52-vuotias kurppa joutuu sallimaan miehensä

Mikä tuossa jutussa vakuutti sut siitä, että kyseinen mies on väkivaltarikollinen?
Sehän sen "jännämiehen" määritelmä on, mikäli uskomme palstapoikia.

Jokuhan silloin aikanaan täällä heitti aika saumattoman hyvää juttua, omakohtaista kokemusta polyamorisesta suhteesta, mutta se ainakin tuumi, että lapsentekoon ei sellainen oikein sovellu, että silloin hänkin unohtaa ajatuksen.

Mutta kyllä muakin käy sääliks tuota tätiä. Tuosta ei kyllä hyvä heilu...Jotenkin kuullostaa hiukan epätoivoiselle...vaikka jämäkkänä onkin....

Dissident kirjoitti:

Jokuhan silloin aikanaan täällä heitti aika saumattoman hyvää juttua, omakohtaista kokemusta polyamorisesta suhteesta, mutta se ainakin tuumi, että lapsentekoon ei sellainen oikein sovellu, että silloin hänkin unohtaa ajatuksen.

Mutta kyllä muakin käy sääliks tuota tätiä. Tuosta ei kyllä hyvä heilu...Jotenkin kuullostaa hiukan epätoivoiselle...vaikka jämäkkänä onkin....

Lue lisää

Juu, onhan niitä ihmisiä joille tuollainen "monikkosuhde" voi sopia ja osaa asennoitua niin, että kaikilla on vaan mukavaa, kun saa jakaa hyväänsä (olipa se hyvä mitä tahansa) useamman kanssa. Ja itsekin on saamassa eri kumppaneiden kautta mahdollisesti jotain, mitä yhdeltä yksiavioisessa suhteessa ei saisi riittävästi tai ollenkaan.

Sikäli joo käsitän jotakin tuosta kuviosta, mutta näen sen kuitenkin vain suhdehässäkkänä, jossa kumppaneista saatava hyöty on yritetty maksimoida. Sillä, että on monta erilaista ihmistä ja asiaa tarjolla...Elikkäs kumminkin mun näkemykseni tuon pohjalta on, että aika hyöty keskeistä toimintaa.

En kertakaikkiaan osaa ajatella tuota muuten, vaikka yrittäisinkin.

Tottakai jokaisella on hyöty ja oma lehmä ojassa jollain asteella, kun ylipäänsä ryhtyy suhteeseen kenenkään kanssa. Jokainen on jotakin vailla, hellyyttä ja rakkautta nyt ainakin! :)

Niinpä siinä saattaa käydä, vaikka eihän me tiedetä miten noiden suhde on rakentunut. Mutta voidaan vaan spekuloida, että mustasukkaisuus ja miehen romanttinen suhde plus lapsikaipuu ajaa miehen kyllä siihen romanttiseen suhteeseen luultavasti kokonaan, jos hänellä on lapsikin ko. naisen kanssa.

Tai ei ehkä, jos hän tykkää tästä järjestelystä ja haluaa jatkaa kahden naisen ( ellei saldo lisäännyt matkalla) riiausta...onhan siinä tiettyjä etuja hänellekin. Mutta sanonpa vaan, että mun romanttinen kuulani ei näe tuossa kuviossa mitään todellista. Vain niitä hyötymisiä...

Nicitönnä kirjoitti:

Juu, onhan niitä ihmisiä joille tuollainen "monikkosuhde" voi sopia ja osaa asennoitua niin, että kaikilla on vaan mukavaa, kun saa jakaa hyväänsä (olipa se hyvä mitä tahansa) useamman kanssa. Ja itsekin on saamassa eri kumppaneiden kautta mahdollisesti jotain, mitä yhdeltä yksiavioisessa suhteessa ei saisi riittävästi tai ollenkaan.

Sikäli joo käsitän jotakin tuosta kuviosta, mutta näen sen kuitenkin vain suhdehässäkkänä, jossa kumppaneista saatava hyöty on yritetty maksimoida. Sillä, että on monta erilaista ihmistä ja asiaa tarjolla...Elikkäs kumminkin mun näkemykseni tuon pohjalta on, että aika hyöty keskeistä toimintaa.

En kertakaikkiaan osaa ajatella tuota muuten, vaikka yrittäisinkin.

Tottakai jokaisella on hyöty ja oma lehmä ojassa jollain asteella, kun ylipäänsä ryhtyy suhteeseen kenenkään kanssa. Jokainen on jotakin vailla, hellyyttä ja rakkautta nyt ainakin! :)

Niinpä siinä saattaa käydä, vaikka eihän me tiedetä miten noiden suhde on rakentunut. Mutta voidaan vaan spekuloida, että mustasukkaisuus ja miehen romanttinen suhde plus lapsikaipuu ajaa miehen kyllä siihen romanttiseen suhteeseen luultavasti kokonaan, jos hänellä on lapsikin ko. naisen kanssa.

Tai ei ehkä, jos hän tykkää tästä järjestelystä ja haluaa jatkaa kahden naisen ( ellei saldo lisäännyt matkalla) riiausta...onhan siinä tiettyjä etuja hänellekin. Mutta sanonpa vaan, että mun romanttinen kuulani ei näe tuossa kuviossa mitään todellista. Vain niitä hyötymisiä...

Lue lisää

Tai oikeastaan mun on vaan vaikeeta tajuta, kuinka ihminen voi haluta montaa ihmistä samaan aikaan....tai rakastaa. Kun itse en pysty haluamaan ihmistä, jota en tunne rakastavani ja jota kohtaan ei mun kaali kehittele romanttisia tunteita. Ja kun taas niitä tunteita tulee, niin muut ympärillä lakkaa olemasta enää mielenkiintoisia. Ovet ja ikkunat, jotka oli auki siihen saakka sulkeutuu mun neliössäni ja muiden sisääntulo estetään tunnetasolla. :D

Olen kuin munasolu joka nappaa vain sen yhden siimahännän...mutta toisaalta onko noi polyamorikot sitten niitä munasoluja, jotka jakaantuu heh...

En kykene ymmärtämään tuota hommaa näissä polyamorisissa suhteissa, niinpä olen miettinyt yksioikoisesti, että ehkä ne ei pystykkään kaikkia kohtaan tunteilemaan ja siksi on hyväksytty vaan, että hyödyt kannattaa ottaa irti ja tunteilee sitten johonkin päin, jos mihinkään? Tai ehkä osa ihmisistä kykenee haluaamaan seksuaalisesti niitä'kin, jotka ei merkkaa mitään..ja pystyykin. Onhan prostituutiokin siksi olemassa...ja voimissaan.

No jos tuossa menee siihen biologisen oman lapsen kaipuuseen, mikä tuolla miehellä on ilmeisesti ollut jutun mukaan. Minulle selitti sen kerran minua vanhempi nainen, joka oli päättänyt jo, että lapsia ei tule tekemään, että vaikka minulla olisi lapset, niin hänelle ne olisivat kuin oman lapsen korvike...ei oma lapsi, vaikka lapsista pitäisikin ja rakastaisi vaikka mun lapsia...vertas vielä tyyliin, että "ota koira itselles"-vetoon....eihän se ole sama....ei ikinä.

Mieshän voi tosiaan rakastaa tuota jutun naista yli kaiken, mutta kun ei saa omia biologisia lapsia hänen kanssaan, on päätynyt tuohon tilanteeseen...tosin voisi kai sen hoitaa niinkin, että ne hedelmöittämiset järjestetään vähän toisin??? En tiedä? Mutta onhan niitä varmaan sellaisia eri seksuaalisuudenkin ristisuhteita, missä mies on vaikka homo, nainen lesbo ja tekevät yhdessä lapsen. Ja vanhemmuus jakautuu, kuten esimerkiksi minulla nyt, puoliksi...

Tuossa suhteessa on jotain järjenhiventä kyllä ja ne tunteet voi silti säilyttää, ehkä ei välttämättä tarvitsisi puhua edes moniavioisesta suhteesta. Vanhemmuussuhdehan olisikin monella hyvä olla ystävyyssuhde. Rakkaussuhde on monesti epätasapainoinen lapsille....se on vaan romantisoitu kauniiksi ja tärkeäksi, mutta joissain tapauksissa se on aika rumaakin katseltavaa lapselle....kaikista parasta se olisi, että rakkauden kohteena molemmille vanhemmille olisi se lapsi pelkästään...

Mutta jotenkin mä aina palaan siihenkin, että ihminen, joka menee rakkaussuhteeseen, pitäisi kurkkasta peiliin ja tarkastaa se oma kuuppa....oikeastaan tuossakin "pääsuhteessa" tuo tilanne on taatusti ollut selvää, että lapsia ei nainen enää halua tehdä... Siinä ei ole mies kyllä tutustunut itseensä kunnolla ennen suhdetta....ja nyt nainen tekee aikamoisen uhrauksen sen takia...

Dissident kirjoitti:

No jos tuossa menee siihen biologisen oman lapsen kaipuuseen, mikä tuolla miehellä on ilmeisesti ollut jutun mukaan. Minulle selitti sen kerran minua vanhempi nainen, joka oli päättänyt jo, että lapsia ei tule tekemään, että vaikka minulla olisi lapset, niin hänelle ne olisivat kuin oman lapsen korvike...ei oma lapsi, vaikka lapsista pitäisikin ja rakastaisi vaikka mun lapsia...vertas vielä tyyliin, että "ota koira itselles"-vetoon....eihän se ole sama....ei ikinä.

Mieshän voi tosiaan rakastaa tuota jutun naista yli kaiken, mutta kun ei saa omia biologisia lapsia hänen kanssaan, on päätynyt tuohon tilanteeseen...tosin voisi kai sen hoitaa niinkin, että ne hedelmöittämiset järjestetään vähän toisin??? En tiedä? Mutta onhan niitä varmaan sellaisia eri seksuaalisuudenkin ristisuhteita, missä mies on vaikka homo, nainen lesbo ja tekevät yhdessä lapsen. Ja vanhemmuus jakautuu, kuten esimerkiksi minulla nyt, puoliksi...

Tuossa suhteessa on jotain järjenhiventä kyllä ja ne tunteet voi silti säilyttää, ehkä ei välttämättä tarvitsisi puhua edes moniavioisesta suhteesta. Vanhemmuussuhdehan olisikin monella hyvä olla ystävyyssuhde. Rakkaussuhde on monesti epätasapainoinen lapsille....se on vaan romantisoitu kauniiksi ja tärkeäksi, mutta joissain tapauksissa se on aika rumaakin katseltavaa lapselle....kaikista parasta se olisi, että rakkauden kohteena molemmille vanhemmille olisi se lapsi pelkästään...

Mutta jotenkin mä aina palaan siihenkin, että ihminen, joka menee rakkaussuhteeseen, pitäisi kurkkasta peiliin ja tarkastaa se oma kuuppa....oikeastaan tuossakin "pääsuhteessa" tuo tilanne on taatusti ollut selvää, että lapsia ei nainen enää halua tehdä... Siinä ei ole mies kyllä tutustunut itseensä kunnolla ennen suhdetta....ja nyt nainen tekee aikamoisen uhrauksen sen takia...

Lue lisää

Niin, tuota lähestymistapaa en miettinytkään. Hyvä, että otit esiin. Pitääkin pyöritellä tuota mielessä tovin aikaa ja makustella. Sana sanalta... nyt vaan miettimättä sen tarkemmin sanomaasi. :)

Huomaa, miten me ihmiset ollaa erilaisia. Mulle ei esimerkiksi olisi lapsi ollut niin tärkeetä saada, kun se kumppani jonka kanssa haluan jakaa koko elämäni. Ja millään muulla konstilla en olisi lasta halunnut, kuin omilla sukusoluilla. Eli omilla ja oman kumppanin, ei mitään lahjoituksia tms. Mielummin olisin ollut ilman lapsia, jos omilla sukusoluilla ei olisi onnistunut.

Käsitän vietin voimakkuuden saada oma lapsi, mutta senkin että jokaisella se on erilainen. Ja se järjestyskin mikä menee etusijalle. Parisuhde, lapsi tai jotain muuta...

Pystyn ajattelemaan, että kun suhde on loppu ja se rakkaus siitä, voidaan jatkaa kavereina. Tähän voin peilata omia tunnemaailmojani. Mutta en sitä, että tehdään lapsi kavereina, siihen en pysty heijastelemaan mitään...mutta ihan järjellä kykenen ajattelemaan, että se on jollekin yhtä hyvä valinta, kun itselle tuo parisuhde jonka päälle rakennetaan.

Siksi en haluaisi helposti tuomita, vaikka en täysin käsittäisikään jonkun ajatuksia jonkun valinnan takana, kun ihmiset itse tykönään kokee ja jäsentelee asiansa omalla tavallaan. Monta tapaa on tehdä valintaa...

Ihan kaikkeen en vain kykene samaistumaan ja tavallaan täysin tajumaankaan miten se jollekin on mahdollista. Mutta se ei olekaan tarpeellista, että kaiken omakohtaisesti mässyttää läpi ja leimaa hyväksytty leimaa, tajuan...vaan se että ymmärtää, että erilaiset valinnat johtaa asianomaisten kannalta hyvään lopputulokseen. :)

Tästä päästiin taas tähän erilaisuuden hyväksymiseen.

Niin, aloituksen jutussa nään ongelmana jo sen että kumpikin haluaa ihan erilaista elämää ja suhdetta. Onko se suhde pakko perustaa ihmisen kanssa, jonka kanssa lähtökohdat on haluta erilaiset elämänkuviot? Toinen haluaa miehen ja rakkautta, kun toinen haluaa lapsen ja rakkautta. Ja koska nainen ei pysty lasta miehelle "lahjoittamaan", hyväksyy kuvion, jotta saa pitää ko. miehen ja rakkautta. Tavallaan epäitsekästä, mutta tavallaan itsekästäkin. Jos käsnäät mitä tuolla tarkoitan. :D

Voisi kai sitä etsiä senkin, jonka kanssa ei tarvitse raastaa itseään verille...niin paljon en ehkä usko siihen yhteen oikeaankaan, että virittelisin tuommosen suhteen. Mutta jälleen makunsa kullakin. :)

Itse taidan olla niin itserakas tyyppi, että en tuohon lähtisi. Enkä toisaalta haluaisi olla toisen tielläkään, mutta toisaalta taas en uskoisi olevani kellekkään niin tärkeä, kun oma lapsi ihmiselle on. Enkä toisaalta haluaisi evätä mieheltä mahdollisuutta paitsi tehdä se lapsi jonkun kanssa, myös elää täysin sen jonkun kanssa. Mun olis vaikea uskoa, että minä siinä sivussa olisin enää mitenkään tärkeä tai ettenkö olisi heidän tiellään...vaikka mies kuinka tykkäisi minustakin.

Jotenkin vaan ajattelen, että pyhittäisin heille rauhan olla perhe. Ja saisin samalla itselleni sielunrauhan olla sen ulkopuolella, voihan sitä nauttia toisen ihmisen onnesta olematta itse siihen osallisenakaan. Tai saamatta siitä muuta kuin sivullisen hyvän mielen.

Me vain spekuloimme...he elävät sen ja tietävät mitä tekevät.

"Vanhemmuussuhdehan olisikin monella hyvä olla ystävyyssuhde. Rakkaussuhde on monesti epätasapainoinen lapsille....se on vaan romantisoitu kauniiksi ja tärkeäksi, mutta joissain tapauksissa se on aika rumaakin katseltavaa lapselle....kaikista parasta se olisi, että rakkauden kohteena molemmille vanhemmille olisi se lapsi pelkästään... "

- Tätä jäin siis miettimään. Mun on hankala täysin taas ymmärtää, tuota kohtaa" romantisoitu kauniiksi ja tärkeäksi", kun mulle se on ihan oikeasti tärkeä asia. Tunne ja tunteita. Joita pidetään hengissä, ruokitaan ja vaalitaan. Ja se toinen ihminen on oikeasti tärkeä, ei kohde joka kuoruutetaan kauniiksi ja tärkeäksi.

Silleen romantisoitu kuulostaa etäiselle, kun kuin sokerille kakun päällä, vaikka se on nimenomaan itse kakku. :D

Ja toinen vaikee tajuta asia on, että lapsi olisi vain rakkauden kohteena molemmille vanhemmille. vaikka käsitän sen sitten, kun vanhempien rakkaus on loppunut toisiinsa, että jäljelle jää rakkaus lapsiin. Mutta en sitä, että lapsia tehdään perustaen tunteet vain lasta kohtaan. Vanhemmat olisi vain välineitä, joilla ei ole rakkautta toisiaan kohtaan. En pystyis.

En edes yhdyntään, jolla lapsen voisi saada. Tai se yhdyntäkin tuntus pään seinään lyömiselle ja mä en yleensä tykkää lyödä päätä seinään, koska se sattuu ja siitä voi tulla vaurioita. :D

Mitä tarkoitat epätasapainolla? Minusta kun jokaisen ihmisen elämään kuuluu nousuja ja laskuja, myös tunnepuolella. Eikä mikään suhde, eders lapseen ole aina yhtä juhlaa tai tasapainoista ja hauskaa...joskus tulee olo, että perkeleen kakara...usko nyt jo. Ehkä se taas on sitten vain mun omaa keskenkasvuisuutta se.

Etten aina vaan tykkää kaikesta tasaisesti. :D

Mut näin nyt äkkisältään tuli mieleen...

Nicitönnä kirjoitti:

Niin, tuota lähestymistapaa en miettinytkään. Hyvä, että otit esiin. Pitääkin pyöritellä tuota mielessä tovin aikaa ja makustella. Sana sanalta... nyt vaan miettimättä sen tarkemmin sanomaasi. :)

Huomaa, miten me ihmiset ollaa erilaisia. Mulle ei esimerkiksi olisi lapsi ollut niin tärkeetä saada, kun se kumppani jonka kanssa haluan jakaa koko elämäni. Ja millään muulla konstilla en olisi lasta halunnut, kuin omilla sukusoluilla. Eli omilla ja oman kumppanin, ei mitään lahjoituksia tms. Mielummin olisin ollut ilman lapsia, jos omilla sukusoluilla ei olisi onnistunut.

Käsitän vietin voimakkuuden saada oma lapsi, mutta senkin että jokaisella se on erilainen. Ja se järjestyskin mikä menee etusijalle. Parisuhde, lapsi tai jotain muuta...

Pystyn ajattelemaan, että kun suhde on loppu ja se rakkaus siitä, voidaan jatkaa kavereina. Tähän voin peilata omia tunnemaailmojani. Mutta en sitä, että tehdään lapsi kavereina, siihen en pysty heijastelemaan mitään...mutta ihan järjellä kykenen ajattelemaan, että se on jollekin yhtä hyvä valinta, kun itselle tuo parisuhde jonka päälle rakennetaan.

Siksi en haluaisi helposti tuomita, vaikka en täysin käsittäisikään jonkun ajatuksia jonkun valinnan takana, kun ihmiset itse tykönään kokee ja jäsentelee asiansa omalla tavallaan. Monta tapaa on tehdä valintaa...

Ihan kaikkeen en vain kykene samaistumaan ja tavallaan täysin tajumaankaan miten se jollekin on mahdollista. Mutta se ei olekaan tarpeellista, että kaiken omakohtaisesti mässyttää läpi ja leimaa hyväksytty leimaa, tajuan...vaan se että ymmärtää, että erilaiset valinnat johtaa asianomaisten kannalta hyvään lopputulokseen. :)

Tästä päästiin taas tähän erilaisuuden hyväksymiseen.

Niin, aloituksen jutussa nään ongelmana jo sen että kumpikin haluaa ihan erilaista elämää ja suhdetta. Onko se suhde pakko perustaa ihmisen kanssa, jonka kanssa lähtökohdat on haluta erilaiset elämänkuviot? Toinen haluaa miehen ja rakkautta, kun toinen haluaa lapsen ja rakkautta. Ja koska nainen ei pysty lasta miehelle "lahjoittamaan", hyväksyy kuvion, jotta saa pitää ko. miehen ja rakkautta. Tavallaan epäitsekästä, mutta tavallaan itsekästäkin. Jos käsnäät mitä tuolla tarkoitan. :D

Voisi kai sitä etsiä senkin, jonka kanssa ei tarvitse raastaa itseään verille...niin paljon en ehkä usko siihen yhteen oikeaankaan, että virittelisin tuommosen suhteen. Mutta jälleen makunsa kullakin. :)

Itse taidan olla niin itserakas tyyppi, että en tuohon lähtisi. Enkä toisaalta haluaisi olla toisen tielläkään, mutta toisaalta taas en uskoisi olevani kellekkään niin tärkeä, kun oma lapsi ihmiselle on. Enkä toisaalta haluaisi evätä mieheltä mahdollisuutta paitsi tehdä se lapsi jonkun kanssa, myös elää täysin sen jonkun kanssa. Mun olis vaikea uskoa, että minä siinä sivussa olisin enää mitenkään tärkeä tai ettenkö olisi heidän tiellään...vaikka mies kuinka tykkäisi minustakin.

Jotenkin vaan ajattelen, että pyhittäisin heille rauhan olla perhe. Ja saisin samalla itselleni sielunrauhan olla sen ulkopuolella, voihan sitä nauttia toisen ihmisen onnesta olematta itse siihen osallisenakaan. Tai saamatta siitä muuta kuin sivullisen hyvän mielen.

Me vain spekuloimme...he elävät sen ja tietävät mitä tekevät.

Lue lisää

Niin. Siis ymmärrän miehen pointin biologisesta lapsesta ja jotenkin naisenkin ymmärryksen, niin suostumisena tuollaiseen vaikeaan probleemaan kesken suhteen, mutta kyllä mullakin on ne itsekkäät fiilikset kokonaisuudessaan, että nuo asiat ois pitänyt jo ennen suhdetta selvittää ja piste.

Ja tuollasia tilanteitahan sitä ihminen pelkääkin, että se rakas muuttuu ja haluaa jotain tuollaista. Se taas on omasta kuupasta kiinni. Tuleeko se ajatusharha, että ei voi menettää "sijoittamaansa" vaan laittaa "all init".

Jotenkin niskakarvat mousee pystyyn kun mietin tuon naisen fiilinkejä. Se on tavallaan pakotettu oman rakkautensa takia tuohon...jotenkin tulee dejavuu...enkä itse haluisi sellaista kokea ikinä. Siks on hiukan jäänyt tuo romanttinen ajatus taustalle, että se tulenee itselle vasta pitemmän tutustumisen jälkeen toiseen.

Hui.... olipas fiiliksiä aamuun yövuoron jälkeen...nyt koitan ottaa nokkaset...palataan Nic.

Dissident kirjoitti:

Niin. Siis ymmärrän miehen pointin biologisesta lapsesta ja jotenkin naisenkin ymmärryksen, niin suostumisena tuollaiseen vaikeaan probleemaan kesken suhteen, mutta kyllä mullakin on ne itsekkäät fiilikset kokonaisuudessaan, että nuo asiat ois pitänyt jo ennen suhdetta selvittää ja piste.

Ja tuollasia tilanteitahan sitä ihminen pelkääkin, että se rakas muuttuu ja haluaa jotain tuollaista. Se taas on omasta kuupasta kiinni. Tuleeko se ajatusharha, että ei voi menettää "sijoittamaansa" vaan laittaa "all init".

Jotenkin niskakarvat mousee pystyyn kun mietin tuon naisen fiilinkejä. Se on tavallaan pakotettu oman rakkautensa takia tuohon...jotenkin tulee dejavuu...enkä itse haluisi sellaista kokea ikinä. Siks on hiukan jäänyt tuo romanttinen ajatus taustalle, että se tulenee itselle vasta pitemmän tutustumisen jälkeen toiseen.

Hui.... olipas fiiliksiä aamuun yövuoron jälkeen...nyt koitan ottaa nokkaset...palataan Nic.

Lue lisää

Jep, ihan kiva ajatella ja kelailla. Ei vaan jaksa niin paljon naputella tänne, että ihan kaikki kulmat ja kivet kirjottas tähän mitä asiasta tulee mieleen. Paljon tulee mieleen ja se olis ihan jumalattoman pitkä sepustus jos kaiken purkais tähän.

Siks vaan jotakin...

Niin, vaan yks elämä tiettävästi itse kullakin. Miks rääkätä itseään, jos ei ole pakko...en ihan tajua miksi pitää olla kauheesti henkistä taakkaa ja tuskaa mitä kanniskella, jos sen voi tiputtaa poiskin. Ehkä tämä on sitä itsekkyyttä sitten pahimmillaan. :D

Toisaalta taas, minusta ihmisen tartteekin kestää jonkun verran kärsimystä ja tuskaakin ( joskus tulee pataan millon mistäkin) se on elämää, mutta ei niin paljon ettei kykene olemaan onnellinen. Kuitenkin omilla valinnoilla voi vaikuttaa omaan oloon merkittävästi. Ja nimenomaan itse...päästää vaan irti omasta kurkustaan.

Nukuhan hyvin!! Mäkin liukenen kohta ulkoilemaan tenavien kanssa. Ehkä kurkkaan illalla, ehkä en tänne. Joskus kumminkin. Palataan!!

Mitä sinä nyt sekoilet? Kuka nyt on kateellinen ja kelle?