Rinne lupailee, mitä ei yksin kykene toteuttamaan

Rinne lupailee kuuta taivaalta, kun hänestä tulee pääministeri. Kai ihmiset ymmärtävät, että helppoheikki puhuu. Ei Rinne pysty edes pääministerinä toteuttamaan yksin mitään. Ei 20%:n kannatuksella tehdä yhtään mitään. Eduskunnan päätökset vaativat yli 50%:n kannatuksen.
5156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuollaista se vaalikiima aina on, kun homma lähtee vähän hanskasta, niin lupaukset on kovat ja keinot niitten toteuttamiseksi vähäiset.

Äänestä

Avuksi tuleekin työssäkäyvät, joille voidaan lisätä verotaakkaa ja joilta voidaan leikata etuuksia.

Tulonsiirtoja siis eläkeläisille ja lisää velkaa tuleville sukupolville on tulossa.

Tämä saa eduskunnan enemmistön kannatuksen.

Äänestä

Rinne normi punikki aina käsi toisten taskulla rahaa vaatimassa.

Äänestä

Gallupissa tuli virhe, kun vain kolmannes ihmisistä haluaa, että köyhien eläkeläisten eläkkeitä korotetaan. Kaikki sitä haluavat. Mutta vain kolmannes kannatti sitä, mitä Rinne vaalipuheissaan lupaili. Rinteen lupaus nostaa eläkettä 100 eurolla loiventui myöhemmin sanontaan kolmen vuoden aikana. Joka tapauksessa nosto maksaa 900 miljoonaa euroa. Mistä se otetaan? Demarit nostavat aina veroja kustantaakseen lupauksensa Se tarkoittaa, että annetaan toisella kädellä ja otetaan toisella kädellä osa pois. Annetaan 100 ja otetaan siitä 20 pois. Se on kuin "naisten euro". Demarilupaus on kuin naisten euro.

Verojen korotus on huono vaihtoehto. Verot ovat liian korkeita Suomessa jo tätä nykyä. Kansalta voisi kysyä, kuinka moni kannattaa tuloverojen laskua?

Lisäksi voisi kysyä, kuinka moni kannattaa ay-jäsenmaksun verovähennyksen poistoa? Ay-jäsenmaksun verovähennhyksen poisto olisi tulonsiirto parempiosaisilta huonompiosaisille. Se olisi tulonsiirto työtätekeviltä liittoon kuuluvilta eläkeläisille, opiskelijoille ja työttömille, 50 euroa vuodessa kullekin, puhtaana käteen, koska se pienentäisi verokuormaa sen verran. Se olisi eläkeläispariskunnalle 100 euroa vuodessa.

Ay-jäsenmaksun juotuvat kaikki veronmaksajat kustantamaan. Tämä totuus ei kestä perustuslaillista tarkastelua. Kukaan ei uskalla tehdä tuota tarkastelua SAK:n pelossa, varsinkin politisoitunut perustuslakivaliokunta on siihen haluton, vaikka liittymisen vapauteen näin kajotaan.

Äänestä

Minusta on väärin, että jos minä ja tuhannet muut ostavat Kojamon (VVO) osakkeita, niin meille maksetuista osingoista otetaan vero, mutta samassa osingonjaossa ammattiliittojen osingot ovat verovapaita. Se ei ole oikeudenmukaista. Kysymys on yleishyödyllisten järjestöjen verovapaudesta. Tämä porsaanreikä pitää tukkia.

Entä yleishyödyllisyys? Mitä yleishyödyllistä on siinä, että ammattiliitot kiristävät Eduskuntaa niiden lainsäädäntötyössä? Mitä yleishyödyllistä on siinä, että liitot järjestävät LAITTOMIA lakkoja ja keskeyttävät liikenteen satamissa, rautateillä, maanteillä tai lentokentillä? Mitä yleishyödyllistä on siinä, että työntekijöitä painostetaan olemaan menemättä töihin ja osallistumaan lakkoon tai painostetaan liittymään liittoon? Ammattiliitot eivät täytä yleishyödyllisyysperiaatetta. Hurstin laupeudentyö, SPR ja Unisef ovat yleishyödyllisiä ja aivan eri asioita kuin kiristystä, uhkailua ja pakottamista harrastavat ammattiliitot.

Veropohjan laajentaminen on hyvä asia. Verotukselliset porsaanreiät on poistettava. Muuten verojen nostaminen on huono asia. Tuloverot ovat liian korkeat. Niitä pitäisi päinvastoin alentaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


otaopiksi kirjoitti:

Rinne lupailee kuuta taivaalta, kun hänestä tulee pääministeri. Kai ihmiset ymmärtävät, että helppoheikki puhuu. Ei Rinne pysty edes pääministerinä toteuttamaan yksin mitään. Ei 20%:n kannatuksella tehdä yhtään mitään. Eduskunnan päätökset vaativat yli 50%:n kannatuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu