Naiset osaavat kaiken yhtä hyvin tai paremmin.
Mihin miehiä muka oikeasti tarvitaan?
Pirinisti
421234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
En ole ikinä nähnyt naisporukan rakentavan omakotitaloa. Semmoisissa naiset kuitenkin asuvat mielellään.
Jos naiset pärjää ilman miehiä, kertokaa se mun muijalle, naissukulaisille ja -tuttaville. Ei yhtä ainoaa päivää jolloin ei joku näistä ole jotain apua vailla, muija tietysti etunenässä. Kaiken lisäks muija vuokrasi meidän sijoitusasunnon yksinäiselle naiselle ja se ei saa yksinkertaisia asioitakaan hoidettua itse joten se soittaa muijalle ja ei kun lamppukauppaan ja lamppuja vaihtaan.
Opetelkaa nyt naiset edes perusasiat, ettei ihan jokaiseen alkeelliseen hommaan tartte apua pyytää. Luulis että se pidemmän päälle jo nolottaa mutta siitä nainen on omanlaisensa, ettei se tunnu yhtään nolottavan, vaikka korvaus työstä yleensä unohtuukin - kiitti hei ja soittelen taas kun tulee jotain ;)
Kuuntele siitä järjen sanoja:
https://www.youtube.com/watch?v=R1d0PhWmwCA
Voit muuten samalla vihjaista, että missä ja milloin on tehty jonkinlainen rakennusprojekti, joka on tehty alusta loppuun, piirustuksista rakentamisen kautta loppusilaukseen, täysin naisista koostuvalla porukalla? Niinpä, sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Missään.
Miehet rakentavat yhteiskunnat ja puolustavat niitä, rehkivät otsat hiessä, jotta niistäkin rahoista voidaan ottaa kauemmin eläville leskeytyneille naisille leskeneläkkeet niiden työeläkkeiden päälle, joista naiset pääsevät nauttimaan pidempään jo senkin takia, että pääsevät miehiä aiemmin eläkkeelle. Naisten tehtäväksi jääkin sitten valittaa, kuinka heidän euronsa on 80 senttiä, ja sekin on paskapuhetta.
Miehen täytyisi piestä ainakin yksi femakko hiljaiseksi. Vähenisi kaakatus
Arvelisin että muna on tarpeellinen ainakin seksiä harrastaessa
Provohan tämä tietenkin on. Ei kannata vastata.
No eipä naisista oo mun peräsuolen panijaks, Orpoa tarvitsen tähän.
Sanovat seksiobjektit
Toisaalta jos miehet häviävät naisilla ei ole enää ketään kelle laittaa ruokaa?
Ei niillä olisi ruokaa myöskään.
Ei olisi akoilla muuta kuin erivärisiä kakaroita
käveleviä astianpesukoneita
panoreiällä panostettuna
Naisten pitää meikata! Miehet pääsee niin helpolla!
Ja muutenkin keikistellä
Miehiä siis tarvitaan femakkojen pieksemiseen. Vähenee kaakatus
No selvä provohan otsikkosi on, kuitenkin kysymys että mihin miehiä tarvitaan on mielenkiintoinen. Asia on niin luonnossa että lajit kehittyvät lajille edullisella tavalla ja silloin luonto on se joka määrää sen minkä verran syntyy uroksia ja naaraita. Kun jokin laji alkaa käyttäytymään lajille epäedullisella tavalla niin sen kanta vähenee tai jopa tuhoutuu, ihminen on itseasiassa tuhoamassa elinethtojaan, yksi suuri tuhoon johtava asia on feminismi.
Kukapas sen Sipilän peräsuolen täyttäisi jos ei Lindstömmin Jari?
Onneksi minä en tarvitse miestä elämääni :) Miesten ainoa tehtävä yhteiskunnassa on siittiöiden tuottaminen, jotta naiset voivat lisääntyä. Ainakin minulle ja vaimolleni, joka muuten rakentaa taloja työkseen.
Taloja työkseen rakentava vaimo on ihme, josta tehdään dokumentti telkkariin.
Älä nyt liioittele. Korkeintaan maalaa seiniä tai liimailee muovimattoja muiden rakentamiin taloihin.
Sellaisia on työmailla nähty.
Naisten ainoa tehtävä on lisääntyä ja sillä selvä. Miehet tekevät kaiken muun, siis aivan kaiken. Miehet ovat luonnostaan fyysisesti vahvempia sekä älykkäämpiä kuin naiset.
Naiset tarvitsevat miehiä tekemään heitä iloisiksi.
Selittäisitkö tarkemmin, miten naisilta sujuu siittiösolujen ja sperman tuottaminen?
Miehille se on helppoa, mutta naisten tekniikka lienee uutta ja mullistavaa?
Hei, etsä tiiä, naiset voivat saada siittiöitä spermapankista. Ei siihenkään mitään miehiä tarvita.
Joo, mutta ne katoavat, kun miehiä ei enää ole. Ei ole sähköä, ei toimi pakastin.
No voivoi sentään. Ulla-femakko ei taaskaan ymmärtänyt kysymystä.
Spermapankki on vain siittiöiden varastoimista varten. Jonkun on ensin tuotettava ne siittiöt, mitä spermapankissa varastoidaan.
Kysymyksen tarkoituksena oli saada lisätietoja siitä tekniikasta, jolla naiset tuottavat siittiöitä ja spermaa pankkeihinsa.
No voivoi sentään, nyt ei tainnut joku itse ymmärtää sarkasmia.
Ja noinko äärimmilleen viritetty on Ulla-femakon sarkasmianturi?
Hienoa!
Elä selvennä, viestisi ei ollut sarkasmia, vaan selvennys oman sarkasmianturisi epävireen vuoksi.
Voivoi sentään, pikku Ulla-femakko!
Niinhän se menee, että femakko on femakko, vaikka voissa paistaisi.
Tietää aina asiat paremmin kuin muut, vaikka kyse olisi pelkästä suoli24-vänkäyksestä.
Olehan ylpeä itsestäsi!
Heh, no johan tuokin kertoo sarkasmintajustasi, kun et ymmärrä nimimerkkinikin olevan sarkasmia.
Noniin, pieni ystäväni Ulla-femakko!
Onhan se toki ihan hieno asia, että olet oppinut uuden jännän sanan; "sarkasmi".
Mutta kaikesta sarkasmilla hienostelustasi huolimatta et yhä vieläkään ole osannut selittää tarkemmin sitä, miten femakoilta sujuu siittiösolujen ja sperman tuottaminen?
Ei juma, voisit ehkä itsekin opetella, mitä se uusi jännä sana tarkoittaa. Pitääkö se vääntää rautalangasta, että viestini oli vittuilua nimenomaan feministeille, ja heidän logiikalleen? Totta helvetissä ymmärrän, etteivät naiset kykene tuottamaan mälliä, ja että mällipankin varastot ovat myös miesten aikaansaannosta, mutta sinä et kykene ymmärtämään tätä, ja otat siksi viestini tosimielellä kirjoitettuna. Et siis kykene näkemään sitä sarkasmia.
Toimiipa. Sähköä saa pistorasiasta ja jos siitä ei tule, otetaan sähköä jatkojohdosta.
Voidaan myös käyttää Aurinkokennoa.
Parahin pikku Ulla-femakko!
Luepa tähän säikeeseen kirjoittamasi viestit pari kertaa uudelleen ja mieti, minkä verran feministiä nyt naurattaa, kun lukee kiukuttelujasi!
Sarkasmi on hieno sana, mutta kyseessä on taitolaji. Ei voimalaji.
Älä jaksa kääntää asioita nurinpäin, sinulta se pointti karkasi.
Alkuperäinen kysymys kuvaa aika hyvin kaikkivoipaisen sateenkarifeministinaisen kykyä hahmottaa elämää, yhteiskuntaa ja maailmaa.
On paljon sellaisia töitä joita naiset eivät syystä tai toisesta tee. Miehiä taas on enenevässä määrin töissä naisvaltaisilla aloilla. Työ kuin työ sujuu miehiltä ilman sukupuolisidonnaisia reunaehtoja tai erivapauksia.
Metallialan suorittaviin tehtäviin on kouluttautunut jokusia naisia. Itse kiertelin muutama vuosi sitten kauppaamassa alan tarvikkeita metallifirmoille ja eipä verstaissa juurikaan naisia näkynyt hitsaamassa tai sorvin ääressä. Siisteissä liukuhihnatyyppisissä tehtaissa oli myös naisia mutta ei verstaissa jossa työ oli alati vaihtelevaa yksittäiskappaleista pieniin sarjoihin. Sama juttu taitaa olla kaikilla vastaavan tyyppisillä miesvaltaisilla aloilla.
Kummasti ei femakoita kiinnosta ajaa niitä naiskiintiöitään tuollaisille aloille.
Ehkä se on hyvä. Puolet näistä maan taloutta kannattelevista pikkupajoista joutuis laittaan lapun luukulle terveys-, työsuojelutarkastajan tai muun viranomaisen toimesta joko suosista tai velvotteiden toteuttaminen imasis kassan tyhjäks ja kaput. Ei taida ihan joka verstaassa esim. sisäilma läpäistä naisduunareiden seulaa.
Vaihtamaan rengas naisen polkupyörään.
tarvittiin ainakin tamppoonin kehittämiseen ja patentoimiseen... No nyt se on keksitty.
Eiköhän teknologian ylläpitoon ja kehitykseen noin yleensä.
Patriarkaatin sorron (=valkoinen heteromies) välineitä.
Alkuperäiseen, mahdollisesti ( ilmeisesti ) ääri-femakon kysymykseen seuraavaa: Mihin muuhun naista tarvitaan kuin Miehen tarpeiden tyydyttymiseen? Näin on kautta aikain ollut, ja tulee aina olemahan. Sitä ei yksi, ei edes useampi katkeroitunut femppu-lesbo ( en viittaa aloittajaan, koska hänestä minulla ei ole varmoja tietoja ) pysty muuttamaan. Joten kertonenkin, että kannattaa sopeutua MIESTEN maailmaan naisena, eli pyllypanoa, suihinottoa, ja miehelle raskaana olemista. Näin se nyt vain on. Piste. Huom. Ei kannata kuvitella itsestään liikoja, eikä leikkiä älykästä, sitä kuitenkaan olematta. Piste.