Olen reilu kolmekymppinen nainen. Perheeseeni kuuluvat minun lisäksi avomies, kohta viisi vuotta täyttävä poikani ( edellisestä suhteesta) ja karvaystävä. Olemme pieni uusioperhe emmekä ole suunnitelleet nykyisen miehen kanssa hankkivamme yhteistä lasta/lapsia. Käymme parisuhdeterapiassa esiin tulleiden haasteiden ja yhteisten arvojen tutkiskelemisessa. Olemme olleet yhdessä 4 vuotta. Mies on ottanut vastuun lapsestani, ei halua olla isä mutta miehen ja pojan välinen suhde ns. isä-poikasuhde heillä on. Lapseni ei tunne omaa biologista isäänsä.
Ongelmamma ovat eniten ehkä erilaisissa arvoissa ja elämän näkemyksissä. Parisuhdeterapeutti on "opettanut" että suhteessa kuuluu olla kaksi itsenäistä ihmistä rinnakkain. Toisen pitää antaa elää omassa tilassaan ja ymmärrän kyllä asian. Miksi koen silti olevani tässä suhteessa todella yksinäinen?
Nykypäivän naiset kuulemma vaativat ihan liikaa mieheltä, mutta kyseenalaistan myös miesten tarpeet. Miehetkin toivovat hyvin taloudellisesti pärjäävää, hyvässä kunnossa olevaa ja siinä ohessa lasten ja kodin pyörittämistä täysillä eli sitä mitä sosiaalinen media antaa ymmärtää.
Oman suhteen ongelmat koostuvat miehen vapauden tarpeesta. Olemme molemmat käsityö ihmisiä, mutta tällä hetkellä minulla aika menee lapseeni. Viikonloput olemme pääsääntöisesti kahdestaan lapseni kanssa. Mies käsitöiden parissa arkipäivien lisäksi. Tunnenko turhaan yksinäisyyttä vai vaadinko tosiaan liikaa. Itse olen aika perhekeskeinen, toivoisin lapsiperheen olevan yhdessä touhuamista ja lapseen keskittymistä. Mies ehkä elää aina enemmän siinä toivossa että saisimme olla kahdestaan tai että hän saisi käydä poikien kanssa ulkona vapaasti. Tuntuu että hän on vähän katkera että suhde vaatii kompromisseja eikä pääse niin usein juomaan kaljaa. Ei tulisi kuulonkaan että mies esim. touhuaisi meidän kanssa joka toinen viikonloppu. Itse olen käyttänyt kaikki vapaa-ajan mahdollisuudet meidän parisuhteen eteen. Olemme silloin kyllä kahdestaan ja teemme asioita, kun poika hoidossa. Sitten kun en anna hänelle itseäni, niin alkaa mökötys ja tyykkätsä musta kyselyt.
Uskon että tänä päivänä nainen osaa ja saa sanoa ääneen mitä tuntee tai haluaa. Ehkä se sitten tuntuu että vaaditaan, mutta miksi olla suhteessa jos se ottaa enemmän kuin antaa? Itse koen antaneeni ihan hirveästi ja ollut aika miellyttäjä mikä on romauttanut itseni vähän alakuloisuuden partaalle.
Olisi kiva kuulla mielipiteitä ja kokemuksia! Olenko todellakin liian vaativa vai vedänkö herkkänä ja kilttinä naisena miehiä puoleen, jotka eivät tiedä mitä oikeasti haluavat?
Ongelmamma ovat eniten ehkä erilaisissa arvoissa ja elämän näkemyksissä. Parisuhdeterapeutti on "opettanut" että suhteessa kuuluu olla kaksi itsenäistä ihmistä rinnakkain. Toisen pitää antaa elää omassa tilassaan ja ymmärrän kyllä asian. Miksi koen silti olevani tässä suhteessa todella yksinäinen?
Nykypäivän naiset kuulemma vaativat ihan liikaa mieheltä, mutta kyseenalaistan myös miesten tarpeet. Miehetkin toivovat hyvin taloudellisesti pärjäävää, hyvässä kunnossa olevaa ja siinä ohessa lasten ja kodin pyörittämistä täysillä eli sitä mitä sosiaalinen media antaa ymmärtää.
Oman suhteen ongelmat koostuvat miehen vapauden tarpeesta. Olemme molemmat käsityö ihmisiä, mutta tällä hetkellä minulla aika menee lapseeni. Viikonloput olemme pääsääntöisesti kahdestaan lapseni kanssa. Mies käsitöiden parissa arkipäivien lisäksi. Tunnenko turhaan yksinäisyyttä vai vaadinko tosiaan liikaa. Itse olen aika perhekeskeinen, toivoisin lapsiperheen olevan yhdessä touhuamista ja lapseen keskittymistä. Mies ehkä elää aina enemmän siinä toivossa että saisimme olla kahdestaan tai että hän saisi käydä poikien kanssa ulkona vapaasti. Tuntuu että hän on vähän katkera että suhde vaatii kompromisseja eikä pääse niin usein juomaan kaljaa. Ei tulisi kuulonkaan että mies esim. touhuaisi meidän kanssa joka toinen viikonloppu. Itse olen käyttänyt kaikki vapaa-ajan mahdollisuudet meidän parisuhteen eteen. Olemme silloin kyllä kahdestaan ja teemme asioita, kun poika hoidossa. Sitten kun en anna hänelle itseäni, niin alkaa mökötys ja tyykkätsä musta kyselyt.
Uskon että tänä päivänä nainen osaa ja saa sanoa ääneen mitä tuntee tai haluaa. Ehkä se sitten tuntuu että vaaditaan, mutta miksi olla suhteessa jos se ottaa enemmän kuin antaa? Itse koen antaneeni ihan hirveästi ja ollut aika miellyttäjä mikä on romauttanut itseni vähän alakuloisuuden partaalle.
Olisi kiva kuulla mielipiteitä ja kokemuksia! Olenko todellakin liian vaativa vai vedänkö herkkänä ja kilttinä naisena miehiä puoleen, jotka eivät tiedä mitä oikeasti haluavat?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi miehesi pitäisi olla palvelijasi, sinun miellyttäjäsi ja lapsesi hoitaja? Saa pelkkää likapyykkiä niskaansa?