Olen 29 v. nainen ja naimisissa, mutta ongelmani on melko erikoinen. Se on nimittäin isäni, jonka kanssa kommunikointi ja muutenkin vuorovaikutus on vähän outoa tai hankalaa. Isäni on 56 -vuotias ja he ovat eronneet äitini kanssa jo 10 vuotta sitten.
Isä käyttää runsaasti alkoholia ja viestittelee minulle jatkuvasti kaikkea häiritsevää. Lisäksi hän saattaa soittaa minulle useita kertoja päivässä ilman erityistä asiaa, ja jutella jotain outoja asioita jotka ei kuulu isän ja tyttären suhteeseen taikka arvostella ja arvioida vaatteitani ja ulkonäköäni.
Isälläni on arveltu olevan jonkinlainen persoonallisuushäiriö, ja muistan että hän saattoi jutella hävyttömiä kun olin vielä nuori, ja hän kohteli kaltoin myös äitiäni.
Väkivaltainen isä ei kuitenkaan ole ollut, eikä ole koskaan lyönyt tai muutenkaan aiheuttanut fyysistä kipua perheelle. On vaikea myöskään pistää välejä poikki kokonaan, vaikka joskus jätän vastaamatta puheluihinsa.
hankala isäsuhde
6
825
Vastaukset
- wadduujuumiin
Mitä tarkoitat häiritsevillä viesteillä ja oudoilla asioilla jotka eivät kuulu isän ja tyttären suhteeseen? Tuosta tulee mieleen seksuaalissävytteinen viestittely.
- kunnonpammautus
käy pamauttamassa isääsi, stressi lievittyy ja välit korjaantuvat
- parempi.ilman
Itse en ole ollut vanhempiini yhteydessä 6,5vuoteen ja mukavasti menee henkisesti nykyään. Siskoihinkaan en ole pitänyt yhteyttä. Toisen kanssa tosin vaihtanut pienen keskustelun pari kertaa kaupungilla nähdessä. Ei sitä vaan jaksa. Isä on alkoholisti ja äiti semmonen narisija...En mä noita ihmisiä kaipaa ja ikävöi.
Ite keskityn nyt omiin lapsiin, joita silloin tällöin näen ja pidän huolen etten itse alkoholisoidu. Itseasiassa juopottelu ja baareilu jäi kun lapset tuli, semmonen tietynlainen tyhjyyden/vaillinaisuuden tunne katosi :) - wadduujuumiin
Häiritsevät viestit jotka "eivät kuulu isän ja tyttären suhteeseen" ja ulkonäön arviointi kuulostavat seksuaaliselta viestittelyltä. Se on seksuaalista ahdistelua. Kun sellaista harjoittaa oma vanhempi se tarkoittaa, että kysymyksessä on insestinen oirehdinta.
Ja olet väärässä, ongelmasi ei ole mitenkään erikoinen Suomessa. Se on hyvin yleistä. Meitä on paljon, joten et ole yksin.
Meillä Suomessa insestiksi lasketaan virheellisesti vain tilanteet joihin sisältyy fyysinen seksuaalinen teko. Usein ei niitäkään koska kaiken voi selittää väärinkäsityksillä ja uhrin omalla likaisella mielellä. Jos insestiin sisältyy fyysisiä tekoja niitä nysvätään suurennuslasilla. Ikäänkuin se kuinka monta sekuntia isän koura on viipynyt tyttärensä rinnalla olisi jotenkin oleellista, eikä se mitä siellä matoisessa päässä oikeasti liikkuu.
Normaalissa tilanteessa pitäisi olla selvää että jos isä ilmaisee tarvetta harrastaa seksuaalisesti sävyttynyttä vihjailua, kommentoida ulkonäköä ja puhua tuhmia, hänellä on insestinen mieli. Mutta koska suomen tilanne ei ole normaali, meillä tällaista insestiä ei nähdä ongelmana. Jos siinä jotain ongelmallista tunnustetaan olevan siitä tehdään _uhrin henkilökohtainen ongelma_. Insestivanhemmat, sukulaiset ja yhteisöt jotka tällaista katsovat vierestä hyväksyen ovat suomalaisen käsityksen mukaan aivan normaaleja. Asia ei jotenkin "kuulu" heille. Tällainen insesti kuitataan uhrin omaksi huumorintajuttomuudeksi, herkkähipiäisyydeksi, huomionhakuisuudeksi ja milloin miksikin. Kehumisesta velvoitetaan olemaan imarreltu vaikka se olisi kuinka oksettavaa tahansa, uhrista tehdään pelle jne.
Jos julkkis joutuu sairaalloisen ihailijan ahdistelemaksi kukaan ei ajattele että tästä kuuluu olla imarreltu. Kaikki ymmärtävät kuinka ahdistavaa sen varmasti on. Mutta kun sairaalloinen ihailija on oma isä on asenne ihan eri.
Olen sinua vanhempi ja minulla oli tällaisella ongelmalla varustettu isä. Kuten yleensä insestitapauksissa omalla kohdallani tämä oli koko yhteisön perversio. Isäni syöpäistä käytöstä katsoivat läpi sormien koko muu perhe, vanhempien ystävät, sukulaiset, seruakunta, kyläyhteisö koulun opettajat. Monet menivät siihen myös mukaan. Jouduin kestämään lähes 40- vuotta isäni insestistä oirehdintaa, seksuaalista ahdistelua, pakkomielteistä ulkonäkökommentointia, julkista nöyryyttämistä koko muun perheen, suvun, vanhempieni ystävien ja tuttavien, seurakunnan, perähikiäisen yököttävän kyläyhteisön hyväksynnällä. Koska isäni oli henkisesti kypsymätön älyllisesti kehitysvammainen paskaläjä, se olin minä jolta odotettiin kypsyyttä ja tilanteen yläpuolelle nousemista jo lapsena. Isäni lapsellisuus ja kypsymättömyys oli (ja on edelleen) kaikkien muistoissa vain söde ominaisuus. Hänet nähtiin harmittomana sosiaalisesti kömpelönä höpsönä jonka edesottamukset tekivät hänestä hellyyttävän.
Koska elämme kulttuurissa jossa insesti on aivan normaalia mikäli siihen ei sisälly fyysistä tekoa, minun odotettiin olevan isäni saastaisesta lipevästä seksuaalisesta mielistelystä ja pakkomielteisestä ulkonäön, miessuhteiden yms. kommentoinnista kiitollinen. Kaikki isäthän eivät välitä lapsistaan ja sulla on sentään isä joka välittää sitä rataa...
En tiedä kuinka paljon oma kokemukseni vastaa sinun tilannettasi. Aloitusviestistä saa tosiaan käsityksen seksuaalissävytteisestä ahdistelusta.
Isäni kuoli pari vuotta sitten ja nyt minua ottaa raskaasti päähän kun en toiminut asiassa aikoinaan toisin. Sen tuhotyön mitä tällainen saa aikaan huomaa vasta kun on liian myöhäistä. Nämä tällaiset paskat pääsevät kuin koirat veräjästä. Sinä olet se joka maksaa koko elämällään.
Neuvoni sinulle on, että ota talteen kaikki mahdollinen materiaali isäsi ahdistelusta. Jos hän teksitviestittelee, säilytä viestit. Kannatta myöskin testata läheisten reaktioita. Jos läheiset eivät automaattisesti ja oma- aloitteisesti tuomitse isäsi toimintaa, he ovat mukana juonessa. He eivät ole sinun puolellasi jos he vähättelevät käytöstä eivätkä näe niiden vakavuutta. Eivät ole vaikka teeskentelisivät olevansa. Ei kannata tuhlata energiaa ihmisiin joille pitää erikseen kädestä pitäen selittää että tällainen toiminta ei ole normaalia. Kannattaa valikoida seuransa, hakea asiantuntijoilta apua ja katsoa mitä isäsi törkeälle käytökselle voisi lainsäädännön puitteissa tehdä. Meillä on lainsäädäntö olemassa mm. työpaikalla tapahtuvasta seksuaalisesta ahdistelusta. On hyvin outoa ettei vielä ole yhtäkään ennakkotapausta perheen sisäisestä ahdistelusta joka on insesti yksi versio, kun samaan aikaan monet ovat jo saaneet potkut työpaikaltaan ahdistelun vuoksi.
Alkoholismi, "persoonalloisuushäiriö", henkinen kypsymättömyys ja kaikki muu isäsi oma "vaurioituneisuus" ovat tekosyitä. Eivät mitään muuta.
Suo anteeksi ronski kielenkäyttöni. Toivottavati ei aiheuttanut lisätraumoja. Minua vain ottaa päähän kun näen näiden paskojen pääsevän pälkähästä koska ongelmaa vähätellään.Kiitos paljon kommenteista kaikille. Etenkin wadduujuumiin, viestisi oli valaiseva ja rohkaiseva. Jos haluat vaihtaa ajatuksia sähköpostitse, niin minulle voi meilata osotteeseen [email protected]
Ihania kesäpäiviä kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34787091 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12561Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692338- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217