistuksen aikaan asti ja Vt-seura jatkaa samaa tyyliä.
<>Kissat muuten pärjännevät hyvin käärmeiden suhteen, joten kyllä ne ovat mahtiolentoja. Käpälöivät ihan itsensä saatanankin tiehensä. ><
Mungoista puhumattakaan, olisko mungo niin vikkelä, että nappaisi kirpputorikaman demoninkin sen paetessa esineestä kun kuulee jt-jorinaa?
Joo, kyllä mungotkin näyttävät antavan kyytiä itsensä saatana panettelijalle.
Luin jostain, että kissat olivat mm. muinaisessa Egyptissä jumalan/jumalten silminä ja läsnäolona, eikä niitä saanut tappaa. Kun kissa kuoli, se muumioitiin kuten ihminen. Kissoja pidettiin vähintäänkin puolijumalina ja ne metsästivät rottia, käärmeitä ja muita ihmiselle tuhoisia eläimiä.
Jos tätä nyt verrataan vaikka tuohon kuusipuuhun tai muuhun puuhun, joka on ollut jonkinlaisena palvonnan kohteena, eikä sitä sen vuoksi voi tuoda kotiinsa, niin ei kissojakaan nyt sitten kyllä voi ottaa, koska ne ovat olleet pakanajumalten symboleina. Puhumattakaan mitä kaikkea sanotaan noidista ja kissoista ;]
purrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr 10.5.2018 9:12
<>Joo, kyllä mungotkin näyttävät antavan kyytiä itsensä saatana panettelijalle. ><
Mungo olisi hyvä vaihtari pakanakauhuiselle jehovantodistajalle, mutta kun sillä on ainakin (enempää en katsellut) sateenjumalan status Afrikassa:
http://www.scns.com/earthen/other/seanachaidh/godafrica.html
Plussaahan mungossa olisi helppo kesyttäminen, mutta tosi kristitylle mungo ei kerta kaikkiaan vaan sovi.
<>Jos tätä nyt verrataan vaikka tuohon kuusipuuhun tai muuhun puuhun, joka on ollut jonkinlaisena palvonnan kohteena, eikä sitä sen vuoksi voi tuoda kotiinsa, niin ei kissojakaan nyt sitten kyllä voi ottaa, koska ne ovat olleet pakanajumalten symboleina. Puhumattakaan mitä kaikkea sanotaan noidista ja kissoista ;] ><
Sehän tässä Ainoa Oikea Totuus -uskontokentässä onkin metkaa, etteivät niinkään omat tekemiset ja tekemättä jättämiset ole ensisijaisen merkittävässä asemassa. Oman uskon paremmuuden oikeutus haetaankin etsimällä virheitä muiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.
Ihmetysten_vallassa 9.5.2018 0:32
"Raamattu kertoo, että kun Jeesus syntyi, olivat paimenet laitumella lampaineen. Siis ulkosalla. Mutta kun te väitätte hänen syntyneen joulukuun 24. - 25. päivänä, niin tuohon aikaan ei paimenet olleet enää lampaineen ulkosalla laitumilla, vaan lampaat olivat jo säiden vuoksi suojissaan. Joulukuussa oli jo niin kylmää ja sateista."
-Yleissivistykseen kuuluu tietää että Jeesuksen syntymäaika ei ole tarkkaan tiedossa.
Joulu sijoitettiin ajankohtaansa kalenteriin, jotta tuohon aikaan vietetty pakanallinen juhlameno unohtuisi.
Tämä kristillinen ajatus oli oikea, enää ei tiedetä tuota pakanallista juhlaa.
Paitsi lahkolaiset. Mutta se on eri juttu, sillä se on sen uskonnon oma sisällys ja vaatimus.
Todistaja ei pääse kasteelle ei pysty puhumaan tuosta pakanajumalanimestä sekä vietetyistä pakanallisista menoista. Niistä lahkolaiset sitten pystyvätkin, kuten yleensäkin pakanallisuuksista ja palvontamenoineen, puhumaan väsymättömästi pitkiäkin aikoja.
Vartiotorniuskontona jouluun suhtautuminen on muuttunut.
Lahkon emolahkon perustaja Russell kirjoitti vielä vartiotorniin, että vaikka Jeesuksen syntymäaikaa ei tiedetty, ei se estänyt joulun viettoa. Ja suositteli, veijari, kirjoittamiensa kirjojen ostamista joululahjaksi.
"Miksi siis tulisi viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa"
-jouluevankeliumissa enkeli ilmoitti suuren ilon. Luukas 15:23 ilmoitta ilon juhlan aiheeksi.
"Pidätkö itse oman syntymäpäiväjuhlan kuukausia ennen tai kuukausia jälkeen siitä ajankohdasta nähden"
-Mikko piti synttärit viikon verran myöhemmin, kun hänellä oli este itse syntymänsä mukaisena päivänä.
WeiHua 9.5.2018 1:33
"Mitä arvelet minkälaiset raamatulliset perusteet kristikunta on esittänyt ikivihreän joulupuun rehaamiseksi kirkkorakennuksiin?"
-Kuusi on kaunis. Se ei ole ruma. Se ei ole ikivihreä. Mutta miksi, lahkosi edustajana, lahko on kieltänyt sinulta joulukuusen ?
Joulukirkkoon mennään jouluevankeliumille, joulun sanomalle, veisaamaan jouluvirsiäkin.
" Tällä keinoinhan se on antanut joulupuulle ns. kristillisen merkityksen"
Merkityshän on vain tapa. Kuten tulla joulukirkkoon talvitakki päällä.
"Entä miten he ovat saaneet tuon auringonpalvonnan symbolin yhdistettyä Kristukseen Jeesukseen niin, että se on mennyt kyseenalaistamatta "totuutena" kirkkokansalle läpi? "
-Tämä on kristitylle täysin mahdotonta ymmärtää, mutta olethan lukenut samasta vartiotornista enemmänkin vartiotorniuskontona, mistä tuon lainauksenkin sait.
Mantros, selittelyjen mestari. Raamatun opetukset täytyy selitellä pois, kun ei halua niitä noudattaa. Niinkuin, kun muutkin tekevät, ei se niin vaarallista jos on vähän pakanallisia tapoja. Sehän on vain niin suosittua ja kaunista. Älä välitä, sehän on vain Vartiotornia. Näin Matros yrittää selitellä. Mutta jos Vartiotornin selitys perustuukin Raamattuun, eikä kristikunnan suosittuihin tapoihin. Siinä ero. Selittele, miten paljon tahdot.
Jeesus ennusti luopumuksen apostolien kuoleman jälkeen, tästäkö onkin kysymys? Ei Jeesus eikä hänen seuraajansa viettäneet syntymäpäiviä, miksi meidän pitäisiä. Kyllä Jeesus olisi asettanut sille mallin, niinkuin hän asetti kuolemansakin muistojuhlan, jos hän olisi tahtonut, että sitä pitää viettää.
Niinhän Jumalan päävastustajakin selitteli, eihän teidän tarvitse totella, tiedätte itse paljon paremmin.
Mitä Raamatun ohjetta pitää mielestäsi noudattaa?
Vartiotorni-nimistä uskontoa ei ole, on Jehovan todistajat. Vartiotorni on tosin ollut hyvä Raamatun oppien ymmärtäjä ja äänenkannattaja. Ei tosin lehti, vaan sen sivuilla olevat ihmiset, jotka rukouksen hengessä painattavat sitä. Saat sen ihan ilmaiseksikin. Luojamme, kaiken omistajana on pitänyt huolta sen painattamisesta kustannuksista huolimatta ja tuonut Raamatunkin mahdolliseksi saada ilmaiseksi, jotta varattomatkin saisivat mahdollisuuden lukea sitä .
selittely_vek 9.5.2018 11:54
" Raamatun opetukset täytyy selitellä pois"
-Mutta miksi ? Jos et ota Raamattua omaksesi, jätä se rauhaan.
" Vartiotornin selitys perustuukin Raamattuun"
-Eipä mitään vähäistä mainoslausetta olekaan ilmoitettu. Kukaan ei ole tullut jehovantodistajaksi Raamattua lukemalla.
Lahko värvää ns. rakkauspommituksella, jolloin oven avaajan asunto kehutaan, avaaja imarrellaan, puhutaan muuten mukavia, ja jos tämän antaa kutitella itseään, saa kohta kutsun todistajakotiin kahvillekin. Siellä kahvia hörppiessä oletetaan vastaväitteiden olevan pienimmillään kun vartiotornin luku aloitetaan. Toki kristinopin ja muutoinkin yllättvimmät opit saavat odottaa vuoroaan. Esim. artikkeli "meillä on ylitsepursuavat todisteet maailmanlopusta vuodelle 1975" saa odottaa vuoroaan.
" Ei Jeesus eikä hänen seuraajansa viettäneet syntymäpäiviä"
-Sitä emme tiedä, koska Raamattu ei kerro. Mutta koska kyseessä on vartiotorniuskonnon oppi, saisit enemmänkin kuin mökötystuomion jos tuon lausuisit valtakunnansalilaitoksellasi.
"Mitä Raamatun ohjetta pitää mielestäsi noudattaa?"
-Jätä vartiotornit ja lue Raamattua.
Ollosrauha, tarkoitin juuri Mantros, alias Ollosrauhaa asioiden selittelemisestä. Tämä henkilö on yritteliäs tuossa puuhassa.
Kuten varmasti tiedät, Raamatussa kerrotaan vain kahdesta syntymäpäiväjuhlasta ja molemmat olivat pakanoita. Ja senkin varmaan tiedät, ettei Jeesus syntynyt joulukuussa, mutta kun täytyy vain yrittää selitellä väärien tapojen viettämistä. Kun nuo perinteet ovat tärkeämpiä kuin Jumalan sana. Kolossalaisille 2:8; Markus 7:13.
Opetustyössä juuri noudatetaan Jeesuksen kehoitusta. Matteus 28: 19, 20.
Opetuslapset ja Jeesus antoivat mallin. Näin tekivät myöskin ne, joista puhutaan Apostolienteot 5:42. Esimerkkejä opettamisesta voi lukea läpi Raamatun. Apostolien teot 18 :24, 25; Apostolien teot 20:20.
Miten minä tietäisin, ellei kukaan minua opeta, kysyi myös eräs asiasta kiinnostunut. Niin miten?
selittely_vek 9.5.2018 16:28
"Kolossalaisille 2:8"
Ja koloss. 2:8 "Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla"
Ja tuota edeltää 6 ja 7 jakeeet:
" Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. 7 Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa "
Ja vielä: Joh. 1:1 ilmoittaa Jeesuksen Jumalaksi. "Sana oli Jumala"
Mutta. Vartiotorni muuttaa Jeesuksen enkeliksi, Mikaeliksi. Näin vartiotorniuskonto.
-Ei Raamatun sanoma ole "syntymäpäiväjuhla".
Sinun tulee välttää syntiä.
Luukas 15:23 ilmoittaa ilon juhlan aiheeksi.
Jouluevankeliumissa enkeli ilmoittaa suuren ilon, Jeesuksen syntymän. Siksi kristitty voi juhlien iloita Jeesuksen syntymää.
Ajoitus oli kristillinen. Sijoitettiin entisen pakanallisen juhlan tilalle, jotta se unohtuisi.
Näin on käynytkin siitä huolimatta, että lahkolle on tarve ylläpitää tietoa ja perinnettä tuosta pakanajuhlasta.
Se on lahkon ilon aiheita se, pakanajuhlista kertominen.
Käskikö Jeesus asettamaan sen pakanallisen paikan tilalle? Ei käskenyt, koska niillä ei pitäisi olla mitään yhteistä. 2. Korinttilaisille 6:15 kysyy: "Miten sopivat yhteen Kristus ja Belial?"
Raamatussa ei puhuta jouluevankeliumista. Se kertoo Jeesuksen syntymisen. Ja tuo ajankohta ei ollut joulukuun aika, koska se oli talven kylmin kuukausi, saattoi olla jopa lunta maassa. Eivät paimenet seisoneet siellä värjöttelemässä. Lampaatkin olivat suojissa, eivät ulkona.
Ei ole totuudenmukaista lukea joulun aikaan: 'tämä on Vapahtajamme syntymäpäivä.' Mitä totuutta se on?
Miksi pakanallisia juhlia ja tapoja ei saisi paljastaa? Luuletko, että Jumala hyväksyy ne.? Onko se Jumalan palvelemista hengessä ja totuudessa?
Ei ole väärin iloita siitä, että Jeesus syntyi, mutta on väärin yhdistää siihen pakanallisia tapoja. Hänen maanpäälletulonsa oli välttämätön voidaksemme päästä pois synnin orjuudesta lunnaiden välityksellä.
Muutenkaan se ei riitä, että Jeesus muistetaan vauvana seimessä tai riutuvana miehenä paalussa. Täytyy tietää myös hänen tehtäviensä tarkoitus ja mitä hän tekee nyt ja mitä hän tulee tekemään tulevaisuudessa. Myös se mikä osuus hänellä on Jumalan tahdon toteutumisessa. Nyt kerrotaan valtakunnan hyvää uutista ympäri maailman, siitä mitä tuo valtakunta merkitsee ja mikä se on. Se on ilonaiheemme, vaikka välillä paljastetaankin myös vääriä opetuksia ja tapoja. Kysymys on tosi tiedosta ja sen ymmärtämisestä, ei vain jostain tunteesta.
yövartija 10.5.2018 2:44
<>Miksi pakanallisia juhlia ja tapoja ei saisi paljastaa?><
Tulisiko aivan kaikkia pakanallisia/taikauskoisia tapoja välttää? Vaiko vain niitä, joihin Vt-seuran hallintoelin on puuttunut? Toisaalta sitten nk. oikeaoppisuuden kannalta tuli mieleen miten jehovantodistajan tulisi suhtautua Raamattuun perustumattomiin Vt-opetuksiin?
<>Hänen maanpäälletulonsa oli välttämätön voidaksemme päästä pois synnin orjuudesta lunnaiden välityksellä.><
Samoin Jeesuksen maan päällä seuraajilleen lupaama paluu heidän elinaikanaan tuntui myös olleen merkittävässä asemassa hänen seuraajilleen. Onko väärin yhdistää petos-sana siihen, ettei Jeesus pitänyt antamaansa lupausta? Mitä sanaa sinä käyttäisit sellaisen henkilön katteettomasta lupauksesta, jota nimittäisit suurimmaksi maan päällä koskaan eläneeksi ihmiseksi, jota vielä pitäisit täydellisenä? Siis vaikka tämän valossa:
<> Myös se mikä osuus hänellä on Jumalan tahdon toteutumisessa.><
Ongelma kasvaa heti kun jumalakin sidotaan Jeesuksen ohariin.
<> Nyt kerrotaan valtakunnan hyvää uutista ympäri maailman...><
Miksi Raamatussa oleva Paavalin vakuutus ei riitä? Paavalihan oli takuumiehenä sille, että hyvä uutinen oli saarnattu kaikessa maassa mikä taivaan alla on.
<>Kysymys on tosi tiedosta ja sen ymmärtämisestä, ei vain jostain tunteesta. ><
Perustele ihmeessä ihmeessä missä olen väärässä viittaamasi tosi tiedon perusteella?
yövartija 10.5.2018 2:44
"Käskikö Jeesus asettamaan sen pakanallisen paikan tilalle? "
-Luukas 15:23 ilmoittaa ilon juhlan aiheeksi. Jouluevankeliumissa enkeli ilmoittaa suuren ilon, Jeesuksen syntymän, ja tarkoitus oli kristillinen, pakanajuhlan onholaan saattaminen ja teolla oli siunausta. pakanamenot ovat unholassa. Paitsi lahkossa, joka on tältä osin pakanallinen.
"" 2. Korinttilaisille 6:15 kysyy: "Miten sopivat yhteen Kristus ja Belial?" ""
-Belial on suomeksi "paholainen".
Kristitty käy joulukirkossa kuulemassa jouluevankeliumin.
Miksi annat vartiotornin pitää itseäsi pilkkanansa ?
" Ja tuo ajankohta ei ollut joulukuun aika, koska se oli talven kylmin kuukausi, saattoi olla jopa lunta maassa. Eivät paimenet seisoneet siellä värjöttelemässä. Lampaatkin olivat suojissa, eivät ulkona. "
-Siitä vartiotorniseuran evankeliumi, sittenkö kirjauttamaan itsensä vartiotorniseuran kortistoon taivaaseen menoa varten, vartiotorniseuran taivaaseen, joka toisen vartiotornin mukaan on jo täyttynyt eikä tilaa ole.
Kristityllä on lähimmäisen rakastamisen käsky.
"Ei ole totuudenmukaista lukea joulun aikaan: 'tämä on Vapahtajamme syntymäpäivä.' Mitä totuutta se on?"
Vartiotorni on neuvonut sinua väittämään että kristitty haluaa tahallaan valehdella viettäsessään joulua ? Ensimmäinen kerta kun kuulen tuon väitelauseesi, moniaisiin joulukirkkoihin ja -juhliin osallistuneena. Oletko tullut ajatelleeksi, että vartiotornisi tässä taas valehtelee (se "teokraattinen sodankäynti")
Miksi vartiotornisi kieltää sinulta Jeesuksen syntymän ilon, jonka iloitsemisesta vartiotorniseurassa v. 1926 on valokuvakin lahkohistoriikissasi "Jehovantodistajat-jumalan valtakunnan julistajia" -onko kysymys siitä että valtakunnsalilla Jeesus on vannottava enkeliksi, Mikaeliksi ?
- Ethän sinäkään joulun aikaan vaan tee syntiä ?
"Ei ole väärin iloita siitä, että Jeesus syntyi , mutta on väärin yhdistää siihen pakanallisia tapoja "
- käy sinäkin joulukirkossa
Niin eihän sillä väliä, vaikka siinä onkin pakanallisia tapoja ja vietetään väärään aikaan, vai.
Sellaista sovittelua Belialin kanssa.
Lahkon jättänyt entinen todistaja muisteli eimiehensä lahkossa, "vanhimman" sanoneen joulun aikaan, että kun hänen pihavalonsa olivat siniset, eivätkä siis jouluiset kuten punaväriset, niin niitä hän saattoi pitää.
Lahkossa on siis omat ongelmansa ja asiansa joihin on keskityttävä.
lahja 10.5.2018 13:30
<>Niin eihän sillä väliä, vaikka siinä onkin pakanallisia tapoja ja vietetään väärään aikaan, vai. ><
Todellisuudessa asialla vasta alkaa olla merkitystä siinä vaiheessa kun löytyy ensimmäinen osoitus jumalan olemassaolosta. Siihen asti kyseessä on pelkkä uskonnollinen nokittelu, jossa kiinnitetään kriittinen huomio muiden tekemisiin, ei omiin.
<>Sellaista sovittelua Belialin kanssa. ><
Josta tulee mieleen kuinka suureen ääneen nk. Suuri Babylon tuomitaan ja kuitenkin Vt-seura esittää omaksi valtuutuksen vuoteen 1914 johtavan laskelman ja siitä johdetun virkamääräyksen, joka aiemmin saatiin vuonna 1918, nykyisin ennemminkin vuonna 1919. Tuo katteettomasti raamatulliseksi väitetty raamattunumerologia on kuin onkin juuri saman Suuren Babylonin edustajan kehittämä.
Niin eihän se mitään sovittelua ole vaikka 1914-opetus onkin pakanallinen ja sitä väitetään katteettomasti raamatulliseksi, vai miten se on?
Voisiko lahja olla ystävällinen ja lahjoittaa vastauksen, mitä lukee "Ilmestyksen suuri huipentuma on käsillä" kirjan sivulla 236 olevassa viitteessä?
