Mikä pelästyttää miehen?

WealthyWoman

Miehiltä kuulemieni kommenttien mukaan ainakin epätoivo, takertuvuus, siipeily ja hyötymisen yrittäminen. Sekä reilusti kuviaan suurikokoisemmat naiset.

Mutta mikä neuvoksi, kun nainen on itsenäinen, menestynyt ja varakaskin ja etsii kumppania rinnalleen?

Olen hyvässä duunissa ja ansaitsen reilusti keskivertosuomalaista enemmän, mikä näkyy elintasossani - tosin en tätä tietenkään kerro ensimmäisillä tapaamisilla. Fiksummat ehkä tajuavat mistä tulen, jos osaavat lukea merkkejä tai kuunnella myös rivien väleistä. Pidän itseäni kohteliaana ja keskustelutaitoisena. Harrastan tavallisia asioita ja saamani palautteen mukaan olen myös ihan kivannäköinen, tosin keskimittaista suomalaista miestä pidempi.

Akateemiset miehet kirjoittavat usein profiileissaan olevansa tasa-arvoisia ja etsivänsä fiksua, omillaan toimeentulevaa ja itsenäistäkin kumppania. Mutta ilmeisesti tämä kantaa niin kauan kuin ei ole mitään riskiä, että nainen ei aja yhdelläkään rintamalla edelle.

Onko vinkkejä, kuinka löytää ja saada pysähtymään Mies, jonka ego kestää?

Parikymmentä vuotta nuorempi ulkomaalaissyntyinen rattopoika, kenelle kustantaa kaikki, olisi tietenkin yksi vaihtoehto, mutta kokeillaan nyt vielä, josko kotimainen noin itseni ikäinen kumppani löytyisi.

(Tuskin maltan odottaa kaikkia pieniegoisten miesten trollivastauksia.) ;D

87

1813

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kupinkääntäjä

      Syntyy kuvitelma miehen aivoissa että tuollaiselta naiselta saa huonoa sivistynyttä seksiä.

      • Sivistynyttä seksiä?? Monesti koulutetut naiset ovat huomattavasti uskaliaampia seksin suhteen, kun itsetunto kestää oman kropan mahdolliset puutteet.


      • lapinneitokainen-

        Olen seksuaalisesti aloitteellinen ja aktiivinen nainen, joka ei häpeä kroppaansa pienistä puutteista huolimatta. Hyvä koulutus ja ammatti, itsetunto kohdillaan. Seksiin ei tarvitse mitään ulkoisia virikkeitä (asut, porno tms), vaan oikean miehen kanssa halu syttyy pelkästä katseesta.


      • Blacklace

        Ilmaisu ”huono ja sivistynyt” seksi kertoo miehen mielen rajoittuneisuudesta, ei naisesta. Alfanaaraat voivat olla hyvinkin villejä ja estottomia, siinä voi mies jäädä vietäväksi ja vikisemään.


    • wilssoni2

      Vuoden aikana olen käynyt treffeillä kolmen akateemisen miehen kanssa. Naisen itsenäisyys ja vuosien asuminen yksin tuntuu olevan osalle miehistä kova pala. Yhdellekin kerroin varanneeni matkan kesälle ulkomaille ja tämä oli aivan mahdoton ajatus miehelle.
      Olen ihan tavallisen oloinen ja näköinen, huolehdin asioistani . Mieheltä toivon yhteistä aikaa ja halua jakaa asioita kanssani. Tosin aika monella on lapsia huollettavanaan, joten se on este tutustua.

    • onneatoivotan

      Olet ainakin minun unelmanainen.
      Naisen älykkyys on seksikästä :)

      Itse en ole akateemisesti koulutettu enkä varakaskaan, mutta tulen toimeen omillani ja myös säästöön jää vähän.
      Minun egoni kyllä kestää itseäni älykkäämmän ja varakkaamman naisen; jos vain nainen haluaa minut.

      Toivottavasti löydät itsellesi unelmakumppanin; mutta se saattaa löytyä kyllä muualta kuin akateemisista piireistä.

      • WealthyWoman

        Kiitos,
        kirjoitit sekä kauniisti että fiksusti.

        Akateemisuus ei ole minulle mikään ”must”, käytin sitä vaan esimerkkinä.
        Sydämen sivistys on tietenkin tärkeää, mutta koulutus antaa useimmille laajemman näkökulman ja perspektiiviä asioihin, sekä ohjaa usein kiinnostuksia laajemmalle. Kovin kapeasti maailmaa katsovan ihmisen kanssa tuskin viihtyisin.

        Lähtökohtana on myös helpompaa, jos tulotaso on suunnilleen sama. Silloin on mahdollista tehdä yhdessä asioita ilman, että tarvitsee miettiä mihin toisella on varaa tai että toinen kokee olevansa altavastaajana.

        En tiedä miten usein naiset kokevat hankalana ottaa vastaan heille tarjotut ateriat, matkat, jne., mutta miehille tämä on varmasti deittailuvaiheessa vielä hankalampaa. Paitsi jos on liikkeellä hyötymismielessä.


    • M71

      Listasit hyvin ensimmäisessä kappaleessa syyt, jotka saavat minutkin perääntymään. Olen itse akateemisesti koulutettu, keskimääräistä paljon varakkaampi ja parempituloinen ja ihan hyvännäköinen mies. Minua ei todellakaan haittaa naisen korkea koulutus tai hyvä palkka, päinvastoin se on vain positiivinen asia. Koulutus ei ole kuitenkaan mikään pakollinen vaatimus kunhan nainen on sen verran fiksu, että tulee toimeen kanssani :-)

      • WealthyWoman

        Huokaus. :-)


    • sensuelli

      Haluan miehen, jonka kanssa tulen hyvin toimeen ja myös petipuolella on aktiivisuutta. Ihmetyttää lukea haluttomista miehistä ja naisista, kun ainakin itselläni on parisuhteissa (2kpl) ollut kovinkin vilkas seksielämä. Kemiat, siinä se.

    • Yh-iskä

      En osaa tähän yksittäiseen tapaukseen antaa neuvoja.

      Kun korkeakoulutetut ovat valtaosaltaan naisia, niin kaikille ei riitä yhtäoppinutta puolisoa. Korkeakoulutetut miehillä on tässä suhteessa helpompaa ja valinnan varaakin. Tämä on nyt näkyvissä syntyvyyden laskuna. Korkeasti koulutetut eivät lisäänny kansantaloudellisestikkaan tarpeeksi.

      On hyväksyttävä sinkkuus tai haettava miestä alempaa.

      Olen sulle liian lyhyt, mutta DI kuiteskin.

      • Yh-iskä

        Kuitenkin olen 8 cm pidempi kuim keskimääräinen nainen, mutta toisaalta keskimääräistä miestä 6 cm lyhyempi.

        Onneksi painoa on tarpeeksi (85-90 kg) eli siinä mielessä naista suurempi.


      • Yh-iskä

        Kun on rahaa, niin aloita sellainen harrastus, jossa olisi kaltaisia miehiä runsaasti. Golf, purjehdus, ilmailu, kenties massahiihtotapahtumat, moottoripyöräily, mitä vaan.

        Pitäisi päästä pois alueelta, jossa on paljon akateemisia naisia. Pois Helsingistä, Tampereelta tai Oulustakin.

        Jos haluat perheen, satsaat siihen täysin. En kuitenkaan suosittele lapsen kasvatusta yksin.


    • Ensimmäinen kysymys aina, kun asia ei tekstistä selviä: ikäsi?

      • dlllglhy

        Selviäähän se, jos ikää ei ole niin silloin on ainakin vanha sekä mahdollisesti tukeva.


      • PallomahatEiNappaa

        Miksi iällä olisi merkitystä? Ihan samalla tavalla 25v voi kaivata kumppania rinnalleen kuin 52v.

        Ja lihavan naisen dissaaminen on sou lääst siison. Varsinkin, kun kaikilla suomalaisilla miehillä on pyykkilauta ja hirmuinen haba. :p


      • lllopppå
        dlllglhy kirjoitti:

        Selviäähän se, jos ikää ei ole niin silloin on ainakin vanha sekä mahdollisesti tukeva.

        Ei ole tähän kommenttia tullut ap,ltä. Koulutetut miehet tietenkin katselee nuorempia naisia, siksi ap jää sivuun, on jo vähä niinku sou lääst siison.


      • lihavatsuomessa
        PallomahatEiNappaa kirjoitti:

        Miksi iällä olisi merkitystä? Ihan samalla tavalla 25v voi kaivata kumppania rinnalleen kuin 52v.

        Ja lihavan naisen dissaaminen on sou lääst siison. Varsinkin, kun kaikilla suomalaisilla miehillä on pyykkilauta ja hirmuinen haba. :p

        Lihavia miehiä on Suomessa enemmän kuin lihavia naisia, joten lihavat löytävät kyllä hyvin toisensa. Saako lihava mies hoikkaa naista, on enemmänkin jännitymomentti.


    • Meetoomunaa

      Koulutettu nainen on usein sängyssä kauhea lahna. Naisen varallisuus ei kovenna miehen erektiota eikä kiihota miestä lisää vaikka nainen ulvoisi latinaksi.
      Uskokaa nyt siskot hyvät että hyvä elämä syntyy pään sisällä. Rahalla tai ulkoisilla tekijöillä on vähän merkitystä.
      Paitsi jos nainen on lahna.

      • WealthyWoman

        Eiköhän se asia ole niin, että koulutettu nainen tajuaa milloin mies on pelkän pesän perässä ja kyvytön mihinkään muuhun kuin aktin valmisteluun ja sen jälkeen suorittamiseen.

        Ja silloin kun ne kuuluisat kemiat kohtaavat, niin silloin kyyti on koulutetun naisen kanssa miehelle kovaa, vaikka setelipinkan päällä tai Jaguaarin konepellillä. Ja samma på svenska ja parilla muullakin ulkomaisella murteella, mitä maisterisnainen on opiskellut.


      • kyllääpäsitä

        Kylläpäs on nyt kovat luulot itsestäsi sinulla.
        Elikkäs selviää se syy miksi ett ole löytänyt sitä toista puoliskoa !
        Olet liian ylimielinen jopa narsistisia piirteitä omaat myöskin.
        Sinä ett selvästikkään halua tasa-arvoista suhdetta vaan haluat olla se Lady Domina.
        No eipä siinäkään mitään pahaa ole kunhan ymmärrät ja suvaitset sellaiset ihmiset jotka eivät halua elää dominoinnin ja narsistin kanssa, vaan etsi itsellesi se alistuva tai totaaslisen välinpitämätön ihminen rinnallesi.


    • Sakaribj

      Miten niin miehet pelkäävät koulutettuja ja varakkaita naisia? Vaimoni on varakkasta suvusta, minua korkeammin koulutettu, ansaitsee usein enemmän kuin minä, hänellä on enemmän omaisuutta kuin minulla. Olemme tulleet hyvin toimeen keskenämme. En koe itseäni EVP:ksi, vaikka joskus tuloni ovat olemattomat. Suhteemme on tasavertainen. Voin kysyä vaimoltani neuvoa ja samoin vaimo minulta, jopa ammattinsa aihealueelta. Mellä kaikki askareet tehdään yhdessä tai taitojen mukaan.
      En usko, että miehet sinua pelkäävät. Ehkä olet vain itse epävarma ja kranttu. Siis, eteenpäin vaan rohkeasti. Älä heti hyppää taaksepäin, jos mies yrittää esittää fiksumpaa kuin koulutus antaa periksi.

      • Väärin.sammutettu

        Silti roikut täällä nettideittipalstalla.
        Joku ei nyt natsaa...


    • abrakadabra

      Sinkkuuteen on yleensä muut syyt kuin koulutus, tulot tai ulkoiset tekijät. Nirsous tai muuten hankala luonne estää tehokkaasti pariutumisen.

      • Vanha.sinkku

        Minulla osaamattomuus. En osaa lähestyä naista. Syynkin tiedän, mutta on liian pitkä tässä selitetäväksi. Kuitenkin, lapsuudesta johtuva.


    • haskhrgskbsb

      Jos olisin elänyt matkustellen, ostellen kalliita vaatteita, käyden paljon viihteellä, jne, eli kuluttanut rahaa reilulla kädellä arjessa, olisin varmasti ollut mukavaa seuraa, jonka kanssa voi olla varma että nainen viihtyy hyvin kun koko ajan viihteellä. Kun en elä noin, voin kuvitella että naisen mielestä kanssani lienee tylsää, kun ajankäyttö on kotona olemista harrasteita.
      Jos olisin ollut aina viihteellä olisin nyt luultavasti vuokralla ja kerrostaloasukki.
      Olen akateemisuuden kannalta sitä mieltä että tapauksessa jossa nainen kokee akateemisuuden mahdollistavan turvallisemman varallisuuden ja lasten rahoittamisen, nainen erehtyy pahasti.
      Jos akateemisuutta arvotetaan yleisen tiedontason positiivisena plussana rahan sijaan, ollaan jo lähempänä omaa maailmaani.
      Vaikka en ole akateeminen, on elämäni aikana aikaansaamani varallisuus keskivertoakateemisiin verraten kolmin tai nelinkertainen, ja aikaansaatu pelkästään tekemällä tavallisia töitä ja elämällä matalalla profiililla. Silti hyvät autot ja kookkaat veneet löytyy, eikä kyse ole mistään äärimmäisestä saituroinnista. Pelkkää tervehenkistä olemista ja turha biletys ja vaatteilla pröystäily ym. pois.

    • elovee

      Minulle miehet ovat sanoneet, että olet saavuttamaton tai tarvitset vahvemman miehen. Olemukseni on ehkä ristiriidassa sisäisen olemiseni kanssa, sillä olen ulkoisesti elovenamainen, mutta omaan mielipiteet ja olen monestikin aivan eri mieltä asioista enemmistön kanssa. En riitaannu, mutta aistin pientä negatiivista väreilyä.

      • WealthyWoman

        Symppaan, sisko. :)
        Minäkin olen naisellinen, mikä osaltaan varmasti sekoittaa signaaleja ottaessani kontaktia mieheen. Kommentti vahvemman miehen tarvitsemisesta on mieheltä rohkeasti sanottu ja osoittaa myös itsetuntemusta. Saavuttamattomuus taas miehen omaa tulkintaa tai sitä, ettei nainen ole heti tekemässä itseään fyysisesti tykö.

        Mitä tulee naisen omiin mielipiteisiin ja itsenäisyyteen, mistä wilssoni2 tuolla aiemmin kirjoitti, niin onko nyt kuitenkin niin, että suomalainen mies on useimmiten arvoiltaan perinteinen ja haluaa pitäytyä vanhoissa tutuissa sukupuolirooleissa? Mies on perheen pää, matkat tehdään yhdessä, sovinnaiset mielipiteet tai omat mielipiteet ovat parhaita jne.


      • elovee
        WealthyWoman kirjoitti:

        Symppaan, sisko. :)
        Minäkin olen naisellinen, mikä osaltaan varmasti sekoittaa signaaleja ottaessani kontaktia mieheen. Kommentti vahvemman miehen tarvitsemisesta on mieheltä rohkeasti sanottu ja osoittaa myös itsetuntemusta. Saavuttamattomuus taas miehen omaa tulkintaa tai sitä, ettei nainen ole heti tekemässä itseään fyysisesti tykö.

        Mitä tulee naisen omiin mielipiteisiin ja itsenäisyyteen, mistä wilssoni2 tuolla aiemmin kirjoitti, niin onko nyt kuitenkin niin, että suomalainen mies on useimmiten arvoiltaan perinteinen ja haluaa pitäytyä vanhoissa tutuissa sukupuolirooleissa? Mies on perheen pää, matkat tehdään yhdessä, sovinnaiset mielipiteet tai omat mielipiteet ovat parhaita jne.

        Noin se varmaankin on eli mies ei ainakaan tutustumisvaiheessa pidä siitä, että naisella on omia matkoja buukattuina. Itse en taas pahastuisi lainkaan, vaikka mies seurustelun alkutaipaleella hoitaisi omat reissunsa ja muut suunnitelmansa. Sehän kertoo ainoastaan siitä,, että miehellä on muutakin elämää kuin deittailu.
        Saavuttamaton, salaperäinen. Näitä olen kuullut useamman kerran.


      • WelthyWoman

        Kyllä mun mielestä olisi huolestuttavampaa, jos toinen eläisi "sitku" -moodissa ja vaan odottaisi kumppania rinnalleen tekemään juttuja yhdessä.

        Jutunhan tulisi mennä niin, että kiinnostavan seuralaisen löytyessä voisi alkaa täsmäämään kalentereita. Eihän kumppanin pidä tuoda kokonaan uutta elämää vaan tulla jakamaan ja täydentämään jo olemassa olevaa.


      • elovee kirjoitti:

        Noin se varmaankin on eli mies ei ainakaan tutustumisvaiheessa pidä siitä, että naisella on omia matkoja buukattuina. Itse en taas pahastuisi lainkaan, vaikka mies seurustelun alkutaipaleella hoitaisi omat reissunsa ja muut suunnitelmansa. Sehän kertoo ainoastaan siitä,, että miehellä on muutakin elämää kuin deittailu.
        Saavuttamaton, salaperäinen. Näitä olen kuullut useamman kerran.

        Siksi sua sanotaankin saavuttamattomaksi kun deittailun alkutaipaleilla meet edelleen omia polkujasi kuten sinkkunakin kun päinvastoin pitäisi olla enemmän yhdessä kuin erillään.
        Mutta jatka samaan malliin, kuvittele saavasi kehuja toiminnastasi ja jatka sinkkuiluasi.

        Vaikea uskoa että sulla olisi aina matkoja buukattuina kun alat deittailemaan jos oot kuullut saman asian useamman kerran eli on muitakin syitä siis olemassa sun saavuttamattomuuteen.


      • elovee

        Jos olen varannut matkoja ennen tapaamisia, niin eihän niitä peruta, ei tarvitse miehenkään omia suunnitelmiaan muuttaa.
        Jos tutustuminen muuttuu suhteeksi, aletaan tietenkin varata menemiset jatkossa pitkälti samoille koordinaateille.


    • Mies50

      Tunnut ihanteelta ja siinä ei ole pahaa, jos etsii samantuloista. Silloin unelmat ovat samalla tasolla ja niitä voi yhdessä toteuttaa, kuten mainitsit. Se ja egovaatimuksesi voi saada sinut kuitenkin kylmän ja laskelmoivan oloiseksi ja koska koulutettu nainen voi olla tottunut päättämään asioita, voi lämpöisyyttä ja toisen toiveiden huomiointia ja kuuntelua puuttua. Oletko kiinnittänyt näihin huomiota?

      • WealthyWoman

        Tunnustan, että töissä saattaa lämpö olla välillä pari astetta kylmemmällä... Ystävät ja läheiset ovat täysin eri asia. :)
        Mutta ensivaikutelma on tietenkin taas oma juttunsa.
        Hyvä kommentti, kiitos.


      • Mies50

        On hyvä merkki, että on kyky havannoida puutteita itsessä. Joskus ison egon omaavilta se puuttuu. Silloin keskustelu ja oman toiveen esittäminen on vaikeaa. Töissä lämpöä voi puuttua, positiivisuus vie usein pidemmälle, paitsi niiden kanssa, joilta positiivinen ajattelutapa puuttuu.


    • cella

      Suunnilleen samanlainen sosioekonominen tila ja yhteiset kiinnostukset ja arvot, älyllisyys ja syvällisyys. Siinäpä ne vaatimukset. Ja sekusaalinen vire. N50v

      • Mies50

        Tuommoista ei karkuun juoksisi.


      • WealthyWoman

        Tuollainen paketti kyllä kelpaisi minullekin. Hyvin tiivistetty, cella!
        Pitäisiköhän kirjoittaa joulupukille? :)


      • 44mjju

        Eli sama sekusaalinen vire molemmille samalla älykkyystasolla, okei.
        Ja minä kun kuvittelin että koulutettuja haettiin..


      • cella
        WealthyWoman kirjoitti:

        Tuollainen paketti kyllä kelpaisi minullekin. Hyvin tiivistetty, cella!
        Pitäisiköhän kirjoittaa joulupukille? :)

        Juuri näin, tuossa kaikki naiselle tarpeellinen. Minulle seksikin on tärkeä osa toimivaa suhdetta.


      • cella
        Mies50 kirjoitti:

        Tuommoista ei karkuun juoksisi.

        En minäkään juokse karkuun miestä, jolla on itsetunto kohdillaan ja kykenee vielä tasavertaiseen suhteeseen naisen kanssa. Raha on niin tylsä puheenaihe, ainakin jo tämän ikäisenä itse asuvana naisena.


      • Mies50

        Samaa mieltä rahasta tylsänä aikeena. Itsetunto on välillä hukassa naisillakin ja usein siihen ei oikein löydy syytä itse naisesta, vaan edellisestä suhteesta. Se on sääli. Tasavertainen suhde, hyvää seksiä, toisen huomiointia, yhdessätekemistä. Sitä.


      • cella
        Mies50 kirjoitti:

        Samaa mieltä rahasta tylsänä aikeena. Itsetunto on välillä hukassa naisillakin ja usein siihen ei oikein löydy syytä itse naisesta, vaan edellisestä suhteesta. Se on sääli. Tasavertainen suhde, hyvää seksiä, toisen huomiointia, yhdessätekemistä. Sitä.

        Minulle itsetunto työelämässä on sitä, että voin olla asioista eri mieltä perustelujen kanssa, kyseenalaistan ja kuuntelen. Parisuhteessa olen mukana täysillä ja se altistaa haavoittuvuudelle. Osaan itkeä ja nauraa, haluan jutella asiat läpi ja ne on sitten siinä. Riitelemään olen huono, aistin herkästi ihmisten mielialat. Olen perinyt myönteisen ajattelutavan äidiltäni ja mummoltani ja tästä olen saanut palautetta niin töissä kuin vapaallakin.

        Tasavertainen suhde, juuri noita kertomiasi asioita.


      • Mies50

        Olemme niin samaa mieltä. Tässä vaiheessa seuraavaksi voinee todeta, että tuommoisia naisia on vain toisella puolella Suomea.

        Nämä on jänniä juttuja, mutta aloittajan kanssa tulee sinuun nähden kontrastia. Kovuus ja itsensä korostamista ei voi lukea rivienkään välistä. Se herättää mielenkiinnon.


      • Nainen50
        Mies50 kirjoitti:

        Olemme niin samaa mieltä. Tässä vaiheessa seuraavaksi voinee todeta, että tuommoisia naisia on vain toisella puolella Suomea.

        Nämä on jänniä juttuja, mutta aloittajan kanssa tulee sinuun nähden kontrastia. Kovuus ja itsensä korostamista ei voi lukea rivienkään välistä. Se herättää mielenkiinnon.

        Kummalla puolen Suomea? Vai niinkuin ruoho, aina toisella puolen vihreempää?
        Mitä miehet ajattelee itsenäisestä naisesta?


      • cella
        Mies50 kirjoitti:

        Olemme niin samaa mieltä. Tässä vaiheessa seuraavaksi voinee todeta, että tuommoisia naisia on vain toisella puolella Suomea.

        Nämä on jänniä juttuja, mutta aloittajan kanssa tulee sinuun nähden kontrastia. Kovuus ja itsensä korostamista ei voi lukea rivienkään välistä. Se herättää mielenkiinnon.

        Melkein hirvittää minuakin tiedustella, mistä suunnalta Suomea oletkaan ;)


      • Mies50

        Oikealla puolella. Sattuiko ruohon vihreälle puolelle? Hirvittää se.
        Mikä on sitten itsenäinen nainen? Se voi olla maalla asuva omillaan toimeentuleva nainen tai yksiössä yksin asuva. Se on laaja käsite.


      • cella
        Mies50 kirjoitti:

        Oikealla puolella. Sattuiko ruohon vihreälle puolelle? Hirvittää se.
        Mikä on sitten itsenäinen nainen? Se voi olla maalla asuva omillaan toimeentuleva nainen tai yksiössä yksin asuva. Se on laaja käsite.

        Oikealla puolella olen myös ja ruoho on vihreää :) Elämähän on juurikin sellaista, minkälaiseksi sen omalta osaltaan tekee, tyytymättömyys sitä, että näyttää aina paremmalta toisella puolen aitaa.
        Joku toinen mainitsi itsenäisyyden.
        Minulle se merkitsee lähinnä omista arvoista kiinni pitämistä ja tunnistaa rajansa (rajallisuutensakin) sukupuolesta riippumatta.


      • zinnia
        44mjju kirjoitti:

        Eli sama sekusaalinen vire molemmille samalla älykkyystasolla, okei.
        Ja minä kun kuvittelin että koulutettuja haettiin..

        Eli mielestäsi koulutetuilla ei ole vahva libido?


      • Mies50

        Tämä ei ole treffipalsta, mutta kirjoitusten perusteella olisi mielenkiintoista tavata, jos olet sopivan lähellä, Cella. Vaikka täydellisyytesi laittaa miettimään trollusta...


      • cella
        Mies50 kirjoitti:

        Tämä ei ole treffipalsta, mutta kirjoitusten perusteella olisi mielenkiintoista tavata, jos olet sopivan lähellä, Cella. Vaikka täydellisyytesi laittaa miettimään trollusta...

        Treffipalstat ovat erikseen ja täälläkin kohtaaminen on varmaankin sallittua. Täydellisyys on kaukana minusta, kehittymiselle on sijaa edelleenkin. Tosin samoilla ajatuksilla varustetun ihmisen kanssa olisi mutkatonta olla ja ihmetellä, nauttia elämästä ja ehkä kasvaakin ihmisenä.
        Ja kyllä, onnistuu tapaaminen minun puoleltani.


      • 44miju
        zinnia kirjoitti:

        Eli mielestäsi koulutetuilla ei ole vahva libido?

        Tottakai voi olla, miksei voisi? Koulutettu osaa kirjoittaa sanan seksuaalinen.


      • Libido
        44miju kirjoitti:

        Tottakai voi olla, miksei voisi? Koulutettu osaa kirjoittaa sanan seksuaalinen.

        Kaikki osaa o#nna, harva rakastaa koulutuksesta riippumatta.


      • Mies50

        Miten se onnistuisi? Jossain oikealla :)


      • cella
        Mies50 kirjoitti:

        Miten se onnistuisi? Jossain oikealla :)

        Kyllä. Mikä on sijaintisi noin suunnilleen :)


      • Mies50
        cella kirjoitti:

        Kyllä. Mikä on sijaintisi noin suunnilleen :)

        Asun käsivarressa Torniosta 200 km ylöspäin.


      • Mies50

        Aika hauska. Tuo ei ollut minun kommentti.


      • Mies50

        Joku alkoi olla selvästi kateellinen. Pilailu on hauskaa, mutta ehkä sen idea on siinä, että sitä nauretaa paljastumisen jälkeen yhdessä.


      • sella
        Mies50 kirjoitti:

        Asun käsivarressa Torniosta 200 km ylöspäin.

        Niin minäkin! :D


      • dddlflgf
        Mies50 kirjoitti:

        Aika hauska. Tuo ei ollut minun kommentti.

        Minä pilailin, ei millään pahalla. :) Rekisteröikää profiili niin voitte lähetellä sähköpostia toisillenne ja sopia jatkosta.


      • cella
        Mies50 kirjoitti:

        Aika hauska. Tuo ei ollut minun kommentti.

        Nyt helpotti :)


      • cella
        dddlflgf kirjoitti:

        Minä pilailin, ei millään pahalla. :) Rekisteröikää profiili niin voitte lähetellä sähköpostia toisillenne ja sopia jatkosta.

        Kiitos, kun oikaisit asian.


      • Mies50 kirjoitti:

        Joku alkoi olla selvästi kateellinen. Pilailu on hauskaa, mutta ehkä sen idea on siinä, että sitä nauretaa paljastumisen jälkeen yhdessä.

        Ilmeisesti iloa saa elämään noinkin. Laitoin itseni rekisteriin tänne ja saat yhteyden sieltä kautta, jos tuntuu hyvältä tehdä niin.


      • Mies50
        cella kirjoitti:

        Ilmeisesti iloa saa elämään noinkin. Laitoin itseni rekisteriin tänne ja saat yhteyden sieltä kautta, jos tuntuu hyvältä tehdä niin.

        En ole rekisteröitynyt. Pila kuitenkin paljastettiin, joten siinä mielessä hauska tai sen rajamailla. Aamulla laitoin.


    • Perskindoli

      Olen pohtinut mitä yhteyttä on parisuhde ja peräsuoli jutulla. Nyt on selvinnyt, että peräsuoliongelmista muotoutuu ajan mittaan parisuhde ongelmia.

      • Atomato

        Ja toisin päin, jotkut parisuhteet ovat peräsuolesta. Ja syvältä.


    • Ehkäsiinäsyy

      Vaikutat jostain syystä kovapintaiselta, näsäviisaalta, ylimieliseltä ja v-mäiseltä bitchiltä, jolta ei lämpöä heru.

      • ddffghhj

        Johtuu siitä kun kuvittelee että olenhan kovasti kouluttautunut joten olen kaikkein paras. Tosiasia vain on että koulutettuja ihmisiä löytyy tästäkin maasta satojatuhansia, kokoajan tulee lisää, nytkin tuli 8 ällän ylioppilaita muut valmistuneet mukaanlukien, onkos ap,lla myös 8 laudaturia perustanaan kun on noinkin kovat luulot itsestään?
        Kymmeniä vuosia sitten ei toki kirjoitettu kahdeksia älliä näin yleisesti kuin nyt joten tuskin on.


      • tahrojapaperillavain

        Mutta valtaelämä ja yökerhot... taas eriasia sinänsä, jos rahoilla pelataan oikeasti, eivät laudaturit yhtään merkitse, mitään.


      • WealthyWoman

        ”Vaikutat jostain syystä kovapintaiselta, näsäviisaalta, ylimieliseltä ja v-mäiseltä bitchiltä, jolta ei lämpöä heru.”

        Ja tämä on juuri sellainen kommenti, missä näkyy että ego ei riitä. :)
        Jos kyky tehdä päätöksiä, laaja-alainen kokemus, työstä saadut tulokset ja elämänviisaus tekevät naisesta ylimielisen bitchin, niin onhan se tulkinta sekin.

        Koulutuksellahan ei ole yhdenkään näiden asioiden kanssa mitään tekemistä. Usein se koulutus vaan mahdollistaa pääsyn päätöksentekijän asemaan nopeammin kuin hyvällä työllä ansaittu urakehitys.


    • määvaan

      Koulutus on työn tekemistä varten, työn tekeminen toimeentuloa varten. Järki ei ole sama kuin rakkaus, älykkyys ei ole aina viisautta. Parisuhde on onnellinen, kun ihmiset ovat toistensa silmissä tasavertaisia ihmisinä. Ei koulutuksena, työnä, omaisuutena tai ulkonäkönä. Elämä ei aina mene koulutetullakaan ihmisillä oman mielikuvan mukaisella käsikirjoituksella. Omien ominaisuuksien korostaminen toisten ihmisten kustannuksella kertoo vain ao. tunneköyhyydestä ja jopa tyhmyydestä. Koulutuksella ette viisautta saa, sen saa vain elämällä tätä elämää avoimena ja avarakatseisena.

      • wooop

        Ap,hän ei hae rakkautta vaan samaa tasoa olevaa eli hyvätuloista miestä, vaihtoehdot menee vaan pieneksi mutta niistä joutuu sitten valitsemaan parhaan joka ei välttämättä ole se läheskään paras.
        Minulle, hyvätuloiselle miehelle on aivan sama mitä nainen tekee työkseen tai ansaitsee, ansaitseeko enemmän tai vähemmän kuin minä, who cares, kunhan viihdymme hyvin yhdessä.

        Tulee mieleen Pretty Woman elokuva. Ap ei voisi kuvitellakaan itseään Richard Geren paikalle koska Julia Roberts ei ole samalla tasolla mutta jos jostain kumman syystä niin kävisi, ap,stäkin saattaisi tulla kunnon ihminen kuten Gerestä.


      • hyväterveyshuonomuisti

        Filosofi vastasi TV:ssä haastattelijalle aika yllättävästi kun häneltä kysyttiin onnellisen elämän reseptiä.
        Vastaus oli yksinkertaisuudessaan tyhjentävä: "Hyvä terveys ja huono muisti."

        Pakko todeta, että tuossa määrityksesä on paljon viisautta, mutta saako sitä koulutuksella tai hyvillä tuloilla?


      • Nainen511

        Onnellisuus on laaja käsite. Sairaus ei automaattisesti vie sitä pois ja koulutus ja rikkaus ei takaa hyvää elämää. Yksin elävä voi olla onnellinen ja parisuhteessa hautoa itsemurhaa. Jokainen rakentaa kokemuksen hyvästä elämästä itse, kukaan toinrn ei täytä tätä vajetta.


    • vinkkelivink

      Noin yleisesti katsottuna kuulostat hyvältä. Varmaan nuo mainitsemasi asiat pistää miehen silmään ainakin alussa ja miksei myöhemminkin. Onhan selvää että jopa mieskin haluaa tietää mitä nainen haluaa miehestä. Jos se on noita mainitsemiasi asioita, kyllä se on luotaan työntävä selkeästi.
      Et varmaan halua korostaa itseäsi varakkaana tai menestyneenä naisena vaan sellaisena kumppanina joka otetaan huomioon omana itsenäsi. Tähän tietysti kuuluu kokemus menestyneenä ja vaurautta nähneenä. Jos haet itsesi kaltaista vastaparia joka siis ymmärtäisi asemaasi paremmin, siinä on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet kuin siinä miten itse näet mahdollissutesi miehen suhteen.
      Helpointa olisi ehkä löytää vain mies joka miellyttää eniten ilman odotuksia ulkoisista arvoista.
      Jos joka toinen sopisi siihen ei ongelmaa koskaan tulisi. Eli vaikka jotkut pystyy solmimaan suhteen melkein kenen kanssa hyvänsä, ei se tarkoita että se onnistuisi molempia miellyttävällä tavalla..

      Mielestäni nainen on aina halukas ajamaan miehen edelle, sinäkin. Nyt vain odotat että mies ei huuda kun astut hänen varpaille.
      Menestyneenä naisena kaipaat haasteita parisuhteessakin ja kokeilet miestä onko hänestä antamaan sinulle haasteita tarpeeksi. Ettei sinun tarvitse saada miestä kirkumaan.

      Oletkin tyytymässä rattopoikaan mitä voi retuuttaa niinkuin haluaa, vaikka muuta vastusta hänestä ei sinulle olisi. Vaihtoehtona olisi vaihtaa poikaa usein ettei kyllästy.
      Ihmistä kehittää eniten ongelmat, mutta harva haluaa niitä.

      Ajattelet että koska olet hyvätuloinen ja varakas sinun on on vaikeampi löytää kumppani.
      Niin ajattelee varmaan kaikki samankaltaiset naiset kanssasi. Miksi. Varmaan siksi koska haluavat vähintään yhtä varakkaan ja hyvätuloisen miehen.
      Se ei ole yhtään sen kummallisempaa kuin että jotkut miehet haluavat vain brunetin.
      Itselleni rahalla ei ole mitään merkitystä, muuta kuin se että ruoka löytyy kaapista.
      Arvostan enemmän sitä kuinka minua kohdellaan ihmisenä Ja miten kukin näkee maailman.
      En yritä arvostella jonkun toisen tekemisiä kaikilla on omat tapansa. En myöskään pidä valehtelusta tai vääristelystä
      En halua tulla hyväksikäyetyksi, en voi sietää siipeilyä. Kaikki voi olla epätoivoisia siloin voi tosin tehdä epätoivoisia ja vääriä ratkaisuja.
      Valokuvista ei kannata päätellä paljonkaan parempi tavata kasvokkain, tosin kaikki ei pysty siihen edes.
      Itsenäisyys on hyvä juttu mutta parisuhteessa se voi olla erottava juttu.
      Menestynyt nainen itsenäisenä haluaa helposti hyötyä mutta unohtaa että parisuhde on kaksisuuntainen tie.
      En epäile etteikö sinulle olisi tarjokaita, tiedätkö itse mikä tekee sinut tyytyväiseksi.
      Olet tehnyt oikein kun et kerro varakkuudestasi heti.
      Minäkään en tekisi sitä.
      Ajattele olevasi köyhä, unohda rahasi hetkeksi, eivät ne katoa pankin holvista ensi yönä.
      Älä puhu miesten kanssa rahasta vaan siitä mistä nautit ja mistä et. mitä haluat ja mitä et halua.
      Menestyminen ei myöskään ole hyvä puheenaihe.
      Jos et pidä miehestä, mitä muuta tarvitset tietää.
      Käytännön asiat on tärkeitä tietysti, voiko suhde ylipäätään toimia.
      Jos mies on rutiköyhä on selvää että saatat kokea itsesi hyväksikäytetyksi.

    • huvittavaketju

      Kylläpä on harvinaisen typerältä kuulostava nainen tämä "WealthyWoman". Mitä ihmettä esimerkiksi niillä sun rahoilla tai tällaisilla asioilla on tekemistä normaalin ja hyvän parisuhteen kanssa?

    • Mietintämyssy

      Varakkuus ja menestyminen uralla eivät ole korkealla miesten naisille asettamissa kriteereissä. Varakas uraohjus on sitävastoin naisten suosikki.

      Ulkomaalainen mies voi olla kiinnostunut rahoistasi, muttei sinusta. Suoranaisen huijauksen lisäksi vaarana on ero kun taustalta paljastuu oikea tyttöystävä ja suku, joka haluaa lapsennekin miehen mukaan.

      Pelimies etsii lisää "kaatoja". Kuka tahansa kelpaa. Hän on hyvän näköinen ja näyttää täyttävän kaikki unelmien miehen ominaisuudet. Pitkä parisuhde ei onnistu, koska totuus tulee lopulta julki etkä kenties halua olla osa haaremia.

      Varakas ja menestyvä mies valloitetaan nuorena ennen menestystä. Koska hänen kaikki aikansa menee töissä, hänelle riittää perhe ja koti, johon tulla. Hyvällä tuurilla ja pysymällä kohtuudessa hän ei edes lähde toiselle kierrokselle.

      Köyhälle miehelle parisuhde varakkaan naisen kanssa on vaikeaa, koska käsitykset elämästä eroavat. Asuminen kallilla alueella isossa asunnossa, hyvät autot ja kalliit harrastukset ylittävät hänen taloudelliset voimavaransa. Jos kelpuutat hänet, sinun pitää joko maksaa hänet mukaan sinun elämääsi tai suostua elämään hänen tavallaan.

      • fhaiuefyi

        "Jos kelpuutat hänet, sinun pitää joko maksaa hänet mukaan sinun elämääsi tai suostua elämään hänen tavallaan."

        Juuri näin, ja tämähän onkin se ongelma aloittajalle.


    • halipula

      Ap, kuulostat kovalta ja kylmältä ihmiseltä kun takerrut tulotasoon ja koulutukseen. Parisuhde on parhaimmillaan kun yhteinen arki toimii, voi käpertyä toisen kainaloon kesken nyyhkyleffan, kun sama huumori naurattaa vedet silmissä....jne....
      Sitä ei saa pelkästään rahalla tai koulutuksella.

      • halipula

        Tarkoitin, että hyvää parisuhdetta ei saa rahalla tai koulutuksella.


      • pohtija
        halipula kirjoitti:

        Tarkoitin, että hyvää parisuhdetta ei saa rahalla tai koulutuksella.

        Osa saa hyvän parisuhteen noinkin, kun löytyy samaa lajia oleva puoliso. Kääntäen ajatellen vähävaraisuus ja matala koulutustasokaan eivät takaa onnellisuutta parisuhteessa. Rikkaasta voi tulla köyhä ja päinvastoin. Terveestä sairas jne. Miten kestää suhteessa muutosten kanssa. Siinä se.


    • winniepooh

      Anteeksi, mutta aika kovat arvot on sinulla. Mutta saahan meitä ihmisiä olla erilaisia ja jokaiselle löytynee sopiva, samalla tavalla ajatteleva ja elävä ihminen. Silloin säilyy sopusointu.

    • En nyt tiedä pelästyttääkö mutta usein on kyllä käynyt naisten puolelta selväksi että tulotasojen olisi hyvä olla linjassa. Itse kun tienaan sunnilleen Suomalaisten mediaanipalkan verran niin eipä ole akateemisten kanssa treffeiltä uusintoihin lähdetty. Tämä tietysti oli nuorempana oma valinta kun lähti alalle josta tunsi iloa ja ammattiylpeyttä. Nyt kun on vielä kouluttautunut lisää ja pääsee auttamaan ihmisiä heidän ongelmissaan ja vaivoissaan niin en ole kyllä uravalintaani katunut.

      Se että joku antaa elämässään tulotason näkyä ei minulle kerro vielä mitään. Jollakin voi olla pihassa kallis ja komea auto mutta jos työssään sitä tarvii niin usein nämä ovat myös mukavia ajaa ja ennenkaikkea turvallisia. Silloin laatu on myös perusteltuja. Joskus taas se varakkuus näytetään sillä että joka toinen kuukausi ollaan kaukomailla vaikka ei huvittaisi mutta somessa on mukava kerätä tykkäyksiä.
      Pienenä aasinsiltana voi kyllä todeta että monet ovat pitäneet minua "rajat kiinni"-ihmisenä sen vuoksi että minua ei juuri kiinosta ulkomaan matkailu. Itse nautin mieluimmin kotimaassa luonnonpuistoissa vaeltamisesta, kanootilla jokien melomisesta tai vaikka kiertämisestä Ahvenanmaa pyörillä.

      Sitä kun alkaa iän puolesta jo puoli vuosisataa lähestyä niin on myönnettävä että tällaisena vanhan liiton miehenä nämä tasa-arvokysymykset menevät enemmän käytännön kuin teorian asteella. Jos kahvipöydässä on juttua että auton renkaat pitäisi vaihtaa niin juon kupin loppun ja käyn vaihtamassa renkaat; ja kyllä, juuri siksi että olen mies. Jos sisään astellessani yrität polkea miehisyyttäni korkojesi alle toteamalla että olisit voinut viedä ne jonnekin liikkeeseen voit olla varma että tulen viereesi, kallistan päätäsi hieman taaksepäin ja suutelen sinut hiljaiseksi.

      Suoraa vastausta on tietysti vaikea antaa mutta sanoisin että unohda oma ja miehen ego sekä lähtekää vaeltamaan. Ensin vaikka päiväretki jonka aikana puhutaan vaikka säästä ja muista neutraaleista asioista. Jos uskallusta riittää niin sitten muutaman päivän vaellus jonka aikana voi puhua asioista jotka tekee onnelliseksi, tulevaisuuden suunnitelmat yms mutta tärkeintä on nähdä miten toimitte yhdessä.
      Vaelluksen jälkeen voi sitten miettiä onko ammatti tai tulotaso oikeasti niin merkittävä asia että sen takia hylkää potentiaalisen ihmisen jos hänen seurastaan on nauttinut kolme vuorokautta vaativissa olosuhteissa.

      • stiina_

        Sinähän kuulostat aivan ihannemieheltä matkailua myöten. Juurikin vaellus maastossa tai pyöräily sopivaa päivätahtia on osa minua.
        Olen lisäksi ns. vanhan liiton nainen eli hallitsen paremmin sisätyöt ja puutarhan hoidon ja arvostan miehen kykyä hallita jossain määrin miehiset työt.
        En ole rikas, mutta pärjään omillani.

        Olen kylläkin liian ikääntynyt sinuun nähden, sillä se puolivuosisataa umpeutui jo.


    • se10prosenttia

      Ei siinä ole miehen egolla mitään tekemistä.

      Miehet ovat vuosituhansien aikana oppineet että korkeammin koulutettu, hyvästä perheestä tullut, paremman työpaikan omaava ja yksinkertaisesti enemmän itse tai jopa muiden siivellä itselleen omaisuutta haalinut nainen ei tule ikinä, koskaan, hyväksymään sellaista miestä puolisoksi joka ei ole saavuttanut sosiaalisesti ja taloudellisesti tai fyysillisesti samaa tai korkeampaa asemaa kuin nainen itse.

      Ehkä joku nainen voi sellaisen miehen hetkeksi hyväksyä panoksi jos ulkonäköä on miehessä tarpeeksi, mutta parisuhteeseen ei koskaan. Siitähän "puumanainen" on nimensäkin saanut. Nainen joka etsii seksikkään nuoren kollin jonka kanssa panna. Panna, ei viedä vihille.

      Nainen jolla on heikommin ansaitseva mies, on jatkuvasti hakupäällä ja kun parempi mies sattuu kohdalle, nainen pettää. Jos nainen ei petäkään, on hän harkinnut pettämistä.

      Se on todettu lukuisissa tutkimuksissakin että mies pettää pelkästään kivan vuoksi, nainen pettää hankkiakseen eron ja uuden puolison. Myös se on tutkittu että pettämisfantasiassa mies pettäisi vain kivan vuoksi, nainen taas haluaisi lähteä miehen mukaan. Pettäessään mies haluaa säilyttää parisuhteensa.

      Itsekin kirjoitit ja paljastit kuinka sinulla on selkeät vaatimukset johon suurin osa miehistä ei sovi.

      "Fiksummat, jos osaavat lukea merkkejä tai kuunnella rivien välistä. kohteliaana ja keskustelutaitoisena. Harrastan tavallisia asioita, olen myös ihan kivannäköinen, tosin keskimittaista suomalaista miestä pidempi. Akateemiset miehet."

      Toisinsanoen, haet fiksua, keskustelutasoista, tavat tuntevaa "tavallisia" asioita harrastavaa, ulkonäköön (eli urheilullista ja hyvinpukeutuvaa,) sekä akateemisesti koulutettua miestä.

      Pelkkä fiksuus on tuossa lisämääre, ja keskustelutaitoinenkin tarkoittaa käytännössä sitä että mies on sinun kanssasi samaa mieltä ja omaa samat arvot. Toisinsanoen teidän keskusteluaiheenne ovat sellaisia jotka te kumpikin tunnette. Tunnustat varmasti itsekin ettei kyseinen määritelmä tarkoita suinkaan varsinaista puhetaitoa. Ellet ymmärrä niin vertaa sitä esimerkiksi kahteen huippukirjailijaan. Toinen kertoo sinua kiinnostavista asioista ja toinen ei. Et sinä toisen kirjaa lue, vaikka hän olisi taitava sanankäyttäjä.

      Tavat kertovat sosiaalisesta kokemuksesta, josta syntyy myös kohteliaisuus. Se kertoo myös laajasta ystäväpiiristä. Ystävien määrä osoittaa sen että miehestä pidetään. Pidettävyys kertoo turvallisuudesta, mutta myös johtavuudesta.

      Kivannäköisyys tarkoittaa sitä että mies pitää itsestään fyysisesti huolta, mikä kertoo siitä että miehellä on tavoitteita ja lisäksi rahaa, sillä kuntosali ja vaatetus maksaa. Kaikki osoittavat johtajuuteen.

      Se mies mitä sinä haet on sinun arvosi ja kiinnostuksesi jakava, vakaalla sekä taloudellisella että sosiaalisella pohjalla toimiva ja tavoitteellisuutensa vuoksi elämässään edennyt johtaja.

      Naiset valittavat kuinka "ne muut" ovat pinnallisia, mutta valitettavasti 100% naisista ovat olleet pinnallisia. Aivan kaikki naiset, äidistäni, ja siskoistani lähtien.

      Te puhutte nallekarhuista ja lempeistä miehistä, mutta se on pelkkä toive, kunhan lompakko on tarpeeksi paksu ja sosiaalinen asema on tarpeeksi korkea, ja kuinka huolimatta teidän oman lompakkonne paksuudesta, mies pystyy edelleen elättämään teidät ja vaihtamaan teidän autonne renkaat. Sen virheen olet nyt vain mennyt tekemään että elättäjäksi et miest löydä noilla meriiteillä. Ei olisi kannattanut opiskella ja edetä niin pitkälle elämässä.

    • heiheivaan

      Miehen karkottaa jo sana akateeminen naisen suusta kuultuna. Samaan tyyliin kuin sukuelinherpes ja hiv.

    • dtrssssss

      Miehet pelästyvät naisen torjuntaa. Suuri osa miehistä olettaa, että naiset ovat nettideiteillä hakemassa seksiseuraa tai kevytsuhdetta, koska miehet itse ovat liikenteessä niin.
      Sähköinen tutustuminen toisaalta mahdollistaa tuollaisen käyttäytymisen helposti ja tiedän miehiä ja naisia, jotka pyörittävät useampia seksikumppaneita samaan aikaan tietämättä toisistaan.

      En enää yhtään ihmettele sinkkujen kasvavaa määrää. Jos aivokapasiteettia ja itsensä arvostusta on hivenkään jäljellä, niin kiertää nettituttavat kaukaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe