Poliisit muka joutuvat väkivallan kohteeksi

Uhkailuja saaneet poliisit ovat valmiit jopa luopumaan työstään.

Keskittyisivät sitten vain oikeiden rikollisten jahtaamiseen niin välttyisivät väkivallasta. Eli keskittyisivät vaan jahtaamaan ylinopeutta ajaviin autoilijoihin. Vai onko Suomessa muka muuta rikollisutta, ei se ainakaan siltä vaikuta ainakaan jos lehtiä lukee. Ainakaan rikosten tuomiosta päätellen.

Mutta ylinopeutta ajava autoilija saa kohtuuttoman kovia tuomioita vaikka ei olisi oikeaa vaaraa aiheuttanutkaan.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/uhkailuja-saaneet-poliisit-ovat-valmiit-jopa-luopumaan-tyostaan-poliiseihin-kohdistunut-vakivalta-yleistynyt/792950/
56618
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Poliisin ammatti on jo luonteeltaan riskipitoinen ja se kaiketi kerrotaan jo poliisikoulussa ?

Tuskin rehellistä tönsä tekevää poliisia vainotaan tai uhkaillaan, känniläisen tai narkkarin suun pieksemistä enemmän ? Toisin kuin vaikkapa kaupan kassaa tai terveydentoito henkilökuntaa.

Nämä mielipide poliisit ja vihapuhepoliisit, ovat omalla toiminnallaan hankkiutuneet hankalaan asemaan ammatissaan.

Vetoavat sanan vapauteensa ja oikeuteensa tulla julki mielipiteineen.

Sama oikeus on kaupan kassalla ja teveydenhoito henkilökunnalla, mutta ei kaupan kassa voi työaikanaa asiakkaille mielipiteitään ruveta julistamaan, ei se tietäisi lopputiliä.

Muistaakseni, eräs alkon myyjä sai lopputilin, kun ryhtyi perussuomalaisten ehdokkaaksi, ei kuulema ollut hyväksi Alkon imagolle, että persu myy viinaa asiakkaille.

Äänestä

Mitä siinä vikisee, itse ovat matuja maahan halunneet. Niiltä uhkailut tulevat. Maalittaminen johtuu poliisin omasta tyhmyydestä. Esim. nettipoliisi, joka väijyy työkseen ihmisten mielipiteita on lähtökohtaisesti jo sairas psykopaatti. Ei normaalijärkinen valitse ammattia, jossa kytätään naapurin puheita.

1Äänestä

Koiran virkahan toi on ollu aina!? Jos et tienny sitä etukäteen jo poliisikouluun lähtiessäs, ni kenenkähän vika?

Mitäs läksit, kikkeliskokkelis!

Äänestä

Isänmaalliset idiootit pakottavat poliiseja mahdottomaan tilanteeseen vihapuheella ja poliisiin kohdistuvilla maalituskampanjoilla. Poliisilla ON oikeus ja velvollisuus vastustaa isänmaallisia ja torjua pakolaisvaataiset sekä EU-vastaiset vihapuheet, isänmaallisilla ei voi, eikä saa olla mitään oikeutta vainota ammattiaan harjoittavia poliiseja.
Lakia tullaan muuttamaan poliisin suojaksi ja keinot isänmaallisten vastaisessa taistelussa kovenevat.

Äänestä
  • Natsit tilaa kurinpalautusta kumipampuilla yms.

    Äänestä

  • Huvittavan läpinäkyvää propagandaa. Edellisessä maailmansodassakin harrastettiin tällaista keksittyä syyllistämistä.
    Katsokaa mieluummin filmitodisteita mellakoista. Kansallismielisiä poliisi hallitsee paljain käsin mutta anarkistien ja terroristien tullessa kohdalle tarvitaan mellakkavarusteet.

    Jos ei näe niin on sokea ja kuuro joten ei teille kukaan enää jaksa edes vastata.
    Valehdelkaa itsenne vaikka suohon. Valhe tuhoutuu kuitenkin lopussa.

    1Äänestä

  • baabelin.tuho kirjoitti:

    Huvittavan läpinäkyvää propagandaa. Edellisessä maailmansodassakin harrastettiin tällaista keksittyä syyllistämistä.
    Katsokaa mieluummin filmitodisteita mellakoista. Kansallismielisiä poliisi hallitsee paljain käsin mutta anarkistien ja terroristien tullessa kohdalle tarvitaan mellakkavarusteet.

    Jos ei näe niin on sokea ja kuuro joten ei teille kukaan enää jaksa edes vastata.
    Valehdelkaa itsenne vaikka suohon. Valhe tuhoutuu kuitenkin lopussa.

    Tuo on vain palstalla päivystävä, oikeasti mielenterveysongelmainen äärisuvakki joka puolustelee jopa raiskauksia ja murhia. Täysin hullu pro-terroristi kyseessä, kannattaa jättää huomiomatta koko sekopää. Aamusta iltaan kyttää palstalla, siis työtön mutta väittää olevansa useissa eri ammateissa.

    Pähkinänkuoressa siis täysin hullu valehtelija, väittää myös että isänmaallisuus on laitonta jne.

    1Äänestä

Vauhtisokeushan se on ollut Jari Aarnionkin ensin huomattu virhe, siitä oli pitkä ketju kirjoitettu jo 2013 poliisipalstalla.
Sitten tarttui mukaan muutakin kokkaretta ja sillä tiellä ollaan vieläkin...

1Äänestä

Poliisien vaarallisimmat työt alkaa olla päivittäiset rettelöiden selvitykset vokeissa. Tämäkin on poliittinen vikapäätös miksi näin on

1Äänestä

Kun raiskaaja tieten tahtoen yrittää raiskata ja uhri puolustautuu, oikeus pui pitkään että onko uhka ollut senlaatuinen että puolustautumiseen on käytetty vain sopiva määrä väkivaltaa.

Mutta kun autoilija ajaa muutaman kilsan ylinopeutta tiellä missä ei ole muuta liikennettä mailla halmeilla, oletusarvo on silti aina että uhkaa on aiheutettu.

Pienin sakko on 170 euroa.

1Äänestä
  • Miks on pakko ajaa ylinopeutta? Oma vikahan se on kun tieten tahtoen sen tekee.

    Äänestä

  • Ihan.oma.vika kirjoitti:

    Miks on pakko ajaa ylinopeutta? Oma vikahan se on kun tieten tahtoen sen tekee.

    Oletko noin niinku muutenkin vähän vajaa?

    1Äänestä

  • kunhan_kysyn kirjoitti:

    Oletko noin niinku muutenkin vähän vajaa?

    Ajele sinä vajaa vaan ylinopeutta ja maksa sakkosi ja uikuta sen jälkeen suoli24lla kun sinua on kohdeltu väärin..

    Äänestä

Sitä ne avoimet ovet teettää.

1Äänestä

Nämä on ne itkuherkät tyttöpolliissit...

1Äänestä

Jatkuviin tahallisiin pieniinkiin rikoksiin syyllistyvä on luonteeltaan lähellä sarjakuristaja Michael Penttilää vaikka ei ehkä itse syyllistyisikään tarkasti samoihin rikoksiin kuin Penttilä ja tuon luonteisen ihmisen seuraan pyrkii hakeutumaan samankaltaisia ihmisiä. Tuon kaltaisiin ihmisiin ja heidän lähipiiriinsä poliisin pitäisikin kohdistaa enemmän valvontatoimenpiteitä saadakseen rikokset ja samalla poliisiin kohdistuvat uhkailut ja väkivalta vähenemään. Tietysti eri asia on, jos poliisi itse on luonteeltaan Michael Penttilän kaltainen, niin silloin hän pyrkii vainoamaan kunniallisia ja lakia kunnioittavia kansalaisia.

Äänestä

Moniko tietää millaisiin tilanteisiin poliisit tänä päivänä joutuvat esim. noissa "ulkomaalaiskeskittymissä". Ruotsistakin kuuluu, meno on joskus aika kovaa ja poliisilla ei ainakaan yksin ole näihin paikkoihin menemistä. On turvattava oma henki ja lisäksi sivullistenkin. Poliisilla on suurempia vaaratilanteita. Suuremmat puolustautumisaseet ei aina takaa turvallisuuttakaan.
Tilanteista ei kerrota julkisesti ihmisille ja vaitiolovelvollisuuskin sitoo. Ei kadun tallaajalla ole aina käsitystä poliisin työstä ja sen vaaroista.

1Äänestä
  • Matujen rikoksista kertominen on rasistista vihapuhetta

    1Äänestä

  • Seehveri+tai+pari+mukaan+ja+turvallisuus+paranee+100%.+Koiria+vaan+ei+saa+arvovieraita+vastaan+käyttää...

    Äänestä

  • Mikä vaitiolovelvollisuus tuossa muka sitoo?
    Kyllä on laillista uutisoida että "mellakka vastaanottokeskuksessa"?
    jne jne

    Äänestä


Mina leikkaa sinu pää irti!

Äänestä

Kaikki menee vituiksi tässä maassa tuontiroistojen takia, mutta onneksi lähes kaikki jo inhoavat suvakkeja niin saadaan (toivottavasti) pian loppu tälle mielisairaudelle.

Äänestä
  • Ja sitten saadaan sinutkin suljetulle loppuiäksi.

    Äänestä

Kannattaa Poliisihallituksen ja sen puheenjohtajan Seppo Kolehmaisen katsoa tässä asiassa omiin varpaisiinsa ihan ensimmäisenä.

Nykyisen Poliisihallituksen aikana linjausta on muutettu selkeästi kansalaisten puhe- ja ilmaisuvapauden rajoittamisen suuntaan. Suomalainen normaali oikeustaju ei tätä poliisille annettua vahvasti politisoitunutta, ja Kolehmaisen aikana syntynyttä linjausta hyväksy.

Äänestä
  • Kyllä sen tavallinen kansalainen hyväksyy, mutta isänmaalliset öyhöttäjät eivät hyväksy sitä, että poliisi puolustaa kaikkien, myös pakolaisten oikeuksia ja ihmisarvoa. Poliisi EI OLE isänmaallisten puolella vaan teitä vastaan.

    Äänestä

  • kansahyväksyy kirjoitti:

    Kyllä sen tavallinen kansalainen hyväksyy, mutta isänmaalliset öyhöttäjät eivät hyväksy sitä, että poliisi puolustaa kaikkien, myös pakolaisten oikeuksia ja ihmisarvoa. Poliisi EI OLE isänmaallisten puolella vaan teitä vastaan.

    Hyvä kun kerroit. Poliisi ei ole ollut puolueeton vuosiin. Jalkapallokentällä tuomarin puolueellinen toiminta aiheuttaisi mellakan.

    Äänestä

Poliisi on joutunut ensihoitajien ja palomiesten kanssa samaan väkivallan uhkan ja maalittamisen tilanteeseen. Vihaiset isänmaalliset kansallismieliset hyökkäävät poliisia ja auttajia vastaan jatkuvasti sekä maalittavat näitä viranomaisia vihakampanjoiden kohteeksi, koska poliisi ja ensihoitajat ovat "suvakkihuoria" ja poliisi on tietysti isänmaallisten narratiivin mukaan "PolPo", eli poliittinen poliisi. Isänmaallisilta on kadonnut kaikki kunnioitus yhteiskunnan viranomaisia kohtaan. Nyt jo tilanne on se, että isänmaallisten vihan takia sekä mielenterveys - ja päihdeongelmaisten takia on jouduttu jakamaan palomiehille ja ensihoidolle luotiliivit kansalaisten mielipiteen ilmaisua vastaan.

Äänestä
  • Tottahan tuo. SKEidanhajuinen lahkopäällikkö on oiva esimerkki poliisivihaajasta. Hänelle poliisin pitäisi pokkuroida eikä sanoa vastaan, ei edes sanoa neutraalia mielipidettään. Jatkuvasti on joku poliisilaitokselta hampaissa, onkohan raiskaustutkimus kohta valmistumassa ja sen vuoksi ärhentelee. Todella yököttävä tyyppi tämä roikkuposkinen turvanaukoja.

    Äänestä

  • Tosiasiassa vasemmistoanarkistien mielenosoituksessa heitettiin polkupyöräteline liikkeen ikkunasta sisään ja töhrittiin samalla mielenosoituskulkueen varrella olevia seiniä. Samanhenkisten vasemmistoradikaalien mielenosoituksessa nämä löivät poliisihevosia kepeillä ja toisaalla vasemmistoradikaali löi aidan yli kurottuen rauhanomaista mielenosoittajaa päähän, eräässä mielenosoituksessa vasemmistoanarkisti jopa tekeytyi äärioikeistolaiseksi hakaten suojatonta ja käsiraudoitettua ulkomaalaista äärioikeistolaista poliisiautossa. Lisäksi monet nettoveronmaksajien rahoittamilla tuilla elävät narkomaanit ovat vasemmistolaisia. He rahoittavat huumeidenkäyttöään varastamalla kaupoista tavaraa toisten vasemmistohenkisten ostaessa tämän varastetun tavaran. Sairaalan ensiapupoleilla nämä samaiset huumeita käyttävät anarkomarkot lyövät ja jopa purevat heitä auttavaa henkilökuntaa, mistä sairaaloiden henkilökunnalla olisi monta mehukasta tarinaa kerrottavanaan. Moni kirkkojen polttajistakin on taustaltaan vasemmistohenkinen.

