Luotettavat ja ei-luotettavat lähteet

Pitkään täällä väiteltyäni paljon varsinkin tutkimustiedon väärinkäytöstä kokosin niitä lähteitä, joita abortinvastustajat pitävät asiallisina ja luotettavina ja mitä pidetään taas tahallaan vääristeltyinä tutkimus -ym.tietona ja tutkijoita epäpätevinä.

1. Luotettavia lähteitä abortinvastustajien mukaan ovat:
- USA:n konservatiivien ylläpitämät abortinvastaiset sivut ( ei tutkimukset, kuuluu ryhmään 2)
- ProLife -liikkeen sivut (ei tutkimukset, ks ed)
- Koulujakäymättömien maallikkosaarnaajien lääketieteelliset ja sosiologiset kannanotot
- Stakesin yhden tutkimuksen yksi maininta
- Raamattu

Kaikki tieto, mikä näistä 1. lähteistä tulee, on kyseenalaistamatonta, absoluuttista totuutta.


2. Epäluotettavia ja vääristeleviä lähteitä ovat:
- Duodecim (suomalainen lääkäriseura)
- Väestöliitto (pohjaa tietonsa edelliseen)
- Lääkäriliitto
- Gynekologiliitto
- Tilastokeskus
- Stakes (vain yksi asia poimittuna hyväksytään ja muu on vääristelyä)
- Eduskunta ja kaikki puolueet (paitsi kd ja pari persua)
- Yliopistot
- WHO (Yk:n alainen järjestö)
- Unicef (kuten ed)
- Kaikki oikeustieteellinen tutkimus, missä puhutaan aborteista
- Kaikki lääketieteellinten tutkimus, missä ei kerrota aborttien riskeistä
- Abortin kokeneiden antama informaatio'
- Suomalainen media, tv-kanavat ja lehdet, paitsi yksi Aamulehden artikkeli, mitä ei ole kukaan nähnyt
- Järjestöt, jotka tukee tai tutkii laittomien aborttien tekemistä maailmassa
- Aborttiturismilääkärit

Kaikki tieto, mitä näistä 2. lähteistä tulee, on vain yksittäisten ihmisten mielipiteitä ja feminististä vääristelyä.

15

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuttuavääristelyä

      Valehtelet ja liiottelet taas tapojes mukaan. Suurimmasta osaa noista 1. lähteistä vain sinä olet tunkenut tänne muka-vastustajien todistesivuina, vaikka yksin itse olet keskittynyt niitä rienaamaan. Missä esim. Raamatulla joku on todeistellu yhtään mitään faktoja?
      Sullehan tietenkään ei kelpaa muuten luotettavina pitämies tutkimuslaitosten (kuten Stakesin tai käypäsivujen) epämieluisat tulokset, jotka siis onkin vaan vastustajien "pro-life propagandaa".
      2. lähteistä jotkut on todella tunnetusti ja osotetusti aborttimyönteisten tahojen ylläpitämiä, mitä et tietenkään kykene myöntämään ja juuri niitä kiivaimmin tyrkytät täällä muka-puolueettomina todisteina omalle propagandalles. Lisäksi jotkut lähteet on todenmukasia, mutta vääntelet ne nyt vastustajien "epäluotettavina" pitämiks siksi kun kritisoitu on omia mututulkintojaas niiden lausunnoista, ei itse lähteitä. Abortintekijöiden katumuskertomuksia ym. abortin negatiivisia vaikutuksia haukut heti vastustajien trollauksiksi jne. valheiksi. Useimpia noita 2. lähteitä ei kukaan vastustaja ole missään väittäny epäluotettaviks, muuten toki todistat taas senkin syytösmutusi.
      Tämäkin alotus osottaa taas kuinka ainoa tarkotukses täällä on vaan muista perättömiä valheita vääntävä riitaa haastava paskan.jauhanta.

      • Joka ainoa lähde, jonka minä tai joku muu on täällä esittänyt, on kommentoitu "vääristelynä" ja "feminatsipropagandana" tai "yksittäisenä mielipiteenä".

        Tuo luettelo perustuu ihan sinun omiin kommentteihisi, ja osin kyykytysasiamiehenkin. Muistan kun kirjoitin esim. WHO:n tilastoa laittomista aborteista, kommentoit sen olevan feminatsipropagandaa. Samoin Duodecim vääristelee. Miksi sitten väität jos et olekaan sitä mieltä? Miksi vääristelet sekä muiden että omia sanomisia? Kyllä ne kaikki kommentit löytyy keskusteluhistoriasta, jos viitsii hakea ja jos et ole ehtinyt mennä poistamaan.


      • JustJust

        Oletko tullut ajatelleksi, että nämä "aborttimyönteiset tahot" ovat aborttioikeuden kannalla juuri siksi, että heillä sattuu olemaan enemmän faktatietoa kuin sinulla?


      • ettäsilleetaas

        Poistatat (ylikiperät) vastaukset jotta voit ilkkua kuinka "vastauksia ei tule" ;-D taas tätä sakin taktiikkaa kun muutakaan ei voi..

        ""aborttimyönteiset tahot" ovat aborttioikeuden kannalla juuri siksi, että heillä sattuu olemaan enemmän faktatietoa kuin sinulla?"

        Siis mikähän logiikka tässäkin taas on? Jos joku taho on olemassa niin sillähän on sitten kaikki faktatieto ja The Totuus? Koskeeko sama nyt jotain uskonnollisia lahkojakin?

        Ja sitten se ilmeisen tyhjenätävä vastaus joka piti hätärääkästä botille..

        " luettelo perustuu ihan sinun omiin kommentteihisi,"

        Edelleen sitten vaan niitä todis.teita väärist.elyilles odotellessa :-) Vai perustukohan se muiden muka-kommen.tteihin ihan vaan siellä loputto.missa mutu harh.oissas..
        WHO on tunnetusti puolueellinen järjestö, ja Duodecimin teksteistä sulla on juurikin tapana vääristellä omia mututulkintoja.
        Mitään omia viestejäni en ole koskaan poistattanut, syylliset löytyy kyllä sieltä ihan omasta leiristäs.


      • onsekumma

        kun vastustajien pelkästään pitää aina tuoda todisteet alkeellisimmista itsestäänselvyyksistäkin, mutta suosijat saa mölistä mutujaan ilman ensimmäistäkään ihan "totena".. ja niitä lukuisat kerrat jo tuotuja todisteita ei sitte halutakaan nähdä, huudetaan sensuuri apuun ja väitetään poiston jälkeen ettei mitään todisteita oo koskaan annettukaan :-)


      • "Duodecimin teksteistä sulla on juurikin tapana vä.ärist.ellä omia mutu tulkintoja."

        Älä valehtele. Miten minä pääsisin muokkaamaan Duodecimin linkkejä tai niiden sisältöä? Ne ei ole minun tulkintoja vaan tutkimustietoa. Pääsethän sinäkin katsomaan samoja sivuja, mitä minäkin olen tänne linkittänyt.

        Kun linkität amerikkalaisia abortinvastustussivuja, sinusta ne pelkät linkit on muka joku todiste johonkin omaan väittämääsi. Ihan sama on, jos todistat jonkun väitteesi oman blogisi törkykirjoituksella, yhtä paljon totuusarvoa näillä kahdella on, jos ei mikään perustu mihinkään vertaisarvioituun tutkimukseen. Ja ne amerikkalaiset uskonnolliset sivutkin on täynnä lähteitä, jotka todistaa pelkästään abortin vähäisiä vaaroja, kun sen abortin saa laillisesti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mutta kun he luottavat siihen että kaltaisesi ihmiset ei juuri vaivaudu tarkistamaan taustoja vaan saa pelkästä väittämästä vettä fanaatikkomyllyynsä. Tietämättömyyteen kaikki mustavalkoisuus ja fanatismi perustuukin, on niin helppo ohjailla erotuskyvyttömiä ihmisiä.


      • onneksietpääse
        tieteilijä kirjoitti:

        "Duodecimin teksteistä sulla on juurikin tapana vä.ärist.ellä omia mutu tulkintoja."

        Älä valehtele. Miten minä pääsisin muokkaamaan Duodecimin linkkejä tai niiden sisältöä? Ne ei ole minun tulkintoja vaan tutkimustietoa. Pääsethän sinäkin katsomaan samoja sivuja, mitä minäkin olen tänne linkittänyt.

        Kun linkität amerikkalaisia abortinvastustussivuja, sinusta ne pelkät linkit on muka joku todiste johonkin omaan väittämääsi. Ihan sama on, jos todistat jonkun väitteesi oman blogisi törkykirjoituksella, yhtä paljon totuusarvoa näillä kahdella on, jos ei mikään perustu mihinkään vertaisarvioituun tutkimukseen. Ja ne amerikkalaiset uskonnolliset sivutkin on täynnä lähteitä, jotka todistaa pelkästään abortin vähäisiä vaaroja, kun sen abortin saa laillisesti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mutta kun he luottavat siihen että kaltaisesi ihmiset ei juuri vaivaudu tarkistamaan taustoja vaan saa pelkästä väittämästä vettä fanaatikkomyllyynsä. Tietämättömyyteen kaikki mustavalkoisuus ja fanatismi perustuukin, on niin helppo ohjailla erotuskyvyttömiä ihmisiä.

        "Miten minä pääsisin muokkaamaan Duodecimin linkkejä tai niiden sisältöä? "

        Etkö käsitä mitä aiemmassa sanottiin vai tahallasko haluat ymmärtää väärin? Jokainen näkee kyllä mitä siellä lähteissäsi kirjotetaan, ja että mututulkintasi siitä sanoo taas jotain ihan muuta.

        "Kun linkität amerikkalaisia abortinvastustussivuja,"

        Vetelet näitä syytöksiä taas omasta hatustas.. jos joskus jotain tällästä on tuotukin niin yhtäkkiä ne on "ainoita" linkkejä vastustajilta :-D

        "jos todistat jonkun väitteesi oman blogisi törkykirjoituksella"

        Sinä sakkeineshan täällä yleensä todistelee mutujaan jonkun samanmielisen blogeilla, niinkun niillä ois joitain vakuuttavuusarvookin.

        " ihmiset ei juuri vaivaudu tarkistamaan taustoja "

        Siihenhän sinäkin mitä ilmeisimmein luotat, kun vääntelet linkkien kertomista ne omat tarinas.. ja fanaatikkomylly senkun jauhaa vaan.


      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Joka ainoa lähde, jonka minä tai joku muu on täällä esittänyt, on kommentoitu "vääristelynä" ja "feminatsipropagandana" tai "yksittäisenä mielipiteenä".

        Tuo luettelo perustuu ihan sinun omiin kommentteihisi, ja osin kyykytysasiamiehenkin. Muistan kun kirjoitin esim. WHO:n tilastoa laittomista aborteista, kommentoit sen olevan feminatsipropagandaa. Samoin Duodecim vääristelee. Miksi sitten väität jos et olekaan sitä mieltä? Miksi vääristelet sekä muiden että omia sanomisia? Kyllä ne kaikki kommentit löytyy keskusteluhistoriasta, jos viitsii hakea ja jos et ole ehtinyt mennä poistamaan.

        "Joka ainoa lähde, jonka minä tai joku muu on täällä esittänyt, on kommentoitu "vääristelynä" ja "feminatsipropagandana" tai "yksittäisenä mielipiteenä"."
        Nyt kyllä osuit arvioinnissasi kerrankin melkoisen hyvin naulan kantaan! Mikä ihme saa ihmiset vihaamaan toisten mielipidettä niin syvästi, että jaksaa vuosikausia jankuttaa samaa propagandaa ja vääristelyä? Aloituksesi oli JÄLLEEN kerran juuri sitä. Etkö voisi yksinkertaisesti keskittyä vain siihen, mitä itse ajattelet ja lopeta toisten puolesta ajattelu ja oman tulkintasi tulkinta!!!!


    • NatsiRasistiFasistiMuka

      Yksi kysymys.
      Mikä saisi sinut alkamaan elämän puolesta-tyypiksi?

      • FYASSHUL

        Ehkä aivokuolemalla on osuutta tietämättömyyteesi?


    • Anonyymi

      Hirn Hirn 🤭😁. Raamattu ja abortti haku antoi tämän keskustelun linkin. Joo just.

    • Anonyymi

      Aloitukseen lisäisin että ehottoman luotettavaa faktaa on erään vastustajan piirongin laatikko, missä on kaikki totuus. Riittää että joku on sen joskus nähnyt, eikä muita todisteita tietenkään tarvita. Valitettavasti piironki on jo viety kaatopaikalle joten kukaan ei voi tarkastaa mitä siellä on ollut mutta se on ollut joka tapauksessa täysin luotettava asia, tiedettä ja toteennäytettyä.

      Toisin kuin piirongin laatikko, vääristeltyä (tahalleen) tietoa on kaikki kyselyt, yle, uutiset, lääkärien tieto (paitsi räsänen) ja suomalainen terveydehhoito perustuu täyhsin feminnatsien aivopesemiin tutkimuksiin. Niin minä olen ajatellut joten se on silloin totta.

      • U.ic ui.c, kuinka ollakaan, tottakai yl.i cib.erä vastaus ruic.udettiin poistoon pica ciir.eellä ja suosija sakin va-lh.e mylly senc.un jauh.aa vaan.

        Mistä l.ie aina h.o-ur.id samaa mandr.aasi, kun et ole cye.nnyt osoittamaan mitään vastustajien cerd.omaa fact.aa, jolle ei myös jotain virallista lähdettä olisi tuotu. Onko ne sakkisi perusteet ja todisteet edelleen siellä jonkun yl.i opiston mysd.isissä arkistoissa jonne ei juuri cell.ään ole bääs.yä?
        Onh.an se varm.aan helb.ompi tac.erdua vuosi caus.iksi ja-ncc.aamaan jotain lehden numeroa, josta on oh.i mennen mainiddu er.äs tieto (eri ehc.äisyjen cäydd.äjä osuudet) alun perin luetuksi, ja jonka cerd.oma asia on luc.uisat cerr.at myös näytetty täällä ihan tutkija tahon om.alta sivulta. Toisin kuin ne arkiston huibb.u sal.aiset sivut, joita ei cuul.ema saa edes cop.ioida sieltä ulc.o buol.elle.


    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe