Ruotsiin muutti puoli miljoonaa suomalaista

Suomalaiset tekivät töitä ja maksoivat veronsa ja lapset ruotsalaistuivat kieleltään ja mieleltään.

Ei Suomi voi mistään saada yhtä hyödyllisiä maahanmuuttajia. Venäläiset ja muslimit eivät halua suomalaistua.

Venäläisistä suurin osa on Venäjän kansalaisia ja eivät puolustaisi Suomea sodan aikana. Muslimitkaan eivät puolusta vääräuskoisia.
18236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ainoa keino olisi houkutella ruotsinsuomalaisia nuoria muuttamaan Suomeen.

Äänestä

Ruotsissa suomalaisten arvoa ei vaan haluta tunnustaa. Pelätään että suuri vähemmistö alkaisi vaatia samankaltaista asemaa kuin on suomenruotsalaisilla.

Suomalaisten omanarvontunto halutaan pitää siksi alhaalla. Koulukirjoissa esim. sanotaan että tyypillinen suomalainen on narkomaani rikollinen.

Sellaisen vaikutus suomalainuoren omanarvontunteeseen on tietenkin musertava.

Hän haluaa nopeasti eroon suomenkielestä mikä oli tarkoituskin.

Äänestä
  • -Suomalaisten omanarvontunto halutaan pitää siksi alhaalla. Koulukirjoissa esim. sanotaan että tyypillinen suomalainen on narkomaani rikollinen.

    Voitko kertoa lisää tästä?

    Äänestä

Lähes saman verran suomalaisia muutti 1900 luvun alkupuolella Kanadaan ja USA:han. Ruotsiin muuttaneet olivat edeltäjiensä viisaampia, tekivät töitä eivätkä unelmoineet sosialismista ja päätyneet niskalaukauksella teloitettuina Itä-Karjalan multiin.

Äänestä
  • Sosialismista ei tarvitse unelmoida kun elää siinä. Sosiaalidemokraattien rakentama maailmanmitassakin hyvinvointivaltion mallina käytetty Ruotsi oli jotain muuta kuin USA ja Kanada, jossa lakkolaisia ammuttiin ja pamputettiin ja palkat olivat surkeita, paitsi jos palasi Eurooppaan ja vaihtoi rahansa paikallisiin valuuttoihin.

    Arvo "Poika" Tuominen totesi aikoinaan demareiden toteuttaneen sosialismin Ruotsissa, kun taas sanoi kommunistien toteuttaneen Venäjällä valtiokapitalismin. Hänellä oli laaja perspektiivi näihin asioihin, joten uskon hänen sanoihinsa.

    Äänestä

Slissenin sissit taisi nyt unohtua. Samoin ne monilapsiset perheet, jotka elivät pelkillä lapsilisillä. Ne kuin olivat silloin Ruotsissa paljon suuremmat kuin Suomessa. Lukekaa Susanna Alakosken kirja: Sikalat.

Äänestä
  • Jostain syystä ns. suurina muuttovuosina ruotsinlaivoilla nähtiin Suomen romanien matkustelevan maitten välillä ahkeraan.

    Äänestä

  • Svedujen oman arvion mukaan Slussenin sissejä oli 60-luvulla noin 50 henkilöä.
    60-luvulla Ruotsissa asunena en tuntenut yhtään pelkillä lapsilisillä elänyttä perhettä.

    Tehokkainta loisijaa edusti kaverini vaimo joka kävi siivoamassa VW centerissä 25h/vko ja iltaisin kielikurssilla josta sai jopa pientä palkkaa!

    Tiedä enemmän niin luulet vähemmän!

    Äänestä

Kovinpa avauksen laatijalla on lapsellinen ja kovin fantasianomainen käsitys siirtolaisuudesta, tällä kertaa suomalaisten muutosta Ruotsiin. Tällaisia satuja kerrottiin Kylli-tädin satutunnilla ja vesivärimaalaukset vielä päälle.

Todellisuudessa nämäkin siirtolaisuustarinat olivat moni-ilmeisiä kuin elämä itse. Minun kotikylän poikia lähti 1960-luvun lopulla läjäpäin Ruotsiin. Osa jäi pysyvästi, avioitui, kasvatti lapset ja vaihtoi kielen. Muuta alkoholisoitui pahasti, jokunen tuli muutaman vuoden jälkeen maitojunalla takaisin kotikyläänsä.

Itsekin kävin 70-luvulla yhden kesän töissä ruotsalaisella tehtaalla. Pari työnjohtajaa oli suomalaisia ja kaksikielisiä. Suomalaisissa duunareissa oli myös jo vuosia Ruotsissa olleita, jotka eivät vaan osanneet kieltä. Ei tarvinnut, kyllä työnjohtaja käänsi. Minä kalkuttelin kouluruotsillani menemään vallan mainiosti. Kyllä sivistyksestä oli silloin jo iso apu.

Pysykäämme faktoissa. Sadut ovat satuja. ;)))

Äänestä
  • "Itsekin kävin 70-luvulla yhden kesän töissä ruotsalaisella tehtaalla"

    Ja sitten maitojunalla takaisin?

    Enemmin epäilen, että sinut karkotettiin maasta. Tapasi suhtautua muihin ihmisiin on sellainen, että olisi ollut niin ruotsalaisille kuin sinulle itsellesikin vain eduksi, jos te ette olisi ymmärtäneet toisianne. Siis kielellisesti tarkoitan, ethän sinä varsinaisesti ymmärrä mitään tai ketään, ja sen takia sinuakin ja olemassa olosi tarkoitusta on myös muiden aika hankala ymmärtää.

    Äänestä

  • narsistinen-psykoosi kirjoitti:

    "Itsekin kävin 70-luvulla yhden kesän töissä ruotsalaisella tehtaalla"

    Ja sitten maitojunalla takaisin?

    Enemmin epäilen, että sinut karkotettiin maasta. Tapasi suhtautua muihin ihmisiin on sellainen, että olisi ollut niin ruotsalaisille kuin sinulle itsellesikin vain eduksi, jos te ette olisi ymmärtäneet toisianne. Siis kielellisesti tarkoitan, ethän sinä varsinaisesti ymmärrä mitään tai ketään, ja sen takia sinuakin ja olemassa olosi tarkoitusta on myös muiden aika hankala ymmärtää.

    "Ja sitten maitojunalla takaisin? "
    Siihen aikaan oli sellainen kummallinen tapa, että opiskelijapoikakin tienasi itse opiskelurahat talveksi. Kesällä neljä kuukautta putkeen tehtaalla rahoitti lähes koko talven opiskelun.

    Ei ollut tapana roikkua äipän tai Kelan helmoissa kuten nämä nykyiset nysveröt. Ja sivistys oli kunniassa; minun ei tarvinnut koskaan varastella naapurin tekstejä, kun osasin ihan itse kirjoittaa toisin kuin eräät laurat. ;)))

    Äänestä

  • Aavikon.Håkan kirjoitti:

    Olen Aavikon Håkanin kanssa täsmälleen samaa mieltä, että nämä nysveröt eli kelan helmoissa pyörivät matuloiset, joille sana sivistys merkitsee samaa kuin pikkutyttöjen silpominen tai joukkoraiskaukset sekä kunniamurhat eivät ansaitse minkäänlaista kunnioitusta.
    Hyvä Aavikon.Håkan ASIAA

    Äänestä

  • Aavikon.Håkan kirjoitti:

    "Ja sitten maitojunalla takaisin? "
    Siihen aikaan oli sellainen kummallinen tapa, että opiskelijapoikakin tienasi itse opiskelurahat talveksi. Kesällä neljä kuukautta putkeen tehtaalla rahoitti lähes koko talven opiskelun.

    Ei ollut tapana roikkua äipän tai Kelan helmoissa kuten nämä nykyiset nysveröt. Ja sivistys oli kunniassa; minun ei tarvinnut koskaan varastella naapurin tekstejä, kun osasin ihan itse kirjoittaa toisin kuin eräät laurat. ;)))

    "Kesällä neljä kuukautta putkeen tehtaalla rahoitti lähes koko talven opiskelun"

    Näinhän se 70-luvulla, jolloin demarit ja vasemmisto olivat voimissaan ja AY-liike piti huolen työn tuottavuudesta nostamalla palkkoja. Reipas tuloverotus taas piti huolen siitä, että palkkoja oli vara maksaa ja kulutuskysyntä pysyi korkealla. Silloin eivät vanhat hautaan kaatumassa olevat kääppäneet päässeetkään möykkäämään, että nuorten palkkoja pitäisi alentaa tai työttömyyskorvauksia leikata. Siihen aikaan kumpiakin nostettiin, säännöllisesti.

    Nyt kun "työn tuottavuutta" tässä "kohotetaan" oikeiston keinoin, niin homma kusee niin että kaikki lattiat lainehtii. Mikä aina tapahtuukin kun kansantaloutta aletaan hoitaa kuin eläkeläiskäppänän sukanvarsitaloutta ja taloustieteen uusinta uutta alkavat olemaan 1700-luvun opit, joihin luonnollisesti kuuluu sekin, että ikävät ja likaiset paskaduunit teetetään maahanlaivatuilla tummapigmenttisillä, joille ei tarvitse palkkaakaan maksaa. Miksikäs niitä nyt kutsuttiinkaan ennen USA:n sisällissotaa, satutko sivistyneempänä muistamaan?

    Mihinkäs ammattiin sitä muuten yhden talven opiskelulla valmistutaan? Ai niin... tsurnalistin "ammattiin".

    "Ei ollut tapana roikkua äipän tai Kelan helmoissa kuten nämä nykyiset nysveröt."

    Nykyisessä tilanteessa roikkuisit sinäkin. Niin, tai voihan se olla, että "tienaisit" puhelinmyyjänä myyden dementoituneille mummoille viidennen pölynimurin, etelänmatkan ja lehtiä enemmän kuin laatikkoon mahtuu. Sinulla kun vaikuttaa olevan aika joustava tuo moraalikäsitys. Sen verran jämäkkyyttä siinä kuitenkin näkyy olevan, että joustaa vain yhteen suuntaan: omaan napaasi päin.

    "Ja sivistys oli kunniassa; minun ei tarvinnut koskaan varastella naapurin tekstejä, kun osasin ihan itse kirjoittaa toisin kuin eräät laurat."

    Juu silloin ei ollut tietokoneita ja sähkökirjoituskoneetkin olivat pirun kalliita. Mutta sitä en usko, etteikö sen sinunkin koneesi vieressä ollut pruju eli jonkun aiemman vuosikurssin suorittaneen työ, josta juttuusi naputtelit. Et nimittäin kovin ruudinkeksijälle vaikuta, joten aivan kaikkea tuskin itse keksit päättötyöhösikään.

    Äänestä

  • oi-aikoja kirjoitti:

    Eihän se jatkuva devalvointi työn tuottavuutta mihinkään kohota, mutta en viitsi luennoida täällä kansantalouden peruskurssia. Se menee persuissa hukkaan kuin deodorantti apinassa.

    Sähkökoneet tulivat muuten laajempaan käyttöön vasta 80-luvulla, ensin helvatin iso IMB:n pallokone sihteereille ja myöhemmin hieman pienempi Canon kone, jossa oli jo pieni muisti ja korjausnauha. Oli se juhlaa.

    "Mihinkäs ammattiin sitä muuten yhden talven opiskelulla valmistutaan?"
    Kun kesän tekee työtä, voi talven opiskella. Kuinkahan monen vuoden opiskelusta tässä on kyse, pohdipas sitä.

