Onko kukaan muu ylioppilas ilman mitään muuta koulutusta professori?
Miksi Pekka Haavisto valehtelee olevansa proffa?
32
1307
Vastaukset
- laura.kysyy
Pekka Haavisto liioitteli koulutustaan ja akateemista osaamistaan muun muassa vuosien 2003 ja 2009 välillä, käy ilmi Mikko Paunion blogissa Oikea Mediassa.
Oikea Mediassa julkaisemassaan blogissa Mikko Paunio kertoo Pekka Haaviston olleen vuonna 2009 Saksan kestävän kehityksen politiikan yhdeksännen vertaisarviointiraportin laatineen työryhmän mukana luovuttamassa kirjaa Saksan liittokansleri Angela Merkelille.
Kirjassa Haavisto mainitsi olevansa “useiden kansainvälisten instituutioiden vieraileva tutkija ja professori”.
Haavisto on kertonut viime vuosikymmenellä köyhissä maissa vieraillessaan myyttisiä mittoja saavuttaneessa CV:ssään olleensa urallaan muun muassa Maailmanpankin varakuvernööri. Uusimmassa CV:ssään hän ei mainitse kuitenkaan enää tätä tehtävää.
Pekka Haavistolla ei ole akateemisia opintoja eikä yhtään tieteellistä julkaisua, ja hän on koulutukseltaan ylioppilas.
https://www.kansalainen.fi/pekka-haavisto-liioitteli-koulutustaan-ja-akateemista-osaamistaan-viime-vuosikymmenella/- säälittäviä-ruikuttajia
Suuret puheet ja todellisuudesta irtautuminen lienee ainoa tie tuollaisille olennoille.
Todellisuuttahan ei voi kohdata. Muuten oma elämä murenee käsiin.
Ei ole helppoa ihmisillä, jotka valehtelee ja ovat pakotettuja olemaan poissa todellisuudesta.
Jo pelkästään luonnollinen elämä on liian vaikea kohdattava. - että.näin
Haaviston titteli oli toden totta "Visiting Professor" Bristolin hänen ollessaan kutsuttuna vierailevana luennoitsijana Benjamin Meaker Visiting Professor -ohjelmassa.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707212200236379_pi.shtml
Yliopistot voivat kutsua luennoitsijaksi ja opettajaksi vaikka naapurin Penan mikäli katsovat hänen omaavan sellaista asiantuntemusta jonka katsovat siihen pätevöittävän.
Haaviston CV:tä on puitu valtakunnansyyttäjätasolla eikä huomauttamista löytynyt.
Pauniota taas ajaa eteenpäin hyvin vahva vihreiden vastaiden ideologinen vimma joka tulee ilmi hänen taustojaan tarkastellessa.
Haaviston meriitit ovat kuitenkin aivan toista luokkaa kansainvälisissä asiantuntija tehtävissä kuin Huhtasaaren joka taisi mainita niistä meriittinään rukousaamiaiselle osallistumisen jonka pro gradun johtopäätös ja pohdinta osioidenkin väitetään nyt olevan suurelta osin kopioituja. että.näin kirjoitti:
Haaviston titteli oli toden totta "Visiting Professor" Bristolin hänen ollessaan kutsuttuna vierailevana luennoitsijana Benjamin Meaker Visiting Professor -ohjelmassa.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707212200236379_pi.shtml
Yliopistot voivat kutsua luennoitsijaksi ja opettajaksi vaikka naapurin Penan mikäli katsovat hänen omaavan sellaista asiantuntemusta jonka katsovat siihen pätevöittävän.
Haaviston CV:tä on puitu valtakunnansyyttäjätasolla eikä huomauttamista löytynyt.
Pauniota taas ajaa eteenpäin hyvin vahva vihreiden vastaiden ideologinen vimma joka tulee ilmi hänen taustojaan tarkastellessa.
Haaviston meriitit ovat kuitenkin aivan toista luokkaa kansainvälisissä asiantuntija tehtävissä kuin Huhtasaaren joka taisi mainita niistä meriittinään rukousaamiaiselle osallistumisen jonka pro gradun johtopäätös ja pohdinta osioidenkin väitetään nyt olevan suurelta osin kopioituja.>Yliopistot voivat kutsua luennoitsijaksi ja opettajaksi vaikka naapurin Penan mikäli katsovat hänen omaavan sellaista asiantuntemusta jonka katsovat siihen pätevöittävän.
Täsmälleen näin.että.näin kirjoitti:
Haaviston titteli oli toden totta "Visiting Professor" Bristolin hänen ollessaan kutsuttuna vierailevana luennoitsijana Benjamin Meaker Visiting Professor -ohjelmassa.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707212200236379_pi.shtml
Yliopistot voivat kutsua luennoitsijaksi ja opettajaksi vaikka naapurin Penan mikäli katsovat hänen omaavan sellaista asiantuntemusta jonka katsovat siihen pätevöittävän.
Haaviston CV:tä on puitu valtakunnansyyttäjätasolla eikä huomauttamista löytynyt.
Pauniota taas ajaa eteenpäin hyvin vahva vihreiden vastaiden ideologinen vimma joka tulee ilmi hänen taustojaan tarkastellessa.
Haaviston meriitit ovat kuitenkin aivan toista luokkaa kansainvälisissä asiantuntija tehtävissä kuin Huhtasaaren joka taisi mainita niistä meriittinään rukousaamiaiselle osallistumisen jonka pro gradun johtopäätös ja pohdinta osioidenkin väitetään nyt olevan suurelta osin kopioituja."Haaviston meriitit ovat kuitenkin aivan toista luokkaa kansainvälisissä asiantuntija tehtävissä kuin Huhtasaaren..."
Siinä se ero!- Toinen_huomio
mummomuori kirjoitti:
"Haaviston meriitit ovat kuitenkin aivan toista luokkaa kansainvälisissä asiantuntija tehtävissä kuin Huhtasaaren..."
Siinä se ero!Ja toinen ero ketjun aiheeseen enemmän liittyen on se, että siinä missä tällä hetkellä Huhtasaarta koskeva plagiointiepäily on aika selkeä ja siten vankalla pohjalla ja itse epäilyn aihe vakava asia, niin Haaviston mollaamiseen tähdänneen avauksen poiminnat perustuivat väärinkäsityksiin. En missään nimessä väitä, etteikö "vihervasemmiston" puolelta löytyisi oikeastikin moitittavasta käytöksestä esimerkkejä, mutta on aika naurettavaa (ja paljon aloittajasta kertovaa), että kaikessa poliittisessa vastakkainasettelun kiihkossakaan palstan aktiivisin räyhääjä ei onnistunut valitsemaan sellaista esimerkiksi, vaan kopioi mitään ajattelematta, tietämättä ja ymmärtämättä netistä vain jotain, mikä näyttäisi äkkiseltään hyvältä vastapallolta Huhtis-ketjuille. Sen siitä saa kun ei ole lähdekritiikkiä eikä muutakaan kriittisen ajattelun taitoja.
- skwjwi
Setalaiset valehtelee aina.
- skwjwi
Toisin kuin esim. Huhtis, joka valehtelee vain joka kerta!
- Hyvä.elämä
Haavisto on a**stieteestä väitöskirjan väsännyt profeetta, anteeksi, PROSESSORI.
Hänen henk.koht.kokemukset antavat vankan tietopohjan ko asiasta! - Älä_jauha_paskaa
Ohjaaja ei varmasti ole neuvonut, että kopioi suoraan jonkun juttu ja jätä siitä lähde merkitsemättä, kuten Huhtis oli tehnyt Simpasen gradun osalta.
- balalaikkasoi
Haavisto on ruskean reiän professori, antonio on tarkistanut ja hyväksynyt pekan väitöskirjan.
- Kuten_huomaa
torre12 kirjoitti:
Et varmaan teidä mitä he reiällään tekevät, en minäkään tiedä kuin vessassa käynnin.
Mutta kyllä tuo balalaikkka on asiasta kovasti kiinnostunut.
- minäromahan
Herran jumala!!! Onkohan se Anttoonillekkin kertonu olevansa professori .
Avovaimoni on lisensiaatti, ei siis edes tohtori (vielä) mutta netistäkin löytyy tutkimuksia (ja kotoa vanhoja käyntikortteja) joissa häneen viitataan tittelillä "assistant professor" eikä tämä akateemisessa maailmassa ketään hämää mutta nimikkeitä tuntematonta mahdollisesti kylläkin. Hän on myös luennoinut samalla tittelillä työnantajan ja yliopiston yhteisissä tutkimusprojekteissa.
Avustajatasolla siis "professori" eli yliassistentti mutta ei siis tohtori koulutukseltaan eikä professoriksi nimitetty.- outoamainostamista
Miksi Pekka Haavistoa mainostetaan rauhantekijänä? Eihän Sudanissa mitään rauhaa ole!
- outoavalehtelemista
Miksi Huhtasaarta mainostetaan maisteriksi? Eihän hän mitään gradua ole tehnyt.
PS. Plagiaattikokoelmaa ei lasketa. - korjaansinua
outoavalehtelemista kirjoitti:
Miksi Huhtasaarta mainostetaan maisteriksi? Eihän hän mitään gradua ole tehnyt.
PS. Plagiaattikokoelmaa ei lasketa.Huhtasaarta ei ole kukaan sanonut maisteriksi, vaan hän on kansanedustaja ja varapuheenjohtaja.
- rauhankyyhky
Ahtisaari on saanut kestäviä rauhoja aikaan, mutta Haavistosta ei ole mitään tietoa. Eikä ole kerrottu edes missä konflikteissa Haavisto on huseerannut. Eikös tuo CMI ole se Suomessa mikä rauhantyötä Suomessa tekee?
- Korjaahanuris
korjaansinua kirjoitti:
Huhtasaarta ei ole kukaan sanonut maisteriksi, vaan hän on kansanedustaja ja varapuheenjohtaja.
Todista, ettei häntä ole kukaan koskaan sanonut maisteriksi!
Periaatteessa professoriksi voidaan kyllä nimittää ilman muodollista pätevyyttä. Ei sille mitään estettä ole ja muistelisin lukeneeni uutisenkin tällaisesta tapauksesta joskus.
Harvinaista se tietenkin on ja meriitit täytyy olla varmasti aivan poikkeuksellisen kovat. Vaikein ja epävarmin tie varmasti professoriksi jos tuota kautta aikoo professuurin saada. Mutta profeetaksi on helppo tulla. Sen kuin itse itsensä sellaiseksi julistaa. Ja onhan näitä julistautuneita."Periaatteessa professoriksi voidaan kyllä nimittää ilman muodollista pätevyyttä. "
Harva tätä tietää, ellei ole ollut akateemisuuden kanssa edes jotenkin tekemisissä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.338077- 434583
- 324423
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1893579- 132793
- 312656
- 332429
- 442343
- 1642043
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise601810