    1Äänestä

  • KonkreettisiaEsimerkkejä kirjoitti:

    Tosiasiassa vasemmistoanarkistien mielenosoituksessa heitettiin polkupyöräteline liikkeen ikkunasta sisään ja töhrittiin samalla mielenosoituskulkueen varrella olevia seiniä. Samanhenkisten vasemmistoradikaalien mielenosoituksessa nämä löivät poliisihevosia kepeillä ja toisaalla vasemmistoradikaali löi aidan yli kurottuen rauhanomaista mielenosoittajaa päähän, eräässä mielenosoituksessa vasemmistoanarkisti jopa tekeytyi äärioikeistolaiseksi hakaten suojatonta ja käsiraudoitettua ulkomaalaista äärioikeistolaista poliisiautossa. Lisäksi monet nettoveronmaksajien rahoittamilla tuilla elävät narkomaanit ovat vasemmistolaisia. He rahoittavat huumeidenkäyttöään varastamalla kaupoista tavaraa toisten vasemmistohenkisten ostaessa tämän varastetun tavaran. Sairaalan ensiapupoleilla nämä samaiset huumeita käyttävät anarkomarkot lyövät ja jopa purevat heitä auttavaa henkilökuntaa, mistä sairaaloiden henkilökunnalla olisi monta mehukasta tarinaa kerrottavanaan. Moni kirkkojen polttajistakin on taustaltaan vasemmistohenkinen.

    Tosiasiassa esim natsit ovat osallistuneet paljon pahempiin väkivaltatekoihin. Pahimmat ovat kai Jykylän kirjastoon isku missä puukottivat yhtä selkään ja Stadin rautatieasemalla törkeä pahoinpitely. Lukuisia muitakin pahoinpitelyitä löytyy, ne voit etsiä vaikka netistä jos kiinnostaa. Ne eivät ole olleet mitään kepillä huitomista vaan raakaa väkivaltaa.

    Äänestä

  • KonkreettisiaEsimerkkejä kirjoitti:

    Tosiasiassa vasemmistoanarkistien mielenosoituksessa heitettiin polkupyöräteline liikkeen ikkunasta sisään ja töhrittiin samalla mielenosoituskulkueen varrella olevia seiniä. Samanhenkisten vasemmistoradikaalien mielenosoituksessa nämä löivät poliisihevosia kepeillä ja toisaalla vasemmistoradikaali löi aidan yli kurottuen rauhanomaista mielenosoittajaa päähän, eräässä mielenosoituksessa vasemmistoanarkisti jopa tekeytyi äärioikeistolaiseksi hakaten suojatonta ja käsiraudoitettua ulkomaalaista äärioikeistolaista poliisiautossa. Lisäksi monet nettoveronmaksajien rahoittamilla tuilla elävät narkomaanit ovat vasemmistolaisia. He rahoittavat huumeidenkäyttöään varastamalla kaupoista tavaraa toisten vasemmistohenkisten ostaessa tämän varastetun tavaran. Sairaalan ensiapupoleilla nämä samaiset huumeita käyttävät anarkomarkot lyövät ja jopa purevat heitä auttavaa henkilökuntaa, mistä sairaaloiden henkilökunnalla olisi monta mehukasta tarinaa kerrottavanaan. Moni kirkkojen polttajistakin on taustaltaan vasemmistohenkinen.

    Edellinen tapahtui muuta vuosi sitten Tampereella itsenäisyyspäiväjuhlien aikana.
    Väkivallan lisäksi vasemmitoanarkistit vaativat luokkasotaa Suomeen.

    1Äänestä

Terroristien ja anarkistien väkivalta on lisääntynyt sille tasolle että kaduille tarvitaan armeija.
Hallitus kutsui uuden kulttuurikäytännön Lähi idästä ja Afrikasta joten heidän malliaan noudattaen on varauduttava mellakoihin ja sisällissotaa.
Se on liian vaativaa rivipoliisille sotia yllättäin isis-ammattiterroristeja vastaan.

Hallitusta kyllä varoitettiin tästä mutta rahan ahneet eivät välitä kansasta eivätkä poliisista.

Äänestä
  • Kyllä se on vain ja ainoastaan isänmaallisten väkivaltaa ja tiettyjen mielenterveysongelmaisten sekä päihdemoniongelmaisten väkivaltaa.

    Äänestä

  • Euroopan erityisesti Ranskan mellakat nimetään uutisissa mielenosoituksiksi totuuden pimittämiseksi. Mutta väkivallan määrä kuvaa enemmän mellakoita.
    Mellakoita värvää erityiset agitaattorit jotka kiertävät maasta toiseen tarkoituksenaan vain levittää väkivaltaa, kaaosta ja tuhoa. Se on eräänlainen terrorismin muoto jota ei osata vastustaa koska se naamioituu mielenilmauksiksi.

    Agitaattorit ovat ulkomaalaisia joilla ei ole lojaliteettiä mihinkään maahan joten he eivät pyri kyseisen maan olojen "parantamiseen" vaan tuhoamiseen. Siksi anarkia ja terrori ovat sukua toisilleen ja löytävät yhteistyön mellakoissa.

    Äänestä

  • Isänmaalaiset ja äärioikeisto on jo ilmoitettu olevan suurimmalta osalta näiden väkivaltojen ja mellakoiden takana.

    Äänestä

  • Niin on propagandassa ilmoitettu.

    Mutta jos katsot suoria lähetyksiä youtubesta Ranskasta tai Ruotsista tai Suomesta voit nähdä että kansallismieliset ja jopa PVL ovat täysin poliisin hallinnassa ilman mellakkavarusteita. Mutta anarkistiterroristien kadunkulmassa poliisi joutuu pommituksen kohteeksi ja väkivallan takia pukeutuu mellakkavarusteisiin.

    Sen kun näkee omin silmin muutaman vuoden ajan niin ei kaltaisesi propaganda enää pure.
    Valtamedia on valehdellut liian kauan eikä sen "uutisia" siksi enää uskota,

    Äänestä

  • baabelin.tuho kirjoitti:

    Niin on propagandassa ilmoitettu.

    Mutta jos katsot suoria lähetyksiä youtubesta Ranskasta tai Ruotsista tai Suomesta voit nähdä että kansallismieliset ja jopa PVL ovat täysin poliisin hallinnassa ilman mellakkavarusteita. Mutta anarkistiterroristien kadunkulmassa poliisi joutuu pommituksen kohteeksi ja väkivallan takia pukeutuu mellakkavarusteisiin.

    Sen kun näkee omin silmin muutaman vuoden ajan niin ei kaltaisesi propaganda enää pure.
    Valtamedia on valehdellut liian kauan eikä sen "uutisia" siksi enää uskota,

    Mitä sä sekoot? Kyllähän noita videoita Ruotsistakin on kun poliisi joutuu käyttämään pamppua mellakkavarusteisiin yms. pukeutuneena PVLn taltuttamiseen. Ja luuletko ettei muita vastaavia videoita löydy vaikka kuinka paljon. Tottakai myös anarkistit ovat riehuneet, mutta Suomessa pääosin nuo riehumiset ovat äärioikeiston tekosia. Turha on väittää muuta.

    Äänestä

Poliisi kohtaa paljon väkivaltaa. Kaikki rikolliset eivät ole huumeiden pehmentämiä Jänö-Nistejä.

Äänestä

" Hänelle poliisin pitäisi pokkuroida eikä sanoa vastaan, ei edes sanoa neutraalia mielipidettään. "

Ei tämä mikään ihan voimaannuttavan neutraali mielipide tai neutraali asenne poliisin suunnalta tällainen koppavuus ole.
https://tinyurl.com/y8quabyd

Tilanteessa jossa selvin päin oleva suomalainen menee ilmoittamaan poliisille, että häntä on heitetty vasemmistoanarkisteien joukosta jääkalikalla heitetty päähän.

Äänestä
  • Mitäs työntyivät kiellosta huolimatta liian lähelle provosoimaan. Heitä aivan selvästi käskettiin pysymään kauempana. Poliisi oli aivan oikeassa, nuo mulkvistit eivät ole ne määrääjät jotka käskevät mitä poliisin pitää tehdä.

    Äänestä

  • Tarkoitatko että väkivalta määrää kuka saa kulkea kaduillamme ja ettei mielenosoitusta saa katsella kukaan muu kuin se jonka väkivaltainen mellakka joukko sallii?

    Siis mellakoitsijat määrittelevät yhteiskuntamme rajat ja asetukset? Että suomalainen ei saa katsella mielenosoitusta koska ulkomaalaiset sen kieltää väkivaltaa käyttäen?
    Mitäs jos se väkivaltainen mellakkajoukko keksii sanoa eräänä päivänä että SINÄ ET SAA TEHDÄ JOTAIN. Oletko edelleen samaa mieltä kun väkivaltaiset pääsee päättämään?

    Äänestä

  • baabelin.tuho kirjoitti:

    Tarkoitatko että väkivalta määrää kuka saa kulkea kaduillamme ja ettei mielenosoitusta saa katsella kukaan muu kuin se jonka väkivaltainen mellakka joukko sallii?

    Siis mellakoitsijat määrittelevät yhteiskuntamme rajat ja asetukset? Että suomalainen ei saa katsella mielenosoitusta koska ulkomaalaiset sen kieltää väkivaltaa käyttäen?
    Mitäs jos se väkivaltainen mellakkajoukko keksii sanoa eräänä päivänä että SINÄ ET SAA TEHDÄ JOTAIN. Oletko edelleen samaa mieltä kun väkivaltaiset pääsee päättämään?

    Eihän sitä mellakoijat määränneet, vaan poliisit. Syynä myös SKEn oma turvallisuus. Ja kyllä tuolta videolta näkyy että SKEläiset työntyivät lähelle huutelemaan ja kuvaamaan poliisin kiellosta huolimatta. Sitäpaitsi SKE itse vaatii myös vastapuolta pysymään kaukana heidän mielenosoituksistaan. Viimeksi häiritsi heitä Jyväskylässä jopa kauempaa kuuluva vastapuolen huuto ja heidän vaatimuksestaan poliisi määräsi huutelijan poistumaan paikalta. Eikö ole ihan sama juttu?
    Jos olisin miekkarissa joskus, niin kyllä minä noudattaisin poliisin ohjeita.
    Helsingissä moni erimielinen erehtyi menemään liian lähelle Maidanin leiriä, kyllä hekin silloin kiinni kävivät ja välillä meni painiksikin, eikö? Kalle kerran jopa kävi kaasuttamassa yhden aidan viereen tulleen huutelijan. Ja kaikki nämäkin löytyvät videoilta vielä tänä päivänäkin..

    Äänestä

  • baabelin.tuho kirjoitti:

    Tarkoitatko että väkivalta määrää kuka saa kulkea kaduillamme ja ettei mielenosoitusta saa katsella kukaan muu kuin se jonka väkivaltainen mellakka joukko sallii?

    Siis mellakoitsijat määrittelevät yhteiskuntamme rajat ja asetukset? Että suomalainen ei saa katsella mielenosoitusta koska ulkomaalaiset sen kieltää väkivaltaa käyttäen?
    Mitäs jos se väkivaltainen mellakkajoukko keksii sanoa eräänä päivänä että SINÄ ET SAA TEHDÄ JOTAIN. Oletko edelleen samaa mieltä kun väkivaltaiset pääsee päättämään?

    Mites nämä ulkomaalaiset natsit jotka tulevat tänne miekkaroimaan nyrkkiraudat, puukot ja kaasut varusteinaan? Mikä oikeus heillä on olla mielenosoituksessa kun eivät asu tai oleskele edes väliaikaisesti täällä vaan tulevat vartavasten vaan osallistuakseen mielenosoituksiin? Eihän heidänkään mielenosoituksen lähelle saanut mennä, poliisi kielsi sen ja muutama vietiin putkaan kun ei totellut.
    Ja onhan näitä esimerkkejä paljon muitakin..

    Äänestä

Kyllä poliisin virka on aina ollut selvittää kännisten rähinöintiä, siitä johtuvaa perheväkivaltaa ja muuta pahoinpitelyä. Myös tappoja ja laimminlyöntejä selvinpäin ajelussa.

Tänäpäivänä on edellämainittujen asioiden lisäksi keskityttävä suomalaisten sanomisiin ja kirjoitteluun. Onhan se vaihtelua välillä ottaa sanarikollisia kiinni ja laittaa rautoihin. He ovat usein pystyviä maksamaan sakkonsa, toisin kuin alkoholistit. Heitä onneksi kuolee joka vuosi Suomessa lähes 3000 valtion monopolia pitämän viinakaupan antimiin. Tuo tieto on kuitenkin pyyhitty pöydän alle, eikä kansalaisten ole hyvä sitä tietää.

Säälittävää poliisien jahdata suomalaisen yhteiskunnan kritisoijia. Luulisi heidän tuntevan itsensä rikollisiksi, ainakin kavereiden silmissä. Valitettavasti Suomen poliisiin ei voi enää luottaa.

Tietäähän sen mistä nykypoliisit on tehty. Syksyisin metsästä kerätään nurmikuukusia eli maamunia. Ne viedään lentokoneella Italiaan ja istutetaan perkeleen hyvään multaan ja kun niistä on kasvanut tarpeeksi suuria kyrpiä, niin ne tuodaan suomeen poliiseiksi.

Äänestä
  • Juu ja sä olet se tänne Suomeen talven yli jäänyt tuhkelo. Päälle kun polkasee niin tuhka tupruaa.. 😂

    Äänestä

  • OotTuhkelomaamuna kirjoitti:

    Juu ja sä olet se tänne Suomeen talven yli jäänyt tuhkelo. Päälle kun polkasee niin tuhka tupruaa.. 😂

    Sähän varsinainen välkky olet. Pitääkö nostaa lippu salkoon.

    Äänestä

  • phv55 kirjoitti:

    Sähän varsinainen välkky olet. Pitääkö nostaa lippu salkoon.

    Älä nyt. Eihän tuhkelolla voi lippu salkoon nousta..

    Äänestä

Poliisin ammatti on vaarallinen, mutta siihen mennään myös vapaaehtoisesti! Vaikuttaa enemmänkin siltä että työstään luopuvat konstaapelit halusivatkin vain nauttia ammatin antamasta käskyvallasta ja arvostuksesta, ilman että sen eteen tarvitsisi tehdä varsinaista poliisin työtä.

Äänestä
  • Juu, ei noita poliiseja kiinnosta yhtään painia Matujen kanssa. Jos matut huutaa ja räyhää, tai menee pitämään mielenosoitusta Mannerheimintielle 01:00 aikaan, niin ei poliisit mitään reagoi.

    Käännetään päätä muualle, ja pälyillään maijan ikkunasta, mutta ketään ei mennä ottamaan kiinni, tai edes tarkistamaan papereita.

    Nuohan ovat sotilaskarkureita kaikki Kurdit. Ne pakenevat ja välttelevät kotimaansa Kurdistanin sotatilaa, ja jättävät muut taistelemaan maan itsenäisyyden puolesta. Naiset sinne jää taistelemaan ja rintamille kuolemaan. Miehet näyttelee vasemmistolaista kommunistia, ja mellakoi Suvi Auvisen kanssa kimpassa Helsingissä.

    Äänestä

  • Eiköhän niitä ole vaikka kuinka monia eri ammateissa olevia tässä maassa jotka ovat luopuneet työstään kun ovat huomanneet ettei ole oma juttu ja hakeutuneet toiselle alalle. Ei kai ole mitään ammattia mihin täytyisi mennä ja siinä pysyä pakosti. Syystä tai toisesta voi ammatistaan luopua, vaikkapa poliisi jos työ tuntuu. Kyse ei tainnut olla kuin yhdestä, maksimi muutamasta poliisista.

    Äänestä

  • Vaaralliset-ukot-kiini kirjoitti:

    Juu, ei noita poliiseja kiinnosta yhtään painia Matujen kanssa. Jos matut huutaa ja räyhää, tai menee pitämään mielenosoitusta Mannerheimintielle 01:00 aikaan, niin ei poliisit mitään reagoi.

    Käännetään päätä muualle, ja pälyillään maijan ikkunasta, mutta ketään ei mennä ottamaan kiinni, tai edes tarkistamaan papereita.

    Nuohan ovat sotilaskarkureita kaikki Kurdit. Ne pakenevat ja välttelevät kotimaansa Kurdistanin sotatilaa, ja jättävät muut taistelemaan maan itsenäisyyden puolesta. Naiset sinne jää taistelemaan ja rintamille kuolemaan. Miehet näyttelee vasemmistolaista kommunistia, ja mellakoi Suvi Auvisen kanssa kimpassa Helsingissä.

    Itse asiassa noista kurdeista on moni jo asunut Suomessa kauan, monella on jo Suomen kansalaisuuskin.

    Äänestä

  • Meinaatko että ovat antaneet oman Kurdistanin passinsa kokonaan pois vai? Onko asevelvollisuus suoritettuna Suomessa?

    Sen takia ei enää koettaisi velvollisuutena mennä omaa kotimaata puolustamaan, vaan korvataan asia mellakoimalla Helsingin keskustassa.

    Suomeen tuli talvisodan ja jatkosodan aikana USA:sta ja Etelä-Amerikasta saakka suomalaistaustaisia miehiä, jotka tulivat isänmaataan puolustamaan.

    Nuo mellakoijat ovat vain teennäisesti huolissaan oman kotimaansa kohtalosta. Todellinen sitoutuminen tarkoittaa että menisivät samaan riviiin, samaan rintaman kivääriketjuun kuin muutkin maanmiehet.

    Ei se Kurdistanin ja Turkin rajasota sillä lopu, että suomalaisille isotellaan Kolmen Sepän Patsaalla. Ei me olla tuossa sodassa osapuolia.

    Äänestä

  • Ei-sitouduta-isänmaahan kirjoitti:

    Meinaatko että ovat antaneet oman Kurdistanin passinsa kokonaan pois vai? Onko asevelvollisuus suoritettuna Suomessa?

    Sen takia ei enää koettaisi velvollisuutena mennä omaa kotimaata puolustamaan, vaan korvataan asia mellakoimalla Helsingin keskustassa.

    Suomeen tuli talvisodan ja jatkosodan aikana USA:sta ja Etelä-Amerikasta saakka suomalaistaustaisia miehiä, jotka tulivat isänmaataan puolustamaan.

    Nuo mellakoijat ovat vain teennäisesti huolissaan oman kotimaansa kohtalosta. Todellinen sitoutuminen tarkoittaa että menisivät samaan riviiin, samaan rintaman kivääriketjuun kuin muutkin maanmiehet.

    Ei se Kurdistanin ja Turkin rajasota sillä lopu, että suomalaisille isotellaan Kolmen Sepän Patsaalla. Ei me olla tuossa sodassa osapuolia.

    Sun kannattaa mennä kysymään onko vielä kotimaan passia, jälkikasvulla taitaa olla vain Suomen passi. Asevelvollisuus koskee Suomen kansalaisia, siis heitäkin jos ovat.
    Hehehe.. joo pieni murto-osa tuli talvi- ja jatkosodan aikana Suomeen puolustamaan isänmaataan, mutta sadattuhannet eivät välittäneet mitään.
    Kurdeilla ei ole varsinaista omaa kotimaata, jos et nyt sitä tiedä. Se on yksi syy mitä haluavat n. 35 miljoonaiselle kansalleen ja minun mielestäni ihan oikeutettu syy. Moni on vuosia kestäneiden vainon ja sorron sekä sotien vuoksi lähtenyt sieltä pakoon eikä se ole ihme. Suomestakin lähti paljon lyhyemmän sodan aikana sotapakolaisia Ruotsiin noin 56000 syys-lokakuussa 1944 (niin miehiä kuin naisiakin sekä perheitä plus erikseen lähetetyt sotalapset noin 70000). Eivät hekään olleet sen enempää sitoutuneita eivätkä jääneet tänne samaan kivääriketjuun puolustamaan isänmaataan. Moni palasi sodan jälkeen takaisin, mutta myös moni myös jäi sille tielle. Heillä oli aivan samanlaisia kielteisiä vastaanottoja Ruotsissa kuin nyt täällä on pakolaisia kohtaan. Suomalaisia haukuttiin kännikaloiksi, naisten metsästäjiksi, moraalittomiksi, etteivät halua tehdä työtä, käyttävät ruotsalaista järjestelmää hyväkseen, heikentävät työehtoja jne. Kuulostaako tutulta?. Sun kannattaa lukea vähän enemmän Suomen sotapakolaisista. Ei Suomikaan helpolla sodasta selvinnyt.

    Äänestä

Ovatko ne joutuneet tosiaan väkivallan kohteeksi, vai ovatko vain juosseet taas kerran omaan nyrkkiinsä?
Voisiko valtio antaa virkamiehillensä kouiutusta, ettei tule työtapaturmia ihan itse aiheutettuna.

Äänestä

" Hehehe.. joo pieni murto-osa tuli talvi- ja jatkosodan aikana Suomeen
puolustamaan isänmaataan, mutta sadattuhannet eivät välittäneet mitään. "

Siihen aikaan oli pikkuisen hankalampaa tuo matkustaminen kuin on nykyaikana. Suuria määriä suomalaisia siirtolaisia oli Ruotsissa, Yhdysalloissa ja jonkin verran Australiassa.
Yhdysvaltojen laki kielsi liittymisen minkään sotaakäyvän valtion armeijaan, samanlainen laki oli myös Australiassa. Silti molemmista maista tuli runsaasti vapaaehtoisia suomalaisia, sotilaskuntoisia miehiä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_armeijan_ulkomaalaiset_vapaaehtoiset_talvisodassa

Meillä Suomessa ei ole mitään matkustuskieltoja, etteivätkö joka ikinen kurdi pääse helposti ja nopeasti lentokoneella Kurdistanin alueella. Niiden pääkaupunkiin pääsee lentokoneelle helposti monista Euroopan maista.

Suomi ja suomalaiset toivottavat mielellään ihan kaikki Kurdit lähtemään omaa maataan puolustamaan. Ainakin tuollainen Helsingissä, ja suomalaisille osoiteltu mekkalointi ja mielenosoitus on täysin naismaista ja täysin per-sesstä olevaa toimintaa.

Emme me suomalaiset pysty Kurdistania pelastamaan., vaikka kuinka meille mekkaloisitte.

Maailmalla pakosalla olevat, velvollisuuksiaan välttelevät Kuirdit itse sen sijaan voivat kotimaansa pelastaa, jos niin haluavat. Sinne vaan, rintamalohkosta vastuuta ottamaan ase kädessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ainoat.Rikolliset kirjoitti:

Uhkailuja saaneet poliisit ovat valmiit jopa luopumaan työstään.

Keskittyisivät sitten vain oikeiden rikollisten jahtaamiseen niin välttyisivät väkivallasta. Eli keskittyisivät vaan jahtaamaan ylinopeutta ajaviin autoilijoihin. Vai onko Suomessa muka muuta rikollisutta, ei se ainakaan siltä vaikuta ainakaan jos lehtiä lukee. Ainakaan rikosten tuomiosta päätellen.

Mutta ylinopeutta ajava autoilija saa kohtuuttoman kovia tuomioita vaikka ei olisi oikeaa vaaraa aiheuttanutkaan.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/uhkailuja-saaneet-poliisit-ovat-valmiit-jopa-luopumaan-tyostaan-poliiseihin-kohdistunut-vakivalta-yleistynyt/792950/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu