Auttakaa

Olen toiminut esimiehenä vasta lyhyen aikaa ja työntekijäni eivät ole kovin hyvin ottaneet minua vastaan. Suurin osa kylläkin on ihan jees porukkaa mutta tänäänkin eräs työntekijä kieltäytyi tekemästä eräitä työtehtäviä joita PYYSIN häntä tekemään. No kysyin neuvoa vanhemmalta kollegalta ja seuraavaksi meninkin jo KÄSKEMÄÄN kyseistä työntekijää. Ei auttanut, selitin hänelle mitkä ovat seuraamukset. Siitähän syntyi iso ja lihava riita kun hän ymmärsi ettei saa tahtoaan läpi. Kohta jo soitti luottamusmies perääni jne jne.... Tottelin vain määräyksiä jotka ovat todella selvät, jäi vaan niin hirveän paha maku kun näin toisen ryntäävän pillittämään kulman taakse... Taitaa olla parempi palata duunariksi...?
6613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

peruste työsuhteen purkamiselle. Edellyttäen, että ei ole vaadittu tekemään mitään moraalitonta tai työturvallisuutta vaarantavaa.
On tietysti onnetonta jos tälle linjalle on lähdettävä, mutta viime kädessä ei aina muukaan auta. Jotain mätää on ilmapiirissä jos tällaiseen tilanteesen joutuu. Mikä on tulehduttanut ilmapiirin? Onko oikeudenmukaisuudessa jotain säröjä? Onko vanhoja kaunoja? Oletko noussut esimieheksi samasta porukasta? Onko siinä mennyt jotain pieleen? Auktoriteetin ja arvostuksen saavuttaminen on pitkä prosessi, mutta sen menettää kerran mokaamalla.
Esimies on aina puun ja kuoren välissä. Kieli on pidettävä keskellä suuta ja oltava ehdottoman oikeudenmukainen. Muuten tulee lunta tupaan. Jos korottaa äänensä on peli menetetty. Jne.
Anteeksipyyntö ja virheensä tunnustaminen on tärkeää kun tekee virheitä, joita kaikki teemme.

Äänestä
  • Siten että sulla on kaveri mukana ja käske tekemään työ, jos ei tee on kyseessä kieltäytyminen ja puhuttelu ja vähintään varotus, seuraavalla kerran ei tuu enään varotusta.

    Ai teilläkin liiton väki sanoo mitä tehdään ja milloin ?

    Äänestä

Jos joku kieltäytyy työstä ilman pykäliin pohjautuvaa syytä, niin siitä pitää vähintään puhutella vakavasti tai varoittaa ja viime kädessä purkaa työsopimus. Tähän ei luottamusmiehelläkään ole mitään sanottavaa. Missään nimessä ei saa jättää asiaa puolitiehen.

Äänestä
  • Ensinnäkin olen nainen... työntekijäkin on nainen... olen 23 vuotias, hän n.50. Pyysin häntä tekemään aivan pienen tehtävän, yhdessä muiden kanssa jotka olivat jo suostuneet asiaan. Hän olisi saanut oman valintansa mukaan jättää jotain päivittäisistä töistään tekemättä. Hän sanoi jyrkästi EI! Kysyin kahdesti, paikalle tuli kollegani ja tarkoitus olikin kirjata tapahtuma mutta ilmeni eräs pikku epäkohta jonka edellinen esimies oli jättänyt hoitamatta. Se ei suoranaisesti koskenut tätä asiaa mutta se on hoidettava välittömästi maanantaina... Mutta tiedän että kun asia on hoidossa, on edessäni sama pulma: kyseinen ihminen ei edelleenkään suostu muuttamaan työtehtäviään. Olen ehdottoman rehellinen ja kohtelen kaikkia aivan samalla tavalla, siitä ei voi olla kyse.

    Äänestä

Sä olet luuseri. Eikä se juttu ihan noin menny!
Sä olet korvias myöten kusessa!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Onko homma hoidossa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esimies kirjoitti:

Olen toiminut esimiehenä vasta lyhyen aikaa ja työntekijäni eivät ole kovin hyvin ottaneet minua vastaan. Suurin osa kylläkin on ihan jees porukkaa mutta tänäänkin eräs työntekijä kieltäytyi tekemästä eräitä työtehtäviä joita PYYSIN häntä tekemään. No kysyin neuvoa vanhemmalta kollegalta ja seuraavaksi meninkin jo KÄSKEMÄÄN kyseistä työntekijää. Ei auttanut, selitin hänelle mitkä ovat seuraamukset. Siitähän syntyi iso ja lihava riita kun hän ymmärsi ettei saa tahtoaan läpi. Kohta jo soitti luottamusmies perääni jne jne.... Tottelin vain määräyksiä jotka ovat todella selvät, jäi vaan niin hirveän paha maku kun näin toisen ryntäävän pillittämään kulman taakse... Taitaa olla parempi palata duunariksi...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu