Jonon viimeinen mies saa lapsen

https://www.is.fi/viihde/art-2000005683721.html

"Suomen ensimmäinen Bachelorette kertoo, että hänen aikaisemmista suhteista on aina puuttunut jotain. Yksi ehdoton haave hänellä on: hän haluaa perustaa perheen."

Eli nyt on tullut se aika. Jenny on kypsä. Mutta hirveästi on tuossa lyhyessä jutussa mainintoja entisistä miehistä:

"Eka ajatukseni oli, että haluaisin, että joku miespuolisista kavereistani hakisi mukaan ja voisi toimia minun myyränä ja kertoa, jos joku miehistä ei olekaan täysillä mukana, Jenny sanoo."

"Aikaisemmista suhteistani on aina puuttunut jotain. Ei ole kolahtanut niin kuin pitäisi. Nykyään olen myös todella tietoinen siitä mitä haluan ja mitä en halua, Jenny toteaa."

"Olen aina kysynyt sitä aikaisessa vaiheessa miehiltä, koska se on asia, josta ei minun mielestäni tehdä kompromisseja suuntaan eikä toiseen, Jenny kertoo."

" Minulle on täysin okei, jos miehellä on ennestään lapsia. Olen ennenkin ollut tällaisissa suhteissa, Jenny sanoo."

"Aikaisemmat suhteet ovat opettaneet, mitä Jenny mieheltä haluaa."

"Olen valitettavasti paria sellaistakin tapaillut. Kaikenmoisia on ollut tässä, Jenny toteaa aikaisemmista suhteistaan."

Ja sitten lopuksi:

"Myös Jenny itse kokee olevansa nyt henkisesti valmiimpi kuin muutama vuosi sitten. Unelma perheestä ja omasta rakkaasta ovat Jennylle kantava voima.

Ensin jakaa itseään puolelle maailmalle ja sitten on vasta valmis henkisesti, joopa joo.

7

169

1Äänestä

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jonoariittää

      Epätoivoiset miehet ovat katoamaton luonnonvara. Vain muutama prosentti on niin komea, että on varaa valita, yhtä harva on henkisesti vahva, ettei aisuriksi alustu. 90% miehistä on sitten aisureita ja koira, jotka nylkyttävät kaikkea mikä vain liikkuu.

      • Niinhän se taitaa olla. Epäilemättä jenny viimein löytää miehen ja ihan yhtä epäilemättä miehen pitää hyväksyä jutussa mainitut Jennyn miespuoliset kaverit jotka prismareissulla tavattaessa merkitsevästi virnuilevat aisurielättäjälle.


    • Pillujen--asiantuntija

      Jenny ollut jännämiesten patjana ihan selvästi. Luottaa komeisiin miehiin että ne on hyviä kumppaneita ja haluavat lapsia heti.

    • Ihananainen

      Eipä tunnosta menneisyys jättävän Jennyä rauhaan. Varmaan exien kanssa koetut asiat seuraavat aina uuteen suhteeseen ja nykyisellä pitää olla aina hieman entistä parempi.
      Siinä sitä haastetta, kyrvänkin odotusmitta lienee venynyt kolmenkymmenen paremmalle puolelle. Muuten ei tule säväreitä, koska ex.

    • Kaisanoasaa

      Miksi tuollaisissa ohjelmissa on aina nainen jolla ollut kymmeniä miehiä. Eikö ole selvää ettei tuollaisen naisen kanssa suhde kestä kovin pitkään. Nainen jakaa peräänsä kymmenille miehille vaikka ei tiedä rakkaudesta mitään.

      • Eiuutta

        Miehet haluaa jännänaisen.


    • Ulkonäkö-on-kemia

      Vain komea mis voi olla hyvä kumppani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      353
      1066
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      738
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      676
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      48
      571
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      471
    9. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      461
    10. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    Aihe