    "Nykyisessä tilanteessa roikkuisit sinäkin." Trallalaa - puhu sinä vaan itsestäsi, minä kyllä osaan puhua itse itsestäni. ;)))

    Vai että pitäisi prujusta kirjoitella. Tämmöiset jarit ja laura prujasivat minua, minun ei tarvinnut koskaan prujata muita.

    Äänestä

  • "Eihän+se+jatkuva+devalvointi+työn+tuottavuutta+mihinkään+kohota,+mutta+en+viitsi+luennoida+täällä+kansantalouden+peruskurssia.+Se+menee+persuissa+hukkaan+kuin+deodorantti+apinassa."Aavikon-Peppu-Reinolle+parhaita+esimerkkejä+menestyneistä+talouksista+ovat+Närpiö,+Ahvenanmaa,+Japani+ja+Viro.+Närpiö+elää+maataloustuilla.+Ahvenanmaa+elää+klumpsummilla+ja+merenkulun+tuilla.Virolainen+elää+yleensä+jossain+muualla+kuin+Virossa.Japanin+velka-aste+bkt:stä+on+jossain+250-300%+paikkeilla.Mutta+tyypilliseen+suomenruotsalaiseen+tapaan+Aavikon-Reino+ihailee+paikkoja+joissa+elatuksen+hoitaa+joku+muu.

    Äänestä

Moni siellä mutkan kävi,osa tosiaankin jäi,olinpa siellä minäkin ennen armeijaa siinä seitkytluvun loppupuolella.Kielikurssille pääsin hetipaikalla,siinähän huomasi oppivansa ruotsinkieltä aivan väkisinkin,kun ei muutakaan kieltä tarjolla ollut.Kuuden kuukauden intensiivisen kielikurssin jälkeen vähintäänkin välttävä kielitaito ja alkoipa sujumaan ihmisten kanssa kommunikointikin.
Siihen aikaan ei enää mielestäni suomalaisia morkattu,,olihan tullut väkeä jo runsaasti jugoslaviasta,puolasta ,unkarista,turkista yms.maista ,joita kanta-ruotsalaiset "paskavarpaiksi"
sumeilematta kutsuivat,eli oltiin jo "parempaa" populaa me suomalaisetkin.

Äänestä

Ei minusta tullut mieleltäni svedua, vaikka 18v. Tukholmassa asuinkin. Muutama kaveri joita tunsin oli siellä syntyneitä suomalaisia, eivätkä he olleet pätkän vertaa ruotsalaisia, päin vastoin he olivat ylpeitä suomalaisuudestaan. Se oli mukava nähdä.

Joo ja kyllähän ne demarit aikanaan saivat sen Ruotsin hyvinvointivaltion aikaan, mutta niin myös demarit ovat nyt tuhonneet sen hyvän kansankodin avaamalla rajat kehitysmaamuslimeille. Juuri demarien syytä se on.

Nyt kun Ruotsin puolen tapahtumia seuraa niin ihan karmeaahan se touhu siellä on, 70-vuotiaita mummoja raahataan oikeuteen koska ovat sanoneet "väärän" sanan fb-ssa. Samaan aikaan mamuraiskaajat saavat vähän yhteiskuntapalvelua joukkoraiskauksesta. Yksi alaikäinen raiskattu tyttö ei jaksanut elää tapahtuneen kanssa, vaan teki itsarin kuukausi raiskauksen jälkeen. Ei kiinnosta lainkaan femakkosuvakkinaisia jotka huutaa "metoo metoo" muutoin.

Äänestä
  • Otikko koko 18v, brenkkuu Slussenissa. Mä sentään tein duunii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

68i56y7 kirjoitti:

Suomalaiset tekivät töitä ja maksoivat veronsa ja lapset ruotsalaistuivat kieleltään ja mieleltään.

Ei Suomi voi mistään saada yhtä hyödyllisiä maahanmuuttajia. Venäläiset ja muslimit eivät halua suomalaistua.

Venäläisistä suurin osa on Venäjän kansalaisia ja eivät puolustaisi Suomea sodan aikana. Muslimitkaan eivät puolusta vääräuskoisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu