Suomen maahanmuuttopolitiikka on monelta osin epäonnistunut ja seuraa Ruotsin jälkiä. Maahanmuuttokäytäntöjä olisi tiukennettava ja asioista puhuttava avoimemmin. Suurin on vuoden 2015 turvapaikanhakijoista on aikuisia miehiä, joilla ei ole suojelun tarvetta, mielessä vain paremman elintason saaminen. Auttaminen paikan päällä olisi monin verroin tehokkaampaa. Turvapaikanhakijoita, pakolaisia ja siirtolaisia tulisi ottaa vain niin paljon kuin valtio pystyy hyvin integroimaan. Muutoin tuloksena on ghettoja, häiriökäyttäytymistä, terrorismia ja väkivaltaa.
Nuorten miesten maahanottaminen runsain mitoin aiheuttaa usein rikoksia, mm. raiskauksia. Turvapaikanhakijat tulevat usein maista, joissa naisten asema on heikko, he ovat peitetty hunnuilla ja sukupuolet ovat erotettu toisistaan. Tämä lisää seksuaalirikosten riskiä, lisäksi esim. muslimit saattavat ylenkatsoa "siveettömästi" pukeutuvia länsimaalaisia naisia ja katsoa oikeudekseen hyväksikäyttää näitä.
Suurten pakolaismäärien joukossa on tullut ja tulee jihadisteja, jotka pyrkivät toteuttamaan terrori-iskuja. Tämä on myös Isisin suunnitelma; he pyrkivät myös epävakauttamaan Eurooppaa aikaansaamalla pakolaistulvia.
Asioiden salailu aiheuttaa vain ongelmien pahenemisen, epäluottamusta viranomaisiin ja rasismia. Rasismisyytösten pelossa maahanmuuttajien aiheuttamiin ongelmiin ei puututa ja tilanteet kärjistyvät. Monesti maahanmuuttajien lasten huonoa käytöstä katsotaan sormien läpi: heidän ei edellytetä käyttäytyvän yhtä hyvin kuin kantasuomalaisten. Lisäksi muslimivanhemmat opettavat esimerkillään jälkikasvulleen, että "vääräuskoisia" ei tarvitse kunnioittaa, tämä aiheuttaa ongelmia mm. kouluissa.
Maahanmuuttokäytäntöjä tulisikin tiukentaa: maahanmuuttajille myönnettäviä turvapaikkoja vähentää, ikätestit ottaa käyttöön, keskittyä avustamiseen lähialueilla, perustettava turvapaikanhakijoiden pakolaiskeskuksia Euroopan ulkopuolelle, joissa he odottavat maahanpääsyä, rikoksiin syyllistyneet karkotettava. Kotoutusmista on tehostettava, maahanmuuttajille kerrottava Suomen laista, uskonnosta, kulttuurista ja naisten ja lasten asemasta. Vältettävä segregaation syntymistä. Vahtia tarkemmin imaamien opetusta, etteivät he yllytä terrorismiin ja sopeutumattomuuteen. Kiellettävä kasvohunnut, jotka eristävät naiset muista ja estävät heidän kommunikaatiotaan. Lisättävä musliminaisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan, etteivät he eristäydy kotiinsa.
Myöskin avoin puhuminen asioista helpottaa ongelmien ratkaisemista ennen kuin ne ehtivät piilossa muhien kehittyä pahemmiksi. Jolloin myöskin vastakkain asettelu lisääntyy. Maahanmuuttajilta ja heidän lapsiltaa tulisi odottaa yhtä hyvää käytöstä kuin suomalaisilta ja lakien noudatusta, ilman mitään kulttuurillisia erilupia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.