Hävetköön

Eipä ole piispa pitkälle katekismusta lukenut, kun tälläistä menee tekemään. ÄLÄ TEE HUORIN.Olisi ensin eronnut niin ei tätäkään tekoa tarvitsisi tilittää julkisesti.
Tiedän miltä tuntuu kun petetään. Se on sellainen kokemus,että juuri ja juuri hengissä selviää. Ja sen vaikutus mitä se tuo ihmissuhteisiin. Luottamus on mennyt vastakkaiseen sukupuoleen. Kestää vuosia uskoa siihen asiaan, että luotettaviakin ihmisiä ja järkeviä löytyy. Onhan se tietenkin näinkin että ne jotka ovat pettäneet joskus saavat tästä piispasta hyvän samaa mieltä olijan. Ja kaiken huipuksi kansa hyväksyy tälläisen munauksen piispalta. Eikö olisi parempi kun kirkkojen ovet laitetaan kiinni.
5590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

myös joskus petetty...vieläkään en luota.

Äänestä
  • äijä pettänyt vuosikaudet myös eikä vielä ole tajunnut lähteä,joo kirkon ovet kaltereilla kiinni ja pappien housut munalukolla kiinni.

    Äänestä

Minusta myös tietyn ammattikunnan edustajalla pitää olla oma etiikkansa. Jotkut puolustelee, että ihmisiä ne papitkin ovat. Niin ovat ja ero voi tulla myös papille, mutta kai se pitäisi hoitaa ammattinsa edellyttämällä tavalla.
En hyväksy myöskään krapulaista tai juovuksissa olevaa bussikuskia vaikka ihmisiä ovatkin, enkä salassapitovelvollisuutta rikkovaa lääkäriä...
Minusta minulla on oikeus odottaa ammatti-ihmiseltä oman alansa etiikkaa.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa. Pappi on valassaaan sitoutunut noudattamaan Raamatun ja kirkon tunnustusta. Ei voi ilman julkista parannusta enääö toimia virassaan tällaisen jälkeen.

    Äänestä

Olen samaa mieltä kanssasi. Jos alkaa kirkon palvelukseen niin pitää kans hoitaa asiat hyvin.
Uskottomat ihmiset ovat jotenkin sekopäitä!!!
Sitten kun tehdään niin ruvetaan virallista puolisoa moittimaan ja mollaamaan. Onkokan piispalla nyt yhtä kiihkeää kun tunnusti vai menikö himot jo ohi??? Piispalle vain terveisiä että suksikoon suolle, hävetköön ja kunnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joskus petetty! kirjoitti:

Eipä ole piispa pitkälle katekismusta lukenut, kun tälläistä menee tekemään. ÄLÄ TEE HUORIN.Olisi ensin eronnut niin ei tätäkään tekoa tarvitsisi tilittää julkisesti.
Tiedän miltä tuntuu kun petetään. Se on sellainen kokemus,että juuri ja juuri hengissä selviää. Ja sen vaikutus mitä se tuo ihmissuhteisiin. Luottamus on mennyt vastakkaiseen sukupuoleen. Kestää vuosia uskoa siihen asiaan, että luotettaviakin ihmisiä ja järkeviä löytyy. Onhan se tietenkin näinkin että ne jotka ovat pettäneet joskus saavat tästä piispasta hyvän samaa mieltä olijan. Ja kaiken huipuksi kansa hyväksyy tälläisen munauksen piispalta. Eikö olisi parempi kun kirkkojen ovet laitetaan kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu