Kiinnostais tietää.
Mitä hyvää Otto Wille Kuusinen on saanut aikaan?
kommunismiharjoittelija
12170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuhosi SKP:n
Eniten suomalaisia kommunisteja tuhonnut suomalainen ?
Yhdisti puheillaan ja toiminnallaan vuoden 1939 lopussa sisällissodan tapahtumien jäljiltä vielä eripuraisen Suomen kansan taisteluun Neuvostoliiton valloitusretkeä vastaan. Vieläkin hänen patsaalleen viedään seppeleitä, joissa lukee: Suomen kansan yhdistäjälle. Kiitollisuudella Suomen kansa.
Niin,Cuusinenhan oli kansainvälisen raskaansarjan politiikan alalla kaikkein pisimmälle edennyt suomalainen.
Hän oli eräs keskeisistä vaikuttajista esimerkiksi Kominternin toiminnassa ja myöhemmin 1940-1950-luvuilla silloisen maailman toisen kiistattoman suurvallan aivan korkeimman johdon luotettu asiantuntija.
Hänen tyttärensä toimi sotien jälkeen eduskunnassa vaikuttaen hyomattavasti suomalaisen työväen elinedellytysten kohentumiseen.
Oli mitä oli, mutta mitä HYVÄÄ se sai aikaan ?
Gulagin rakentaja.
Niin,Cuusinenhan oli harkitsevaisen ja kaukonäköisen ajattelijan maineessa.
Voidaan olettaa,että hän kykeni jonkin verran lieventämään luokkataistelun äärimmäisimpien ilmiöiden esiintymistä piinkovien bolsevikkien polittisessa käytännössä.
Tätä mieltä oli muunmuassa Edvard Gylling.
Kuusinen oli kiipijä ja pelkuri eikä nostanut sormeakaan avuksi kun Stalin lähetti hänen vaimonsa ja poikansa gulagien syöväreihin!
Oli suoranainen ihme, ettei käppänä pääynyt leirille itsekin! Olisi sen ansainnut!
Ei mitään.
Tyyne Tokoi toimitti tapettavien listat aina Tuomiselle hän Kuusiselle ja Kuusinen superteloittajille
Tuskin kukaan heikensi Suomessa tunkion kannatusta yhtä paljon kuin Laukaan poika. Ei edes köyhä Kainuu halunut enää sen tyrkyttämää vapautta.
Hallituksen. Olisi tuonut äärinationalistien havitteleman maantieteellisen Suur-Suomen ilman sotimista.
Tosin olisi saanut sen ilman suomalaisia!
Lähde: Antero Raevuori: Hyvästi, Viipuri
Ennen Talvisodan alkua Stalin oli marsalkka Ivan Konevin muistelmien mukaan sanonut: ”Suomalaiset on asutettava muualle, heitä on vähän, heidät on helppo siirtää.” Stalinin ajatukset tiedosti myöhemmin myös kirjailija Alexandr Solzenitsyn teoksessaan Vankileirien saaristo: ”Stalin tunsi vastustamatonta himoa karkottaa koko Suomi Kiinan rajan tuntumaan.” Historioitsija Edvard Radzinskin teksti Stalinin elämänkerrassa on jopa ironista: ”Isäntä oli mestari toteuttamaan suurimittaisia hankkeita. Jos Jumala oli asuttanut suomalaisia väärään paikkaan, hän kyllä korjaisi Jumalan tekemät virheet.”