Kannatta kyllä sittenkin lähteä sokkotreffeille. Voi päätyä vaikka kuninkaan linnaan. Suutelen rohkeasti sammakkoa, joka muuttuu prinssiksi.
Sokkotreffit
KuvatonSammakko
3113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jeps... palataan asiaan parinkymmenen sammakon jälkeen 😁
En ikimaailmassa lähtisi sokkotreffeille ellen sitten tietäisi todella tarkasti tekstimuodossa naisen ulkonäkökuvailut ja silloinkin olisin epäilevällä kannalla..
Miksi kuvaa ei voisi lähettää toiselle?
Törmäsin myös henkilöön, joka moittii kun en halua tavata häntä. Hän taas ei halunnut lähettää kuvaansa. Joten kumpikin jatkaa tahollaan. Epäilen suuresti, että haluni tavata hänet, olis haihtunut kuin pieru saharaan, kun olisi lähettänyt kuvansa. Hän myös tiesi tämän, mutta kunhan sai räyhätä ja esittää reipasta ja eteenpäin menevää tyyppiä. Meneteys ei varmaan ollut kovin suuri. Tyhjää on vaikea ikävöidä tai kaivata.