Kansanedustajat kusi taas äänestäjiään silmään

Sopeutumisrahan saamiseksi edellytetään vain vuoden kansanedustajana toimimista nykyisen kolmen vuoden sijasta ja rahaa korotetaan 1790 eurosta 2050 euroon. Eli pummit saavat huvikseen 2050€.

Kansanedustajien sopeutumisraha ei ole verrattavissa työttömyysturvaan eivätkä esimerkiksi työttömyysturvan säännökset koske sopeutumisrahaa.

Sopeutumisrahan lisäksi kansanedustajat voivat hakea kansliatoimikunnalta harkinnanvaraista eläkettä, mikä myönnetään jokaiselle hakijalle aina.

Toisin sanoen ammattivarkaat ovat muuttaneet huijaustekniikkaansa paremmaksi. Nyt raha tulee aina ja lisäksi voi ottaa eläkkeen.
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Risikko petti taas lisäeduilla.

Äänestä
  • Siniset huijarit jäävät kaikki loisimaan verovaroilla. Heidän uransa on ohi. He huijasivat kollegoitaan ja äänestäjiä, jotta saavat itselleen varastettua kansalaisten verovaroja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rikospoliitikot kirjoitti:

Sopeutumisrahan saamiseksi edellytetään vain vuoden kansanedustajana toimimista nykyisen kolmen vuoden sijasta ja rahaa korotetaan 1790 eurosta 2050 euroon. Eli pummit saavat huvikseen 2050€.

Kansanedustajien sopeutumisraha ei ole verrattavissa työttömyysturvaan eivätkä esimerkiksi työttömyysturvan säännökset koske sopeutumisrahaa.

Sopeutumisrahan lisäksi kansanedustajat voivat hakea kansliatoimikunnalta harkinnanvaraista eläkettä, mikä myönnetään jokaiselle hakijalle aina.

Toisin sanoen ammattivarkaat ovat muuttaneet huijaustekniikkaansa paremmaksi. Nyt raha tulee aina ja lisäksi voi ottaa eläkkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu