Rasittavaa, kun naapurustossa joku isänmaallisena itseään pitävä liimailee pohjoismaisen järjestön hitler - tarroja tolppiin ja liikennemerkkeihin. Siis oikeesti. Jos haluaa tehdä mahdollisimman paljon haittaa omalle poppoolleen niin laittakaa poppoon nimi hitler - tarraan ja liimailkaa sitä naapurustoon.
Rasittavaa siksi, että noiden tarrojen pilaamiseen kuluu aina jonkin verran aikaa. Pilatut tarrat ovat lisäksi epäsiistin näköisiä. Hitlerin tai uusnatsien nuolisymbolin katselu ei kuitenkaan ole vaihtoehto joten näin käy.
Raavin samalla pois vassareiden Irti Natosta tarratkin eli palvelu toimii puoluekantaan katsomatta.
Rasittavaa siksi, että noiden tarrojen pilaamiseen kuluu aina jonkin verran aikaa. Pilatut tarrat ovat lisäksi epäsiistin näköisiä. Hitlerin tai uusnatsien nuolisymbolin katselu ei kuitenkaan ole vaihtoehto joten näin käy.
Raavin samalla pois vassareiden Irti Natosta tarratkin eli palvelu toimii puoluekantaan katsomatta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tarrat melko pieni murhe tässä Suomessa missä elämme. Pahemmaksi menee.
Natsiaatteen mukaan suomalaiset eivät kuuluneet arjalaisiin.
Muutenkin vieraan vallan johtajan ihannointi ei voi olla kovinkaan isänmaallista.
Samaa mieltä. Ei tule erityisen suurta isänmaallisuuden tunnetta siitä, että tarranatsi kertoo minun asuvan kansallissosialistisella vyöhykkeellä.
Ymmärrän ongelmat joihin vedoten tarranatsit toimivat. Olen itsekin sitä mieltä että ongelmia ei erityisesti pidä kutsua Suomeen (Ääliö-Sipilä!) ja Suomea kansainväliseksi alueeksi muuttavat saavat minun puolestani muuttaa itse sinne kansainvälisille alueilleen. Natsiaate ei niitä ongelmia Suomessa ratko. Nuo pellet kohdistavat vihansa yksittäisiin ihmisiin ihonvärin perusteella ja unohtavat kokonaan poliitikot, jotka ongelman ovat luoneet. Mutta onhan se kivaa kun pääsee uhoamaan.
Minä olisin sulkenut rajat, kuunnellut valitukset ihmisoikeusjärjestöiltä lue ihmissalakuljettajilta mutta jättänyt ongelmat Ruotsille. Suomessa mentäköön lakien mukaan ja lait muutettakoon siten että ongelmat pienenevät.
Samaa mieltä. Isänmaallisessa tarrassa olisi kuvassa Pekka Siitoin tai vaikka Väinö Kuisma tai Olavi Mäenpää.
Taas lähti Hitler - tarroja naapurustosta. Paikalliset antifa - porukat ovat tietty riemuissaan näistä tarranatseista, jotka todistavat heidän olleen koko ajan oikeassa. Nyt ne pääsevät liimailemaan omia f*ck nazis tarrojaan ja tuntevat itsensä tärkeiksi.
Ei taida vatsarinta - hölmöt oikein ymmärtää kenen pussiin ovat pelaamassa. Aika vähissä on se porukka Suomessa, joka ei saa Hitleristä huonoja viboja.
Tyypillinen isäm maallinen:
https://www.youtube.com/watch?v=8Za3mDGWRtw