Minä olen ollut suhteessa poikaystäväni kanssa 1,2 vuotta, ja käytännössä asuttu yhdessä kokoajan. Olen 17 ja hän 21
Olen huomannut puolen vuoden aikana että haluaisin olla sinkku, että voisin kokea enemmän elämää. Meidän suhteessamme ei ole mitään erikoista vikaakaan, Olen vain jotenkin kyllästynyt siihen että pitää olla vain saman ihmisen kanssa. Olen alkanut ihmettelemään että onko hän se oikea minulle ja toisinpäin.
seksi ei minusta tunnu enää hyvältä, vaikka miehestä tuntuu. Ärsyttää jos hän pussaa minua, on lähellä, tai haluaa kainaloon, ajatuskin yhdessä aikaa viettämisestä ahdistaa. Minulla on aina kivempi olla yksin kun hän on muualla. Meidän suhteessa on kuitenkin kaikkea hyvää, me puhumme kaikesta, olen tästäkin puhunut hänelle, menemme treffeille, kokkaamme yhdessä, olemme kavereiden kanssa, ja teemme yhdessä askareet. Silti kavereiden kanssa on paljon mukavampaa viettää aikaa.
Pahin asia on se, että hänellä ei ole mitään tällaisia mietteitä ja haluaa korjata asian muuttamalla itseään joksikin mitä ei ole. Sanon ettei hänessä ole mitään vikaa, hän on vain ehkä liian erillainen persoona.
Minua myöskin hävettää, koska tiedän olevani hänelle huono, sellainen määräilevä ihminen, mutta hän on vain niin alistuva että tekee kaiken mitö pyytää. En ole ylpeä tästä.
Kaiken tämän jälkeen, en voisi kuvitella elämääni ilman häntä, ajatuskin sattuu. En tiedä mitä tehdä. APUA kaivataan.
Olen huomannut puolen vuoden aikana että haluaisin olla sinkku, että voisin kokea enemmän elämää. Meidän suhteessamme ei ole mitään erikoista vikaakaan, Olen vain jotenkin kyllästynyt siihen että pitää olla vain saman ihmisen kanssa. Olen alkanut ihmettelemään että onko hän se oikea minulle ja toisinpäin.
seksi ei minusta tunnu enää hyvältä, vaikka miehestä tuntuu. Ärsyttää jos hän pussaa minua, on lähellä, tai haluaa kainaloon, ajatuskin yhdessä aikaa viettämisestä ahdistaa. Minulla on aina kivempi olla yksin kun hän on muualla. Meidän suhteessa on kuitenkin kaikkea hyvää, me puhumme kaikesta, olen tästäkin puhunut hänelle, menemme treffeille, kokkaamme yhdessä, olemme kavereiden kanssa, ja teemme yhdessä askareet. Silti kavereiden kanssa on paljon mukavampaa viettää aikaa.
Pahin asia on se, että hänellä ei ole mitään tällaisia mietteitä ja haluaa korjata asian muuttamalla itseään joksikin mitä ei ole. Sanon ettei hänessä ole mitään vikaa, hän on vain ehkä liian erillainen persoona.
Minua myöskin hävettää, koska tiedän olevani hänelle huono, sellainen määräilevä ihminen, mutta hän on vain niin alistuva että tekee kaiken mitö pyytää. En ole ylpeä tästä.
Kaiken tämän jälkeen, en voisi kuvitella elämääni ilman häntä, ajatuskin sattuu. En tiedä mitä tehdä. APUA kaivataan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä sen oman kumppanin kanssa pitää olla nimenomaan mukava viettää aikaa ja hänen kosketuksensa pitää tuntua hyvältä.
Suhteenne kuullostaa sinun puolestasi lähinnä hyvältä kaveruudelta. Se ei vain sellaisena kanna kauhean pitkälle. Pitää olla sekä kaveruutta että niitä helliä tunteita ja seksuaalista vetovoimaa.
Suosittelen teidän molempien tähden että alatte katsella elämää erillänne kunnes löydät ihmisen jonka lähellä olo ei ahdista pidemmänkään yhdessäolon jälkeen.
Totta nämä asiat. Kiitos.
Jos olisin tuo miespuoli suhteessa, niin toivoisin puoleltasi rehellisyyttä, eli vaikka tänne kirjoittamasi tekstin tyylistä selvitystä, miksi osaltasi tahdot päättää suhteen.
Huono tapa päättää suhde on epärehellinen tapa syyllistää häntä omista valinnoistasi, eli laittaa oma ikävystymisesi ikäänkuin yksinomaan hänen syykseen.
Kiitos avusta... Olen hänelle tästä asiasta puhunut pariin otteeseen realistisesti, mutta jotenkin se aina päättyy siihen että sovimme.