Tiltu: "TÄNÄÄN KAKSI MAAILMAN MAHTAVINTA TAPAA
Saksa ja Venäjä ! "
Rauhoitu vähän. Putin voidaan kyllä arvioida maailman kolmen tärkeimmän johtajan joukkoon.
Merkel on seuraavaa porrasta, vaikka edustaakin Saksan lisäksi EU:n näkemyksiä.
"Ja niissä keskusteluissa ei ole Nato"
Merkel on yhden keskeisen Nato-maan johtaja. Hän pysyy Naton näkemyksissä.
Voidaanko päästä joihinkin tuloksiin, selvinnee pian.
Suuria ei ole odotettavissa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
hyvä homma. Trumpin saakin jättää omaan koloonsa.
On aika alkaa selvitä ilman USA:ta
että tapaavat. Trump järjestää hankaluuksia molemmille.
Trump aloittaa kauppasodan kaasuputkesta. TIRSK.
IMHO.
IMHO .TIRSK.IMHO,TIRSK,IMHO,TIRSK Opettiko ne ryssänpenikkaa siellä apu´koulussa muuta ?
Mikäli Putin tuo taas hurttansa neuvotteluihin, niin eipä ole tuloksia odotettavissa.
Pution on fiksu mies !
aamun Tiltu rabortti puraisi taas Natokiimaista oikein kunnolla ! piti oikein laittaa oma aloitus ,ettei vaan kukaan erehdy kuvittelemaan että Natokiima ei tiedä missä mennään HEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEEHEHEH !
tiltun vale oikaistiin.