https://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/662608-poliisi-lamauttaa-usein-mutta-pamputtaa-harvoin
Poliisi lamauttaa usein, mutta pamputtaa harvoin
Kolme kuollut poliisin luodista vuosina 2016–2017.
Poliisin ylivoimaisesti eniten käyttämät voimakeinot ovat fyysinen voima ja käsiraudat.
– Tämä selittyy sillä, että niitä käytetään hyvin usein yksittäin sekä yhdessä muiden voimankäyttövälineiden kanssa, toteaa komisario Henri Rikander Poliisiammattikorkeakoulusta.
Hän analysoi, noin 2 051 poliisin antamaa voimankäyttöselvitystä vuosilta 2016–2017.
Voimakeinoja käyttäneen poliisin on tehtävä selvitys voimankäyttötilanteesta heti tapahtuman jälkeen.
Kolmannes (714) kaikista voimankäyttöselvityksistä koski etälamauttimen käyttöä.
– Tätä voidaan selittää sillä, että laitekanta poliisissa on kasvanut. Etälamauttimen on todettu olevan myös tehokas voimankäyttöväline, jonka käytöstä syntyneet henkilö- ja omaisuusvahingot ovat olleet vähäisiä, Rikander toteaa.
Sumutetta tai kaasua poliisi käytti noin parissa sadassa tapauksessa (205). Poliisikoira oli apuna 67 tapauksessa.
Pamppua poliisi käytti vain parissakymmenessä (22) tapauksessa.
Noin 160 tapauksessa poliisi turvautui ampuma-aseeseen, mutta ainoastaan kymmenessä prosentissa tapauksista poliisi päätyi ampumaan aseella.
Vuosina 2016–2017 poliisin luodista kuoli kolme henkilöä.
------------
Poliisin voimakäyttö on kovenemaan päin. Ampuma-asetta käytettiin 2016-2017 160 tapauksessa, joista 10%.ssa on todella ammuttu kiinniotettavaa. Etälamauttimen käyttö on yleistynyt ja kasvaa koko ajan, poliisi ei enää vaivaudu pamputtamaan vaan käyttää ampuma-aseen jälkeen voimakkainta voimankäyttökeinoa, eli sähköiskua rikollisten pysäyttämiseen. Tarkastelujakson aikana poliisi käytti etälamautinta 714 kertaa kansalaisia vastaan.
Jos lukija ei ole täysin sokea niin jokainen pystyy itsekin päättelemään, että poliisin voimankäyttö ja otteet ovat kovenemassa koko ajan. Samaan aikaan uuden uutisen mukaan kansalaisten arvostus poliisia kohtaan on rapistunut joka tulee lisäämään entsisestään sitä poliisin voimankäyttöä. Kansalaiset laitetaan kuriin ja pakotetaan kyllä arvostamaan poliisia, jos ei muuten niin nimenomaan asevoimalla.

Vastaukset 5
Vanhimmat
No ihan sama vaikka ampuisi tykillä noita roistoja itse ovat sen tilanteen aloittaneet jossa on pakko poliisin käyttää voimakeinoja. Että silleen
Olen kanssa samaa mieltä. Kyllä poliisilla pitää olla oikeus rajattomaan aseelliseen voimankäyttöön etenkin kun uutisten mukaan kansalaisten arvostus poliisia kohtaan on rapistunut ja poliisi kohtaa yhä useammin uhkailua, työnsä estämistä, maalittamista isänmaallisen vihakampanjoinnin kohteeksi sekä väkivaltaa.
Kyllä poliisilla pitää olla mahdollisuus käyttää vaikka konetuliaseita ja panssarivaunuja, vaikka ydinpommiakin kansalaisia vastaan jos tilanne sitä vaatii. Armeija kadulle jos ei tilanne muuten rauhoitu ja kansa alistu kuriin ja normaaliin järjestykseen sellaisena kuin laki ja poliisi sen määräävät.
Jos joku sika vastustaa poliisia kiivaasti niin se on tosiaan ihan sama vaikka poliisi ampuisi tykillä. Itsepä on poliisia vastustanut kansalainen sen laukauksen tilannut. Valta tässä maassa kuuluu poliisille eikä öyhöttävälle kansalle.
Poliisi ei saa köyttää laumatinta muuta kun itsepuolustukseen. Muistettava, että ei poliisilla ole tavallista kassatyöntekijää suurempia oikeuksia käyttää voimaa.
Aivan metsässä. Poliisilla on tavalliseen kansalaiseen verrattuna kaksinkertainen oikeus voimankäyttöön. Ensiksi jokamiehen kiinniotto-oikeus ja siihen liittyvä oikeus käyttää voimakeinoja, kuten jokaisella kansalaisella. Toiseksi hätävarjeluoikeus, kuten sekin jokaisella. KOLMANNEKSI, virkaan ja virkatehtävään liittyvä voimankäyttöoikeus, joka on vain virkamiehillä virkatehtäväänsä toimittaessaan.
Eli, kaksi ensimmäistä on jokaisella, kolmas vain virkamiehillä, poliisi, tullimies, rajavartija, ulosottomies, jne.
Hehehehehehee! Isänmaallisten paapomat "tavan kansalaiset" ovat yhä useammin poliisin aseenkäytön kohteena vastustettuaan poliisia. Miten nyt suut laitetaan isänmaalliset vajakit? Tavan kansalaisella ei ole minkäänlaista oikeusturvaa poliisin asevoiman käyttöä vastaan, ainoa minkä kansalainen saa tehdä on pitää turpansa kiinni kun poliisi käskee tukkia turvan ja antautua =D