Sinä puhut pakanallisista tavoista, belialin kanssa sovittelusta ja muusta vastaavasta.
Kerro siis niitä käytännön esimerkkejä elävästä elämästä, mitä ovat pakanalliset tavat jt järjestön mukaan. Siis oletan, että olet jt. Saatan erehtyä....
(lyhenne jehovan todistajasta, ei sen kummempaa. Saako käyttää?)
Kun olet niin "etusormi krampissa" moralisoimassa, että "pakanalliset tavat"....hyi hyi.
Että osattais täälä olla vanhurskaampia ja enemmän jumalan mielen mukaisia sydämeltä, kerran se on niin tärkeää. Annathan todistusta jehovasta kirjoittelemalla tänne... No kerro se jehovan järjestön kanta sitten! Näitähän voi lukea sellaisetkin, jotka ovat kiinnostuneet raamatusta. Ehkä jopa oma raamatuntutkistelu oppilaasi....
Miettiä näitä sympooleja järjestön tehtailemien sääntöjen sijaan.
Joo sehän se ihmisen vanhurskaaksi ja moitteettomaksi tekee.
WeiHua 8.5.2018 23:46 ( muut WeiHua-kirjoitukset)
" auringonpalvonnan kulttuurin symbolia - joulupuuksi koristeltua kuusipuuta "
" joulupuun alkuperästä: ”Vanha babylonialainen tarina kertoi ikivihreästä puusta joka ponnahti esiin kuolleesta kannosta. Vanha kanto symbolisoi Nimrodia joka tuli uudestaan elämään Tammuzina! Druidien keskuudessa pyhänä puuna pidettiin tammea, egyptiläisillä se oli palmu ja roomalaisilla kuusi, joka koristeltiin punaisilla marjoilla saturnalia-juhlien aikaan! "
-Tarkoitatko tosiaan että kun kristityt eivät ole lukeneet vartiotornejasi eiväkä tunne sen luettelemia jumalia ym (sinä osaat ne ulkoa, mutta en nosta sille hattua), niin he vartiotornin mukaan eivät juhlikaan Jeesuksen syntymää ?
Kertooko vartiotornisi että joulukirkossa ei luetakaan jouluevankeliumia, ei veisata jouluvirsiä, vaan pidetään jotain vartiotornisi kuvailemia pitoja ?
Muisteletko nyt itse ennen lahkoon liittymistäsi tunteneesi itsesi oikein kunnolla ja monipuolisesti pakanaksi joulun aikaan ?
Kun sinut sillä ns. rakkauspommituksella värvättiin, asuntosi kehuttiin, sinut imarreltiin ja puhuttiin mukavia, kutsuttiin todistajakotiin kahvillekin jossa sait kahvia kun jaksoit kuunnella vartiotornipätkän.
Tulitko ajatelleeksi että se saa sinut kirjoittamaan joulustasi tuolla tavalla ? Ensin opettelet vartiotornista mistä syytät kristityitä, ja ei kun kirjoitukseksi, lahkon mainosvaltuutettuna.
Saahan kirkossa tehdä, mitä haluaa, ei Jehovan todistajat sinne mene esittämään mitään. Joten ole rauhassa.
Joulu on ollut itselleni aina ei-kristillinen juhla, mutta voit viettää sitä miten haluat. On kuitenkin viisasta tietää tuonkin juhlan tausta ja se auttaa päätösten teossa. Totuus vapauttaa kaikesta siitä, mikä havaitaan vääräksi.
Minua ei ole pommitettu millään, mutta rakkaudellista opetusta ja ohjausta olen saanut. Sietäisi itse miettiä omaa vihapommitustasi. Mainosvaltuutettu? Mikä se on? Hillitse mielikuvitustasi! Kenen mainosvaltuutettu mahdat itse olla? Pakanallisten juhlien ja tapojenko?
Luen kyllä mielelläni Vartiotornia, josta saa viisasta opetusta Raamatun ymmärtämisessä.
"Saahan kirkossa tehdä, mitä haluaa" -niinkö vanhin sinut on opettanut ?
"ei Jehovan todistajat sinne mene esittämään mitään" -mutta sehän on kielletty. kirkossa käymisestä todistaja saa mökötystuomion (lahkon itsesuojelua).
"Joulu on ollut itselleni aina ei-kristillinen juhla, mutta voit viettää sitä miten haluat."
-Mutta ethän ole nyt valtakunnansalilla, jossa jaat lupia lahkolaisille. Lahkolaisena siteeraat vartiotornista "ei-kristillisen juhlan", teethän nyt työtäsi. Jeesuksen syntymästä iloitseminen on eri asia.
(Luukas 15:23 ilmoittaa ilon juhlan aiheeksi. Jouluevankeliumissa enkeli ilmoittaa suuren ilon, Jeesuksen syntymän)
Katso toisesta vartiotornista, ja Russell kirjoitti suosituksen joulunviettoon: tuli ostaa hänen kirjoittamiaan kirjoja joululahjaksi ! Eikös ollutkin aika veitikka ?
"Mainosvaltuutettu? Mikä se on? "
-Lahko sanoo valtakunnansaleillaan, että tälle(kään) foorumille ei saisi tulla (arvostellen palstaa voimakkaasti) ja koska todistajat ovat ns mielenhallinnan alaisia (meidän maallikoiden kesken aivopestyjä) he tottelevat.
Mainosvaltuutetulla on tarkoitettu lahkossa sellaisessa asemassa olevaa, joka käy luvallisesti mainostamassa lahkoa, sekä johtaa harhaan asiallisen lahkokritiikin.
"Sietäisi itse miettiä omaa vihapommitustasi" -Siitä en minä osaa sanoa, mutta eikö sinulta jäänyt pois tuo vihan jatko, eikö vartiotornissasi ole että se on ennustettu Raamatussa ja että se todistaa että lahko on oikeassa ?
Voi sinun kanssasi!!
Lahja 11.5.2018 16:14
><Saahan kirkossa tehdä, mitä haluaa, ei Jehovan todistajat sinne mene esittämään mitään. Joten ole rauhassa.><
Niin, siitä onkin aikaa kun raamatuntutkijat kävivät meuhkaamassa kirkkojen edustalla. Nykyään kirkkoihin eksyvät harvat jehovantodistajat tyytyvät vain istumaan kun muut nousevat seisomaan. Keskittyvät sitten omissa piireissään kauhistelemaan nimikristittyjä.
<>Joulu on ollut itselleni aina ei-kristillinen juhla...><
Siinä ei tarvitse olla yksin, miljardeille muillekin joulu on kilpailevan uskonnon kotkotuksia.
<>On kuitenkin viisasta tietää tuonkin juhlan tausta ja se auttaa päätösten teossa. Totuus vapauttaa kaikesta siitä, mikä havaitaan vääräksi. ><
Todellisuus vapauttaisi jehovantodistajankin Vt-seuran valheellisista opetuksista. Totuus on jehovantodistajalle jotain, minkä taustaa ei ole viisasta tietää jos haluaa jatkaa valitsemallaan tiellä. Se on helppo havaita siitä, että aniharvoin jehovantodistaja intoutuu kysymään esimerkkejä Vt-seuran valheellisuudesta. Ja milloin sitten on kysynyt, niin ensimmäisellä esimerkillä sekin tiedonjano on jo sammutettu.
<>Luen kyllä mielelläni Vartiotornia, josta saa viisasta opetusta Raamatun ymmärtämisessä.><
Vartiotorni-lehti auttaa ymmärtämään Vt-seuran valheellisia opetuksia, Raamattu on siellä pikemminkin sidesana, jolla juurrutetaan ajatusta siitä, että kaikki on totta.
On se kumma, kuinka uskovaiset uskovat ihan kaikki tarinat ja höpötykset, mitä heille kerrotaan. Ei oman pyhän kirjan tekstit riitä, vaan mikä tahansa jutustelu otetaan tosissaan ja päätetään, että tämän kertomuksen takia ei voida enää koskaan tehdä sitä ja sitä, koska se on vastoin jehovan määräyksiä.
Mistä ihmeestä tiedätte, koska nuo jutut ovat aitoja, koska ei.
Kiitos teille Näinkötosiaan ja Railinja täytyykin ottaa puheeksi työpaikan jehovantodistajan kanssa.
Se onkin paras tapa. Tee se. Kuuntele avoimin mielin.
Lahja 11.5.2018 16:14
"Saahan kirkossa tehdä, mitä haluaa, ei Jehovan todistajat sinne mene esittämään mitään"
-Pelätä pitäisi ?
"Joulu on ollut itselleni aina ei-kristillinen juhla"
-Tuo on sitä teokraattista sodankäyntiä, nyt harhaanjohtamista. Todistajan kuuluu lausua että pakanallinen juhla. Mutta jos on läsnä henkilöitä, jotka tietävät tulee todistajan vastaavasti joustaa, ettei nolaa lahkoa, mutta ei saa myöntää jouluevankeliumia kirkossa krsitilliseksi.
Mihin on kiinnitettävä huomiota, on se että tuollainen on se henkilö, joka tulee kaksikkoina ovikelloa soittamaan hymyillen kuin jakoavain. rakkauspommittamaan lahkon menetelmin.
" On kuitenkin viisasta tietää tuonkin juhlan tausta"
Sehän on Raamatussa. Enkeli ilmoitti suuren ilon. Luukas 15:23 ilmoittaa ilon juhlan aiheeksi. Ajoituksella on enää historiallinen mielenkiinto. Se sijoitettiin pakanauskonnollisten menojen unholaan saattamiseksi, ja tuo tavoite kun on jo toteutunutkin.
On lisättävä, että joka haluaa saattaa todistajan Herramme Jeesuksen armoihin, hänen on hyvä tietää tuon pakanauskonnollisen vartiotorniuskonnollisen järjetelmän tämäkin vasiten säilytetty pakanarituaalien perinne. Asia tulee puhua rakkaudella ja ymmärtämyksellä, lahkolainen on harhojen vallassa erehdytettynä.
"Luen kyllä mielelläni Vartiotornia"
-Huomaahan sen joulukannanotoistasi, jotka ovat vartiotornisitaatteja. Mutta korjaa "mielelläni" sanaksi "pakko" muutoinhan ei sinulle lahkossa kunnian kukko laula, ellet käy vartiotornilukusilla valtakunnansalillasi (jonka omistaa vartiotorniseura alkaen Suomessa lainhuudon rekisteröineen ns. omistuslahkoseurakunnan kautta. Mutta todistajat kuulemma annetaan olla harhojen vallassa siinäkin, kun lahko on talkoilla teettänyt, saa tekijä vapaasti luulla, että muka omistaakin sen seurakuntansa kautta).
Olisin tältä Lahjalta kysynyt, että kun hän pitää joulua ei-kristillisenä juhlana (miksei kysy joulun viettäjiltä ?)
niin että mikä juhla se on valtakunnansalilla, kun juotavata kierrätetään läsnäolijoiten käsien kautta, mutta sitä ei juoda ?
Onko siinä oikea tai väärä suhtautumistapa siihen juotavaan ?
Onko kyseessä vain rituaaliseremonia, eikä juhla, ja niin vähämerkityksinen ettei siitä sen enempää ?
No ensistäänkin se on hienoa, koska se on vartiotorniseuran, siis karrieerin tehneiden lahkotoveriden kehittämä.
Itsekuria kehittää jos kerran janottaa, siis on hyödyllinen.
rituaaliseremonia se ei voi olla sen vuoksi, että nimitys tuntuu halventavalta.
Aloittajan kannattaisi tarkastaa vaatekaappinsa ja katsoa onko siellä solmioneuloja ja pinsettejä vaatteissa, jossa on "torni"-logo.
Ainakin Amerikassa nämä "torni" -logot on haluttua kamaa Jehovan todistajien keskuudessa.
Mistä on saanut alkunsa tämä "torni"-logo?
Tämä logo mainostaa sivustoa, joka varaa raamatullista tietoa. Tornit näyttelivät ennen suurta osaa tiedon jakelemisessa ja vartioimisessa.
Ajattele, että Etelä- Korean olympialaisten yhteydessä kärryjä käytettiin tuon tiedon antamiseen. Yli 71 200 julkaisua levitettiin 20llä kielellä. Tämänkin tiedon saimme juuri tuolta sivustolta.
Käärryjä on käytössä yli 300 000, 35ssä maassa. Tornista kuuluu siis julistus ympäri maailman n. 8,5 milj. aktiivisen todistajien toimesta.
Näiden pakanuuteen perustuvien juhlien johdosta tulee mieleen Ilmestyskirjan 18. luvussa oleva Suuren Babylonin tuhoa koskeva ennustus.
Kaikkihan nämä ovat kauppamaailman suuria juhlia. On tonttuja, tipuja ym. kaupat pullollaan. Ei ole ihme, että maan kuninkaat pahoittelevat sen tuhoa (läheinen yhteistoiminta politiikan ja sotavoimien kanssa) jakeet 9, 10. Mutta huomaa jakeissa 11-14, että myös kauppiaat surevat, kun nämä pakanalliset juhlat loppuvat, menettävät suuren osan myynnistään sen vuoksi. 15. jakeesta eteenpäin jatketaan samasta asiasta. Kaikki siellä vietettävät juhlat loppuvat myös, kuten 21. jakeesta eteenpäin ennustetaa.
Nämä erilaiset, joistakin viattomilta tuntuvat tavat, ovat kuitenkin yksi osa siitä, miksi Suuri Babylon, väärän uskonnon maailmanmahti, saa loppunsa tulevassa suuressa ahdistuksessa, joka kohtaa kaikkia tämän maailman eri osia. Väärää uskontoa, hallitsijoita ja kauppamaailmaa, jotka Ilmestyskirja kertoo.
Kielletäänkö tonttu ja tipu Raamatussa? No ei kielletä. Älä siis mene yli sen, mitä on kirjoitettu. Jehova suuttuu sinulle, jos menet.
vakavaa 17.5.2018 16:59
"Näiden pakanuuteen perustuvien juhlien johdosta tulee mieleen Ilmestyskirjan 18. luvussa oleva Suuren Babylonin tuhoa koskeva ennustus."
-Sinunko juhliisi kuuluu portto, tuo 18:3 "kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta." (tuleeko mieleen Ruotsin Kalle Kustaa ?)
"Kaikkihan nämä ovat kauppamaailman suuria juhlia" ? laillinen elinkeino. miksei kauppias olisi kristitty ?
" On tonttuja, tipuja ym. kaupat pullollaan"
-Niin. ja 12 jae: kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,
13. ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja
-Orjat tarkoittanevat lahkon mielenhallinnan kautta vallassa pidettyjä. Lain kirjain ei salli perinteellistä orjuutta. Tähän on aikanaan viimeiset poistamiset tehnyt YK. Onko muuten lahkollasi sanaista YK:sta.
Ei ole ihme, että maan kuninkaat pahoittelevat sen tuhoa (läheinen yhteistoiminta politiikan ja sotavoimien kanssa) jakeet 9, 10.
-Jaevalinnastasi päätellen sinäkin pahoittelet.
" 15. jakeesta eteenpäin jatketaan samasta asiasta. Kaikki siellä vietettävät juhlat loppuvat myös, kuten 21. jakeesta eteenpäin ennustetaa."
-21 jae paljastaa että puhe on ollut yhdestä konkreettisesta kaupungista: """Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä". """
Ilmastyskirjan alussa sanotaan, että se on näky, jonka tulee pian tapahtua.Ilmestyskirjan monet tapahtumat ovat kuvauksellisia. Huomaat sen, jos luet sitä. Lueppa luku esimerkiksi luvut 4, 5, 6. Kaikki tuon kirjan tapahtumat ovat näkyjä tapahtumista, jotka toteutuvat lopun aikana. Niiden ymmärtämiseen tarvitaan Jumalan hengen apua. Ilman sitä on ihmisen mahdoton ymmärtää siinä kerrottuja asioista.
Ei pupuissa ja tipuissa ole mitään pahaa, Luojan luomia olentoja, mutta niiden käyttäminen uskonnollisissa yhteyksissä on lähtöisin pakanuudessa. Tonttujen tipujen ja pupujen liittäminen Jeesuksen syntymään ja kuolemaan, on otettu pakanallisista tavoista.
Jae 12 kertoo kauppamaailmasta, josta Suuri Babylon on käyttänyt hyväkseen. Orjuutta, sen ikävässä muodossa, ei hyväksy kukaan. Mutta maailmassa sitäkin käytetty kauppatavarana ihmisen sortamisessa. Monet suuret kristikuntaankin kuuluvat maat ovat olleet etunenässä siinä edellisillä vuosisadoilla.
Tottakai kauppiaita tarvitaan, mutta tässä yhteydessä käsiteltiin sitä, miten se on hyötynyt näistä juhlista, joilla on pakanallinen tausta.
vakavaa 17.5.2018 19:44
<>Ilmastyskirjan alussa sanotaan, että se on näky, jonka tulee pian tapahtua.><
Tuo oli pian niille seurakuntalaisille, jotka elivät noin 2000 vuotta sitten. Tuskin heille tuo pian oli 2000 vuotta.
vakavaa 17.5.2018 19:44
"Ilmastyskirjan alussa sanotaan, että se on näky, jonka tulee pian tapahtua"
Mutta onhan vartiotorni kirjoittanut pian tapahtuvan ennustuksen YK:stakin, laitan tähän kun huomasin sen:
”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytynei-tä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)
Mutta YK on oikeasti yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsentensä aloitteista, muiden hyväksyttyä aloitteet äänestyksessä. YK:n perustamiskirjassa ei mainita jehovantodistajia, eikä myöskään missään aloitteessakaan.
Siten ei vartiotorniseuran kirjoitukselle ole mitään oikeita perusteita, kuten se ei ole pyrkinyt esittämäänkään.
Raamattu: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2 Moos. 20:16
Seura siis rikkoo Raamatun lakia (kuten ihmisenkin, esim. kunnianloukkaus)
Edelleen Raamattu: Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5:9
Todistajien tulisi itse tehdä rauhantyötä, ollen aiheettomasti syyttämättä YK:ta. Mikä heitä estää ? Ainoa estäjä työhön ryhtymiselle ja organisoimiselle olisi vartiotorniseura.
Rauhantyö olisi vastoin lahkon toimintaa, jossa olennaista on hekumoida sodalla, sodasta oli aikoinaan vartiotornissa paljon piirroksiakin, tankkeja, atomipommiräjähdyksiä.
vakavaa 17.5.2018 19:44
"Ilmastyskirjan alussa sanotaan....
Niiden ymmärtämiseen tarvitaan Jumalan hengen apua. Ilman sitä on ihmisen mahdoton ymmärtää siinä kerrottuja asioista"
-Mutta sinä käytät vartiotornia.
"Ei pupuissa ja tipuissa ole mitään pahaa, Luojan luomia olentoja, mutta niiden käyttäminen uskonnollisissa yhteyksissä on lähtöisin pakanuudessa."
-Mutta vartiotornisi käsitteli ilmestyskirjaa, ja ilmestyskirjassa ei ole pupuja eikä tonttuja.
Eikä kristitty ihminen tiedä edes mihinä pakajumalaan vartiotorniuskontosi ne liittää. Ja kun ne ovat lasten leluja ja viihdettä, niin ei ole tunnettua että kukaan vanhempi olisi kertonut yhdellekään lapselle että ne ovat vartiotorniseuran tietämän jumalan palvomista sitten.
Ilmestyskirja mainitsee, toisin kuin puhut tontuista, esim. kullan, ja yksi vartiotorniuskonnon johtoelimen henkilö on videolla esiintynyt kultainen rannekello esiin pilkistäen. Kun Jeesus taas vartiotornin mukaan käytti sandaaleja, ja vartiotorni lisäsi, että vartiotornikaupustelussa ei saa olla sandaalit jalassa.
Onko kysymyksessä aikuinen kirjoittaja. Ihmettelen, mitä mielessäsi pyörii, niin outoja ovat kirjoittelusi.
Joo.
Outoa on vartiotorniuskonto.
Onko totta että viinistäkin saa vartiotorniuskonnossa nauttia vain visuaalisesti ?
Toisin sanoen viini kiertää paikalla olevalla jäsenistöllä kädestä käteen, mutta sitä ihaillaan silmin, maistaa ei saa
Sitten jälkeenpäin puhutaan, että ei muissa uskonnoissa ole nähtäväksi tarjolla niin kauniin väristä viiniä kuin mihinkä vartitorniuskonto pystyy.
So,so.
Kyllä viiniä maistetaan ja jopa juodaan ja sitä samaa viiniä joka hetki sitten liikkui ihmisten nenän alla.
Nimittäin vanhimmat kilpailevat kuka saa viedä jäljelle jääneen viinin kotiinsa ja heittää se "huiviinsa". Onhan se lähes täysinäinen pullo, koska todennäköisesti kukaan ei ole sitä maistanut.
Ja onhan ne viinit jotka siinä lasissa olivat, kaadettu myös tarkkaan takaisin pulloon. Eihän sitä sovi hukkaankaan heittää. Se olisi alkoholin väärinkäyttöä.
Onko kirjoittaja käynyt kristityissä kodeissa? Itse olen luterilainen, ja voin vilpittömästi todistaa, ettei yhdessäkään käymässäni kodissa ole "auringonpalvonnan kulttuurin symbolia" näkynyt.
Kirjoitus viittaa joulukuuseen tässä yhteydessä, ja voin kyllä vakuuttaa, että joulukuusella ei ainakaan luterilaisessa uskonnossa ole uskonnollista merkitystä, vaan se on joulun ajan koriste, kuten hyasintit ja tontut.
Monissa kulttuureissa on symboleitaan, eikä ole tapana, ehkä ei ihan sopivaakaan, että muiden kulttuurien ja varsinkaan uskontojen symboleita koottaisiin omille seinille.
Moni sivistynyt ihminen kunnioittaa toisia kulttuureita ja uskontoja, eikä koskaan loukkaisi heidän edustajiaan ripustamalla heidän pyhiä kuvioitaan oman huoneensa koristeeksi.
Ymmärrän kyllä matkamuistot. Jos jossakin maassa myydään budda-patsaita tai muita ko. uskonnon kuvia matkamuistoiksi, ei niille ilmeisesti anneta sitä arvoa, mikä on todellisilla taideteoksilla samasta aiheesta. Niiden ostaminen ja kotiin tuominen kyllä osoittaa huonoa makua.
Jehovantodistajien kodeissa en ole käynyt. Kiinnostaisikin tietää, onko heillä esillä valokuvia tai seinätauluja. Eräissä uskonsuunnissa valokuvaaminen on syntiä. Esim. islamissa ihmisen kuvaaminen on kielletty. Heidän taiteensa koostuu vain ornamenteista ja tyylitellyistä kasviaiheista.
Joissakin uskonnoissa on musiikki kielletty.
Joissakin uskonnoissa on seurakuntalaisten kokoontumishuoneissa kaikki koristelu kielletty. Ne ovat yksinomaan valkoiset.
Maailmamme on täynnä uskontoja, tapoja, symboleita ja perinteitä. Niitä tulee kunnioittaa.
Omalla seinällä on ikoni ortodoksisesta maailmasta ja ystävän seinälle vein jo vuosia sitten kuvan Jeesuksesta viljapellolla. http://franciscanos.org.br/?p=90670
On tärkeä säilyttää ekumeemi yhteys. Katolisessa maailmassa
Maria toimii kuin käkikello, eli ilmestyy huvittavasti kaupungin kävelykadulla tunnin välein isosta kellosta. Jokaisella hengellisellä tuotoksella on tilaus.
Musiikissa liika harmonia viittaa islamissa syntiin ja haureellisuuteen, siksi
musiikki on epäharmoonista ja tuntuu lännessä kidutukselta, mutta sitäkin on
kunnioitettava. Telttakangas naisen päällä on myös omituinen elehdintä
uskonnollisuudesta, vaikka nainen on paljon kauniimpi olento kuin mies
hänet täytyy peittää melkein kokonaan.
Joku voi olla eri mieltä siitä, onko joulukuusella uskonnollista merkitystä:
Pakanallista alkuperää olevalle puun palvonnalle auringonpalvonnan kulttuurin symbolina, on todellakin annettu kristikunnan toimesta näennäinen kristillinen merkitys. Tässä joitakin esimerkkejä:
"1. Joulukuusi
Vihreä, tuoksuva kuusi on sekä muiden koristeiden kruunu että yksi joulun tärkeimmistä symboleista. Se viittaa paratiisin elämänpuuhun --.
2. Joulupallot
Koristepallot ovat korvanneet ennen vanhaan koristeina käytetyt omenat ja muut hedelmät. Molemmat symboloivat paratiisin elämänpuun hedelmiä.
7. Ikivihreät oksat
Ikivihreät oksat, kuten muratti tai holly eli orjanlaakeri, koristavat monissa Euroopan maissa joulukoteja ja kortteja. Ne symboloivat ikuista elämää. Orjanlaakerin piikikkäät lehdet kuvaavat Kristuksen orjantappurakruunua ja punaiset marjat veripisaroita.
Lähteet: Pentti Lempiänen; Pyhät ajat. Anu Seljavaara ja Päivi Kärjä; Juhlat alkakoot - vuotuisia tapoja ja perinteitä. Kaisa Koivisto, Hannele Nyman ja Marjo-Riitta Saloniemi; Joulupuu on rakennettu." - Iltalehti.
"Koristeet kertovat ilosanomaa
Kotoisan joulukuusemme pallokoriste on kuin hedelmä paratiisin elämän puussa, josta Raamatun alku- ja loppulehdillä kerrotaan. Joulupuun itsensä esikuvana pidetään keskiaikaisten paratiisinäytelmien elämän puuta. Sen vehreys on liitetty paratiisin ikuisen elämän puun vertauskuvaksi, ja näin jouluna murtuu ajallisen ja tuonpuoleisen elämän raja. Suomen pimeän talven keskellä ikivihreä joulupuu valaa uskoa uuteen kasvuun: vähän ajan kuluttua maa versoo jälleen ja elämä voittaa!" - Kirkko&Koti.
Mutta mitä kertovat eräät toiset lähteet sen alkuperästä?
Lainaukset muista lähteistä kuin todistajien:
>>Ajatellaanpa seuraavaa lausumaa suuressa amerikkalaisessa lehdessä (The Buffalo News, 22.10.84): "Erään oppineen mukaan joulun tarkoituksena oli vaihtaa auringon palvonta Pojan palvontaan. " << - mpeltonen.
>>Suuri amerikkalainen lehti, The Democrat and Chronicle, Rochester 1984: “Roomalainen Saturnalia –juhla 17. – 24. Joulukuuta sai ihmiset koristelemaan kotejaan viherkasveilla ja valoilla ja antamaan lahjoja lapsille ja köyhille. Joulukuun 25. vietettiin ’Voittamattoman Auringon’ kunniaksi. Auringon sanottiin voittavan yön ja pimeän. Vuonna 274 keisari Aurelius teki juhlasta virallisen ja jonkin aikaa myöhemmin se kristillistettiin Valon Pojan syntymäpäiväksi.” (Valon Poika viittasi tietysti Jeesukseen)"<< mpeltonen.
>>Seuraava esimerkki osoittaa, mitä babylonialaiset uskoivat joulupuun alkuperästä. Walsh, Curiosities of Popular Customs: ”Vanha babylonialainen tarina kertoi ikivihreästä puusta joka ponnahti esiin kuolleesta kannosta. Vanha kanto symbolisoi Nimrodia joka tuli uudestaan elämään Tammuzina! Druidien keskuudessa pyhänä puuna pidettiin tammea, egyptiläisillä se oli palmu ja roomalaisilla kuusi, joka koristeltiin punaisilla marjoilla saturnalia-juhlien aikaan! ”<<- mpeltonen.
"Nimrod ja Semiramis panivat alulle saatanallisen Baabelin uskonnollisen järjestelmän, jota kutsuttiin myös Baalin palvonnaksi. Salaisissa okkulttisissa menoissa uhrattiin lapsia polttamalla Molokille eli Nimrodille. -- Nimrodin ja Semiramiksen johdolla kaikkinainen valkoinen ja musta magia, okkultismi, astrologia ja taivaan joukkojen palvonta nousivat kukoistukseen. -- Konstantinus siirsi joulukuun 25. päivälle kristillisen sisällön ja teki muinaisesta Tammuksen syntymäjuhlasta muka Kristuksen syntymäjuhlan. -- ammuksen syntymäjuhlasta tuli vuotuinen merkkipäivä, jolloin juhlittiin, juopoteltiin, irstailtiin ja uhrattiin lapsia Baalille. Elämän symbolista, ikivihreästä puusta, tehtiin tammuksen symboli ja sitä käytettiin keskitalvella Tammuksen syntymäjuhlan aikaan. Tammukselle pystytetty havupuu koristeltiin pyöreillä palloilla, jotka symbolisoivat aurinkoa." - Israel-apu ry./Mistä joulu on peräisin?
Terve taas! Minne hävisit välillä?
"juopoteltiin, irstailtiin ja uhrattiin lapsia Baalille."
Kamalaa, meillä ei tehdä mitään noista!
vakavaa 17.5.2018 19:44
"Ilmastyskirjan alussa sanotaan, että se on näky, jonka tulee pian tapahtua.Ilmestyskirjan monet tapahtumat ovat kuvauksellisia. Huomaat sen, jos luet sitä. Lueppa luku esimerkiksi luvut 4, 5, 6. "
Oletko kauan ollut lahkossasi ?
Kysyn siksi, kun otan puheeksi että lahkojohtosi on tunnettu ilmestyskirjan selitysteosten tuottajana.
Täyttynyt salaisuus vuodelta 1919 on ilmestyskirjan selitysteos
Valo vuodelta 1930 on myös ilmestyskirjan selitysteos, kirjoittajana lahkopresidentti, titteliltään, Rutherford. Hän ilkesi vielä laittaa nimensä kirjoitustensa alle.
Lahkojohdon ilmestyskirjan selitysteokset
Suuri Babylon on kukistunut,
Silloin on täyttynyt Jumalan salaisuus, molemmat 1960 -luvulta edustavat jo sitä lahkojohdon aikakautta, jolloin hävetään laittaa nimi alle, kun on jotain kirjoitettu.
Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä, on vuodelta 1988 ja vartiotorniseura kertoo että se on tarpeellinen koska aikaisemmin ei ole annettu ilmestyksen selitysteosta
-Annetaan sulle kotitehtäväksi, nimim. vakavaa, että vertaat foorumikirjoitustasi näiden eri seltysteosten sisältöön, ja sitten, kun punastuksesi on hälvennyt, palaat asiaan.
En ole kuulunut mihinkään lahkoon koskaan. Entä sinä, miten kauan olet kuulunut nykyiseen lahkoosi?
Punastun vain myötähäpeästä kun lukee tekstiäsi.
On hienoa jos on henkilökohtaisia, jopa poikkeavia omia tapoja olemassa
suorittaa hengellistä työtä. Ne ovat balansoivia voimia, niin kauan kun ovat
mittasuhteiltaan linjassa elämän lahjan kanssa. Joulukuusi on perheissä ilmapiirin
tasaaja ja ilon lähde. Lapsille tällainen luonnollinen ja luonnosta otettu kappale edustaa
kehitystä ja ajatusten fokusoitumista aina jollakin tavalla positiiviseen. Itse pohjoismaalaisena
en toisi lehmää olohuoneeseen, saati makuuhuoneeseen, kuten siunatussa hulluudessa. Kuitenkin
lehmääkin pidetään pyhänä eläimenä ja symbolina, awekened mind you decide as always, mutta on paljon ihmettelyn aiheita muitakin.
LOSita 19.5.2018 2:22
<>Kuitenkin lehmääkin pidetään pyhänä eläimenä ja symbolina...><
Tästä syystä puhdasoppinen pakanallisuutta kaikin voimin karttava ei voi pitää maitotilaa, eikä myöskään esimerkiksi kissaa kotieläimenä.
Kristinuskon ja lahkolaisuuden siihen vastakkaisuuteen kannattaa myös kiinnittää huomiota, että kun kristitty sijoitti joulun kalenteriin, jotta pakanajuhla unohtuisi, niin lahko pyrkii ylläpitämään väkisin tuon pakanajuhlan muistoa.
Siinä jää lähimmäisen rakastamisen käsky toiseksi sekin. Jota muuten en ole kuullut muutoinkaan todistajan lausuvan. Sitä voi puolestaan verrata sen mököttämiskäytännön korostamiseen, kuinka se on tärkeä ja kuinka välttämättä sitä on lahkossa noudatettava.