Saara Aalto ei ole minun viisu suosikkini

Minut on häädetty niin monta kertaa Vauva.fi sivustolta että vaihdoin keskustelu alustaa. Vauvan.fi keskustelupalstan moderaattori on lienee joku Saara Aalto fani, sillä aloitukseni poistettiin useita kertoja ja sain lopulta bannit sivustolle. Sanoin siis alunperin Vauvassa, ettei Suomen edustaja ole minun viisusuosikkini vaan kannatan tänävuonna Euroviisuissa toista ja samantien estettiin pääsy palstalle kahden päivän ajaksi. Kun sitten taas viimein pääsin palstalle ja hämmästelin moderoinnin syytä, miin aloitukseni poistettiin kerta toisensa jälkeen. Oman mielipiteen ilmaiseminen on siis siillä sivustolla kiellettyä jos se poikkeaa "valtavirrasta".

Noin ykseinkertaisesti muotoilin alkujaan etten kannata laulajatarta S.A., sillä tyyli ei vain iske omaan musiikki makuuni. Sitten sanoin ettei ketään pitäisi kannattaa Euroviisuissa vain sen takia mitä sukupuolta tai vähemmistöä tämä edustaa vaan kyseessä on musiikkikilpailu.

Jatkossakin minä valitsen oman suosikkini pelkän biisin mukaan, en sen kuka tai mikä tämä on. Kyseessä ei siis ollut mikään yritys haukkua tai dissata Suomen viisuedustajaa, kuten joku voi luulla, vaan ihan puhdas rehellinen oman mielipiteen ilmaisu. En vain pidä Suomen tämän vuotisesta viisu kappaleesta, eikä se kolahda omalle kohdalle. Ja jos jotakuta vielä kiinnostaa, niin kannatan tänävuonna Tsekin viisu lappaletta. Ihana biisi.
2151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinä oletkin epäisänmaallinen, joka ei Suomen edustajaa kunnioita. Mene mielummin epäisänmaalliselle persupalstalle vinkumaan homokammoasi.

Sillä ei ole merkitystä euroviisuissa millainen laulu on, voittaja valitaan poliittisin perustein.

Äänestä

Minutkin aina häädetään päiväkodin pihalta. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VauvaltaHäädetty kirjoitti:

Minut on häädetty niin monta kertaa Vauva.fi sivustolta että vaihdoin keskustelu alustaa. Vauvan.fi keskustelupalstan moderaattori on lienee joku Saara Aalto fani, sillä aloitukseni poistettiin useita kertoja ja sain lopulta bannit sivustolle. Sanoin siis alunperin Vauvassa, ettei Suomen edustaja ole minun viisusuosikkini vaan kannatan tänävuonna Euroviisuissa toista ja samantien estettiin pääsy palstalle kahden päivän ajaksi. Kun sitten taas viimein pääsin palstalle ja hämmästelin moderoinnin syytä, miin aloitukseni poistettiin kerta toisensa jälkeen. Oman mielipiteen ilmaiseminen on siis siillä sivustolla kiellettyä jos se poikkeaa "valtavirrasta".

Noin ykseinkertaisesti muotoilin alkujaan etten kannata laulajatarta S.A., sillä tyyli ei vain iske omaan musiikki makuuni. Sitten sanoin ettei ketään pitäisi kannattaa Euroviisuissa vain sen takia mitä sukupuolta tai vähemmistöä tämä edustaa vaan kyseessä on musiikkikilpailu.

Jatkossakin minä valitsen oman suosikkini pelkän biisin mukaan, en sen kuka tai mikä tämä on. Kyseessä ei siis ollut mikään yritys haukkua tai dissata Suomen viisuedustajaa, kuten joku voi luulla, vaan ihan puhdas rehellinen oman mielipiteen ilmaisu. En vain pidä Suomen tämän vuotisesta viisu kappaleesta, eikä se kolahda omalle kohdalle. Ja jos jotakuta vielä kiinnostaa, niin kannatan tänävuonna Tsekin viisu lappaletta. Ihana biisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu